Browsing by department "Department of Social Science History"

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä rooli harrastustoiminnalla on sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman siirtymisessä sukupolvelta toiselle. Sosiaalisella pääomalla tutkimuksessa tarkoitetaan sosiaalisista suhteista ja kontakteista kumpuavaa hyötyä, jonka yksi mittari ovat näiden suhteiden kautta saavutettavat resurssit. Kulttuurinen pääoma muodostuu yksilön tiedoista, sivistystaustasta, mausta sekä omistamista kulttuurisista esineistä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman tutkimus, jonka yhteydessä näiden aineettomien pääomien siirtymistä on tutkittu erityisesti perheen ja suvun piirissä. Tutkimuksen taustalla on ajatus, että harrastustoiminnan on mahdollista nousta perheen rinnalle aineettomien pääomien lähteeksi. Tutkimuskohteena on aatteellinen sekakuoro Koiton Laulu, joka on perustettu vuonna 1952 Koiton Nuorisokuoron nimellä. Perustettaessa kuoro oli Suomen ensimmäinen nuorten työväenkuoro. 1970-luvulla kuoro oli mukana poliittisessa laululiikkeessä. Nykyisin kuoro esittää pitkään ohjelmistossa olleita poliittisia lauluja ja uutta kuoromusiikkia. Kuorolaiset jakavat Koiton Laulun toiminnan kolmeen osaan: musiikin tekemiseen, yhdessäoloon ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Tutkimushetkellä kuorossa oli 59 jäsentä, joista nuorimmat olivat parikymppisiä ja vanhimmat täyttäneet kuusikymmentä vuotta. Osa jäsenistä on ollut toiminnassa mukana yli kolme vuosikymmentä. Tutkimusta varten on haastateltu kolmeatoista Koiton Lauluun tutkimushetkellä kuulunutta jäsentä. Tietoja kuoron kautta solmituista sosiaalisista suhteista ja niissä liikkuvista resursseista kerättiin verkostokyselyllä, johon vastasi 50 kuorolaista. Lähteinä on käytetty myös Kansan Arkistosta ja kuoron jäseniltä löytyneitä kuoron toimintaa kuvaavia asiakirjoja. Näihin kuuluu kuoron sähköpostilistoille vuosina 1995 2006 lähetetyt viestit. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisällönanalyysi, eli aineistosta esiin nousevia teemoja peilataan aineettomien pääomien aiempaan tutkimukseen. Aineiston kerääminen ja analysoiminen on tehty rinnakkain Grounded Theoryn periaatteiden mukaisesti. Lisäksi tutkimuksessa sovelletaan verkostoanalyysiä. Menetelmä perustuu graafiteoreettisiin malleihin yksilöiden välisistä suhteista ryhmissä. Tutkimuksessa selviää, että Koiton Laulussa eri sukupolviin kuuluvat ihmiset kohtaavat ja näitä kohtaamisia arvostetaan. Kuorolaisten laajan ikäjakauman vuoksi kuoron kautta päästään käsiksi monenlaisiin resursseihin. Kuoron jäsenyys edustaa tiettyä elämäntapaa ja aatteellista valintaa johon liittyen kuorossa siirretään uudelle sukupolvelle sosiaalista ja etenkin kulttuurista pääomaa. Kuorossa ylisukupolvinen siirto on osittain tiedostamatonta. Aineettomia pääomia siirtyy tasa-arvoa tavoittelevassa kuorossa eri sukupolvien kohtaamisissa sekä vanhemmilta kuorolaisilta nuoremmille että nuoremmilta vanhemmille. Kuoron kautta saatavien aineettomien pääomien merkitys kuorolaisten elämässä vaihtelee paitsi ihmisestä toiseen myös yksilöllisten elämänvaiheiden ja tilanteiden mukaan. Kuoron apu ja tuki koetaan turvaverkoksi, joka luo luottamuksen- ja turvallisuudentunnetta.

