Browsing by Issue Date

This thesis delves into the identity of Somali women and its intricate connections with their sense of belonging and overall well-being. The central theme revolves around intersectional theory, weaving together the intersecting identities of Somali women. Utilizing focus interviews, pair and group interviews, and ethnography, the aim was to explore individual and communal perspectives on identity, specifically examining how the multicultural environment, belonging, and perceptions of well-being shape the lives of young Somali women. Within the realm of immigration and diaspora studies, the second generation often confronts complex and ambiguous notions of home, identity, and a sense of belonging. Additionally, the concept and phenomenon of identity can exhibit either a static or entirely variable nature, emphasizing the importance of studying this intricate subject. The theoretical foundation of this research rests on the theory of intersectionality. By employing this theory, the study aims to understand the complexities of individuals' identities. This framework acknowledges the dynamic interplay among diverse social identities, recognizing the intricate mechanisms through which systems of power and privilege shape their lived experiences. Besides intersectionality theories, the thesis utilizes anthropological theories of belonging as by comprehending the notion of belonging, we can gain understanding into the elements that foster or impede a sense of belonging. The theories of wellbeing used in this thesis helps us understand well-being, encompassing its pursuit and moral assessment, within diverse cultural contexts. The analysis and ethnographic evidence presented in this thesis indicate a complex experience for Somali women in Finland. They often perceive themselves as not aligning with the prevailing collective identity presented in society, leading to a sense of being "othered." Despite this, Somali women consistently rely on their intersectional identities for peer support and embrace the evolution of their identities as a natural part of growing up and living in Finland. Through ethnographic descriptions of a trip abroad and attending a wedding, the thesis explores how belonging manifests in physical spaces. In the well-being chapter, factors that enhance or impede well-being are examined from both communal and individual perspectives. Tässä tutkielmassa tarkastellaan somalinaisten identiteettiä ja sen yhteyksiä heidän yhteenkuuluvuuden tunteeseen sekä hyvinvointiin. Tutkimuksen keskeinen teema pyörii intersektionaalisuuden teorioiden ympärillä ja kutoo yhteen somalinaisten risteäviä identiteettejä. Fokushaastatteluja, pari- ja ryhmähaastatteluja sekä etnografiaa hyödyntäen tavoitteena oli tutkia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä näkökulmia identiteettiin, erityisesti kuinka monikulttuurinen ympäristö, kuuluminen ja hyvinvoinnin käsitykset muovaavat nuorten somalinaisten elämää. Maahanmuutto- ja diasporatutkimuksen alalla toinen sukupolvi kohtaa usein monimutkaisia ja moniselitteisiä käsityksiä kodista, identiteetistä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Lisäksi identiteetin käsite ja ilmiö voivat olla joko staattisia tai täysin muuttuvia, mikä korostaa tämän monimutkaisen aiheen tutkimisen tärkeyttä. Tämän tutkimuksen teoreettinen perusta nojaa intersektionaalisuusteorioihin. Näitä teorioita hyödyntäen tutkimuksessa pyritään ymmärtämään yksilöiden identiteetin monimutkaisuutta. Tämä viitekehys tunnustaa erilaisten sosiaalisten identiteettien dynaamisen vuorovaikutuksen ja tunnistaa monimutkaiset mekanismit, joiden kautta valta- ja etuoikeusjärjestelmät muokkaavat heidän elämiään kokemuksiaan. Intersektionaalisuus teorioiden lisäksi opinnäytetyössä hyödynnetään antropologisia kuulumisen tunteen teorioita, sillä kuulumisen tunteen ymmärtämisellä voidaan saada ymmärrystä niihin elementteihin, jotka edistävät tai estävät kuulumisen tunnetta. Tässä opinnäytetyössä käytetyt hyvinvoinnin teoriat auttavat ymmärtämään hyvinvointia, mukaan lukien sen tavoittelua sekä moraalista arviointia erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa. Tässä opinnäytetyössä esitetyt analyysit ja etnografiset todisteet osoittavat kuinka somalinaisilla on monimutkaisia kokemuksia Suomessa. He kokevat usein itsensä olevan epä sopusoinnussa yhteiskunnassa vallitsevan kollektiivisen identiteetin kanssa, mikä johtaa "toiseuden" tunteeseen. Tästä huolimatta somalinaiset luottavat johdonmukaisesti risteäviin identiteettiinsä vertaistukeen ja omaksuvat identiteettinsä kehittymisen luonnollisena osana Suomessa kasvamista ja asumista. Opinnäytetyössä tutkitaan etnografisten kuvausten kautta ulkomaanmatkaa ja sekä tapahtumsisa kuten häissä käymistä ja miten kuuluminen ilmenee fyysisessä tilassa. Hyvinvointiluvussa tarkastellaan hyvinvointia edistäviä ja estäviä tekijöitä sekä yhteisöllisestä että yksilöllisestä näkökulmasta.

