Browsing by study line "Barn- och familjetjänster inom socialt arbete"

Lapsiperheköyhyys on ajankohtainen ja kasvava ilmiö Suomessa. Tässä tutkimuksessani tutkin äitien köyhyyskokemuksia ja selviytymiskeinoja vauvaperheen arjessa. Ajankohtaisuudestaan huolimatta, nimenomaan vauva-ajan köyhyyttä on aiemmin tutkittu hyvin vähän. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on: Miten äidit kokevat köyhyyden vauvaperheen arjessa? Vastatessani kysymykseen kiinnitän huomioni vauva-arjen köyhyyden kokemuksiin ja kuinka äidit määrittelevät köyhyyden omasta näkökulmastaan. Toinen tutkimuskysymys liittyy arjen selviytymiskeinoihin, kun vauvaperheessä taloudellisesti on tiukkaa. Kysyn, Millaisia selviytymiskeinoja äidit käyttävät vauva-ajan arjessa? Tutkimuksen aineisto koostuu e-lomakkeella toteutetusta kyselystä, johon vastasi yhteensä 11 äitiä. Kysely toteutettiin internetissä ja mainostettiin sosiaalisen median erilaisissa äitiyttä kokevissa Facebook-ryhmissä. Tutkimuksen tulosten mukaan köyhyys vauvaperheissä vaikuttaa monin eri tavoin. Tutkimuksessa nousi kolme pääteemaa: köyhyyden määrittely, köyhyyden vaikutukset ja kokemukset sekä selviytymiskeinot. Köyhyyttä määriteltiin kolmesta näkökulmasta: taloudellisesta, suhteellisesta ja käytännössä esiintyvästä, mikä toi esille köyhyyden monitasoisuuden. Köyhyyden vaikutukset ja kokemukset näkyivät tutkimuksessa vastaajien vastauksissa siten, että puolet vastaajista kokivat, ettei köyhyys vaikuta äitiyteen ja puolet koki sen vaikuttavan. Vaikutukset näkyivät kuluttamisessa, mahdollisuudessa hoitaa terveyttä sekä vanhempana toimimisessa. Vastaajien selviytymiskeinoina nousi vastauksissa ajan viettäminen lasten ja puolison kanssa, pienistä asioista nauttiminen, yhteiskunnan tuki sekä omat valinnat. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että lapsiperheköyhyys on hyvin moniulotteinen ongelma, joka vaikuttaa negatiivisesti sekä lapsen että koko perheen hyvinvointiin. Pienestä aineistosta huolimatta tutkimus tuottaa tietoa vauva-ajan köyhyydestä sekä äitien arjen selviytymiskeinoista, mikä laajentaa ymmärrystä aiheesta.

Väestön ikääntymistä ja elinajan pitenemistä voidaan pitää yhteiskuntaan merkittävästi vaikuttavina muutoksina. Näiden muutosten osalta voidaan olettaa, että erinäisten palveluiden tarve tulee kasvamaan ja sosiaali- ja terveyspalveluiden iäkkäiden käyttäjien määrät kasvavat samalla. Näiden muutosten lisäksi myös digitalisaation jatkuva kehitys ja niin julkisten kuin yksityistenkin palveluiden sähköistyminen vaikuttavat lähes poikkeuksetta jokaisen arkeen. Tällöin on tärkeää ottaa huomioon yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ja digisyrjäytymisen riski. Palveluiden sähköistymistä puolustetaan usein saavutettavuuden parantamisella ja että asiat hoituvat nopeammin ja helpommin. Tämä pitää paikkansa niiden palveluiden käyttäjien osalta, jotka osaavat hyödyntää digipalveluita ja käyttää niihin tarvittavia teknologisia laitteita. Digitalisaatiolla voi kuitenkin olla myös eriarvoisuutta ja syrjäytymistä aiheuttavia seurauksia. Tämän integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella näitä erilaisia digitalisaation seurauksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien kannalta. Aiheen tarkastelu tapahtuu osallisuuden teoreettisissa kehyksissä. Osallisuuden