Browsing by department "Department of Social and Moral Philosophy"
Now showing items 1-8 of 8
-
(2008)Tässä tutkielmassa etsitään vastausta kysymykseen, mitä vaikeuksia soveltava eetikko kohtaa yrittäessään soveltaa Immanuel Kantin moraaliteoriaa. Soveltavassa etiikassa pyritään ensisijaisesti löytämään vastaus kysymykseen, miten normatiivisen etiikan teorioista päästään sellaisiin periaatteisiin ja sääntöihin, joita voi käyttää hyväksi tosielämän moraalisissa valintatilanteissa. Immanuel Kantin moraaliteoria on tunnetuimpia normatiivisen etiikan teorioista, mutta soveltavassa etiikassa sitä on tutkittu vähän. Viime aikoina kiinnostus itse Kantin teoriaa kohtaan on ollut nousussa. Uuden tutkimuksen myötä on ryhdytty pohtimaan Kantin teorian tarjoamia mahdollisuuksia toimia apuna eettisessä päätöksenteossa. Nykytutkijat uskovat, että mikäli Kantin deontologisen teorian puitteissa kyetään onnistuneesti ratkaisemaan moraalisia ongelmatilanteita, se muodostaa varteenotettavan vaihtoehdon utilitarismille, joka on pitkään dominoinut soveltavan etiikan tutkimusta. Tutkimuksen metodisena viitekehyksenä toimii Matti Häyryn näkemys soveltavasta etiikasta. Häyryn mukaan soveltavan etiikan ydinkysymys kuuluu, mitä ihmisen tulee tehdä tilanteessa x, y ja z. Tutkielman puitteissa pyritään selvittämään, pystyykö Kant vastaamaan tähän kysymykseen. Kantin moraaliteorian ja siihen liittyvän uuden tutkimuksen esittely on keskeisellä sijalla tässä työssä. Velvollisuus on Kantin teorian ydinkäsite, ja sen analysointiin kiinnitetään paljon huomiota. Kantin teorian puitteissa on kyettävä vastaamaan kysymyksiin, mikä ihmistä tietyssä tilanteessa velvoittaa ja miten velvollisuuksien väliset konfliktit ratkaistaan. Ilman vastauksia näihin kysymyksiin Kantin moraaliteoriaa on vaikea soveltaa. Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, että tutkijat eivät ole lähelläkään yksimielisyyttä siitä, miten velvollisuuksien väliset konfliktit tulisi ratkaista. Velvollisuuksien välisten konfliktien ratkaiseminen edellyttää Kantin moraaliteorian modifioimista. Se, mihin suuntaan Kantin teoriaa tulisi kehittää, on nykytutkijoiden mielestä epäselvää. Tutkimuksen lopputulema on se, että erityisesti epätäydellisiin velvollisuuksiin ja moraalidilemmoihin kiinnittyvät kiistat muodostavat melkoisen ongelman sekä itse Kantin teorian että sen soveltamisen näkökulmasta. Tulkintakiistat osoittavat, ettei Kant kykene riittävällä tarkkuudella kertomaan, mitä ihmisen tulee tehdä tilanteessa x, y ja z.
-
(2007)Islamilaisen demokratian käsite vaikuttaa ensi kuulemalta monella tavoin kiistanalaiselta. Nykyaikaisissa länsimaisissa yhteiskunnissa uskonnon ja demokratian käsitteen yhdistämistä ei pidetä sopivana, vaan demokratian käsite näyttäytyy ennen kaikkea sekulaarisena ja rationaalisena käsitteenä. Tutkielmassani teen erottelun mahdollisen uskonnollisen ja sekulaarisen demokratia-käsityksien välille. Tähän erotteluun päädyn yleismaailmallisen demokratian käsitteen avulla, joka mahdollistaa partikulaaristen demokratia-käsityksien muotoilemisen. Islamilaisen demokratian käsite pyrkii siis ensisijaisesti vastaamaan oletetun yleismaailmallisen demokratian käsitteen partikulaarisesta ja kulttuurisidonnaisesta sovellutuksesta islamilaisissa yhteiskunnissa. Tarkastellessani länsimaista sekulaarista demokratia-käsitystä samaistan tietyin varauksin, liberaalidemokraattisen näkemyksen demokratiasta sekulaariseen demokratia-käsitykseen. Tätä lähtökohtaa vasten tarkastelen uskonnollisen, islamilaisen demokratian käsitteen mahdollisuutta ja pätevyyttä. Islamilaisen demokratian käsite on tarkoitettu kuvaamaan demokratian käsitteen soveltamisen mahdollisuutta ja käyttöönottamista juuri islamilaisissa (ei-länsimaisissa ja ei-liberaaleissa) yhteiskunnissa. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastelen islamilaisen demokratian käsitteen 'demokratian' osaa. Lähestyn demokratian käsitettä länsimaisen sekulaarisen demokratian käsitteen näkökulmasta siten, että tarkastelen aluksi liberaalidemokratian esimerkillisyyttä länsimaiselle katsantokannalle demokratiasta. Tämän jälkeen esittelen tätä vallitsevaa näkemystä vastaan esitettyä kritiikkiä ja tarkastelen löytyykö tästä kritiikistä mahdollisesti pohja erilaiselle demokratia-käsitykselle. Norberto Bobbio esittelee demokratian sisällöllisen ja formaalisen ulottuvuuden erottelun teoksessaan Democracy and Dictatorship. Tämä jaottelu on hyvin tärkeä mahdollisen islamilaisen demokratian käsitteen ja mahdollisen yleismaailmallisen demokratian käsitteen kannalta. Läpi tutkielmani palaan tähän erotteluun ja muotoilen Bobbion esittämän formaalisen ulottuvuuden demokratiasta yhteensopivaksi kulttuurispesifin islamilaisen viitekehyksen kanssa. Myös Chantal Mouffen tekemä jaottelu länsimaisen demokratia-käsitykseen vaikuttaneista