As public concern over the state of biodiversity has increased, demands for incorporating biodiversity and its value into already existing notions of capital and decision-making can be expected to rise as well. Since there are no markets for the state of biodiversity, non-market valuation methods need to be employed. Ecosystem services can serve as a link connecting nature and human well-being, and they can be viewed as sources of economic value of biodiversity. Key valuation methods can be divided into two groups: stated preference methods and revealed preference methods. The former employ surveys, bidding formats, open-ended questions, and hypothetical scenarios to determine how much respondents value various aspects of biodiversity. While stated preference methods are appreciated for their applicability to hypothetical and future scenarios, especially when market-based data is unavailable, they are prone to potential biases around experiment design. Revealed preference methods, on the other hand, rely on market data to derive preferences for different aspects of biodiversity. Two primary approaches involve using data either from travel costs or property markets. Hedonic pricing is part of the revealed preference methods, and it centres around a notion that value of a good consists of the attributes of the good that provides utility to consumers. Hedonic prices represent the implicit prices of these attributes. The method is commonly applied to housing markets where the attributes can be, for example air and water quality or variety of neighbourhood’s urban green spaces. Rosen's hedonic model employs a two-stage approach. In the first stage, market prices are regressed on the attributes to establish the hedonic price function. In the second one, the hedonic price function is used to derive marginal willingness to pay function for the attribute. However, the second stage has faced scrutiny due to endogeneity concerns. It is thought that unobserved taste parameters influence both consumer consumption patterns and the hedonic price of the attribute. There are various approaches to try to overcome this endogeneity issue. Alternatively, the model can be used in its first stage only, excluding valuations of non-marginal changes from the analysis. The range of methods for valuing biodiversity is broad, providing a diverse set of starting points for creating estimates. Because biodiversity is a versatile concept, its value can arise from various sources. It is crucial to understand the limitations and possibilities of each method when deriving valid estimates for the value of biodiversity. Without careful consideration, the estimates may fail to provide value to anyone.