kannalta digitalisaation yhteydessä olennaista on, että käsiteltäviä teemoja tutkielmassa ovat digiosallisuus ja digisyrjäytyminen. Tutkielman kohderyhmänä painottuvat iäkkäät, yli 65-vuotiaat henkilöt. Tarkoituksena on ollut myös sitoa sosiaalityön näkökulma aiheeseen ja tarkastelun kohteena onkin myös se, että onko sosiaalityön keinoin mahdollista ehkäistä iäkkäiden digisyrjäytymistä. Maisterintutkielmassa on tarkoitus selvittää, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia digitalisaatiolla on iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien arjessa ja erityisesti heidän osallisuutensa toteutumisen kannalta. Tutkielmassa keskitytään iäkkäisiin digitaalisten palveluiden käyttäjinä Ellen Helsperin teoreettista mallia hyödyntäen ja luokitellen iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä taloudellisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja henkilökohtaisten resurssien kautta sekä huomioiden myös taitojen ja asenteiden vaikutus. Tutkielmassa tarkastellaan myös iäkkäiden digisyrjäytymiseen vaikuttavia ulottuvuuksia ROSEnetin syrjäytymisen ulottuvuuksia hyödyntäen. Tutkielmassa nostetaan esiin digisyrjäytymisen ja verkon ulkopuolisen syrjäytymisen yhteyksiä, sillä tutkimusten valossa on selvää, että digisyrjäytyminen lisää sosiaalisen syrjäytymisen riskiä. Syrjäytymisen riskit ja ilmiöt kietoutuvat toisiinsa ja usein useat eri tekijät vaikuttavat yhtä aikaa tai ovat seurausta jostakin toisesta syrjäyttävästä tekijästä. Iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä ajatellen tulisi ottaa huomioon iän ohella myös muita ihmisiä määrittäviä intersektionaalisia tekijöitä, kuten esimerkiksi sukupuoli, yhteiskuntaluokka, asuinpaikka, terveydentila, kulttuurinen ja uskonnollinen sekä etninen tausta. Erityisesti näiden taustatekijöiden merkitys korostuu siinä vaiheessa, kun tarkastellaan iäkkäiden niin sosiaalista kuin digitaalistakin osallisuutta yhteiskunnassa. Lisäksi oli havaittavissa, että varsinaista laitteiden tai palveluiden saavutettavuutta enemmän iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöön vaikuttivat osaaminen ja asenteet. Huomionarvoista on myös, ettei kaikkien iäkkäiden voida odottaa omaksuvan digiteknologiaa.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on tarkastella kuraattorityön dokumentointia kolmesta eri näkökulmasta selvittämällä, millaisia asiakirjoja kuraattorin asiakastyöstä kirjoitetaan, miten työstä kirjoitetaan ja millaisia merkityksiä kuraattorit näkevät dokumentoinnilla olevan osana työtään. Tutkimusaineisto muodostuu kahdesta erillisestä aineistosta. Pääasiallisena tutkimusaineistona on Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilashuollossa työskentelevien kuraattorien laatimia asiakasasiakirjoja vuosilta 2019–2020, yhteensä 206 yksittäistä kirjausta. Tämän lisäksi tutkimusaineistona on kuraattoreille teetetty kysely, jolla on selvitetty esi- ja perusopetuksen kuraattorien ymmärrettävyyden, hallittavuuden ja mielekkyyden kokemusta dokumentoinnista osana omaa työtään. Tutkimus on laadullinen ja tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä on sisällönanalyysi. Tämän lisäksi tekstien tulkitsemisessa tukeudutaan Fairclough´n (1997) kolmiulotteiseen tekstien tulkitsemisen malliin. Mallin perusteella tarkastellaan kuraattorityössä