Browsing by study line "Ekonomisk och socialhistoria"

Tulojen alueellinen jakautuminen on samanaikaisesti pitkäaikainen sekä ajankohtainen alueellisiin hyvinvointieroihin liittyvä ilmiö. Tämä tutkielma tarkastelee tulojen alueellista jakautumista Suomessa kunnittain ajalla 1995–2020 kiinnittäen erityistä huomiota historiallisiin syvärakenteisiin alueellisten tuloerojen taustalla. Tutkielmassa käsitellään erityisesti Pähkinäsaaren rauhan rajan (1323) yhteyttä 2000-luvun alueellisiin tuloeroihin erilaisten tilastollisen menetelmien sekä graafisen analyysin avulla. Aineisto koostuu Suomen virallisen tilaston tulonjakotilastosta sekä muista erilaisia väestöindikaattoreita sisältävistä täydentävistä alueaikasarjoista. Tutkielman tulosten perusteella tulojen alueellinen jakautuminen vaikuttaa varsin pysyvältä ilmiöltä, jonka taustalla on useita historiallisia prosesseja ja rakenteita. Suomen jakolinjana aikaisemmassa tutkimuksessa usein mainittu Pähkinäsaaren rauhan raja ei kuitenkaan ole ainakaan pääasiallinen tulojen alueellinen jakolinja, vaikka tulotaso Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolella onkin koko tutkimusajanjakson selvästi rajan eteläpuolta matalampi. Tulojen jakolinja seuraa pitkälti samaa linjaa sairastavuuden ja itäisen ja läntisen geeniperimän jakautumisten kanssa, itäisen Suomen ollessa lounaista Suomea ja Lappia matalatuloisempi alue. Lisäksi keskeinen merkitys tulojen alueellisessa jakautumisessa on kasvukeskuksilla, mutta niiden sijainti riippuu samoista tekijöistä kuin muukin väestön alueellinen jakautuminen. Näin ollen tutkielman keskeisenä tuloksena on historiallisista syvärakenteista erityisesti väestön alueelliseen sijoittumiseen ja jakautumiseen vaikuttaneiden tekijöiden vaikutus yhä 2000-luvun alueellisiin tuloeroihin.

Tutkielmassa tarkastellaan henkilöautoja koskevaa kulutusta Suomessa vuosina 1980–2021 laadullisen tutkimuksen keinoin. Autokannan nuorentaminen, liikenteen sähköistäminen ja päästöjen leikkaaminen ovat ajankohtaisia diskursseja, joihin autoilijoita tarkasteleva kulutustutkimus voi tuoda täydentäviä näkökulmia. Tarkoituksena on ymmärtää yhteiskunnallisen muutoksen ja ihmisten elämänvaiheiden suhdetta autojen hankintaan sekä sitä, miten kuluttajat itse kuvaavat omaa toimintaansa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haasteltavat ovat 28–65-vuotiaita naisia ja miehiä kaupunki- ja maaseututaustoista. Haastatteluissa henkilöt pohtivat autojen vaihtoon ja valintaan liittyneitä olosuhteita ja kokemuksia elämänsä varrelta. Aineisto on kertomuksellista luonteeltaan, ja narratiivianalyysin avulla aineistosta tarkastellaan erityisesti kertomusten rakentumista sekä kertojan omaa asennoitumista ja esitystapaa. Kertomuksista hahmottuu kaikkien ikäryhmien kohdalla kulutusasenteiden muutosta, joka on sidoksissa sosioekonomisen aseman kehitykseen, arvoihin, sosiaaliseen piiriin ja identiteettiin. Ydinnarratiiveiksi nousevat järjellisyys eli kulutuspäätösten esittäminen rationaalisina syy-seuraussuhteina, edistyksen viehätys eli uusimpaan teknologiaan keskittyvä kulutus sekä juurtuminen eli kulutuksen kohdistuminen tietyn aikakauden autoihin. Teknologisen uutuuden viehätys ja autojen kulutuksen lisääntyminen suhteessa vaurastumiseen on nähtävissä erityisesti 1980- ja 2000-luvuille sijoittuvissa kaupunkilaiskertomuksissa. Ympäristödiskurssi puolestaan alkoi vaikuttaa kertojien ostopäätöksiin ja kuluttajaidentiteetteihin selkeämmin vasta 2010-luvulla. Tulosten pohjalta on todettavissa, että teknologian viehätys, kehittyvä mukavuus sekä sosiaalinen hyväksyntä voivat olla voimakkaammin kulutusta ohjailevia tekijöitä kuin autokaupan poliittinen ja verollinen ohjailu. Kuluttajat siirtyvät elämänsä aikana eri kuluttajasegmentteihin, joilla on myös yleistettävissä olevia tarpeita ja ominaisuuksia, mutta elämänhistoria tuottaa yksilöllisiä ratkaisuja. Kuluttajien sosiaalisen ja paikallisen todellisuuden ymmärtämiseen tähtäävä tutkimus on suositeltavaa esimerkiksi verotuksellisia muutoksia pohdittaessa

