Browsing by Author "Yildirim, Arda"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, oliko yhteiskuntavastuullisella toiminnalla ja viestinnällä sijaa Nordean kriisiviestinnässä keväällä 2016 Nordeaa ja monia muita pankkeja kohdanneen Panama-paperit -kriisin aikana. Tutkielmassa eritellään Nordean itsensä julkilausumat sen toimintaa ohjaavat eettiset ohjeet, toisin sanoen Nordean moraali. Tähän peilataan kriisin aikaista viestintää tavoitteena tutkia sanojen ja toiminnan välistä korrelaatiota, mahdollista yhdenmukaisuutta tai eroavaisuutta. Tutkielman tarkoituksena on saada vastaus kysymykseen siitä, millaisin retorisin keinoin Nordea jäsentää arvojaan, erityisesti yhteiskuntavastuullisuutta, kevään 2016 Panama-paperit -kriisin aikaisessa kriisiviestinnässään. Tutkimus on osa organisaatioviestinnän tutkimusta. Tapausta käsitellään kriisiviestinnän, yhteiskuntavastuun ja sidosryhmäteorioiden valossa. Aineistoa analysoidaan retorisen argumentaatioanalyysin avulla. Tutkimuksessa ammennetaan retoriikan synnyn historiasta kumpuavia tutkimussuuntia ja peilataan niitä nykytutkimuksen suuntaan. Yhä edelleen käytetty ja arvostettu aristotelinen logokseen, eetokseen ja paatokseen jaettu retoriikka auttaa tutkimuksessa aineiston jäsentämisessä. Aineisto koostuu yhdeksästä mediatekstistä, neljästä audiovisuaalisesta mediasisällöstä sekä Nordean viidestä tiedotteesta ja Vastuullisuus Nordeassa - Luottamus ansaitaan joka päivä –esitteestä. Tutkimuksessa havaitaan Nordean sisäisen viestinnän toimineen siinä määrin, että kaikki analysoidut puhujat käyttivät lähes samanlaista retoriikkaa samanlaisin argumentein, joiden perustelu löytyy myös edellä mainituista Nordean eettisistä ohjeista. Henkilötasolla voidaan nähdä pieniä eroavaisuuksia liittyen pääosin puhujan olemukseen, eetokseen. Nordean edustajien argumenteissa vedotaan paljon auktoriteettiin, erityisesti lakiin ja yleisiin yhteiskunnallisiin velvoitteisiin. Panama-paperit -kriisin normalisointi ja väheksyminen nousevat myös keskeisiksi tuloksiksi. Yhteiskuntavastuun rooli yrityksen kriisiviestinnässä ankkuroituu tutkimuksen pohjalta nimenomaisesti kriisiviestinnän esivaiheeseen, eli sidosryhmien kuuntelemiseen. Mitä aiemmin yhteiskuntavastuullinen toiminta on sisällytetty yrityksen toimintasuunnitelmaan, sitä pienempi riski on itse kriisin syntymiseen. Tämä liittyy vahvasti myös omavalvontaan ja sen tulosten raportoimiseen sidosryhmille. Johtopäätöksenä todetaan, että Nordean kriisiviestintä oli onnistunutta pääosin sen johdonmukaisuuden, nopeuden ja asianmukaisuuden vuoksi. Aineistosta nousi esiin toistuvina teemoina puhe konkreettisista korjaavista toimenpiteistä, sekä analysoitavat argumentit pohjautuivat pitkälti niin faktapohjaisiin, kuin myös tunteisiin vetoaviin perusteluihin. Retoriikka oli suurimmaksi osaksi yhteneväistä niin puhujien ulosannin kuin argumenttien ja niiden perustelujen osalta. Lopuksi tutkimuksessa herää kysymys siitä, missä määrin omavalvonta oikeuttaa tehdyt vastuuttomat toimet, ja mikä on omavalvonnan perimmäinen funktio, sekä siitä, kenen vuoksi omavalvontaa tehdään.