kahdesta eri traditiosta on vaikuttanut tutkielmani näkemykseen erilaisten demokraattisten hallintotapojen muotoilemisen mahdollisuudesta. Tutkielman toisessa osassa tarkastelen minkälainen voisi olla se 'islamilaisen' osa, joka soveltuisi islamilaisen demokratian formaalisen ulottuvuuden muotoilijaksi. Yleisesti islamilaisen demokratian käsitteen muotoilemisessa tukeudun Fazlur Rahmanin Islam and Modernity -teoksessa esitettyyn ajatukseen kulttuurispesifisistä sovellutuksista länsimaisten yhteiskuntatieteiden saavutuksista. Lähestyn aluksi islamilaisen demokratian määritelmää John Rawlsin Kansojen oikeudessa muodosteleman 'kelvollisten ei-liberaalin kansojen' hallintotavan muotoilun avulla. Tarkastellessani lähemmin miten islamilaisen demokratian käsite tulisi muotoilla, ja miten sitä voitaisiin pätevästi pitää demokraattisena, tukeudun Ramin Jahanbegloon ja 'Abdolkarim Soroush'in teksteihin. Molempien kirjoituksissa pyritään ottamaan huomioon uskonnollisen yhteiskunnan hallintotavan erikoisvaatimukset, mutta silti samalla täyttämään yleismaailmallisen demokratian käsitteen vaatimukset. Tällöin vielä tarkemmin määrittelemättömien yleismaailmallisten ihmisoikeuksien noudattaminen yhteiskunnan hallintotavassa, nousee avainasemaan määriteltäessä erilaisten demokraattisen hallintotapojen demokraattisuutta.
-
(2007)This master's thesis deals with human scientific classifications and the philosophical frameworks that have been used to describe them. The main objective of the study is to argue contrary to some recent suggestions that these human kinds cannot be fruitfully described with conceptual tools taken from the tradition of natural kinds. Medical classifications and classifications made in the modern behavioral and social sciences constitute an interesting (but so far widely neglected) field of study for philosophy of science. The origin of these classifications is typically in everyday life, but as scientific objects they also play part in the epistemic practices of science. This double-bind makes human scientific classifications and the corresponding phenomena in many ways different from the objects of the natural sciences: Unlike the classifications in the natural sciences human kinds have moral connotations and are often tied to a specific socio-cultural setting. However, there has not been much philosophical research focusing on the nature of classifications in the human sciences. When human kinds have been studied the common starting point for analysis has been to approach them with the conceptual tools developed for classifications in the natural sciences. The research question of this thesis is therefore: Can the theory of natural kinds be successfully extended to apply also to the classifications made in the human sciences? According to my view the answer is, briefly, no. In chapters 2-4 I describe several influential theories of natural kinds and try to reveal the connection between questions of classification and the problem of induction. I aim to point out the function of the concept natural kind in the contemporary philosophical discussion. By comparing different theories of natural kinds I show why Richard Boyd's account of natural kinds as causal homeostatic property clusters is the most promising starting point for extending the theory of natural kinds to the human sciences. In chapters 5 and 6 I introduce the central opposition of the thesis: According to some philosophers of science, such as Paul Griffiths, Boyd's theory of natural kinds should be extended to cover all scientific kinds including human scientific classifications. I call this view the ecumenistic theory of classification. On the other hand the theory of looping effects of human kinds introduced in the work of Ian Hacking gives good reason to suspect the plausibility of this ecumenistic extension. By further analyzing these opposing views in chapter 7 I show how the complex feedback loops emerging between human scientific classifications and the classified people constitute a counter-example to the ecumenistic theory of classification. Along with this critical objective of the study I also briefly sketch a possible synthesis of the ecumenistic view and Hacking's theory. I suggest that despite their problems these theories could together form a starting point for a typology of different kinds of classifications. I claim that such a typology could be a useful analytical tool for characterizing for example the controversial human scientific classifications that have until now often been dubbed socially constructed classifications. In the concluding chapter of the thesis I also assess the current state of the concept natural kind and claim that in many cases using this overdetermined concept creates more confusion than clarity.
