Browsing by study line "Globaali kehitystutkimus"

Following the wide attention towards the Finnish educational system after its high scores in the PISA assessments in the early 2000s, Finland has been particularly keen to strengthen its global role in the education sector. This has included strengthening education sector development cooperation, policy influencing and education export systematically. As one part of supporting education sector development cooperation, The Finnish Centre for Expertise in Education and Development (FinCEED) was established within the National Agency for Education in 2021. Among other modalities, FinCEED has organised expert deployments to ministries, multilateral organisations and other institutions. Through focusing on the case of FinCEED expert deployments, this thesis discusses what kind of expertise has been seen essential for international expert assignments in education sector development cooperation and what kinds of key factors have affected the assignments. Furthermore, acknowledging the variety of motivations and objectives behind development cooperation, this thesis also discusses how FinCEED expert deployments are situated within a complex web of power dynamics. This qualitative case study is based on social constructivism, as it focuses on how partners and experts deployed by FinCEED have experienced the expert deployments, including their outcomes and the nature of expertise required in them. The data consists of questionnaire responses by partners and reports written by experts during or after their FinCEED expert deployments. The data analysis was conducted through an inductive process where the data was coded and themes emerged from the data, connecting both the questionnaire responses and the reports. The results are discussed in the main categories of outcomes, the nature of expertise required, and the key factors that affected the FinCEED expert deployments. Both partners and experts deployed by FinCEED discussed context knowledge, local ownership, interest towards Finnish educational expertise, networks and communication, work culture, and cooperation with FinCEED in relation to the deployments. These key factors had connections to the overall success of the expert deployments and depending on the case, most of the key factors had the potential of becoming best practices or major challenges. For example, the importance of knowing the local context was highlighted in the data: if the context knowledge of the expert was seen sufficient, it was approached as a key strength, but if the expert had limited familiarity with the local context, it had significant effects on how the overall success of the deployment was perceived. Most partners were interested in similar expert deployments in the future, while they also identified challenges that need to be addressed.

The goal of this research was to investigate the varying impacts a social movement like the Black Lives Matter has on Finnish society and if these impacts manifest as social of developmental change and what role the media plays regarding the Black Lives Matter movement and how representation in the media can influence the movements success. The focus of my research was the BLM protest in Helsinki on June 2020. My research questions were, “How can social activist movements like Black Lives Matter affect development and societal change in Finland.” and “What role does the media have in the Black Lives Matter movement and does the media impact the movement’s ability to achieve its goals?” My research data consisted of Finnish media articles centered around the BLM protest in June 2020 and the aftermath of the event. The data consisted of articles 33 articles from 10 news agencies, which provided information from varying perspectives. Additionally, my data included a legal document mentioned in several articles from the Parliamentary Ombudsman. I conducted my analysis using content analysis. My theoretical framework of reference to help me conduct my research and support my analysis consisted of Critical Race Theory, Intersectionality and Social Constructionism. The data clearly showed that the movement had undeniable direct and indirect effects in the form of speech around racism and changing public perception by increasing awareness about social inequalities. There were clear indications of the transformative nature of the movement because of the shared experience black people faced all over the world, which allowed members of the Finnish society to discuss and shine a light on their experiences with racism. There are clear distinctions between the BLM movement in the United States and Finland, which manifested in the data as minimalizing racism in Finland. The media plays a major role in how the movement is represented and how the movements goals are achieved. There are clear indications to protest paradigms, which are how the media negatively represents social movements by focusing on violence, discrediting the message and other negative practices. In conclusion, social movements can act as agents of social change, increase awareness, and improve social conditions that racism creates, but developmental and political change require long term goals and clear objectives. Finland does not have the same systemic issues of racism as the United States, which led me to conclude that developmental goals were not feasible.

