Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Kriminologia"

Sort by: Order: Results:

  • Junni, Annukka (2021)
    Tässä kriminologian maisterintutkielmassa tutkin incel-yhteisön kriminologisia narratiiveja incels.co -keskustelupalstalla. Tarkastelen incel-yhteisöön liitettyjä surmaajia käsitteleviä narratiiveja ja analysoin, miten niissä ilmenee rikosmyönteisiä asenteita. Aiheen tutkiminen on sekä kriminologisesti että yhteiskuntapoliittisesti merkittävää. Incelit eli vastentahtoisessa selibaatissa elävät muodostavat etenkin verkossa yhteisön, jossa kannatetaan äärimmäisen misogynistisiä näkemyksiä ja koetaan, että yhteiskunnassa hierarkia määräytyy sukupuolen ja viehättävyyden perusteella näin suosien naisia ja syrjien miehiä, jotka eivät ole viehättäviä. Liikkeen nimissä tehtyjä väkivallantekoja on luonnehdittu poliittisesti motivoituneeksi väkivallaksi. (Baele, Brace & Coan, 2019). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii oppimisteoria. Eriyttävän oppisaltistumisen teorian mukaan rikosalttius on oppimisen tulosta ja rikoskäyttäytyminen opitaan kommunikoimalla muiden kanssa (Sutherland & Cressey, 1978). Yleisessä oppimisteoriassa rikosmyönteiset asenteet voidaan jakaa moraalitunteisiin liittyviin asenteisiin, rikollisiin samaistumiseen, kontrollin vastaisiin asenteisiin ja neutralisaatioihin (Andrews & Bonta, 2010). Tutkimusmenetelmänäni olen hyödyntänyt narratiivista kriminologiaa. Narratiivinen kriminologia on kiinnostunut siitä, miten tarinat eli narratiivit inspiroivat, yllyttävät tai ylläpitävät vahingolliseen toimintaan osallistumista tai estävät tästä toiminnasta irtautumista (Presser & Sandberg, 2015). Tutkielman aineisto on kerätty loka-marraskuussa 2019 sittemmin suljetulta incels.co -nimiseltä keskustelupalstasivustolta. Analysoitavia kommentteja on yhteensä 386 yhteensä seitsemästä eri surmaajia käsittelevästä keskustelusta. Analyysi osoittaa, että ihailunarratiiveissa esiintyy surmaajien näkemistä pyhimyksenä, sankarina sekä sisällöntuottajana. Kostonarratiiveja kohdistetaan naisia sekä yleisesti yhteiskuntaa kohtaan. Samaistumisnarratiiveissa keskustelijat samaistuvat surmaajan henkilöprofiiliin ja osoittavat heitä kohtaan empatiaa. Toisaalta heillä on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Samaistumisnarratiiveja löytyy aineistosta eniten. Analyysin perusteella pyhimys-, sankari-, sekä kostonarratiivit ovat kriminologisesta näkökulmasta kaikista vahingollisimpia. Analyysin perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä. Toisaalta analyysi vakuuttaa, että yhteisön kannattama misogynistinen maailmankuva on vahingollinen, ja se voi johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Kriminologisten narratiivien performatiivisuus on potentiaalisesti vaarallista, koska yhteisön ideologia ei vain jäsennä maailmaa vaan myös muovaa sen jäsenten todellisuutta. Todellisuuden muovaaminen eli uusien ideologioiden omaksuminen opitaan verkossa.
  • Kononen, Teemu (2022)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.