laadittuja asiakirjoja ottaen huomioon niin teksti, tekstin laatimisen käytännöt sekä tekstien tuottamisen sosiokulttuurinen ympäristö. Kuraattorityössä kirjoitetaan monia eri asiakirjatyyppejä, jotka tallennetaan oppilashuollon Aura-asiakastietojärjestelmään. Laaditut asiakirjat eroavat tutkimuksen perusteella toisistaan ja kuraattorityön dokumentointia tehdään käyttäen kolmea eri tyyliä: toteava (26 %), raportoiva (63 %) ja jäsentävä (11 %) dokumentointityyli. Kuraattorien näkemysten mukaan dokumentoinnin koetaan olevan tärkeä osa omaa työtä, mutta siihen ei nähdä olevan riittäviä sisällöllisiä ohjeistuksia tai yhteistä ymmärrystä. Myös asiakastietojärjestelmän heikkoudet ja oman työnkuvan epäselvyys aiheuttavat kuraattorityön dokumentoinnin pirstaleituneisuutta. Dokumentointeja ei myöskään tehdä yhdessä oppilaiden kanssa ja oppilaat eivät aina ole tietoisia siitä, että kuraattori laatii asiakirjoja yhteisestä työskentelystä. Tiedonmuodostuksen näkökulmasta kuraattorityön dokumentointi vaatii kehittämistä ja erityisesti yhdessä tietäminen, oppilaiden osallisuuden lisääminen ja asiakastyöstä eettisesti kirjoittaminen nousevat esiin tekijöinä, joita on syytä tarkastella kuraattorityön dokumentointia kehitettäessä. Yhtenäisten ohjeistusten laatiminen sekä yhteisen ymmärryksen muodostaminen asiakirjojen laatimisen tarkoituksesta ovat tutkimuksen perusteella tarpeen.

Tutkielmani käsittelee lasten turvallisuuden takaamisen kuvauksia eurooppalaisissa miesten väkivallan katkaisuohjelmissa sekä lasten kokemuksia vanhempien välisestä parisuhdeväkivallasta. Kontekstina on sukupuolistunut väkivalta, lisäksi käsittelen psykologian ja kriminologian selitysmalleja väkivaltaiselle käyttäytymiselle ja sen seurauksille. Eurooppalaiset miesten väkivallan katkaisuohjelmat noudattavat yhtenäisiä laatukriteerejä, jotka pohjaavat Euroopan neuvoston yleissopimukseen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, niin sanottuun Istanbulin sopimukseen, ja erityisesti sen artiklaan 16. Keskeistä väkivallan katkaisuohjelmissa on uhrien turvallisuuden takaaminen ja väkivaltatyön monitoimijainen toteuttaminen. Tavoitteenani on nostaa esiin väkivallan katkaisuohjelmien merkitystä perheväkivallan lopettamiseksi sekä kuvata, miten lapset kokevat aikuisten välisen parisuhdeväkivallan. Metodina käytin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta ja aineistona oli 23 tieteellistä artikkelia. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) miten lasten turvallisuuden takaamista kuvaillaan ja 2) miten lapset kuvailevat kokemaansa perheväkivaltaa. Vastaan tutkimuskysymyksiini aineiston temaattisen analyysin avulla. Turvallisuuden takaamista kuvaillaan yhtäältä väkivallan katkaisuohjelmien käytäntöjen ja kehittämisen kautta ja toisaalta lasten omina keinoina suojautua väkivallalta ja vastustaa kontrollia. Väkivallan katkaisuohjelmien käytännöt ja kehittämisen jaoin neljään alateemaan: 1) vaikuttavuuden arvioinnin kehittäminen, 2) työntekijöiden haasteena riskinarviointi, 3) isien tehtävänä empatiakyvyn lisääminen ja 4) äitien rooli turvallisuuden arvioijina ja takaajina. Lasten kuvaukset perheväkivaltakokemuksistaan jaoin kahteen teemaan: lasten ymmärrykseen väkivallan luonteesta ja seurauksista itselle. Tutkimus osoittaa, että lapset kokivat olevansa parisuhdeväkivallan