The ecological crisis is ravaging the planet. Governments and businesses have set carbon neutrality targets as part of a necessary green transformation. One promising negative emission technology is based on biochar, which has created excitement in the voluntary carbon markets. However, the voluntary carbon markets and carbon sequestration with biochar both stand at a crossroads. There is currently no regulation that would govern the markets. Only voluntary standardizations and the sellers and buyers’ conscience provide directions for the quality of offsets and real carbon cuts achieved. In addition, the production of high-quality biochar remains at a low level. This thesis contributes to the research on green transformations by examining critically the expectations and promises related to biochar and voluntary carbon markets. The focus of this study is on the framings and discourses related to the role of biochar and the voluntary carbon markets in low-carbon pathways. The main research question is: What are the different narratives and perspectives on the role of biochar and voluntary carbon markets in sustainable low-carbon pathways? To answer this, I have identified and interviewed the main actors and stakeholders in the supply chain of biochar-based offsets as well as analyzed key policy and research documents that take part in the biochar offset related discourses. The research approach draws from two theoretical frameworks: the sustainable pathways approach developed by Melissa Leach, Ian Scoones, and Andy Stirling and Maarten Hajer’s critical discourse analysis on environmental policy. These frameworks are used to analyze the informant interviews and policy and research documents. It is found out that there are five discursive patterns shaping the discourses related to biochar and the voluntary carbon markets: biochar as a magic bullet, market-led low-carbon pathway, techno-managerialism, traces of more transformative greening, and climate-centrism. Techno-managerialism is the most distinctive feature of the biochar and voluntary carbon market discourse. Together, the five patterns shape the way in which biochar and the voluntary carbon markets are perceived, how policy problems related to them are defined and framed, and finally, what type of policy solutions are formulated.

The European Green Deal (EGD) is a response to multiple ecological problems caused by human activities, most notably climate change. Some of the main goals of the EGD is to reach net zero in emissions by 2050 and an economic growth decoupled from resource use. To do that, the EU is aiming to transform its energy system by moving away from fossil fuels to a renewable energy provision. Realising these goals would, however, translate into a drastic increase in raw material demand needed for renewable technologies. Extracting these materials is associated with severe socio-environmental effects. This thesis uses Fairclough’s critical discourse analysis combined with the theory of environmental justice to carry out an explanatory critique of the European Green Deal from a global environmental justice perspective. The material consists of the main communication from the European Commission on the European Green Deal paired with EU publications on critical raw materials and the Just Transition Mechanism. The thesis critically assesses the justice implications of the European Green Deal, which to a large extent relies on a dramatic increase in extractivism outside of the Union, reproducing unequal power relations between regions in forms of ecologically unequal exchange, ecological debt and green sacrifice zones. The analysis aims to study what elements of the EGD discourse contribute to this problem and make it discursively possible. The analysis finds out that the discursive understandings of ‘green’ economy, ‘clean’ energy, and a ‘just’ transition may conceal the sustained resource intensiveness of the economic system, the unequally distributed environmental justice issues related to the production of renewable technologies, and the lack of global perspective in the ‘justness’ of the transition to renewables. By pointing out how the European Green Deal discourse may reinforce the excessive increase in extractivism outside of the Union, the thesis underlines the role and responsibility of the EU in mining ventures outside of its borders and related negative consequences of the energy transition.