Nostalgia yhdistää monia venäläisiä ja myös muita entisen Neuvostoliiton kansoja. Ihmiset muistelevat haikeudella joitakin menetetyksi koettuja asioita. Tässä tutkielmassa käsitellään aikaisemmin tutkimatta jäänyttä tšetšeenien ja inguušien elämää Neuvostoliitossa. Tšetšenia tuli tutuksi suomalaisille sotien ja mediajulkisuuden myötä, mutta tutkimuksia sotia edeltävästä ajasta on vain niukasti. Asiantuntijoiden mukaan monien Kaukasuksen alueen konfliktien juuret ovat neuvostoajoissa. Neuvostovalta oli muuttanut aluetta ja sen ihmisiä, mutta tämä historia on ollut täynnä synkkyyttä. Alkuperäisasukkaisiin kohdistui syrjintää, sillä he eivät saaneet asua pääkaupungissaan Groznyi:ssa. Vuoristolaisilta oli evätty mahdollisuuksia edetä uralla, vaikka monet onnistuivat kouluttautumaan muualla tasavaltansa ulkopuolella ja arvostivat neuvostokoulutusta. Tämän tutkielman tekohetkellä tšetšeenien ja inguušien sosiaalisessa mediassa esiintyy neuvostonostalgiaa, joka herättää paljon kysymyksiä. Värikkäät ja hohdokkaat kuvat neuvostomenneisyydestä johtaisivat melkein harhaan, sillä niiden välittämä elämä näyttää täydelliseltä. Tutkimuksen kysymyksenä on, mikä saa tšetšeenejä kaipaamaan neuvostoaikoja? Vastaukseksi tähän kysymykseen on haastateltu 20 eri-ikäistä tšetšeeniä, jotka elivät Neuvostoliitossa parhaimpina pidettyinä aikoina. Nuorimmat haastatellut muistavat rauhan ajoista vain hieman. Vanhemmilla on taas enemmän muisteltavaa. Haastattelumateriaalien tueksi käydään läpi aikakautta koskevaa kirjallisuutta ja muita tutkimuksia. Tutkimustulokset osoittavat, että kuvitteellisen menneisyyden ja koettujen kokemusten välillä on ristiriita, mutta neuvostomenneisyyttä koskevat muistot kertovat millaisilla asioilla ihmisille on edelleen merkitystä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan aikaiset vuodet vaikuttivat sukupuolten välisiin ansiotuloeroihin Suomessa. Tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla miesten ja naisten reaaliansioissa ja työllisyydessä tapahtuneita muutoksia vuosien 1910–1920 välillä. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea eri sektoria ja neljää eri teollisuuden toimialaa: sektorit ovat maatalous, julkinen sektori ja teollisuus, ja teollisuuden toimialat ovat metalli-, kutoma-, paperi- ja sahateollisuus. Sukupuolten välisten ansiotuloerojen kehitystä tarkastellaan tilastollisesti analysoimalla miesten ja naisten palkoista ja työllisyydestä kertovia aineistoja. Aineisto on peräisin mm. Teollisuustilastoista, aikalaistutkimuksista sekä myöhemmästä tutkimuskirjallisuudesta. Koska sukupuolten palkoista kertovia kattavia aikasarjoja 1900-luvun alusta ei olemassa, on tutkielman eräs tavoite ollut tällaisten palkkatilastojen luominen, jotta sukupuolten välisiä ansiotuloeroja on ylipäätään ollut mahdollista tutkia. Palkkatilastot on laadittu interpoloimalla lineaarisesti yksittäisten havaintojen pohjalta. Aineistojen analyysin pohjalta voidaan havaita, että vuoteen 1920 tultaessa naisten reaaliset keskivuosiansiot kasvoivat suhteessa miesten reaalisiin keskivuosiansioihin verrattuna vuoteen 1913. Kun tarkastellaan yksittäisiä sektoreita, havaitaan, että maataloudessa ja teollisuudessa sukupuolten väliset ansiotuloerot kasvoivat, mutta virkamiesten keskuudessa ne päinvastoin laskivat. Eri teollisuudenaloja tarkastelemalla voidaan havaita, että sukupuolten väliset ansiotuloerot laskivat metalliteollisuudessa, kasvoivat sahateollisuudessa ja pysyivät lähes muuttumattomina kutoma- ja paperiteollisuudessa. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, että sukupuolten väliset ansiotuloerot laskivat ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Kehitys johtui pääasiassa siitä, että sukupuolten työmarkkinat segregoituivat eli eriytyivät toisistaan sodan aikana entisestään. Sotaa edeltävään aikaan verrattuna miehet keskittyivät sodan jälkeisenä aikana entistä enemmän erityisesti julkiselle sektorille valtion virkamiehistöön, joiden ansiot laskivat suhteellisesti ja absoluuttisesti kaikista eniten. Naiset puolestaan keskittyivät sodan jälkeen enemmän erityisesti teollisuuteen. Koska reaaliansiotulojen suhteellinen kehitys oli sotavuosien aikana teollisuudessa suotuisampi kuin virkamiesten keskuudessa, laskivat sukupuolten väliset ansiotuloerot ensimmäisen maailmansodan seurauksena.

Innovation is an important theme in economics and economic history because modern societies with sustained economic growth are based on constant creation and employment of new technology. This thesis studies the role of individuals and organisations in creating innovations in Finland in the period 1880-1940. A debate in economic history of innovation concerns the notion that innovation was driven by individual inventors without support of formal training and an organisation around them until late 19th century. The alleged transition from independent to dependent innovation created by formally trained inventors within firms in the early 20th century implies that innovation activities would have intensified in the period and, using more of state-of-the-art knowledge, would have produced more innovations of a higher quality. The novelties of this thesis are its focus on independent inventorship in Finland and exceptional focus on inventor careers through biographical or prosopographic data. Finland is an interesting object of study due to a research gap. Finnish technological development has been studied before in literature. However, earlier literature has not addressed the question of independent and dependent innovation in Finland. Literature using historical Finnish patent data has addressed other themes such as patenting by foreigners before the First World War and technology markets. The major data source in this thesis is the Finnish patent database created in a research project at the University of Helsinki. It contains data on patents registered in Finland in 1842-1940 of which I use data on years 1880-1940. I measure this increased quality and complexity of inventing through a quantitative measure, the duration of patents. The variable is used often in quantitative historical literature to measure the quality of patents. As an additional indicator of patent quality, I check the distribution of technological International Patent Classifications (IPC) of patents. I study the distributions by looking at individual and organisation patentees from Finland, Sweden, Germany and the rest of the world’s countries to assess the role of technology and human capital transfer from abroad to Finland. I also use additional prosopographic or biographical data on 93 Finnish inventors with patents in the Finnish patent database between 1910 and 1940 except for two inventors with biography patents prior to 1910. I take the biographical data from two biography databases