  • Kalliokoski, Maria (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkokäyttäytymisen ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä verkkopetosten rikosuhrikokemuksiin. Verkkopetoksilla viitataan internetissä tapahtuviin huijauksiin, joilla pyritään hankkimaan käyttäjältä rahaa tai arkaluontoisia tietoja. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko verkkokäyttäytymisellä yhteyttä petoksen uhriksi joutumiseen ja mikä rooli yksilöllisillä tekijöillä on. Verkkokäyttäytymistä mitataan verkkoaktiivisuuden ja tietoturvauhilta suojautumisen muuttujilla, ja sosiodemografisista taustamuuttujista mukaan otetaan ikä, sukupuoli, maahanmuuttajatausta, koulutustaso sekä tulotaso. Tutkielman teoriakehyksenä hyödynnetään rutiinitoimintojen teoriaa, jonka Lawrence E. Cohen ja Marcus Felson kehittivät vuonna 1979. Kriminologisen tutkimuksen klassikoihin kuuluva teoria pohjaa ajatuksensa arjen laillisista toiminnoista, joiden ympärille rikollisuus kietoutuu. Teoria keskittyy rikoksen mahdollistaviin olosuhteisiin ja ympäristöön tarkempien motiivien sijaan, ja se painottaa erityisesti kolmea rikoksen edellyttämää perusperiaatetta: motivoitunutta tekijää, sopivaa kohdetta ja mahdollisen valvojan puuttumista. Aineistona toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen eli KRT:n vuoden 2018 data, josta lähempään tarkasteluun on valittu verkkokäyttäytymistä, verkkorikollisuutta sekä demografisia ja sosioekonomisia taustatietoja koskevat muuttujat. Menetelminä hyödynnetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Keskeisimpinä tuloksina löydettiin yhteys korkean verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten rikosuhrikokemusten välillä. Tietoturvauhilta suojautumisella ei ollut uhririskiä vähentävää vaikutusta. Sosiodemografisista taustamuuttujista ikä, koulutustaso ja toimeentulon vaikeudet olivat yhteydessä verkkopetosten uhrikokemuksiin. Vanhemmilla ikäryhmillä, korkeasti koulutetuilla ja tulojensa riittävyyden haastavaksi kokeneilla vastaajilla oli kohonnut riski joutua verkkopetoksen uhriksi.
  • Beuker, Aaro (2023)
    Useissa tutkimuksissa on havaittu heikkojen kognitiivisten kykyjen ja rikosalttiuden välinen yhteys. Heikkojen kognitiivisten kykyjen takana voi olla neuropsykologisia ongelmia, jotka saattavat näkyä jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi käytöshäiriöinä tai koulunkäyntiin liittyvinä vaikeuksina. Toisaalta varhaiset käytöshäiriöt ja matala koulutus ovat yhteydessä rikoskäyttäytymiseen. Rikoskäyttäytymisen taustalla olevien kognitioon liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää, jotta mahdolliset preventiot ja interventiot pystytään kohdistamaan oikein. Kognitiivisten kykyjen ja rikoskäyttäytymisen yhteyttä on tutkittu erilaisilla mittareilla ja erilaisissa populaatioissa. Tässä tutkielmassa näiden ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkastellaan käyttämällä kognitiiviseen toiminnanohjaukseen ja antisosiaaliseen käytökseen liittyviä muuttujia. Aiemmassa tutkimuksessa ilmiöiden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu pääasiassa poikittaisasetelmilla tai lapsuusaikaan sijoittuvilla lyhyen aikavälin seuranta-aineistoilla. Tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoruuden toiminnanohjauksen ja myöhemmän antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä käyttämällä laajaa seuranta-aineistoa. Aineistona on käytetty Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimusta (FinnTwin12), jossa on seurattu suomalaisia kaksospareja nuoruudesta aikuisuuteen (N=1841). Tutkielmassa käytetty aineisto on FT12-tutkimuksen intensiiviotos, jossa mukana olleiden kaksosten terveyttä tutkittiin laajemmin. Nuoruuden seurantakerralla intensiiviotokselle teetettiin toiminnanohjausta mittaavia testejä, joita on käytetty tutkielman analyyseissa pääselittäjinä. Intensiiviotoksen henkilöille toteutettiin nuoruuden ja varhaisaikuisuuden seurantakerroilla psykiatriset SSAGA-haastattelut, joihin sisältyi antisosiaaliseen käytökseen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä pystyttiin tarkastelemaan pitkittäisasetelmalla. Tutkielman analyysimenetelminä on käytetty Poisson-regressiota ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulosten perusteella toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydet ovat huomattavasti epäselvempiä kuin aiemman tutkimuksen perusteella. Kolmesta toiminnanohjausta mittaavasta testistä ainoastaan yksi oli heikosti yhteydessä myöhempään antisosiaalisuuteen. Kahden muun testin ja antisosiaalisen käytöksen välillä yhteyksiä ei havaittu. Tulos on monilta osin ristiriidassa aiempaan tutkimustietoon nähden, jonka mukaan toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen välillä on selvä yhteys. Eriävää tulosta saattaa selittää esimerkiksi pitkä, keskimäärin kahdeksan vuoden seuranta-aika, ja kaikkein antisosiaalisimpien henkilöiden puuttuminen aineistosta. Toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydestä on tehty vain vähän pitkittäistutkimuksia. Erityisesti nuoruuden ja aikuisuuden seurantakertoihin pohjautuvat tutkimukset ovat harvinaisia. Yhteyttä tulisi jatkossa tutkia vahvemmilla tutkimusasetelmilla, joiden perusteella voitaisiin paremmin arvioida varhaisten toiminnanohjauksen ongelmien roolia sitkeän antisosiaalisen käytöksen kehityksessä.