Oikeudenmukainen vihreä siirtymä on tavoite, jonka taakse on helppo asettua, mutta jonka moninaiset tulkinnat vaikeuttavat päätösten arviointia. Siihen pyrkii myös EU vihreän kehityksen ohjelman rahoitusinstrumenttien, kuten sosiaalisen ilmastorahaston ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston kautta. Käsitteen monitulkintaisuuden haaste on Euroopassa konkretisoitunut koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin seurauksena. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimusta, joka pyrkii ymmärtämään, millaisia eri oikeudenmukaisuuskäsityksiä vihreään siirtymään liittyvässä keskustelussa esiintyy, ja miten eri puolue- ja maaryhmät eroavat toisistaan käsitysten suhteen. Tutkimukseni vastaa tähän tarpeeseen tutkimalla (1) Millaisia puolueryhmä- ja maakohtaisia eroja Euroopan parlamentin oikeudenmukaista siirtymää koskevien täysistuntopuheenvuorojen oikeudenmukaisuuskäsityksissä ilmenee ja (2) Vetoavatko eri ryhmät erilaisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin vai jakautuvatko mielipiteet sen suhteen, miten kutakin periaatetta tulisi soveltaa. Teoreettinen viitekehys, josta tutkimuskysymykset on johdettu, pohjautuu R. J. Heffronin sekä D. McCauleyn (2017) JUST-kehykseen, joka yhdistää oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet – jako-, menettelytapojen- ja tunnustavan oikeudenmukaisuuden, sekä restoratiivisen ja kosmopolitaanisen oikeudenmukaisuuden – ajalliseen ja paikalliseen ulottuvuuteen. Tutkimusaineisto koostuu puheenvuoroista kolmessa Euroopan parlamentin täysistunnossa vuosina 2021–2023. Kaksi istunnoista käsittelee Fit for 55 -ilmastopaketin sisältöä ja yksi oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa. Menetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Vastaus ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että oikeudenmukaiseen siirtymään liittyvät jakolinjat Euroopan parlamentissa kulkevat puolueryhmien pikemminkin kuin maaryhmien välillä ja ovat siis luonteeltaan ideologisia pikemminkin kuin suoraan maaryhmien taloudellisiin intresseihin liittyviä. Euroopan kansapuolueen jäsenet puhuvat toistuvasti tasapainosta talouden kilpailukyvyn, ilmastotoimien ja sosiaalisen hyväksyttävyyden välillä. Sosialistien ja demokraattien ryhmä sekä vasemmisto ja vihreät toivovat pääasiallisesti nopeampaa ja kokonaisvaltaisempaa muutosta. Kyseisten ryhmien käsitys oikeudenmukaisesta siirtymästä vastaa myös eniten Heffronin ja McCauleyn teoretisointia. Euroskeptiset äärioikeistoryhmät vetoavat puolestaan ilmastonmuutoksen torjunnan hidastamiseen oikeudenmukaisuuden nimissä. Vastaus toiseen tutkimuskysymykseen on, että oikeudenmukaisuuteen liittyvät kiistat ovat useammin oikeudenmukaisuusperiaatteiden sisäisiä pikemminkin kuin niiden välisiä. Johtopäätöksenä esitän, että tuloksieni valossa ideologisiin eroihin on syytä kiinnittää enemmän huomiota vihreään siirtymään liittyvässä tutkimuksessa ja poliittisissa keskusteluissa. Oikeudenmukaisuusperiaatteiden sisäiset kiistat ovat aihealue, jonka teoretisointi vaatii jatkokehittämistä, jotta esitelty teoriakehys voi auttaa ymmärtämään oikeudenmukaisuuteen liittyviä poliittisia kiistoja ja toimimaan aidosti vaikuttavana vihreän siirtymän politiikan suunnittelutyökaluna.