Tutkimuksen kohteena on kristillisen sionismin esiintyminen Suomen Kristillisessä Liitossa (SKL) 1970-luvulla. Kristillinen sionismi on aate, jossa Israelin valtion tukemista perustellaan kristillisellä uskolla. Etenkin Yhdysvalloissa kristillinen sionismi on vaikuttanut maan Lähi-idän politiikkaan voimakkaasti. Sama aate esiintyy myös Suomen kristillisissä liikkeissä, mutta sen vaikutusta ei ole aiemmin tutkittu. Varsinainen tutkimuskysymykseni on kaksiosainen: esiintyikö SKL:n piirissä kristillistä sionismia, ja miten se ilmeni käytännössä? Tutkimuksen aineistona ovat puolueen arkisto, ohjelmat ja äänenkannattaja, Kristityn Vastuu -lehti, sekä valtiopäiväasiakirjat ja haastattelut. Vuonna 1958 perustettu SKL, nykyisin Suomen Kristillisdemokraatit, sai ensimmäisen paikkansa eduskunnassa vuonna 1970. SKL oli juuriltaan protestipuolue, joka nousi vastustamaan yhteiskunnassa näkemäänsä maallistumista ja moraalista rappiota. 1970-luvun loppuun mennessä se oli saanut kolme perättäistä vaalivoittoa eduskuntavaaleissa, kirjoittanut ohjelmansa ja vakiinnuttanut muutenkin asemansa suomalaisessa politiikassa. Tuona aikana puolue keskittyi ennen kaikkea sosiaalisiin kysymyksiin ja sai eniten julkisuutta vapaamman alkoholi- ja aborttilainsäädännön leppymättömänä vastustajana. Ulkopolitiikassa puolue pyrki seuraamaan vallitsevaa linjaa ja pysytteli pääsääntöisesti erossa ulkopolitiikasta. Tutkimuksessa osoitan, että SKL aktiivisesti ja tietoisesti poikkesi vallitsevasta ulkopolitiikasta yhden asian suhteen: puolustaakseen Israelin valtiota. Syy tähän oli uskonnollinen. Uskonnolliselta pohjalta nouseva Israelin puolustaminen, kristillinen sionismi, ilmestyi SKL:n ulkopoliittiseen ohjelmaan jäsenjärjestöjen aloitteesta vuonna 1974 ja vakiinnutti myöhemmin asemansa myös puolueen yleis- ja periaateohjelmassa. 1970-luvulla SKL:n vaikuttajiin kuului monia kristillisiä sionisteja, puheenjohtajaa myöten, ja puolueen äänenkannattaja otti säännöllisesti Israelin puolesta kantaa käyttämällä voimakkaan uskonnollista argumentointia. Eri puolueaktiivit perustelivat Israelin tukemista eri tavoin, mutta puolueen sisällä Israelin asia ei nostanut esiin kritiikkiä eikä kaivannut edes perusteluja. Suomen Kristillinen Liitto oli ohjelmiensa, äänenkannattajansa ja useiden jäsentensä puolesta kristillissionistinen puolue. Tämä ei kuitenkaan johtanut sitä sanoista tekoihin, muutamaa lähinnä Parlamenttien välisessä liitossa (IPU) tapahtunutta poikkeusta lukuun ottamatta. Israelin asia ei loppujen lopuksi ollut kotimaan sosiaalisiin kysymyksiin keskittyneellä puolueella tärkeimmällä sijalla, eikä ulkopolitiikka ensisijaisesti eduskunnan päätettävissä.