  • Lagrilliere, Anton (2024)
    Maisterintutkielmassa pyritään selvittämään, millaisia erilaisia subjektiivisia merkityksiä köyhyydellä on suhteessa uusintarikollisuuteen ja desistanssiprosessiin. Tutkimuksen kohteena ovat rikoksia uusineet, eli vähintään kaksi vankeustuomiota suorittaneet henkilöt. Tutkielma selvittää heidän elämänkaarensa tapahtumia ennen ensimmäistä ja toisen tai useamman vankeustuomion jälkeen. Elämänkaaren narratiiveista pyritään tunnistamaan köyhyyden erilaiset merkityksellisyydet sekä niitä tarkastellaan eri desistanssiteoreettisista näkökulmista. Tutkielma on toteutettu laadullisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat desistanssiteoriat, jotka kuvaavat rikollisen elämän päättymiseen liittyvää prosessia. Desistanssiteorioiden mukaan desistanssi syntyy lähtökohtaisesti joko rakenteellisesta tai subjektiivisesta näkökulmasta. Desistanssitutkimuksissa rikoksia tekevien yksilöiden erilaiset valmiudet ja motivaatio päättää rikollinen elämänsä on keskittynyt eri rakenteisiin kiinnittymisen ja subjektiivisten identiteettimuutoksen vertailuun. Tutkielmassa desistanssiprosessien vahvuutta tarkastellaan rikoksia uusivan yksilön elämässä ottaen huomioon mahdollisen köyhyyden merkityksellisyys. Tutkielmassa selvittää, onko köyhyydellä merkitystä, kun yksilö tarkastelee omaa desistanssiprosessiaan ja miltä köyhyyden merkitykset näyttävät desistanssiteorian näkökulmien osalta. Tutkielman aineisto koostuu neljästä haastattelusta. Haastateltavat rekrytoitiin rikoksettoman elämän tukisäätiön kautta. Aineiston analysoinnissa käytettiin narratiivisen analyysin aktanttimallia. Analyysi osoittaa, että rikoksenuusijat kohtaavat elämänsä aikana useita ongelmia, joiden merkitys desistanssiprosessin kannalta vaikuttaa köyhyyttä suuremmalta. Vaikka useat haastateltavat ovat taustoiltaan vaatimattomista oloista, köyhyys on rikoksenuusijalle merkitykseltään melko vähäinen. Päihdeongelmat, terveysvaivat, työttömyys, koulutuksen puute ja rikollinen käyttäytyminen itsessään ovat merkittävimpiä tekijöitä, joilla ihmiset pohtivat rikollisen elämän päättämisen punnitsemista. Köyhyys mielletään enemmän osana kyvyttömyyttä tehdä elämälleen muutos. Se muun muassa mielletään henkisenä ominaisuutena, joka on osa rikollista identiteettiä, jota pyritään elämänsä aikana muuttaa kiinnittymällä yhteiskunnan rakenteisiin, sekä omaksumalla uuden rikoksettoman elämän identiteetin. Desistanssia käsitteleviä tutkimuksia tarvitaan lisää. Tutkimuksilla voidaan yrittää paikata useita aukkoja, joita desistanssitutkimuksissa on liittyen rikollisen elämän päättymiseen. Suomalaiselle desistanssitutkimukselle arvokkaita olisivat myös laaja-alaiset pitkän seuranta-ajan tutkimukset, jotka käsittelisivät rikoksenuusijoiden elämää, rikoksien tekemistä, ja rikollisen elämän päättymisen prosesseja.
  • Järvikangas, Inka (2020)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.