Tässä yhteiskuntapolitiikan maisterintutkielmassa tutkin vuonna 2022 käytyä julkista keskustelua katujengeistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten jengi määritellään julkisista teksteistä koostuvassa aineistossa. Haluan myös selvittää, minkälaisia ratkaisuja jengirikollisuuteen aineistossa esitetään. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, millaista keskustelua katujengeistä käytiin vuonna 2022. Tutkielman aineistona toimii viiden suomalaisen uutislehden verkkosivuilta kerätyt katujengejä käsittelevät mediatekstit. Aineisto on kerätty ajanjaksolta 1.1.2022-30.11.2022. Tekstejä valikoitui aineistoon yhteensä 51 kappaletta. Analysoin julkista keskustelua laadullisen sisällönanalyysin ja teemoittelun keinoin. Analyysin tuloksena tunnistin aineistosta kolme teemaa, joiden pohjalta vastaan tutkielmani tutkimuskysymyksiin. Tutkielman tulosten perusteella katujengit tunnistetaan julkisessa keskustelussa Suomessa olevaksi ilmiöksi. Jengi määritellään julkisessa keskustelussa siihen liitettyjen keskeisten piirteiden kautta. Gangsta rap- musiikki ja sosiaalisen median käyttö nousivat aineistossa esiin katujengeihin liittyvinä asioina. Myös väkivaltaisuus, jengin keskinäiset kiistat sekä alueille kiinnittyminen nähtiin aineistossa jengejä määrittelevinä ominaisuuksina. Nämä piirteet myös erottivat aineiston mukaan katujengit muista rikollisjengeistä tai nuorisoporukoista. Aineistossa nousee esille nuoriin kohdistunut huoli, mutta samalla nuoria halutaan kontrolloida tiukemmin. Huoleen liitettiin katujengien näkeminen yhteiskunnallisena ongelmana, ja samalla korostettiin yhteiskunnan vastuuta nuorista. Kontrolliin yhdistyi nuorten ja maahanmuuttajien näkeminen riskeinä, joita halutaan kontrolloida. Ratkaisuiksi jengirikollisuuteen julkisessa keskustelussa esitettiin niin sanottua pehmeää linjaa tai kovaa linjaa. Pehmeässä linjassa ratkaisuiksi esitettiin ennaltaehkäisyä, moniammatillista yhteistyötä ja maahanmuuttajien kotouttamisen parantamista. Kovassa linjassa jengirikollisuutta haluttiin hillitä tiukemman kontrollin keinoin, ja jengirikollisuuden ratkaisuiksi esitettiin rikosvastuuiän laskemista, vankilatuomioiden koventamista ja maahanmuuton vahvempaa kontrollia.

Syftet med avhandlingen är att studera grundskolans skolkuratorers handlingsutrymme i skolan och få en uppfattning om hur deras handlingsutrymme ser ut samt vilka möjligheter och utmaningar skolkuratorerna upplever i sitt handlingsutrymme inom elevhälsan. Tidigare forskning har bland annat visat att skolkuratorerna upplever att deras roll inom elevhälsan är otydlig och att de saknar tydliga arbetsbeskrivningar samt stöd från ledningen. Skolkuratorn och deras roll inom elevhälsan är ett ganska outforskat område och därför ämnar denna avhandling skapa en tydligare bild om skolkuratorns arbete inom elevhälsan. Forskningsfrågorna i denna avhandling är; 1) Hurdant handlingsutrymme har skolkuratorn i grundskolan? och 2) Vilka möjligheter respektive utmaningar upplever skolkuratorn relaterat till sitt handlingsutrymme i skolan och inom elevhälsan i grundskolan? Studien är kvalitativ och materialinsamlingen har skett genom att intervjua sex skolkuratorer som arbetar i grundskolan. Resultaten av studien har analyserats med hjälp av teoretisk innehållsanalys. Den teoretiska utgångspunkten i studien är Michael Lipskys teori om gräsrotsbyråkrater. Teorin används för att definiera skolkuratorernas handlingsutrymme inom elevhälsan. Innehållsanalysen kännetecknas av två huvudkategorier: (1) Skolkuratorns roll och arbetsuppgifter och (2) Handlingsutrymmets möjligheter och utmaningar inom elevhälsan. Dessa huvudkategorier har följande underkategorier; (1) Fastställandet av skolkuratorns arbetsuppgifter, skolkuratorns upplevelser om sin arbetsroll i skolan och elevhälsan, skolkuratorns upplevelser om hur skolans personal ser på deras arbetsroll, skolkuratorns upplevelser av stödet från ledningen samt (2) Skolkuratorns möjligheter och Utmaningar i skolkuratorns arbete. Studien visar att skolkuratorerna är relativt nöjda med att det inte finns tydliga arbetsbeskrivningar för deras arbete, vilket skiljer sig åt från den tidigare forskningen. Skolkuratorerna upplever att de har stort utrymme att själva utforma sina arbetsuppgifter inom ramen av lagen och olika riktlinjer, vilket kan upplevas som en möjlighet inom elevhälsan för skolkuratorerna. Utmaningar inom elevhälsan präglas av resursbrist både inom elevhälsan och utanför, bland annat inom specialsjukvården. Ur resultaten framkommer att resursbristen påverkar arbetsbelastningen och att skolkuratorerna tar åt sig arbete som egentligen inte hör till dem, tillexempel när det saknas skolpsykolog i elevhälsoteamet. Avhandlingen visar att skolkuratorns handlingsutrymme påverkas av både inre och yttre organisatoriska faktorer som påverkar att det finns skillnader mellan tillvägagångssätt i skolornas elevhälsa, vilket kan innebära att elevhälsans kvalitet skiljer sig åt mellan skolorna. Det finns ett behov av fortsatt framtida forskning gällande skolkuratorns arbete och hur elevhälsans kvalitet skiljer sig åt mellan skolorna samt hur skolkuratorns åtgärder påverkar elevens skolgång och välbefinnande. Mera forskning om skolkuratorns arbete skulle kunna bidra till att skapa en större förståelse över hur viktiga skolkuratorerna är inom elevhälsan och det sociala arbetet i skolan.