rinnakkaisuhreja. He kuvasivat isien käyttämää väkivaltaa vivahteikkaasti ja tarkkanäköisesti. Lapset erottivat tilannesidonnaisen väkivallan harkitusta parisuhdeterrorista. Perheissä koettu isien käyttämä väkivalta aiheutti lapsille muun muassa ylivireyttä, ahdistusta ja jatkuvaa pelkoa. Lapset suojasivat itseään esimerkiksi rajoittamalla itseilmaisuaan ja välttämällä kontaktia isän kanssa. Lasten turvallisuuden takaaminen ja heidän kokemustensa huomioiminen jäivät miesten väkivallan katkaisuohjelmissa heikoiksi. Ohjelmissa toteutettiin riskinarviointia väkivallan jatkumisesta tai uusiutumisesta, mutta tämän tutkimuksen perusteella on mahdotonta sanoa, mihin tarkoitukseen näitä tietoja käytettiin. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella on suositeltavaa, että väkivallan katkaisuohjelmien vaikuttavuutta tulisi arvioida myös lasten ja puolisoiden näkökulmista. Riskin- ja vaikuttavuuden arviointia tulisi kehittää siten, että strukturoituja menetelmiä voisi hyödyntää sekä miesten kanssa työskennellessä että suunnitellessa perheväkivallan uhrien turvallisuuteen vaikuttavia toimia.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lapsen arkikokemuksen kirjaamista ja kirjaamisen tapoja lastensuojelun avohuollon asiakirjoista. Tutkimuksessa haetaan vastausta kahteen tutkimuskysymykseen: 1) keiden annetaan kertoa lapsen arkikokemuksesta lastensuojelun avohuollon asiakirjoissa ja 2) millaisista kirjauksista lapsen arkikokemuksen kuvaukset lastensuojelun avohuollon asiakirjoissa koostuvat. Tutkimuksessa lasten arkikokemus ymmärretään laaja-alaisena lapsen näkökulman, mielipiteen ja lapsen läheissuhteiden vuorovaikutuksen muodostamana kokonaisuutena. Tutkimusaineiston muodostivat lastensuojelun avohuollon asiakaskertomukset, perhetyön, ammatillisen tukihenkilötoiminnan ja perhekuntoutuksen kuukausiraportit. Tutkimuksen otantaan kuuluivat 41 iältään 5–11-vuotiaan lapsen asiakirjat puolen vuoden ajalta. Tutkimuksen analyysi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Teoreettiselta taustaltaan tutkimus nojautuu lapsen tiedollisen toimijuuden tukemiseen sekä lasten kokemaan hyvinvointiin. Lastensuojelun avohuollon asiakirjoissa lapsen arkikokemusta pääsivät kertomaan lapsen vanhemmat, lastensuojelun työntekijät ja vaihtelevasti myös lapset itse. Osa lapsista ei päässyt lainkaan kertomaan omasta arkikokemuksestaan. Lapsen arkikokemuksen kirjaukset jakautuivat lapsen kokemusta piilottaviin, lapsen näkökulmaan kutsuviin ja lapsen tiedollista toimijuutta tukeviin kirjauksiin. Lapsen kokemusta piilottavat kirjaukset välittävät joko vähän tai eivät lainkaan tietoa lapsen arkikokemuksesta. Lapsen näkökulmaan kutsuvat kirjaukset sisälsivät tietoa lapsen arkikokemuksesta, vaikka asiakirjoissa painottuikin vanhempien välittämä tieto lapsen arkikokemuksesta. Lapsen tiedollista toimijuutta tukevissa kirjauksissa lapset olivat asiakirjoissa aktiivisesti esillä ja lapset kertoivat myös itse näkemyksiään. Lastensuojelun ydintehtävän näkö-kulmasta lapsen näkökulmaan kutsuvat ja lapsen tiedollista toimijuutta tukevat kirjaukset mahdollistavat lapsen osallisuusoikeuden tukemisen ja lapsikeskeisen työskentelyn. Lapsen kokemusta piilottavat kirjaukset vaikuttavat lapsen osallisuusoikeuden ja lapsikeskeisen lastensuojelun näkökulmasta puutteellisilta.