-
(2008)Kysymys valtiollisen rankaisemisen oikeuttamisesta on yksi oikeusfilosofian keskeisistä tutkimuskohteista. Vaikka rikollisten rankaisemisen oikeutus tuntuukin intuitiivisesti selvältä, tarvitsee järjestelmä, jonka ensisijaisena tarkoituksena on piinan aiheuttaminen ihmisille, hyvin vahvan oikeutuksen toiminnalleen. Työn tarkoituksena on osoittaa, ettei tällaisen oikeutuksen löytyminen ole lainkaan itsestään selvää ja todistustaakka rankaisemisen oikeuttamisen suhteen pitäisi asettaa hyväksyttävällä tavalla, eli siirtää perusteluvelvollisuus rikosoikeusjärjestelmälle, eikä sen kriitikolle. Rangaistusteoreettisen keskustelun kannalta on tärkeää, ettei rikoksen ja rangaistuksen käsitteitä määritellä siten, että ne tukevat jo lähtökohtaisesti jonkin tietyn teorian perusteluja. Vaikka siis antropologisesta ja psykologisesta näkökulmasta jonkinlaiset sanktiot olisivat välttämättömiä ihmisyhteisöille, ei ihmisen luonto tai mikään muukaan määrittele ennalta niiden sisältöä ja ankaruutta. Mainittuihin kahteen käsitteeseen on liitettävä myös yleiset lainsäädäntöä koskevat ehdot, jotka kriminalisointien tulee täyttää. Valtiollista rankaisemista on perinteisesti yritetty oikeuttaa joko utilitaristisen tai retributivistisen rangaistusteorian kautta. Ensimmäisen tapauksessa rankaisemisen oikeutus palautuu sanktioiden tuottamiin positiivisiin seurauksiin, jotka kohdistuvat pääsääntöisesti muuhun yhteisöön. Utilitaristisen teorian on kuitenkin hyvin vaikea määrittää kohtuullisia rajoja rangaistusten ankaruudelle jolloin yksilöä käytetään muiden mielihyvän tuottamisen välineenä ja toiseksi sen on teoriassa mahdollista kohdistaa toimenpiteensä myös viattomiin ihmisiin. Retributivistisessa järjestelmässä rangaistuksen kohteena voi olla ainoastaan syyllinen itse ja seuraamukset katsotaan oikeutetuiksi, koska rikollinen teki väärin ja järkytti teollaan oikeudellista tasapainoa, jonka rangaistus taas palauttaa. Retributivismin ongelmiksi muodostuvat rangaistusten ankaruuden määrittelyn ohella sen epäinstrumentaalisuus. Ratkaisua rankaisemisen oikeuttamisen ongelmaan on haettu myös yhdistämällä keskenään sekä utilitaristisen että retributivistinen teoria jolloin ensimmäinen oikeuttaa rangaistusinstituution ja jälkimmäinen määrittelee ketä voidaan rangaista. Koko rangaistusjärjestelmän lakkauttamista ja rikoksen käsitteen korvaamista konfliktin käsitteellä vaativa abolitionismi ei kuitenkaan ole mainittujen rangaistusteorioiden kritiikin lisäksi onnistunut luomaan omia ehdotuksia siitä miten rikollisuuteen pitäisi suhtautua. Restoratiivinen oikeudenmukaisuus on abolitionistisesta taustastaan huolimatta yhtä altis kritiikille kuin utilitaristinen ja retributivistinen rangaistusteoria. Se ei täytä rikoslain yleisiä ehtoja ja toiseksi restoratiivisen oikeudenmukaisuuden välttämättömänä ehtona on perinteisen rangaistusparadigman säilyttäminen. Koska rankaisemisen oikeuttamisesta käytävässä filosofisessa keskustelussa vedotaan usein siihen intuitioon, että ihmisiä rankaisemalla luodaan pelotevaikutusta, joka vähentää muiden vastaavaa käytöstä, olen joutunut käyttämään työssäni oikeusfilosofisen kirjallisuuden lisäksi lähteenä jonkin verran kriminologisia ja oikeussosiologisia teoksia. Mainitun kirjallisuuden kautta osoitan, ettei liialliseen luottamukseen siihen, kuinka tietylle väärintekijälle aiheutettu piina vaikuttaa muiden käytökseen, ole syytä.