Nyhetsjournalistikens representation av könen har länge varit föremål för kritik. Inom journalistiken finns en uppenbar obalans i synlighet av könen och en tendens att cementera traditionella könsroller. Trots att Finlands demografi visar en jämn könsfördelning mellan män och kvinnor reflekteras inte detta i nyhetsjournalistiken. Denna avhandling fokuserar på genusmedvetenheten hos svenskspråkiga journalister på lokalredaktioner i Finland. Målet är att undersöka om och i vilken utsträckning dessa journalister integrerar genusmedvetenhet i sitt journalistiska arbete. Avhandlingens övergripande ambition är att beskriva hur journalister resonerar kring genusfrågor i sitt yrke. Datamaterialet samlades in genom semistrukturerade intervjuer med svenskspråkiga journalister på lokalredaktioner i Finland. Materialet består av intervjuer med sex yrkesverksamma journalister. Kvalitativ innehållsanalys tillämpades på materialet för att identifiera mönster och teman. Innehållsanalysen resulterade i sju kategorier som representerar teman relaterade till hur journalisterna resonerar kring kön och hur de uppger att de tillämpar genusmedvetenhet i sitt arbete. Studiens resultat visar att journalister i varierande grad är genusmedvetna och att de tillämpar detta medvetande på olika sätt i sitt arbete. En av de främsta metoderna som journalister använder för att integrera genusmedvetenhet i sitt arbete är att prioritera kvinnor som källor framför män. Journalisterna är även måna om att undvika stereotyp framställning av könen. Resultaten visar också på bristande stöd och vägledning för att tillämpa genusmedvetenhet på redaktionerna. Ett systematiskt jämställdhetsarbete på redaktionerna saknas eller berör inte journalisterna. På redaktionerna görs antaganden om en kollektiv genusmedvetenhet och delade värderingar som, paradoxalt nog, kan utgöra ett hinder för effektiv tillämpning av genusmedvetna metoder. Avhandlingen belyser att ansvaret för att tillämpa genusmedvetenhet i nyhetsjournalistiken i hög grad ligger på de enskilda journalisterna. Trots insikter om genusfrågor på redaktionerna finns det inte tydliga strategier för journalisterna för att främja jämställdhet. Det slentrianmässiga förhållningssättet till genusfrågor och den oregelbundna tillämpningen av genusmedveten journalistik visar på ett behov av ökat stöd och systematik för journalisterna ifall redaktionerna vill bedriva ett lyckat jämställdhetsarbete.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia oikeustajudiskursseja 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Helsingin Sanomissa julkaistuissa mediateksteissä esiintyy ja kuinka ne ilmentävät kriminaalipolitiikan institutionaalista legitimiteettiä. Keskeisiä elementtejä tutkimuksessa ovat kriminaalipolitiikan muutostrendit, oikeusjärjestelmän legitimiteetti, rankaisemisen instituutio sekä oikeustajudiskurssit, joita tutkitaan diskurssianalyysin