  • Rikkilä, Saana (2021)
    Tutkielmassa selvitetään, miten nuorten seksuaalikäyttäytyminen on yhteydessä rikollisuuteen. Tarkoituksena on saada tietoa nuorten seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä sekä tarkastella, miten muiden muuttujien huomioiminen vaikuttaa tähän yhteyteen. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa nuorten rikollisuuden taustalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2015 Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella kahden eri seksuaalikäyttäytymisen muodon yhteyttä rikollisuuteen, kun muita muuttujia oli vakioitu. Seksuaalikäyttäytymistä kuvaavat muuttujat olivat yhdynnässä oleminen ja ehkäisyn puuttuminen viimeisimmässä yhdynnässä. Rikollisuus-muuttuja koostettiin aineistosta kolmesta eri rikostyypistä, jotka kuvasivat omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vastauksia. Lisäksi tutkittiin sukupuolten eroja riski- ja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyksien osalta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti ristiintaulukoinnin ja logististen regressioanalyysien avulla. Tutkielman teorialähtökohtana toimi pääasiallisesti Michael R. Gottfredsonin ja Travis Hirschin kehittämä itsekontrolliteoria, jonka mukaan matala itsekontrolli selittää suurelta osin ihmisen rikoskäyttäytymistä. Teorian mukana itsekontrolli näyttäytyy myös muussa käyttäytymisessä, kuten riskikäyttäytymisen eri muotoina. Seksuaalikäyttäytymistä tarkasteltiin tutkielman analyysiosassa yhtenä riskikäyttäytymisen muotona, mutta erillään muusta riskikäyttäytymisestä, joita olivat esimerkiksi tupakointi ja rahapelien pelaaminen. Seksuaalikäyttäytymisellä todettiin olevan yhteys rikollisuuteen niin ristiintaulukointien kuin logististen regressioanalyysienkin perusteella. Tuloksissa havaittiin molempien seksuaalikäyttäytymisen muotojen kohottavan rikollisuuden riskiä, mutta seksuaalikäyttäytymisen yhteys rikollisuuteen heikkeni merkittävästi, kun muita muuttujia otettiin huomioon. Muu riskikäyttäytyminen vaikuttaa siis selittävän suurelta osin seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyttä, mutta ei täysin poista sitä. Sukupuolten välisen analyysin perusteella kävi ilmi, että poikien ja tyttöjen välillä on eroja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydessä.
  • Laitala, Amiira (2024)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan musliminuorten kokemaa viharikollisuutta sosiaalisessa mediassa sekä verkossa, nuorten sopeutumiskeinoja koettua viharikollisuutta vastaan ja sitä, tunnistavatko nuoret verkossa koettua viharikollisuutta samalla tavalla kuin reaalimaailmassa. Verkossa tapahtuva viharikollisuus on maailmanlaajuinen ilmiö, ja Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen muutos tapahtui vuonna 2015 Pariisissa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen: turvapaikkaa etsivien ihmisten määrä moninkertaistui lyhyessä ajassa, mikä aiheutti yhteiskunnallisten jännitteiden lisääntymistä. Maisterintutkielman aineisto koostuu musliminuorille, 15–19-vuotiaille naisille tehdyistä yksilöhaastatteluista, poliisin tietoon tulleista viharikosraporteista (Rauta 2019, 2023) ja nuorisorikollisuuskyselyiden perusteella tehdyistä raporteista (Näsi 2016; Kaakinen & Näsi 2023). Musliminuorille tehdyt haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, jotka litteroitiin ja analysoitiin Atlas.ti -ohjelman avulla. Analyysi on tehty sisällönanalyysia hyödyntäen. Maisterintutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin rutiinitoimintojen teoriaa, jonka esittelivät Lawrence Cohen ja Marcus Felson vuonna 1979 artikkelissaan Social Change and Crime Trade Trends: A Routine Activity Approach. Rutiinitoimintojen teorian keskeisiin käsitteisiin kuuluva crime generators viittaa rikollisuutta tuottaviin tilaisuusrakenteisiin, joita syntyy eri alueilla sekä erilaisissa tiloissa; sosiaalisen median ja verkon alustoilla esimerkiksi valvonnan puute voi luoda tilaisuusrakenteita. Arkiset rutiinitoimintomme ovat lisääntyneet teknologian kehityksen myötä ja kehitys avaa sekä uudenlaisia mahdollisuuksia rikoksien tekemiseen verkon välityksellä että aiempien rikostyyppien siirtymistä verkkoon. Aineiston analyysissa nousee esiin kolme erilaista teemaa. Nuorilla on erilaisia keinoja suojautua koettua viharikollisuutta vastaan niin verkossa kuin reaalimaailmassa, nuorten on vaikeampaa tunnistaa sosiaalisessa mediassa ja verkossa koettua viharikollisuutta kuin reaalimaailmassa, sosiaalisen median ja verkon alustoilla vihakommenttien määrä luo turvattomuuden tunnetta. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuoret osaavat sanoittaa paremmin reaalimaailmassa koettua viharikollisuutta. Suojautumiskeinot liittyivät uskonnollisiin symboleihin ja sosiaalisen median käyttäjätilien yksityisyyteen, ja vihakommenttien määrä verkossa luo nuorille turvattomuuden tunteen ja he kokivat, ettei mikään taho puutu vihapuheeseen verkossa. Maisterintutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan nuoret kokivat enemmän vihapuhetta verkossa ja vihapuhe kohdistuu erityisesti musliminuoriin vuonna 2015 tehtyjen Pariisin terrori-iskujen jälkeen (ks. esim. Kaakinen ym., 2018).