of Finnish Literature Society (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura), the National Biography of Finland and Talouselämän vaikuttajat. I match the data in biographies with patent data in Finnish patent database. I use these biographies to assess in more detail the formal training, career paths, international connections, economic sectors of work and social background of inventors. The main contribution of this thesis is showing that most inventors worked in organisations when inventing in Finland in the late 19th century and early 20th century. Besides independent inventors actually being dependent, the official patent data seems to show that firms, particularly foreign firms from Sweden and Germany, were important drivers of innovation and economic growth in Finland since the early 1920s. Foreign firms were particularly important in high-tech sectors like chemistry. Independent innovation was rare in Finland already in the late 19th century and early 20th century as innovation was largely carried out by firms and, when studied through prosopographic data, allegedly independent inventors were actually working in or for firms in some way. The results of this thesis are similar to earlier literature on other Nordic countries. The results on biography patents reveal that the official patent data understate the professional and social background of inventors. Even though many inventors were presented in official patent records as engineers, most of the inventors in the biography sample, around 50-60 per cent, were managers, board members or owners of firms when inventing. Inventors had clear occupational continuity in their career. Most inventors had a lot of formal training as over 60 per cent of biography patent inventors had an academic education. Many inventors had education and work experience from abroad, mostly from Germany, Sweden, the USA and Russia. Most inventors had worked most of their career or the second longest term of their careers in someone else’s firm or their own firm. However, there is speculative evidence in this thesis that work history in the public sector or the academia can help inventors to provide high quality technology. The social mobility of inventors was low as most inventors had an upper middle-class or high social background: most inventors were either engineers, managers or non-technical experts and so were their fathers.

Tutkielma käsittelee asuntopolitiikan ja omistusasumisen välistä suhdetta Helsingissä. Aineisto on Helsingin asuntopolitiikkaa edustavat 25 asunto-ohjelmaa vuosilta 1971–2016. Asunto-ohjelmien sisältöä tutkitaan kvalitatiivisena analyysina grounded theoryn periaatteita ja koodausta hyödyntäen. Laadullisen analyysin tavoitteena on muodostaa kokonaisvaltainen kuva toteutetusta asuntopolitiikasta Helsingissä ja tunnistaa asuntopoliittisia välineitä, eli päätöksiä, asetuksia ja toistuvia teemoja, joilla kaupunki on pyrkinyt vastaamaan asumisen ongelmiin. Näistä välineistä muodostettiin aikasarjamuuttujat, joiden vaikutusta tutkielmassa esitettyyn selitettävään muuttujaan, vanhojen osakeasuntojen hintaindeksiin, laskettiin Newey-West -keskivirheiden aikasarjan regressiolla. Regressio toteutettiin yhdeksänä mallina. Ennen regressiota muuttujat logaritmoitiin sekä differentioitiin, ja niille suoritettiin yksikköjuuritestit vääristyneiden estimaattien tunnistamiseksi ja karsimiseksi. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että toteutetulla asuntopolitiikalla on yritetty vaikuttaa Helsingin omistusasumisen hintatasoon. Tavoitetta on usein kuvattu ”kohtuuhintaiseksi asumiseksi”. Riittävällä vuokra-asuntotuotannolla Helsinki on tahtonut varmistaa kaupungin kasvun ja elinvoimaisuuden, ensisijaisen asuntotarpeen tyydyttämiseksi. Hitas-järjestelmällä on haluttu mahdollistaa saavutettavampi omistusasumisen muoto ja asuntokantaa monipuolistamalla, esimerkiksi pientalotuotannolla, on tavoiteltu pienasuntovaltaisen asuntokannan muodostamien rajoitteiden purkamista. Kvantitatiivisen analyysin tuloksina asuntopolitiikan vaikutus omistusasuntojen hintojen muodostukseen näyttää tämän tutkielman asetelmassa jäävän makrotaloudellisten muuttujien marginaaliin. Hitas-omistusasuntojen tuotannolla omistusasuntojen hintatason nousua on ollut mahdollista ehkäistä kahdessa regressiomallissa, kun taas asuntotuotannon kokonaisvaltainen kasvattaminen Helsingissä noudattelee historiallisesti asuntojen hintakehitystä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1921 voimaantulleen oppivelvollisuuslain täytäntöönpanoa Suomen maalaiskunnissa vuosina 1923–1937. Oppivelvollisuuslaki velvoitti ensimmäistä kertaa suomalaislapset koulunkäyntiin tai suorittamaan muulla tavoin laissa määrätty oppimäärä. Lain täytäntöönpanemiseen annettiin aikaa maalaiskunnissa yhteensä 16 vuotta eli oppivelvollisuuden tuli olla täydessä voimassa vuoteen 1937 mennessä. Lain toimeenpaneminen tuli lisäksi suorittaa asteittain siten, että ensimmäisen kuuden vuoden aikana tuli olla perustettuna noin kolmasosa tarvittavista kansakouluista ja opettajapaikoista, seuraavan viiden vuoden aikaan seuraava kolmannes ja viimeisen vuoden aikana loput. Oppivelvollisuuden toteuttamiseen pystyi anomaan myös lykkäystä: aluksi vain viideksi vuodeksi, mutta myöhemmin yhteensä jopa kymmeneksi vuodeksi. Oppivelvollisuuslain pitkän täytäntöönpanoajan vuoksi oppivelvollisuus toteutui eri aikoihin eri puolilla Suomea. Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan ole vielä selvitetty tarkkoja aikoja oppivelvollisuuden toteutumiselle Suomen eri kunnissa. Tutkielmassa kartoitetaan ensimmäistä kertaa oppivelvollisuuden toteutumista kunnissa sekä tarkastellaan lain täytäntöönpanoon vaikuttaneita tekijöitä. Teoreettisena taustana hyödynnetään yleisen koulunkäynnin ja oppivelvollisuuden yleistymistä koskevaa tutkimusta sekä Suomen koulunkäynnin historiaa tarkastelevia teoksia. Tutkielmassa oppivelvollisuuden toteutumista tarkastellaan maalaiskuntien ja kauppaloiden laatimien täytäntöönpanosuunnitelmien avulla, joista käy ilmi, milloin oppivelvollisuuden tuli olla täydessä voimassa kussakin koulupiirissä. Tutkielmaa varten kerätty aineisto yhdistetään lisäksi jo aiemmin kerättyyn kuntakohtaiseen paneeliaineistoon toimeenpanoon vaikuttaneiden tekijöiden selvittämiseksi. Kerättyä aineistoa tutkitaan kuvailevan tilastoanalyysin sekä regressioanalyysin avulla. Oppivelvollisuuden täytäntöönpano eteni epätasaisesti maalaiskunnissa sen ollessa nopeinta maan etelä- ja länsirannikolla ja hitainta taas maan itä- ja pohjoisosissa. Lain toimeenpanemisvauhti vaihteli kuitenkin voimakkaasti alueittain, jonka vuoksi yksinkertaistettua etelä-länsi- ja itä-pohjois-jakoa tulisi välttää. Oppivelvollisuuden täytäntöönpanoon vaikuttivat monet tekijät, kuten esimerkiksi maataloudessa työskentelevien, supistettujen yläkansakoulujen sekä niiden oppilaiden osuudet ja lykkäyksen anominen. Erot oppivelvollisuuden toteutumisessa kasvoivat etenkin 1930-luvulla pula-ajan aikana, jolloin kunnat joutuivat tasapainottelemaan budjettiensa kanssa. Vaikka valtio tuki oppivelvollisuuden toteutumista rahallisesti, vihjaavat tutkimustulokset kuntien maksukyvyllä olleen silti selkeä vaikutus lain täytäntöönpanoon.