keinoin. Tutkimuksen varsinainen teoreettis-metodologinen viitekehys on diskurssianalyysia tutkimusmenetelmänä hyödyntäville tutkimuksille tyypilliseen tapaan sosiaalinen konstruktionismi. Kriminaalipolitiikan punitiivinen käänne on kansainvälinen ilmiö ja sillä viitataan kriminaalipolitiikassa tapahtuneeseen linjanmuutokseen, jossa rikollisuuteen ja rikosoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään alettiin suhtautua aiempaa ankarammin. Suomessa tämä muutos ajoittuu 1990-luvun lopulle, mutta koherentin kokonaiskäsityksen muodostamiseksi kriminaalipolitiikan kehitystä taustoitetaan huomioiden yhteiskuntahistoriallinen konteksti niin kotimaassa kuin kansainvälisessäkin viitekehyksessä. Tutkimuksessa luodaan katsaus myös rangaistusteorioihin ja rangaistusasenteisiin, sillä nämä teemat ovat tärkeitä oikeusjärjestelmän ja erityisesti kriminaalipolitiikan legitimiteetin kannalta. Aineistona tutkimuksessa käytetään Helsingin Sanomissa vuosien 1995–2005 välillä julkaistuja kriminaalipolitiikkaan ja oikeustajuun nivoutuvia kirjoituksia. Mediateksteistä tunnistetut diskurssit ilmentävät sitä sosiaalisesti rakentunutta todellisuutta, jossa kriminaalipolitiikkaa tarkastellaan. Yhtäältä diskurssit ovat sosiaalisia repressioita, mutta toisaalta ne ovat myös kiinteästi sidoksissa kirjoittajan subjektiiviseen perspektiiviin. Asetelmassa korostuu siis ennen kaikkea vuorovaikutteisuus suhteessa yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten kriminaalipolitiikan linjanmuutokseen, ja suhteessa toisiin kirjoittajiin ja heidän näkemyksiinsä. Aineiston pohjalta esiin nousevat oikeustajudiskurssit ovat kytköksissä legitimiteettiin, eri perspektiiveihin ja rangaistusteoreettisiin näkökulmiin. Diskurssianalyysin näkökulmasta kaikki sosiaalisesta todellisuudesta esitetyt versiot kuitenkin edustavat sosiaalista konstruktionismia. Oikeustajudiskurssien ilmentämän oikeustajun diskursiivinen rakentuminen on kiinnostava esimerkki sosiaalisesta konstruktionismista, sillä se havainnollistaa eräänlaista eetosta yhteisestä ymmärryksestä, joka pohjimmiltaan abstraktista asiasta, kriminaalipoliittisista representaatioista, vähitellen muodostuu. Kuten aiemmassakin tutkimuksessa on havaittu, oikeustaju itsessään näyttäytyy kuitenkin hyvin monitasoisena ilmiönä, joka muodostuu useista erilaisista subjektiivisista näkemyksistä. Yhtäältä siitä voidaan tunnistaa tiettyjä jaettuja elementtejä, mutta toisaalta sitä ei kuitenkaan voida samaistaa edustamaan kattavasti minkäänlaista yhtenäistä ja yleispätevää kansalaismielipidettä kriminaalipolitiikasta. Tiettyyn pisteeseen saakka on tärkeää, että ihmiset kokevat niin kriminaalipoliittiset toimenpiteet kuin rikosoikeudelliset seuraamuksetkin oikeudenmukaisina, mutta mihinkään abstraktiin käsitykseen kollektiivisesti jaetuista rangaistusasenteista tai yleisestä oikeustajusta ei kriminaalipolitiikka tai rikosseuraamusjärjestelmä voi perustua.

