Browsing by study line "Criminology"

Tässä kriminologian maisterintutkielmassa tutkin incel-yhteisön kriminologisia narratiiveja incels.co -keskustelupalstalla. Tarkastelen incel-yhteisöön liitettyjä surmaajia käsitteleviä narratiiveja ja analysoin, miten niissä ilmenee rikosmyönteisiä asenteita. Aiheen tutkiminen on sekä kriminologisesti että yhteiskuntapoliittisesti merkittävää. Incelit eli vastentahtoisessa selibaatissa elävät muodostavat etenkin verkossa yhteisön, jossa kannatetaan äärimmäisen misogynistisiä näkemyksiä ja koetaan, että yhteiskunnassa hierarkia määräytyy sukupuolen ja viehättävyyden perusteella näin suosien naisia ja syrjien miehiä, jotka eivät ole viehättäviä. Liikkeen nimissä tehtyjä väkivallantekoja on luonnehdittu poliittisesti motivoituneeksi väkivallaksi. (Baele, Brace & Coan, 2019). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii oppimisteoria. Eriyttävän oppisaltistumisen teorian mukaan rikosalttius on oppimisen tulosta ja rikoskäyttäytyminen opitaan kommunikoimalla muiden kanssa (Sutherland & Cressey, 1978). Yleisessä oppimisteoriassa rikosmyönteiset asenteet voidaan jakaa moraalitunteisiin liittyviin asenteisiin, rikollisiin samaistumiseen, kontrollin vastaisiin asenteisiin ja neutralisaatioihin (Andrews & Bonta, 2010). Tutkimusmenetelmänäni olen hyödyntänyt narratiivista kriminologiaa. Narratiivinen kriminologia on kiinnostunut siitä, miten tarinat eli narratiivit inspiroivat, yllyttävät tai ylläpitävät vahingolliseen toimintaan osallistumista tai estävät tästä toiminnasta irtautumista (Presser & Sandberg, 2015). Tutkielman aineisto on kerätty loka-marraskuussa 2019 sittemmin suljetulta incels.co -nimiseltä keskustelupalstasivustolta. Analysoitavia kommentteja on yhteensä 386 yhteensä seitsemästä eri surmaajia käsittelevästä keskustelusta. Analyysi osoittaa, että ihailunarratiiveissa esiintyy surmaajien näkemistä pyhimyksenä, sankarina sekä sisällöntuottajana. Kostonarratiiveja kohdistetaan naisia sekä yleisesti yhteiskuntaa kohtaan. Samaistumisnarratiiveissa keskustelijat samaistuvat surmaajan henkilöprofiiliin ja osoittavat heitä kohtaan empatiaa. Toisaalta heillä on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Samaistumisnarratiiveja löytyy aineistosta eniten. Analyysin perusteella pyhimys-, sankari-, sekä kostonarratiivit ovat kriminologisesta näkökulmasta kaikista vahingollisimpia. Analyysin perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä. Toisaalta analyysi vakuuttaa, että yhteisön kannattama misogynistinen maailmankuva on vahingollinen, ja se voi johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Kriminologisten narratiivien performatiivisuus on potentiaalisesti vaarallista, koska yhteisön ideologia ei vain jäsennä maailmaa vaan myös muovaa sen jäsenten todellisuutta. Todellisuuden muovaaminen eli uusien ideologioiden omaksuminen opitaan verkossa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkokäyttäytymisen ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä verkkopetosten rikosuhrikokemuksiin. Verkkopetoksilla viitataan internetissä tapahtuviin huijauksiin, joilla pyritään hankkimaan käyttäjältä rahaa tai arkaluontoisia tietoja. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko verkkokäyttäytymisellä yhteyttä petoksen uhriksi joutumiseen ja mikä rooli yksilöllisillä tekijöillä on. Verkkokäyttäytymistä mitataan verkkoaktiivisuuden ja tietoturvauhilta suojautumisen muuttujilla, ja sosiodemografisista taustamuuttujista mukaan otetaan ikä, sukupuoli, maahanmuuttajatausta, koulutustaso sekä tulotaso. Tutkielman teoriakehyksenä hyödynnetään rutiinitoimintojen teoriaa, jonka Lawrence E. Cohen ja Marcus Felson kehittivät vuonna 1979. Kriminologisen tutkimuksen klassikoihin kuuluva teoria pohjaa ajatuksensa arjen laillisista toiminnoista, joiden ympärille rikollisuus kietoutuu. Teoria keskittyy rikoksen mahdollistaviin olosuhteisiin ja ympäristöön tarkempien motiivien sijaan, ja se painottaa erityisesti kolmea rikoksen edellyttämää perusperiaatetta: motivoitunutta tekijää, sopivaa kohdetta ja mahdollisen valvojan puuttumista. Aineistona toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen eli KRT:n vuoden 2018 data, josta lähempään tarkasteluun on valittu verkkokäyttäytymistä, verkkorikollisuutta sekä demografisia ja sosioekonomisia taustatietoja koskevat muuttujat. Menetelminä hyödynnetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Keskeisimpinä tuloksina löydettiin yhteys korkean verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten rikosuhrikokemusten välillä. Tietoturvauhilta suojautumisella ei ollut uhririskiä vähentävää vaikutusta. Sosiodemografisista taustamuuttujista ikä, koulutustaso ja toimeentulon vaikeudet olivat yhteydessä verkkopetosten uhrikokemuksiin. Vanhemmilla ikäryhmillä, korkeasti koulutetuilla ja tulojensa riittävyyden haastavaksi kokeneilla vastaajilla oli kohonnut riski joutua verkkopetoksen uhriksi.

Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.

Tutkielmassa selvitetään naisvankien näkemyksiä rikollisuudesta irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä desistanssiarvioita. Tieteellisenä kontribuutiona on lisätä teoreettista ja empiiristä ymmärrystä naisten desistanssista sekä mahdollisista sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi tarkoituksena on antaa kriminaalipoliittisia toimenpidesuosituksia naisten desistanssin edistämiseksi. Teoreettinen viitekehys muodostuu yksilön sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä korostavista desistanssiteorioista. Aineisto muodostuu kuuden naisvangin haastattelusta. Haastattelumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia, joka on tehty Atlas.ti- analyysiohjelmalla. Aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien näkemykset irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä voidaan jakaa epäonnistumiseen, irtautumishaluun ja onnistumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien desistanssiarviot voidaan jakaa optimistisiin ja skeptisiin arvioihin. Aineisto ja analyysi esittävät, että naisten desistanssi on yksilöllinen sekä kompleksi prosessi siihen vaikuttavine tekijöineen ja ajallisesti. Tulokset tukevat aiempaa tutkimusta päihteettömyyden, lasten, irtautumista tukevien sosiaalisten suhteiden, vakaan taloudellisen tilanteen ja toimijuuden tärkeydestä naisten desistanssissa. Lisäksi tulokset tukevat aiempaa tutkimusta, joka on osoittanut suurimman osan naisvangeista suhtautuvan optimistisesti irtautumiseen. Aineisto ja analyysi esittävät, että sisäiset tekijät ovat ensisijaisia naisten desistanssissa. Tulokset korostavat toimijuuden tukemista naisten desistanssin edistämisessä. Tutkielman keskeisimpiä rajoitteita ovat aineisto ja tutkimusasetelma. Tuloksia ei voida yleistää tai osoittaa niiden yhteyttä todettuun desistanssiin. Lisäksi ei voida osoittaa naisten ja miesten desistanssiprosessin erilaisuutta tai samanlaisuutta. Tutkimusta naisten desistanssista ja mahdollisista sukupuolten välisistä eroista tarvitaan lisää. Tulokset esittävät, että jatkotutkimuksessa on syytä kiinnittää huomiota irtautumisprosessin kompleksisuuteen ajallisesti ja siihen vaikuttavine tekijöineen, sekä yksilöllisyyteen.