This thesis is a contribution to the discussion on globalising education. Empirically, it focuses on the context of Finland and particularly, on Finnish actors engaging in education projects in the Global South. Today, every child’s right to education is widely acknowledged, and the aim of all children receiving formal education is a global goal that rarely is contested. Between 2001 and 2011 access to education improved with 20%. However, the fast improvement of access has had its consequences, and today 60% of all children that go to school do not reach the required numeracy and literacy skills. This has come to be called ‘the learning crisis’ both in educational sciences and in the field of global development. This thesis highlights two pitfalls related to solving the learning crisis, namely that of Westernising the world and that of enhancing an unsustainable relationship with nature. The idea of a learning crisis presupposes that all children should learn universalised and standardised skills, and consequently this thesis asks whether this actually is the best outcome. Currently, the content of schooling remains distant to many children as it rarely is locally created, but rather globally or at best nationally. The same applies to language, as the medium of instruction often is a former colonial language rather than the learner’s mother tongue or heritage language. More specifically, this thesis examines how Finnish actors engage in global education projects, and the aim of this work is to obtain an overview of where Finnish education development actors stand in relation to solving the global learning crisis. The research questions centre around the participants’ inclusion of locals in their work, their knowledge about the local context, and their perception of their role. Semi-structured interviews with 15 education experts engaging in education development projects in the Global South were carried out in January 2021. The critical theoretical frameworks of post-development and decolonial theories guide the discourse analysis of the collected data. Together, the main findings in this research demonstrate how current ways of globalising education still relay almost without exception on Western epistemology while other epistemologies are neglected. The results suggest that the most common way to ameliorate the quality of schooling, is by arranging teacher trainings for local teachers, while neither the content of schooling nor the language of instruction is in focus. In order to contribute to solving the learning crisis, this study suggests that practitioners in the field of education development in the Global South should increasingly engage in projects in which the main focus is the learner’s mother tongue and the content of schooling, as well as engage more in lobbying on the state level in order to encourage inclusive education policy.

The way the field of Global Development Studies treats the concept of development” is far from consistent. Furthermore, with the implementation of the Sustainable Development Goals the focus of Global Development Studies has become even more divided. There is particularly a gap in the literature when it comes to examining the current definition of development in Global Development Studies. This thesis tries to bridge this gap by exploring how development is defined in contemporary development studies journals and institutes. This thesis follows the notion that meaning imposed on concepts make a difference, thus, concepts cannot be employed freely without perpetuating some type of mental structures. Therefore, the purpose of this study was to review how contemporary scholars in Global Development Studies infer meaning on the concept of development through their academic articles. The study was conducted as an integrative literature review and thoroughly explored the implicit meanings given to development. The material used as data for the study were articles published by two institutes, the Global Development Studies research unit at the University of Helsinki and the International Institute of Social Studies at Erasmus University Rotterdam, and in three key journals, Development and Change, Globalizations, and World Development. The analysis was carried out in two stages, a primary deductive analysis on the abstracts of 259 articles, and a secondary inductive analysis on 19 representative articles read in their entirety. Using the theoretical framework of Nightingale (2019) on Narratives of Sustainable Development, eight narratives of development were formulated and utilised as a framework in the primary analysis. The results show that most scholars in Global Development Studies employ the concept of development freely, without explicit consideration given to its meanings. The narrative of development as Freedom is most frequently contributed to in the articles, and a focus on human capabilities is prevalent throughout most of the articles reviewed. Whereas alternatives to development is present as a recurring narrative, the classical approach to development, particularly as something done in favour of the Global South and with a focus on economic factors, is still more salient in the results. Additional studies on this topic with a larger scope and a more open search strategy would be welcomed. Future research should also be conducted on other areas of importance to development, such as the working papers produced by multilateral organisations, to further inform our understanding of how the meaning of development is constructed.