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia toimijuuden muotoja on erotettavissa sateenkaarinuorten eli seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kuvauksissa kokemastaan heteronormatiivisesta väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Toimijuus on sosiaalityölle keskeinen käsite, ja toimijuuden tukeminen ja tunnistaminen on tärkeä osa sosiaalityön työskentelyä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sateenkaarinuoret kokevat keskimäärin muita nuoria useammin väkivaltaa. Heteronormatiivisella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kytkeytyy seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin normatiivisiin käsityksiin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisilla tavoilla sateenkaarinuoret toteuttavat toimijuuttaan pyrkiessään selviytymään kohtaamastaan väkivallasta. Tutkielman aineistona on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina 2012–2014 toteuttaman Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen kyselyaineisto. Tutkielman aineisto koostuu fyysistä ja henkistä väkivaltaa koskevista avovastauksista. Aineisto on rajattu siten, että siihen on valikoitunut vain vastaushetkellä 14–28-vuotiaiden vastaukset. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vain sellaista väkivaltaa, joka on nuorten oman kokemuksen mukaan liittynyt heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa, sukupuolen ilmaisuunsa ja/tai sukupuoli-identiteettiinsä. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmassa tunnistetaan sateenkaarinuorten väkivallasta selviytymiseen liittyvistä kuvauksista kahdeksan eri toimijuuden muotoa: puolustautuminen, etäisyyden ottaminen, sisäisen voiman käyttäminen, menestymiseen pyrkiminen, ihmissuhteisiin tukeutuminen, sovinnon tekeminen, ulkopuolisen avun hakeminen ja tapahtuneen salaaminen. Puolustautumisella tarkoitetaan sanallista tai fyysistä vastahyökkäystä väkivallan tekijää kohtaan. Etäisyyden ottamisella tarkoitetaan sekä konkreettista etäisyyden ottamista, kuten uhkaavasta tilanteesta poistumista, että henkistä etäisyyden ottamista, kuten välinpitämätöntä asennetta. Sisäisen voiman käyttämisellä viitataan nuoren omaan sisäiseen vahvuuteen tukeutumista, kuten päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta tai toiveikkaana pysyttelemistä. Menestymiseen pyrkimisellä tarkoitetaan pyrkimyksiä menestyä esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai yleisesti elämässä. Menestymiseen pyrkiminen voi tarkoittaa myös tulemista paremmaksi ihmiseksi kuin väkivallan tekijä. Ihmissuhteisiin tukeutumisella tarkoitetaan tukeutumista läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin, perheenjäseniin, kumppaniin tai omiin vertaisiin. Sovinnon tekemisellä viitataan sekä kirjaimelliseen sovinnon tekemiseen väkivallan tekijän kanssa että kuvaannollisempaan sovinnon tekemiseen, kuten tapahtuneen tai oman itsen hyväksymiseen, anteeksi antamiseen tai pyrkimykseen ymmärtää väkivallan tekijää. Ulkopuolisen avun hakemisella tarkoitetaan avun hakemista ulkopuoliselta auktoriteetilta, kuten poliisilta tai opettajalta, tai hoitavalta taholta, kuten terapeutilta. Tapahtuneen salaamisella tarkoitetaan sitä, ettei nuori ole kertonut kokemastaan väkivallasta kenellekään. On tärkeää, että väkivaltaa kokeneiden sateenkaarinuorten kokemukset tulevat nähdyiksi ja että heidän toimijuutensa tunnistetaan ja sitä kunnioitetaan. Sateenkaarinuorten toimijuuden huomioiminen auttaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tukemaan väkivaltaa kohdanneita nuoria sekä ymmärtämään paremmin, mistä sateenkaarinuorten kohtaamassa väkivallassa on kysymys. Heteronormatiivisen väkivallan käsitteen avulla sateenkaarinuorten kokeman väkivallan tarkastelu voidaan asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, joka tuo esille taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja normatiiviset rakenteet.