Tutkielma tarkastelee empiirisesti sitä, miten koettu ryhmäsyrjintä ja muut kriminologisen yleisen paineteorian mukaiset paineen muodot ovat yhteydessä nuorisojengien jäsenyyteen ja nuorisorikollisuuteen. Koetun ryhmäsyrjinnän lisäksi tarkasteltavia paineen muotoja ovat taloudellinen paine, negatiiviset elämäntapahtumat ja rikoksen uhriksi joutuminen. Tutkielma vertailee nuorisojengien jäseniä muihin rikoksia tekeviin nuoriin. Näin tarkastellaan sitä, liittyykö rikoksia tekeviin nuorisojengien jäseniin erityisiä piirteitä sosiodemografisten tekijöiden, rikollisuuden laadun tai paineteoreettisten riskitekijöiden suhteen. Tutkielman aineisto on kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn (ISRD-4) Suomen otos, joka kerättiin Helsingin ja Turun yläasteilla, lukioissa ja ammattikouluissa keväällä 2022. Analyyseissä käytetyn aineiston vastaajamäärä on 2 435 ja vastaajien iän keskiarvo 15,1 vuotta. Nuorisojengin määritelmänä käytetään kansainvälisesti suhteellisen laajasti tutkijoiden hyväksymää Eurogang-määritelmää, jonka lisäksi ylimääräisenä kriteerinä käytetään nuoren omaa rikosaktiivisuutta vastaushetkeä edeltäneen vuoden aikana. Näin määriteltynä rikoksen tehneitä nuorisojengien jäseniä on 4,5 prosenttia koko aineistosta. Menetelmänä tutkielmassa käytetään multinomiaalista logistista regressiota. Lisäksi eri tavalla rikosaktiivisten nuorten välisiä eroja taustatekijöiden, rikoskäyttäytymisen ja paineiden kokemisen suhteen tarkastellaan ristiintaulukointien avulla. Tutkielman tulosten perusteella nuorisojengien jäsenet eivät eroa tilastollisesti merkitsevästi muista rikoksia tehneistä nuorista iän, sukupuolijakauman, maahanmuuttajataustan, luokka-asteen tai paineiden kokemisen suhteen. Rikoskäyttäytymisen kohdalla nuorisojengien jäseniä erottaa muista rikosaktiivisista nuorista ensisijaisesti lievemmät omaisuusrikokset. Rikoksia tehneistä nuorisojengien jäsenistä useampi on syyllistynyt myymälävarkauksiin ja omaisuuden vahingoittamiseen verrattuna muihin rikoksia tehneisiin nuoriin. Mikään paineteoreettisista riskitekijöistä ei näyttäydy nuorisojengien jäsenille erityisenä muihin rikosaktiivisiin nuoriin verrattuna. Kun rikosaktiivisia nuoria verrataan lainkuuliaisiin nuoriin, koettujen paineiden yhteys rikosten tekemiseen ja nuorisojengiin kuulumiseen on pääsääntöisesti heikoin lieviä rikoksia tehneiden kohdalla, toisiksi voimakkain nuorisojengien jäsenten kohdalla ja voimakkain vakavia rikoksia tehneiden kohdalla. Koettu ryhmäsyrjintä ei ole tutkielman tulosten perusteella merkittävä riskitekijä nuorisojengien jäsenyydelle, vakaviin eikä lievempiin rikoksiin syyllistymiselle. Merkittävimpänä paineen muotona näyttäytyy sen sijaan rikoksen uhriksi joutuminen, jonka kokeneiden suhteellinen riski syyllistyä rikoksiin tai kuulua nuorisojengiin on suurempi kuin muilla nuorilla. Yhteys on tilastollisesti merkitsevä ja voimakkain tarkastelluista paineen muodoista. Tutkimuksissa tulee myös jatkossa enemmän verrata nuorisojengien jäseniä muihin rikosaktiivisiin nuoriin. Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää tietää, poikkeavatko nuorisojengien jäsenet muista rikosaktiivisista nuorista. Näin voidaan paremmin arvioida sitä, missä määrin tarvitaan erityisiä nimenomaan nuorisojengien jäsenille suunniteltuja rikollisuutta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Lisäksi on tarpeen pyrkiä muodostamaan yhteisiä ja entistä sensitiivisempiä määritelmiä erilaisille rikoksia tekeville ryhmille.