-
(2008)Esitän tutkielmassani analyysin moraalisen vastuun luonteesta ja kuvaan vastuun moninaisia muotoja, niiden keskinäisiä yhtäläisyyksiä ja eroja, ja perustellun vastuun määrittämisen kriteereitä. Keskityn erityisesti vastuun yhteistoimintatilanteisiin liittyviin muotoihin. Keskeisimmät lähteeni ovat Christopher Kutzin Complicity: Ethics and Law for a Collective Age (2000) sekä Larry Mayn The Morality of Groups: Collective Responsibility, Group-Based Harm, and Corporate Rights (1987) ja Sharing Responsibility (1992). Vastuu tulisi ymmärtää vastuussa pitämisen ja vastuun ottamisen käytäntöjen kautta. Vastuussa pitämisen käytäntöön liittyvät olennaisesti toimijoiden väliset keskinäiset reaktiiviset tunteet. Vastuun ottamisen käytäntö liittyy vastuun heikkoihin muotoihin, joiden tapauksessa toisen toimijan vastuussa pitäminen ei ole aina oikeutettua. Vastuulla on Kutzin tunnistamat kolme perustaa: toimijan käyttäytyminen, tekojen seuraukset ja toimijan luonne. Näiden lisäksi vastuu edellyttää, että toimija on kykenevä reflektiiviseen itsehallintaan. Sekä vastuun kolme perustaa että toimijan kyky reflektiiviseen itsehallintaan sallivat astevaihteluita. Vastuun heikommissa muodoissa jotkut vastuun perusteista tai kyky reflektiiviseen itsehallintaan on heikentynyt tai puuttuu. Vastuu yhteistoiminnassa perustuu käyttäytymiseen, siihen miten yhteinen teko ilmentää toimijoiden tahtoa, ja toimijan luonteeseen. Kollektiivinen vastuu on luonteeltaan heikompaa kuin yksilöllinen vastuu. Yhteistoiminnan tarkempi luonne, se millainen rakenne toimivalla ryhmällä on ja millaiset aikomukset ryhmän jäsenillä on, tulee ottaa huomioon vastuun määrittämisessä. Yhteistoimintatilanteita voidaan selittää kattavimmin Kutzin osallistumisaikomuksiin perustuvalla teorialla. Pienessä mittakaavassa tapahtuvan strukturoimattoman yhteistoiminnan ymmärtämiseksi Kutzin teoriaa tulee täydentää jollakin osallistujien hienovaraiset keskinäiset riippuvuussuhteet ja vahvemmat ryhmäperustaiset aikomukset huomioon ottavalla yhteistoiminnan teorialla. Tutkielmani muodostuu neljästä luvusta. Luvussa 1 esittelen tutkielmani aiheen ja kuvailen aiheen merkitystä filosofian tutkimukselle ja ihmisten käytännön elämälle ja ajattelulle. Luvussa 2 esittelen moraalisen vastuun tutkimuksen historiaa, esittelen Mayn ja Kutzin teoriat vastuusta sekä käyn läpi moraalisen vastuun keskeisiä taustaoletuksia. Eri teorioiden perusteella esitän alustavan näkemykseni vastuun heikoista ja vahvoista muodoista. Luvussa 3 esittelen yhteistoiminnallisen vastuun ymmärtämisessä keskeistä yhteistoiminnan tutkimusta. Käyn läpi Mayn ja Kutzin yhteistoiminnan teoriat ja esittelen Michael Bratmanin ja Raimo Tuomelan teoriat. Kirjoitan auki erilaisten yhteistoimintarakenteiden ja kollektiivien merkitystä toimijoiden moraalisen vastuun kannalta. Luvussa 4 kokoan yhteen tulokseni ja esitän näkemykseni moraalisen vastuun vahvoista ja heikoista muodoista.
Now showing items 1-8 of 8