Tämä maisterintutkielma käsittelee lääke- ja terveysteknologian patentteja Suomessa vuosina 1918–1940. Keskeinen tutkielmassa hyödynnettävä aineisto on uusi patenttitietokanta kaikista Suomessa myönnetyistä patenteista vuodesta 1842 vuoteen 1940. Toinen hyödynnettävä aineisto on kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet. Tutkielmassa analysoidaan lääke- ja terveysteknologian patentointia Suomessa kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten menetelmien avulla. Tutkimuskysymyksenä on, minkälainen oli vallinnut patenttikulttuuri ja miten patentti-instituution piirteet, erityisesti patenttilain muutokset heijastuivat patentointiin. Historiallinen patenttitutkimus auttaa ymmärtämään sitä minkälaisia kannustimia ja esteitä innovaatiotoiminnalle on ollut ja mitkä tekijät ovat edistäneet teknologista kehitystä. Tämä tutkielma on ensimmäinen, jossa tutkitaan institutionaalisesta näkökulmasta lääke- ja terveysteknologian patentointia Suomessa vuosina 1918–1940. Suomen varhaisen patentti-instituution ja patenttikulttuurin tutkiminen lisää ymmärrystä siitä miten nykyinen lääke- ja terveysteknologinen kehitys Suomessa on saanut alkunsa. Suomen varhaiseen patentti-instituutioon otettiin mallia muista pohjoismaista ja Saksasta. Analyysi osoittaa, että Suomen varhaisessa patentti-instituutiossa oli inklusiivisia piirteitä. Inklusiivisuutta heijastelevat ulkomaalaisten patentoijien tasavertainen kohtelu sekä alhaiset patenttimaksut. Valtaosa patentoijista oli ulkomaalaisia. Lääke- ja terveysteknologian keksijöiden keskuudessa oli paljon lääketieteen ammattilaisia ja insinöörejä. Erityinen piirre lääke- ja terveysteknologian patenteissa oli kuitenkin suomalaisten suhteellisen suuri osuus; suomalaisten osuus lääke- ja terveysteknologian patentoijissa oli kaksinkertainen verrattuna suomalaisten osuuteen kaikkea Suomen patentointia tarkasteltaessa. Suomalaisten patentit olivat keskimäärin lyhytikäisempiä kuin ulkomaalaisten ja yritysten patentit. Patenttijärjestelmästä käydyssä julkisessa keskustelussa keskeiseksi teemaksi nousi vanhentunut patenttilaki. Patenttilain uudistaminen nähtiin tärkeänä ja siitä keskusteltiin sanomalehdissä vuosien 1918–1940 aikana. Regressioanalyysin tulosten perusteella tarkasteluaikavälillä on havaittavissa merkittävä yhteys yritysten patenttien ja myönnettyjen patenttien määrän kasvun välillä. 1930-luvun lakireformin jälkeen patentointi kääntyi kasvuun eikä lamalla näyttänyt olevan negatiivista vaikutusta patentointiin. Arvokkaiden patenttien määrä kasvoi tarkasteluaikavälillä, kun arvokkaan patentin indikaattorina oli patentin voimassaoloaika. Tulokset heijastelevat sitä, kuinka patentti-instituution kehittäminen loi houkuttelevamman ympäristön lääke- ja terveysteknologian innovaatiotoiminnalle Suomessa.

Finnish Civil War was fought in 1918 between conservative Whites and socialist Reds ending in the defeat of Reds. Around 80 000 Reds were placed to overcrowded prison camps to await prosecution, where approximately 13 400 POWs (prisoner of war) died due to diseases and malnutrition. While negative health effects of war and war imprisonment are widely demonstrated, evidence on long-term health outcomes among POWs and their descendants is limited. In 1973, POWs were entitled to apply pension for the imprisonment. By using a unique longitudinal data, I aim to investigate how the POW’s exposure in Finnish Civil War 1918 was associated with longevity in two generations. I used data for 7502 POWs derived from the pension applications together with 2246 identified offspring, and link it to the acts of State Criminal Court and to the register data of Statistics Finland. I used sentence length and prison camp duration as measures for the war exposure intensity in Cox proportional hazards regression to estimate war exposure intensity’s impact to later life death risk among POWs and their offspring. For sentence length, adjusted for various political and sociodemographic characteristics, POWs with 1-3 years (hazard ratio [HR] 1.11, 95% CI 1.02-1.22) and 4+ years sentences (HR 1.12, 95% CI 1.01-1.24) compared to those not sentenced had an increased death risk in 1973-2009. Adjustment for post-war educational attainment did not change the association. Results were in line when using prison camp duration quartiles as the measure. Among the offspring, POW parent’s war exposure intensity was not associated with an increased death risk with either of the measures. POW’s exposure in the Finnish Civil War 1918 was associated with increased death risk over 55 years after the end of the war. I found no evidence of intergenerational transmission of negative health consequences, which may relate to mortality selection. The findings contribute to the knowledge of the long-term effects of war on the individual across two generations, and highlight the importance of life-long support for the former POWs.