Maisterintutkielmassa käsitellään nuorten rattijuopumusrikollisuutta ja rattijuopumusten torjuntaa viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat nuoret eli 15–24-vuotiaat heidän korkean liikenneriskinsä ja merkittävän rikollisuuden ennaltaehkäisyn tarpeen vuoksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kriminologinen rutiinitoimintojen teoria ja rikosten tilannetorjuntateoria. Rutiinitoimintojen teoriassa rikollisuudelle kuvataan tyypillisimpiä aikoja ja paikkoja. Tilannetorjuntateoriassa keskitytään rikostilanteiden ehkäisemiseen. Rattijuopumusten ajankohtaista tilannekuvaa antavat Tilastokeskuksen tilastot ja ilmiötä sekä tehokkaita torjuntakeinoja kuvaavat aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa selvitetään, millainen on viranomaisten tämänhetkinen tilannekuva nuorten rattijuopumuksista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nuorten rattijuopumuksia voidaan torjua kriminologisten teorioiden, aiemman tutkimuksen ja viranomaisten näkökulmasta, sekä miten teorioissa esitetyt torjuntamenetelmät vertautuvat poliisiviranomaisten näkökulmiin ja kehitysideoihin. Tutkielman aineisto koostuu poliisiviranomaisten yksilöhaastatteluista. Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Maisterintutkielman tulokset osoittavat, että viranomaisten näkemys tämänhetkisestä nuorten rattijuopumusilmiöstä on ajankohtainen ja yhteneväinen tilastotietojen kanssa. Huumerattijuopumukset ovat lisääntyneet runsaasti ja alkoholirattijuopumukset ovat vähentyneet. Teorioissa ja aiemmassa tutkimuksessa esitellyt rattijuopumusten torjuntakeinot ovat viranomaisten mukaan tehokkaita, mutta vaativat tarkastelua ja muutoksia. Kiinnijäämisriskin lisääminen, näkyvä valvonta ja rattijuopumusratsiat toimivat tehokkaimpina rattijuopumuksia torjuvina keinoina. Nuorille suunnattu rattijuopumuksia sekä päihteitä koskeva valistus ja kampanjat, toisin sanoen realistisen tiedon lisääminen, ovat tehokkaita ennaltaehkäisykeinoja. Alkolukon tehokkuus ja käytön kannattavuus sekä päihteiden saatavuuden rajoittaminen herättävät ristiriitaisia mielipiteitä viranomaisten, aiemman tutkimuksen ja teorian välillä. Jatkotutkimukselle on tilaa ja sitä on mahdollista tehdä muidenkin kriminologisten teorioiden näkökulmasta. Lisäksi torjuntakeinoja olisi mahdollista tarkastella ensikertalaisten ja uusintarikollisten osalta. Etenkin rattijuopumusten torjuntakeinojen ja rikosseuraamusten vaikuttavuusarviointia tulisi tehdä.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) yhteyttä myöhempään antisosiaalisuuteen ja rikoskäyttäytymiseen on tarkasteltu useissa tutkimuksissa. Aiemman tutkimustiedon perusteella ADHD lisää rikoskäyttäytymisen riskiä, mutta yhteyden taustalla vaikuttavat mekanismit ovat yhä epäselviä. ADHD-oireilulla saattaa olla itsenäinen rikoskäyttäytymisen riskiä lisäävä vaikutus, mutta yhteyttä voi myös selittää esimerkiksi samanaikainen käytöshäiriö tai muu liitännäissairastavuus, heikko akateeminen menestys tai sosioekonominen tausta. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan nuoruusiän ADHD-oireiden ja myöhemmän rikoskäyttäytymisen välisen yhteyden taustalla vaikuttavia selitysmalleja. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millainen yhteys ADHD:n ja rikoskäyttäytymisen välillä on, ja miten yhteyteen vaikuttavat samanaikainen käytöshäiriö, sukupuoli, koulumenestys, vanhempien koulutustausta ja nuoruusiän humalahakuinen juominen sekä perhetausta. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on biososiaalinen kriminologia, ja toissijaisia teoreettisia viitekehyksiä ovat itsekontrolliteoria ja elämänkaarikriminologia. Aineistona käytetään osaa suomalaisesta Kaksosten kehitys ja terveys -pitkittäistutkimuksesta (FinnTwin12). Tutkimuksessa seurattiin vuosina 1983–1987 syntyneiden suomalaisten kaksosten kehitystä ja tehtiin erityisesti terveyteen ja sairastavuuteen liittyviä mittauksia. Tutkielmassa selitettävänä muuttujana on keskimäärin 22-vuotiaiden kaksosten antisosiaalisen persoonallisuushäiriön oireisto, josta tarkastellaan lisäksi erikseen rikoskäyttäytymistä mittaavaa oiretta. Tärkeimmät selittävät muuttujat ovat 14-vuotiaiden kaksosten ADHD- ja käytöshäiriöoireilu. Kontrollimuuttujia ovat koulumenestys 14 vuoden