Tässä tutkielmassa tuotetaan tietoa vanhempien kokemasta ja heidän lastensuojeluun liittämästään häpeästä. Tarkastelen häpeää sosiologi Thomas Scheffin tavoin ihmisten välisissä suhteissa rakentuvana sekä sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä aiempi lastensuojeluun liittyvä sosiaalityön tutkimus on keskittynyt pääsääntöisesti lasten ja sosiaalityöntekijöiden kokemusten ja näkökulmien tutkimiseen, jolloin vanhempien näkökulma on jäänyt vähäisemmälle. Myös vanhempien näkökulmaa lastensuojeluun liittyvään tutkimukseen tarvitaan, jotta lastensuojelun käytännöistä voitaisiin suunnitella nykyistä kokonaisvaltaisemmin lapsen ja tämän perheen hyvinvointia tukevia. Tutkielman aineisto koostuu kyselyaineistosta, jonka Kasvatus- ja perheneuvonta Kasper ry on kerännyt lastensuojelun asiakkuudessa olevien tai olleiden lasten vanhemmilta kesällä 2021. Kyselyn avulla on kerätty vanhempien näkemyksiä Lastensuojelun keskusliiton vuonna 2019 teettämistä lastensuojelun kehittämiskohteista. Tutkielman aineisto on analysoitu aktanttianalyysiä hyödyntäen. Tutkielma tuotti tietoa siitä, mikä lastensuojelussa ja lastensuojeluun liittyvissä yhteiskunnallisissa mielikuvissa tuottaa sekä hälventää vanhempien kokemaa häpeää. Häpeää tuottivat 1) lastensuojelun negatiivinen julkisuuskuva 2) viranomaisten toiminta ja 3) autonomian heikkenemisen kokemukset. Häpeää hälvensivät 1) lastensuojelusta tiedottaminen 2) vuorovaikutuksessa tapahtuva kohtaaminen 3) perhekokonaisuuden tukeminen sekä 4) riittävät rakenteet ja resurssit. Tulokset osoittavat, että vanhempien näkökulmasta häpeä on yhä läsnä lastensuojelutyössä, vaikka häpeä ja häpäisy ei ole lastensuojelutyön tarkoitus. Lastensuojeluun liittyvä häpeä liittyy osin lastensuojelutyössä olevaan tuen ja kontrollin läsnäoloon, mutta myös yhteiskunnassa oleviin, negatiivissävytteisiin asenteisiin lastensuojelussa asiakkaana olevia vanhempia kohtaan, lasta ja perhettä hyödyttävän avun vaikeaan saamiseen sekä lastensuojelun työntekijöiden ja vanhempien väliseen vuorovaikutukseen.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan erään keskisuuren kaupungin sijaishuollon muutospäätösasiakirjoja. Tutkimuksen tavoit-teena on selvittää, mitkä tekijät tai syyt ovat vaikuttaneet lapsen sijaishuollon muutospäätökseen. Kiinnostus kohdistuu sii-hen, miksi lapsi ei voi jatkaa asumista lastensuojelun sijaishuoltoyksikössä, vaan päädytään tilanteeseen, missä sijaishuolto-paikan vaihtaminen on lapsen edun mukaista. Tutkimuskysymykseni ovat: mitkä tekijät ovat vaikuttaneet lapsen sijaishuollon muutospäätökseen, ja miten lapsen edun toteutumista kuvataan sijaishuollon muutospäätösten perusteluissa. Tutkimusai-hetta tarkastellaan erityisesti lapsen edun ja pysyvyyden näkökulmasta. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat sijaishuollon muutospäätös, lapsen etu ja pysyvyys. Sijaishuollon muutospäätös määri-tellään lastensuojelulaissa ja tehdään silloin, kun lapsen sijaishuoltopaikka vaihtuu. Lapsen etu on lastensuojelulain mu-kaan huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Pysyvyyttä tarkastellaan tässä työssä kiintymyssuhteen ja monipaikkaisuuden näkökulmasta. Aineisto koostuu erään keskisuuren kaupungin sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden tekemistä sijaishuollon muutospäätös-asiakirjoista vuoden 2019 alusta saman vuoden kesäkuun loppuun. Analysoitava aineisto sisältää 46 päätösasiakirjaa. Asia-kirjat ovat laitoshoidon sosiaalityön tiimin tekemiä sijaishuollon muutospäätöksiä, ja tarkastelun kohteena on tässä tutkimuk-sessa nimenomaan laitossijoitusten katkeamiset. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tulosten mukaan sijaishuollon muutospäätöksiä kohdistuu eniten ikäryhmän 16–17-vuotiaisiin nuoriin. Sijaishuol-lon muutospäätökseen vaikuttivat nuoren käytökseen ja oireiluun liittyvät tekijät, se, ettei sijaishuollolle ollut enää tarvetta, sekä se, etteivät sijaishuollon keinot olleet riittäviä tukemaan lasta. Päätöksiä tehtiin myös tilanteissa, joissa lapsen sijaishuoltopaikka ei konkreettisesti vaihtunut vaan päätös tehtiin sijaishuoltopaikan uuden toimiluvan vuoksi. Kutsun niitä tässä työssä byrokraatti-siksi päätöksiksi. Tuloksia on tarkasteltu koko aineiston näkökulmasta yleisesti sekä sukupuolittain. Poikien osuus tässä aineis-tossa oli 52 prosenttia ja tyttöjen 48 prosenttia. Tyttöjen kohdalla sijaishuoltopaikan vaihtamiseen vaikutti eniten karkailu, päih-teidenkäyttö ja väkivaltainen käytös. Poikien kohdalla sijaishuoltopaikan vaihtamisen syinä korostui väkivaltainen käytös, karkai-lu ja byrokraattinen syy. Tutkimustulosten mukaan lapsia siirrettiin eniten vastaanottokotiin, erityistason yksikköön tai sijaishuol-lon muutospäätöksellä aloitettiin koekotiutus.

Maisteritutkielman lähtökohtana on huomio, että tulevaisuusorientoituneena alana sosiaalityön tutkimuksessa ajallisuus ja tulevaan liittyvät näkökohdat ovat jääneet vähälle tarkastelulle. Tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, millaista sosiaalityöntekijöiden tulevaan suuntaava ajattelu on huostaanottojen lopettamis- ja jatkamispäätöksissä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa huostaanoton lopettamiseen ja jatkamiseen johtaneita syitä sekä perehtyä päätöstekstien ajallisuuteen. Tutkielman toimintaympäristö sijoittuu lastensuojelun sijaishuoltoon, ja keskeinen käsitteellinen täsmennys on huostaanoton ymmärtäminen päätöksenä. Tarkastelua ohjaa huostaanottojen lopettamista käsittelevä tutkimus sekä aikatietoisuus. Aika ja ajallisuus muodostavat tutkielman teoreettisen taustan. Tulevaisuuden tavoittaminen päätöksistä on edellyttänyt ajallisuuteen perehtymistä. Tutkielman aineisto koostuu erään Uudenmaan kunnan kaikista vuonna 2019 tehdyistä huostaanoton lopettamis- tai jatkamispäätöksistä. Analyysiin päätyi 56 päätöstä, joista myönteisiä päätöksiä 42 ja kielteisiä päätöksiä 14. Aineistoa on analysoitu sisällönanalyysilla ja diskurssianalyysilla. Diskurssianalyysi on määritelty aikatietoiseksi, sillä erityistä huomiota on suunnattu siihen, miten päätöksissä konstruoidaan tulevaa ajallisesti. Tutkielman tuloksena havaittiin, että nuorten ikäryhmässä huostaanoton lopettaminen on yhteydessä heidän