Tämän tutkimuksen aiheena on köyhäinapua saaneiden helsinkiläisnaisten työ ja toimeentulo 1920-luvulta 1950-luvulle. Selvitän, millä aloilla köyhäinapua saavat naiset työllistyivät. Selvitän myös, miten taloudelliset velvollisuudet jakautuivat näissä perhetalouksissa ja mikä rooli naisten ansioilla oli perheen toimeentulossa. Tutkimani joukon työmarkkina-asemaa leimaa epävarmuus, eli prekaariuus. He työllistivät itsensä lyhytkestoisissa palkkatyösuhteissa, erilaisella kotituotannolla, pienkaupalla tai palveluilla. Työttömyys ja työnpuute oli usein riittämättömien ansioiden taustalla. Tutkielmassa pohditaan myös, miten Helsingin kaupunki järjesti työttömyystyötä naisille ja mikä oli toiminnan tarkoitus. Saivatko työttömät parempia ammatillisia valmiuksia ja palveliko toiminta heidän kiinnittymistään työmarkkinoille. Lähestyn aihettani kahden eri aineiston kautta. Käyttäen aineistonani Helsingin kaupungin huoltoviraston henkilöakteja, pyrin selvittämään niissä esiintyvien naisten ansaintastrategioita ja rakentamaan kuvaa tyypillisistä lyhytkestoisista ja epävarmoista naisten ammateista. Toisaalta käytän kaupungin työnvälitystoimiston dokumentteja naistyöttömyyttä ja sen hoitoa koskien. Oletuksena on, että tutkimani epävakaassa työmarkkina-asemassa olevien naisten joukko on usein sekä köyhäinhoito- että työnvälitysviranomaisten toimien kohteena. Tutkimusaiheita lähestytään naishistoriallisella tutkimusotteella. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi naisten toimijuutta ja työtä sektoreilla, jotka ovat jääneet työmarkkinahistoriassa varjoon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Marcel van der Lindenin sorrettujen tai alistettujen luokkien käsitettä ja erityisesti teoretisointia vapaan palkkatyön ja alisteisen työn välimuodoista. Tutkimus antaa viitteitä, että itsensä erilaisilla yrittäjämaisilla palveluilla ja käsitöillä tai lyhytkestoisilla palkkatöillä elättäneiden naisten joukko pysyi työtätekevinä köyhinä lähes koko työuransa ajan. Köyhäinavustus oli liian pieni ja toimeentuloa täydennettiin melkein aina työansioilla. Toimeentulo saatiin riittämään myös hyödyntämällä muita resursseja, esimerkiksi pitämällä alivuokralaisia. Köyhyyteen oli usein syynä myös tulojen epäsäännöllisyys ja työttömyys, jota kaupungin työllistämistyöt eivät korjanneet. Kaupungin työttömille naisille tarjoama hätäaputyö ei antanut työttömille eväitä työllistyä vapailla työmarkkinoilla, vaan oli lähinnä keino välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtuvat eivät järjestelmänä edistäneet työllistymistä ja niitä oli kallista ylläpitää. 1930-luvun laman myötä niiden toimintalogiikka oli lähinnä välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtupiin ja ammattikursseihin liittyikin kiinteästi tuottavuuden vaatimus, joka minimissään tarkoitti palkkana saadun avustuksen korvaamista työllä. Tuottavuuden vaatimus näkyy myös siinä, miten osallistuja ohjattiin osallistumaan työttömyystöiden ympärille luotuihin eri järjestelmiin. Osallistujien luokittelu perustui heidän oletettuun tehokkuuteensa.