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella toimijuuden rakentumista haavoittuvassa asemassa olevien ikäihmisten puheissa sekä selvittää heidän tuntemuksiaan liittyen kuntoutuskokeiluun, johon he ovat osallistuneet. Tutkielmaa ohjaa tutkimuskysymys ”Millaista toimijuutta ikääntyneet päihde- ja mielenterveyskuntoutujat rakentavat haastattelupuheessaan?” Samalla tarkastelin kuntoutujien kokemusta interventiosta kysymyksen ”Miten ikääntyneet päihde- ja mielenterveyskuntoutujat kokevat Askelpolku-pilotin intervention” ohjaamana. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemän kuntoutukseen osallistuneen ikääntyneen teemahaastattelusta. Kuntoutujia yhdistää se, että he kaikki ovat hakeutuneet erinäisiä kanavia pitkin kuntoutuskokeiluun päihde- ja mielenterveyshaasteiden vuoksi. Aineisto on analysoitu Atlas.ti-ohjelmalla, jonka avulla edettiin koodauksen ja luokittelun kautta diskursseihin hyödyntämällä subjektiaseman käsitettä ja toimijuuden modaliteettihahmotelmaa. Tulokseksi sain kuusi diskurssia, jotka ovat nimetty modaliteetteja hyödyntäen. Tärkeimmät johtopäätökset liittyvät siihen, että kuntoutuksella on ollut myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden toimijuuteen, mutta kuntoutuksessa olisi hyvä huomioida palveluiden jatkuvuus myös kuntoutuksen jälkeen. Yhteisöillä, kuten perheellä on merkittävä rooli toimijuuden vahvistamisessa, joten tämä tulisi huomioida kuntoutuksen juurruttamisessa käytäntöön. Kuntoutuksen hyödyt korostuivat erityisesti kuntoutujien elämänhallinnassa ja arjen sujumisessa.

Kundtjänstmedarbetare ställs dagligen inför utmanande situationer i sitt arbete, där de tillgängliga arbetsresurserna strider mot de hårda arbetskraven. Tidigare studier visar att socialt stöd är en betydande resurs som hjälper medarbetare att hantera dessa krav de ställs på i sitt arbete. Dessutom blir distansarbete en allt vanligare arbetsform. Syftet med denna avhandling är därmed att undersöka hur kundtjänstmedarbetare beskriver betydelsen av distansarbete samt vilken betydelse socialt stöd av kollegor och chefer har i deras arbete. Materialet till studien har samlats in genom semistrukturerade intervjuer bland medarbetare på en teletjänstcentral. I studien deltog fem respondenter från Finland och tre respondenter från Sverige. Materialet har analyserats med en tematisk analys. Resultaten visar en övergripande positiv attityd gentemot distansarbete och dess fördelar. Distansarbete har visat sig bidra till effektivare tidsanvändning, ökad trivsel samt en lugn och behaglig arbetsmiljö. Dessutom bidrar distansarbetet till en förändring i den sociala interaktionen och kommunikationen i arbetet. Socialt stöd beskrevs i form av emotionellt stöd och kamratstöd, hjälp med arbetsuppgifter, chefens sociala stöd samt feedback. Socialt stöd är en betydande resurs för distansarbetande kundtjänstmedarbetare, även om resultaten också visar mer likgiltiga attityder gentemot detta stöd. Eftersom en stor del av den tidigare forskningen inom teletjänstcentraler gjorts utanför Norden och Europa, bidrar denna avhandling till en nordisk synpunkt på socialt stöd inom kundtjänstarbete samt betydelsen av distansarbetet. Dessutom bidrar avhandling med kvalitativ forskning, i och med att den största delen av den tidigare forskningen inom ämnet varit kvantitativ. Ämnet är viktigt att belysa, eftersom distansarbetet blir en allt vanligare arbetsform och vi behöver öka förståelsen om vilken betydelse distansarbetet kan ha i arbetet. Samtidigt är det viktigt att förstå hur vi kan bidra till att stödja medarbetare i de krav de ställs på i sitt arbete, och vilka resurser som medarbetarna anser vara betydelsefulla i deras arbete.