tilanteensa kohenemiseen, kuten käytöksen muutoksiin ja itsenäistymiseen. Pienempien lasten huostaanotto on voitu purkaa vanhempien tilanteen edistymisen vuoksi, esimerkiksi perheen arjen vakautuessa tai vanhemman sitoutuessa hoitoon. Huostaanottoja on jatkettu tilanteissa, joissa huostaanoton perustelut ovat edelleen ajankohtaisia. Päätösten ajallisuus on yhteydessä lineaariseen aikaan, vaikka asiakkaiden kokemuksellinen aika poikkeaa osin rakenteiden ajasta. Lineaarisuus johdattelee myös sosiaalityöntekijöiden tulevaan suuntaavan ajattelun jäljille. Päätöksistä tunnistettiin neljä tulevaisuusdiskurssia eli odotushorisonttia: toiveikas tulevaisuus, epävarma tulevaisuus, riskien leimaama tulevaisuus ja tuleva palvelupolku. Asiakkaiden tulevaisuus aukeaa päätöksissä suhteessa nykyhetkeen ja menneeseen.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun asiakkuudessa olevien lasten vanhempien kuvauksia inhimillisen ammatillisuuden rakentumisesta sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisessä suhteessa. Aihe on tärkeä, sillä vanhempien kokemuksia lastensuojelun asiakkuussuhteista on tutkittu vain vähän. Inhimillisellä ammatillisuudella tarkoitetaan tässä tutkielmassa sellaista sosiaalityön ammatillisuuden ulottuvuutta, joka vahvistaa asiakkaan kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia ja siten tukee esimerkiksi vanhemman sitoutumista työskentelyyn. Tutkielman aineisto koostuu kyselyaineistosta, jonka Kasvatus- ja perheneuvonta Kasper ry on kerännyt lastensuojelun asiakkuudessa olevien tai olleiden lasten vanhemmilta. Kyselyn avulla on kerätty vanhempien näkemyksiä Lastensuojelun keskusliiton vuonna 2019 teettämistä lastensuojelun kehittämiskohteista. Kyselyaineisto on analysoitu kvalitatiivisesti teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen, ja siihen sisältyy myös kvantitatiivinen osuus. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Kirsi Juhilan muodostama jäsennys sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisistä vuorovaikutussuhteista. Juhila on jaotellut suhteet neljään eri ulottuvuuteen, ja tässä tutkielmassa aineiston analyysia varten on laadittu analyysirunko Juhilan mallia hyödyntäen. Aineiston avulla päädytään tulokseen, jonka mukaan vanhemmat kuvaavat inhimillisen ammatillisuuden toteutuvan heidän ja sosiaalityöntekijän välisissä suhteissa erityisesti kumppanuussuhteessa ja vuorovaikutuksessa rakentuvassa suhteessa. Vanhemmat toivovat avointa, ennakkoluulotonta kohtaamista ja sosiaalityöntekijän aitoa kiinnostusta sekä halua ymmärtää perheiden yksilöllisiä tilanteita. Vanhemmat toivovat heidän ja sosiaalityöntekijän välille yhteistyösuhdetta ja he kaipaavat vahvaa osallisuutta omaa perhettään koskevassa päätöksenteossa. Liittämis- ja kontrollisuhteelle tyypillinen vertikaalinen asiantuntijuus ja sosiaalityöntekijän käyttämä valta ja kontrolli nähdään epäoikeudenmukaisena, ja nämä herättävät epäluottamusta sekä negatiivisia tunteita. Vanhemmat eivät myöskään toivo huolenpitosuhteen kaltaista auttamissuhdetta, jossa heidän identiteettinsä muodostuu autettavaksi uhriksi.