Tutkimuksen aiheena on pilkkukuume-epidemian torjuminen Suomessa jatkosodan aikana vuosina 1941-44. Pilkkukuume on vaatetäiden levittämä kuumetauti, joka on ollut pelätyimpiä sodan mukanaan kuljettamia tartuntatauteja. Kuolleisuus pilkkukuumeeseen oli pahimmillaan jopa 50 % ennen antibioottien aikaa, jolloin ainoa tapa torjua tautiepidemia oli tartuntaa levittävien vaatetäiden hävittäminen ja sairastuneiden eristäminen. Suomessa puhkesi jatkosodan aikana keväällä 1942 venäläisten sotavankien keskuudessa pilkkukuume-epidemia, joka käynnisti massiivisen kampanjan taudin leviämisen ehkäisemiseksi sekä sota- että kotirintamalla. Kampanja tunnettiin täisodan nimellä. koska tautia torjuttiin hävittämällä tartuntaa levittävät vaatetäit. Toiminta asetti terveydenhuollon kovalle koetukselle sekä rintamalla että siviilissä. Täisotaan liittyi laaja terveys- ja hygieniavalistus ja ihmisten yksityisyyteen jouduttiin rajustikin puuttumaan. Tutkimuksessa selvitetään minkälaisissa olosuhteissa pilkkukuumetapauksia esiintyi sekä mitkä olivat tautiin liittyneet torjuntatoimet. Näkökulma tutkimukseen nousee niistä ongelmista ja ristiriidoista, joita tautiepidemian kehittyminen synnyttää sodan aiheuttaman kriisin keskellä. Terveysviranomaisten vallankäyttöä tarkastellaan biovalta-käsitteen kannalta. Tutkimus on pääasiallisesti tehty puolustusvoimien lääkintäorganisaation sekä lääkintöhallituksen arkistoaineistojen pohjalta keskittyen erityisesti terveydenhuollon organisaatioon, sen toimintaan ja mahdollisiin muutoksiin sekä puolustusvoimissa että siviilihallinnossa. Työssä esitellään myös pilkkukuumeen historiaa sekä tautiepidemian torjuntaa muissa sotaakäyvissä maissa toisen maailmansodan aikana. Muiden maiden torjuntastrategioita verrataan Suomen tehokkaaksi osoittautuneeseen ratkaisuun, joka pohjautui desinfektiosaunojen käyttöön. Saunoissa kylpiessään taistelujoukot saattovat samalla kuumentaa vaatteensa, mikä tuhosi tautia levittävät vaatetäit. Saunotus- ja desinfektiotoiminnasta vastasivat kaasusuojelujoukot, jotka alunperin oli perustettu torjumaan taistelukaasuja. Päämajaan perustettiin kaasusuojeluosaston yhteyteen erityinen lääkäreistä ja desinfektioon perehtyneistä asiantuntijoista koostunut epidemiantorjuntayksikkö, joka vastasi myös pilkkukuumeen torjunnasta. Sen alaisena toimi puhdistusosasto Kokko, joka huolehti käytännön desinfektiotoiminnasta pilkkukuume-epidemioissa vankileireillä sekä koulutti desinfektiohenkilöstöä. Siviiliväestön parissa toteutettiin vuosina 1942-44 yleinen täisota, jolloin terveydenhoitoviranomaisilla oli poliisivaltuuden tehdä sekä ruumiin- että asuntojen tarkastuksia täiden varalta sekä suorittaa tarvittaessa jopa pakkosaunotuksia. Kampanjan aikana yli miljoona henkilöä tarkastettiin. Vaatetäitä löytyi keskimäärin 6 %:lta tarkastetuista. Täisota herätti vastustusta sekä terveysviranomaisten että väestön keskuudessa, koska tarkastusten katsottiin kajoavan liikaa ihmisten yksityisyyteen. Pilkkukuumetapauksia oli vuosina 1942-44 kaikkiaan 1407, joista 150 johti kuolemaan. Tautia esiintyi sekä suomalaisten että saksalaisten sotavankileireillä, Itä-Karjalan keskitysleireillä ja inkeriläisten siirtolaisten karanteenileireillä. Valtaosa sairastuneista oli venäläisiä sotavankeja ja valloitetun Itä-Karjalan asukkaita. Suomalaisia sairastui kaikkiaan vain 48, joista yhdeksän menehtyi. Tauti ei koskaan päässyt leviämään rintamajoukkoihin eikä kotirintaman siviiliväestöön. Sotasensuurin vuoksi epidemia ei päässyt julkisuuteen, minkä vuoksi se jäi suurelle yleisölle tuntemattomaksi.