Tämä maisterintutkielma pyrkii osoittamaan pakkoavioliittoihin liittyviä globaaleja keskinäisriippuvuuksia ja laajentamaan käsitystä ilmiöstä Suomessa. Erityisesti tutkielma pyrkii ymmärtämään, kuinka asiantuntijat konstruoivat pakkoavioliitosta poistumisen haasteita Suomessa ja miten nämä suhteutuvat intersektionaalisuuteen sekä teoriaan ja pakon ja suostumuksen jatkumosta pakkoavioliitossa. Pakkoavioliitot ovat nousseet ilmiönä yhä enemmän esille Suomessa, mutta tutkimus aiheesta on ollut vähäistä ja ilmiöön liittyy paljon vääristyneitä ja haitallisia uskomuksia pakkoavioliitoista tiettyjen globaalin etelän maiden, kulttuurien tai vähemmistöjen ongelmana. Näin ollen tutkielma on paitsi ajankohtainen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, tarjoaa myös kaivatun näkökulman, sillä tutkimus pakkoavioliitoista poistumisesta on puutteellista, eikä teoriaa pakon ja suostumuksen jatkumosta ole aikaisemmin hyödynnetty yhtä systemaattisesti etenkään Suomessa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii teoria pakon ja suostumuksen välisestä jatkumosta pakkoavioliitossa sekä Crenshaw’n intersektionaalinen lähestymistapa. Jatkumoteoria painottaa, että pakon ja suostumuksen välinen raja ei ole useinkaan selvärajainen tai helposti määriteltävissä, sillä pakkoavioliitot ovat monikerroksinen ilmiö, jossa pakko tapahtuu usein prosessinomaisesti. Tutkielma tunnustaakin merkityksen ymmärtää myös solmimisen hetken ulkopuolella tapahtuva pakko ja nähdä suostumuksen konsepti läpi avioliiton kestävänä osana pakkoavioliiton ja järjestetyn avioliiton välistä erottelua. Merkittävää on, onko henkilöllä aito mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta sitä ennen ja sen aikana. Intersektionaalinen lähestymistapa puolestaan ottaa huomioon pakkoavioliittojen uhriksi joutuneiden henkilöiden ja tekijäosapuolten moninaiset taustatekijät ja tukee näkemystä ilmiön moninaisuudesta. Näin ollen tutkielma kontribuoi paitsi feministisen ja sukupuolittuneita kehityskysymyksiä käsittelevän kehitystutkimuksen, myös oikeudellisen pluralismin saralla. Globaali kehitystutkimus antaa myös kaivatun, globaalia kietoutuneisuutta osoittavan näkökulman pakkoavioliittoihin. Tutkielman aineisto koostuu pakkoavioliiton uhriksi joutuneiden henkilöiden parissa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa kesän ja syksyn 2022 aikana tehdyistä teemahaastatteluista sekä heidän lausunnoistaan liittyen hallituksen esitykseen pakkoavioliittojen erilliskriminalisoinnista, mutta haastateltujen anonymiteetin säilyttämiseksi suoria lainauksia esitetään vain haastatteluaineistosta. Tutkimusaineiston analysointiin käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka mukaisesti aineiston analysoinnissa hyödynnetään sekä tutkimuksen teoriaa, että aineistosta nousevia havaintoja. Tutkimustulokset esitetään sisällönanalyysin avulla löytyneiden teoreettisten käsitteiden avulla. Sisällönanalyysin perusteella voidaan havaita, että pakkoavioliiton uhriksi joutumiseen vaikuttavat monet erilaiset intersektionaaliset tekijät, sekä, että pakon konsepti on pakkoavioliitoissa binäärin sijaan liukuva osoittaen ilmiön moninaisuutta. Tämä näkyy myös tarkasteltaessa asiantuntijoiden näkemyksiä pakkoavioliitosta poistumisen haasteista. Yleisiä haasteita ovat tunnistamisen vaikeus, pakon ja suostumuksen moniulotteiselle jatkumolle sijoittuvat erilaiset, vaikeastikin tunnistettavat pakottamisen keinot, uhrilähtöisyyden