iässä, humalahakuinen juominen 14 vuoden iässä, vanhempien koulutustausta ja sukupuoli. Tutkielman analyysimenetelminä käytetään Poisson-regressioanalyysia sekä multinomiaalista ja binääristä logistista regressioanalyysia. Lisäksi tehdään kaksosanalyyseja, joiden avulla pyritään tekemään päätelmiä siitä, missä määrin jaettu perhetausta ja perintötekijät selittävät yhteyksiä. Tulosten perusteella ADHD:llä on tilastollisesti merkitsevä positiivinen yhteys antisosiaalisen persoonallisuuden oireisiin, mutta ei varsinaiseen rikoskäyttäytymiseen. Sen sijaan käytöshäiriöllä on positiivinen yhteys myös rikoskäyttäytymiseen. Kun kaksosanalyyseissa verrataan toisiinsa epäidenttisiä ja identtisiä kaksosia, havaitaan, että epäidenttisillä kaksosilla ADHD on tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä antisosiaalisuuden riskiin, mutta identtisillä kaksosilla tilastollinen merkitsevyys katoaa. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että ADHD-oireilu on positiivisessa yhteydessä antisosiaalisuuden riskiin lähinnä silloin, kun oireilu on vakavaa tai liittyy liitännäissairastavuuteen tai heikkoon koulumenestykseen. Kaksosanalyysien perusteella jaetulla perhetaustalla ja perimällä on vaikutusta yhteyteen. ADHD-oireilun itsenäistä vaikutusta ei voida kokonaan sulkea pois, mutta sen taustalla vaikuttaa todennäköisesti monimutkaisia mekanismeja, jotka vaikuttavat antisosiaalisuuden riskiin kumulatiivisesti.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.

Sosiologisten ja kriminologisten aikalaisteorioiden hengessä tutkimus tarkastelee mediaseurannan yhteyttä rikoskäsityksiin. Kulttuurin tuottamien riskikäsitysten on aikalaisteorioissa koettu olevan nousussa ja aiempi tutkimus on havainnut mediaseurannalla olevan yhteyden niin pelkoihin kuin kasvaviin väkivaltakäsityksiinkin. Mediakenttä on kuitenkin kokenut murroksia internetin ja sosiaalisen median myötä, eikä uusia rikostiedon lähteitä ole vielä kattavasti tarkasteltu osana ilmiötä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko rikosuutisoinnin seuraaminen eri lähteistä yhteydessä rikoskäsityksiin. Tutkimuksen aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin keräämä vuoden 2017 Kansallinen rikosuhritutkimus, joka on kansallisesti edustava otos suomalaisesta 15–74-vuotiaasta väestöstä. Aineiston analyysi toteutettiin ristiintaulukoinnin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Rikoskäsitykset jaettiin kolmeen väkivallan kokemusta kuvaavaan ulottuvuuteen, jotka ovat emotionaalinen (väkivallan pelko), kognitiivinen (käsitykset väkivallan lisääntymisestä) ja toleranssiperusteinen (herkkyys määrittää asioita väkivallaksi). Tarkastelun painopisteenä oli erityisesti uusien medioiden yhteys näihin rikoskäsityksiin. Käsitellyt mediaseurantaryhmät pitivät sisällään rikosuutisia seuraamattomat sekä rikosuutisia perinteisistä lähteistä, sosiaalisesta mediasta ja vastamedioista seuraavat. Tulosten mukaan mediaseurannalla on yhteys sekä rikospelkoihin että käsityksiin väkivallan voimakkaasta lisääntymisestä. Herkkyys tulkita tapahtumia väkivallaksi ei sen sijaan kytkeydy mediaseurantaan. Sosiaalisen ja vastamedian seuraamisen havaittiin olevan perinteisen median seuraamista vahvemmin yhteydessä pelkoihin ja väkivallan lisääntymiskokemuksiin. Voimakkain riski molempiin on vastamedioita seuraavilla. Heillä riski rikospelkoihin on 2,5-kertainen ja käsityksiin väkivallan lisääntymisestä yli 4,7-kertainen rikosuutisointia seuraamattomiin nähden. Sosiaalista mediaa seuraavilla vastaavat riskit ovat 1,8- ja 2-kertaiset. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Ne myös täydentävät sitä vahvistamalla esimerkiksi sosiaalisen median seurannan ja rikospelkojen välisen yhteyden kansallisesti edustavalla aineistolla. Sosiaalisen median pirstaloituneisuuden takia yhteyden mahdollisesti selittävien tekijöiden pohtiminen on haastavaa. Vastamedioita ei ole juuri aiemmin tutkittu suhteessa rikoskäsityksiin. Niiden ja pelkojen sekä kasvavien väkivaltakäsitysten välisiä yhteyksiä pohditaan aiemman, maahanmuuttajien rikollisuuteen kohdistuviin käsityksiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tulosten valossa uusien medioiden tutkimus on tärkeää ja perusteltua myös kriminologisesta näkökulmasta.