My Master´s thesis examines how Russia is being pictured in the Finnish history school textbooks and how this image of Russia is being used to construct Finnish national identity. To answer these questions I have analyzed Finnish history school books from the 1970´s and 1990´s using qualitative content analysis. My analysis is based on methodology of the school textbook research combining methods of pedagogics and history research. In my analysis I have used a thematical grouping that I have based on the previous research. Previous research points out that Finnish national identity is strongly built on the image of Russia as a negative Other. Apart from school books I also analyse the curricula and the discussion around the history teaching in the 1970´s and 1990´s. Besides examining the school textbooks as sources of identity building, I examine them as representations of the history politics. School textbooks should be seen as products of contemporary politics that picture their social surroundings. I analyze how the critique of the nationalistic history teaching and the strong leftist movement affected the image of the Russia in the school text books of the 1970's. Furthermore, I analyze how the discussion of the Finlandization of the school textbooks, the collapse of the Soviet Union and the Finnish integration into the European Union changed the image of Russia in the school text books of the 1990's. My research results point out clearly the role of Russia as the significant other for constructing the Finnish national identity in the Finnish history school textbooks throughout the analyzed decades. Events crucial to the Finnish national identity, like the Russification periods of 1899-1914 and the Winter, are depicted similarly throughout the textbooks. Description of the Russian threat and Finnish unity under this threat remain unchanged throughout the decades. The clearest break on the negative image of Russia is the uncritical and very positive image of Soviet Union in the school books of the 1970´s. It is although notable, that also in the most Finladized books of the 1970´s Russia is never seen as a positive Other in a way that Finland should become more like Russia. Therefore, Russia remains a significant Other throughout the analyzed decades. The school text books analyzed turned out to differ in how nationalistic they are. Two separate tendencies were to to be observed: on the one hand, a development towards a weakening nationalistic description can be seen in most of the books, but on the other hand, the most nationalistic textbook is from the 1990's. As a whole it can still be seen that all textbooks analyzed represent a Finnish national identity that is built upon ethnicity and unity. Finnish ethnicity and unity are most strongly manifested in the description of the crisis and wars against Russia. My research results raise various questions for the future research. The Finlandization of the school books of the 1970´s should be researched more. It is also an interesting question, how suitable the Finnish national identity built on the image of negative Other is to the Finland that is becoming more and more multicultural. Also the building of the European identity on the negative Other or negative image of the East in the history school textbooks would be worthwhile to study.

This Master's Thesis explores the social effects of the environmental changes that occurred during the later modernization of Finland. By analyzing 25 environmental reminiscences and using methods developed for oral history it provides a n individual level perspective to the environmental history of Finland. Between 1930-1990 Finland experienced rapid change from agrarian based society to an urban industrialized society. The environmental effects of industrialization and especially pulp and paper industries changed the living conditions of most of the Finns during that period. Exploited forests, polluted waters, dirt and bad smelling air decreased the level of residential environment and recreational areas. The workers were employed in the same factories that caused this deterioration so the silent grousing and suffering was kept in their private thoughts. Most workers remained passive and adapted to the changed situation for example by stopping fishing or swimming, or just facing the fact that there are all the time less blueberries to pick up but more trash to everyone's disgust. Only a few workers decided to work for a better environment in one way or another. These exceptional and therefore interesting cases are examined more thoroughly and their motives and results are analyzed. The main findings are that general change in environmental attitudes, development of environmental authorities, professional skills, social support and possibility of local action were the factors that lead these people into action. Results show that oral histories and individual's perspective provide a fruitful source material for the research of environmental history. Also the use of local environmental knowledge should be better exploited when studying social effects of environmental change.