puute lainsäädännössä ja rikosprosesseissa sekä haasteiden pitkäkestoisuus ja kokonaisvaltaisuus. Asiantuntijoiden mukaan ratkaisuina näihin haasteisiin ovat erityisesti tiedon lisääminen, uhriksi joutuneeseen henkilöön ja tekijäosapuoleen kohdistuvat ratkaisut sekä lainsäädännölliset ratkaisut, kaikkein tärkeimpänä yksilöllisyyden huomioiminen. Ilmiön moninaisuuden ja siihen vaikuttavien erilaisten taustatekijöiden ymmärtäminen ovat avainasemassa etsittäessä ratkaisuja, sillä muuten riskinä on, että Suomessa luodaan tasa-arvopolitiikkaa, joka ei ole tosiasiassa tasa-arvoista tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Tutkielma osoittaa, että pakkoavioliittoja on hedelmätöntä tarkastella vain yhdestä näkökulmasta tai nähdä tiettyihin konteksteihin rajattuna ilmiönä, sillä ilmiöön liittyy vahva globaalin etelän ja pohjoisen yhteen kietoutuminen, joissa yhdistävänä tekijänä ovat patriarkaaliset rakenteet. Lisäksi tutkielma ilmentää kehitystutkimuksellisen klassikon, riippuvuusteorian merkityksen yhä tänä päivänä myös pakkoavioliittojen kaltaisia ilmiöitä tarkasteltaessa osoittaen tieteenalan relevanssia pakkoavioliittojen tutkimukseen sekä tarvetta lisätä ja laajentaa ilmiöön kohdistuvaa tutkimusta.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kuinka skeittaaminen voi toimia väkivallattoman vastarinnan muotona Palestiinassa. Skeittaaminen on oma alakulttuurinsa, jolla on jo lajin alkuajoista saakka ollut tietynlainen yhteiskunnan etenkin kapitalistisia valtarakenteita vastustava asema. Skeittaaminen voidaan nähdä jopa anarkistisena toimintana, sillä se haastaa normatiivista tapaa liikkua julkisessa tilassa sekä ottaa tilaa haltuun omaehtoisesti, näin vastustaen tilaan ylhäältä liitettyjä merkityksiä. Tutkimuksen pääaineisto koostuu videoista ja ei-akateemisista artikkeleista, joita analysoidaan Foucault ’laisen diskurssianalyysin sekä feministisen visuaalisen analyysin kautta. Tutkimuksessa tunnistetaan seitsemän päädiskurssia, jotka edustavat eri väkivallattoman vastarinnan muotoja. Näistä ’skeittiparkki vastarinnan tilana’, ’resilienssi vastarintana’ sekä ’tilallinen vastarinta kehollisuuden ja liikkeen kautta’ toimivat suorana vastarintana Israelin miehitykselle, kun taas ’yhteenkuuluvuus globaalin skeittiyhteisön kanssa’ ja ’vastarinta representaatioiden kautta’ vastustavat miehitystä epäsuorasti. Diskurssit ’konservatiivisten normien vastustaminen’, sekä ’länsimaisen skeittikulttuurin vastustaminen’ sen sijaan haastavat kulttuurisia ja yhteiskunnallisia normeja ja asenteita. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Frantz Fanonin postkoloniaalinen teoria, josta etenkin ylempi- ja alempiarvoisen (superior & inferior) teoretisointi nousee keskeiseen asemaan. Fanonin teoriaan liittyy ajatus dekolonisaation väkivaltaisesta luonteesta, joka luo jännitteen tutkielman väkivallattomuuden näkökulmalle. Tätä jännitettä puretaan tarkastelemalla Gandhin väkivallattomuuden teoriaa sekä pohtimalla missä oikeastaan kulkee raja väkivallattoman ja väkivaltaisen vastarinnan välillä. Tutkielman johtopäätöksenä on, että vaikka skeittaaminen ei itsessään vapauta Palestiinaa Israelin miehityksestä, sillä voi olla erityisen vapauttava vaikutus skeittaajiin itseensä, joka nähdään sekä mentaalisena että kehollisena dekolonisaationa. Lisäksi palestiinalaisen skeittikulttuurin nähdään haastavan länsimaista skeittikulttuuria, jossa maskuliinisuus on ollut perinteisesti keskiössä.