Tutkielma tarkastelee romanitaustaisten naisvankien kokemuksia ja näkemyksiä rikollisuuteen johtaneista kehityspoluista. Tutkielman kohteena ovat romaninaisvankien kertomukset heidän elämänkulustaan. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisen rikospolun seurauksena naiset ovat päätyneet vankilaan sekä miten he itse käsittävät rikollisuutensa taustalla vaikuttavia tekijöitä ja luonnehtivat rikollisuuteen johtaneita kehityspolkuja. Tutkielman tarkoituksena on lisätä tieteellistä tietoa romaninaisten rikosurista ja heitä rikollisuuteen kiinnittävistä tekijöistä. Lisäksi tutkielman tarjoaa romaninaisvangeille mahdollisuuden tulla kuulluksi. Tutkielmaa luettaessa on huomattava, että se koskee hyvin erityistä ryhmää romanikulttuurin sisällä, eikä tutkielman tuloksia tule siten yleistää koskemaan koko romanikulttuuria. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän romanikulttuuriin identifioituvan naisvangin yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin teemahaastatteluina. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin tietokoneavusteisesti. Analyysissa hyödynnettiin narratiivista kriminologiaa ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yleisen paineteorian, elämänkaarikriminologian sekä feministisen kriminologian varaan. Paineteorian avulla tutkielmassa pyritään ymmärtämään rikosmotivaatiota aiheuttavia tekijöitä, kun taas elämänkaarikriminologian epävirallisen sosiaalisen kontrollin käsitteen avulla tarkastellaan olosuhteita, jotka voivat kanavoida rikosmotivaatiota rikolliseksi käyttäytymiseksi. Feministinen kriminologia kiinnittää tutkimusta aiempaan naisista tehtyyn kriminologiseen tutkimukseen sekä naiserityisyyteen. Aineiston analyysissa nousee esiin neljä erillistä kehityspolkua rikollisuuteen. Kehityspolut ovat osittain limittäisiä ja voivat esiintyä yhtäaikaisesti. Ensimmäinen kehityspolku kytkeytyy sosioekonomiseen huono-osaisuuteen, toinen lapsuuden aikaisiin haitallisiin kokemuksiin, kolmas rikollisuuden ylisukupolvisuuteen sekä neljäs miesten ja naisten välisiin valtaeroihin. Miesten ja naisten välisiin valtaeroihin liittyvässä kehityspoluissa kytkeytyivät yhteen naisten asema ja sukupuoliroolit, parisuhdeväkivalta sekä sijaisrikollisuus ja kumppanin rikosten omistaminen. Kaikki neljä löydettyä kehityspolkua ovat aiheuttaneet naisille yleisen paineteorian mukaisia stressitekijöitä sekä vaikuttaneet naisten kokeman sosiaaliseen kontrollin kaventumiseen. Tutkimus on linjassa aiemman naisvankien rikollisuuden kehityspolkuja tarkastelleen tutkimuksen kanssa. Tulosten perusteella romaninaisten rikospoluissa on huomattavissa selvää kehityksellisyyttä, jossa erilaiset rikollisuudelle altistavat tekijät ovat kasautuneet. Kasautuminen on usein alkanut jo lapsuudessa. Lisäksi romaninaisvangeilla esiintyy erityisiä haavoittuvuustekijöitä ja poikkeuksellisen haastavia sosiaalisia tilanteita, joihin puuttuminen vankeusajan puitteissa on vaikeaa. Nämä tekijät tulisikin ottaa huomioon niin oikeusprosessissa kuin rikosseuraamusjärjestelmässäkin. Huomiota tulisi kiinnittää etenkin ennaltaehkäisyyn ja vankeusajan kuntoutukseen sekä selvittää mahdollisuuksia vapautumisen jälkeiseen kuntoutukseen.