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella monikansallisen tietekniikka-alan konsultointi- ja palve-luyrityksen kehityskumppanuusohjelmaan osallistuvien työntekijöiden motivoitumiseen ja identifioitumiseen vaikuttavia tekijöitä sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmasta. Kehitys-kumppanuusohjelma on osa tutkimuksen kohteena olevan yrityksen yhteiskuntavastuukäytän-töjä, ja työntekijät voivat hakeutua ohjelmaan vapaaehtoisesti. Kehityskumppanuusohjelmaan piiriin kuuluvien työtehtävien ajalta työntekijät luopuvat puolesta palkastaan. Tämän tutki-muksen kiinnostuksen kohteena on erityisesti se, mikä motivoi työntekijöitä osallistumaan va-paaehtoisluontoiseen kehityskumppanuustyöhön, ja mitkä tekijät vahvistavat ja mitkä tekijät heikentävät kehityskumppanuusohjelmaan osallistuvien identifioitumista työnantajayrityk-seensä. Tutkimuksen toteutuksessa käytetään laadullista, tulkitsevaa tutkimusotetta. Tutkimusmene-telmänä on teemahaastattelu. Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä haastattelusta. Pieni ja taustaltaan heterogeeninen haastateltavien ryhmä jakautuu luontevasti kahteen ryhmään, vanhempiin ja nuorempiin työntekijöihin, mikä heijastuu myös haastatteluaineiston analyysiin. Haastatteluaineiston perusteella jo pelkkä mahdollisuus osallistua kehityskumppanuusohjel-maan lujittaa ohjelmaan hakeutuneen työntekijän identifioitumista työnantajaansa. Kehitys-kumppanuusohjelmaan osallistumisen motiiveista nousevat tärkeimmiksi mahdollisuus käyttää omaa ammattitaitoa kehityskumppanuusohjelman ja siihen toisena osapuolena osallistuvan kansalaisjärjestön hyväksi sekä mahdollisuus kehittää omaa ammatillista osaamista ja samalla kehittyä ihmisenä. Samalla työntekijät kokevat, että vastuu osaamisen syventämisestä ja sen laajentamista on lopulta heillä itsellään. Erityisesti nuoremmat työntekijät osoittavat identifioi-tumista ammattiinsa ja ammatilliseen osaamiseensa työnantajayrityksen sijaan. Yrityksessä pi-dempään työskennelleet työntekijät puolestaan identifioituvat työnantajaorganisaatioonsa myös kehityskumppanuusohjelman kontekstissa. Disidentifikaatio työnantajaa tai nykyisiä työtehtäviä kohtaan ilmenee tyytymättömyytenä työn merkityksellisyyteen tai puutteellisina koettuihin mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan työnkuvaan.

Violence against women is a deep-rooted global injustice, yet it is less often scrutinized as a category of political economy. In this research relating to human rights advocacy in Pakistan, I seek to do so. I study the ways in which local women's rights organizations attempt to hold state to account for eliminating the malice and removing its structural causes. In particular, I examine how feminist constructions of VAW and advocacy practices towards curbing it take part in the politics of development. The research is based on fieldwork which I conducted in the mid-2010's in urban Pakistan. Interviews with 17 informants representing 12 women's rights groups, NGOs and government agencies constitute the primary data. I use ethnographic lens in mapping the organizational field, yet my main deconstructive method is critical discourse analysis. The research is underpinned by post-development theory, postcolonial feminist critique, anthropology of modernity and feminist violence research. The findings consist of three discourses and two developmental logics. Each discourse explains VAW as an issue of individual infringement of rights and a question of state structures with a distinct orientation – those of gender equity, legal protection and political reform. The discourses are rooted in 'human rights developmentalism' and neoliberalism, yet they are still locally contingent in varied ways. The developmental logics of 'saviorism in solidarity' and 'commonsense hope' render visible ways in which the organizations deploy civilisation narrative and an unquestioned hope in aid's capacity to deliver 'development' as political resources. I argue that the discourses construct VAW by reference to apolitical notions of 'backwardness' not only to justify organizational advocacy practices that center upon delivering "higher awareness and morals" to the "ignorant masses". Instead, such notions contribute to building a counter discourse to the misogynous state ideology as well as an alternative political space that enables women's rights organizations persevere in Pakistan. While the discourses fail the 'beneficiaries' of aid by upholding empty developmentalist promises, they nevertheless do not exacerbate VAW. The research suggests that development ideologies, albeit contributing to global inequalities, may serve as meaningful political tools for undoing local adversities.