  • Kärkkäinen, Katri (2023)
    Tutkielmassa selvitetään naisvankien näkemyksiä rikollisuudesta irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä desistanssiarvioita. Tieteellisenä kontribuutiona on lisätä teoreettista ja empiiristä ymmärrystä naisten desistanssista sekä mahdollisista sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi tarkoituksena on antaa kriminaalipoliittisia toimenpidesuosituksia naisten desistanssin edistämiseksi. Teoreettinen viitekehys muodostuu yksilön sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä korostavista desistanssiteorioista. Aineisto muodostuu kuuden naisvangin haastattelusta. Haastattelumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia, joka on tehty Atlas.ti- analyysiohjelmalla. Aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien näkemykset irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä voidaan jakaa epäonnistumiseen, irtautumishaluun ja onnistumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien desistanssiarviot voidaan jakaa optimistisiin ja skeptisiin arvioihin. Aineisto ja analyysi esittävät, että naisten desistanssi on yksilöllinen sekä kompleksi prosessi siihen vaikuttavine tekijöineen ja ajallisesti. Tulokset tukevat aiempaa tutkimusta päihteettömyyden, lasten, irtautumista tukevien sosiaalisten suhteiden, vakaan taloudellisen tilanteen ja toimijuuden tärkeydestä naisten desistanssissa. Lisäksi tulokset tukevat aiempaa tutkimusta, joka on osoittanut suurimman osan naisvangeista suhtautuvan optimistisesti irtautumiseen. Aineisto ja analyysi esittävät, että sisäiset tekijät ovat ensisijaisia naisten desistanssissa. Tulokset korostavat toimijuuden tukemista naisten desistanssin edistämisessä. Tutkielman keskeisimpiä rajoitteita ovat aineisto ja tutkimusasetelma. Tuloksia ei voida yleistää tai osoittaa niiden yhteyttä todettuun desistanssiin. Lisäksi ei voida osoittaa naisten ja miesten desistanssiprosessin erilaisuutta tai samanlaisuutta. Tutkimusta naisten desistanssista ja mahdollisista sukupuolten välisistä eroista tarvitaan lisää. Tulokset esittävät, että jatkotutkimuksessa on syytä kiinnittää huomiota irtautumisprosessin kompleksisuuteen ajallisesti ja siihen vaikuttavine tekijöineen, sekä yksilöllisyyteen.
  • Peltola, Senja (2020)
    Tutkimus tarkastelee, miten nuorten väkivaltarikoksista on uutisoitu suomalaisessa iltapäivälehdessä vuosina 2012–2019. Tutkielma on deskriptiivinen, eli kuvaileva, kriminologinen perustutkimus. Sen tavoitteena on selvittää, miten nuorten väkivallan uutisointi on kehittynyt ajallisesti niin määrän kuin laadullisten piirteiden osalta. Väkivaltauutisoinnin kehitystä verrataan poliisille ilmoitetun väkivaltarikollisuuden kehitykseen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia ideaalityyppisiä kuvauksia nuorista rikoksentekijöistä ja uhreista esiintyy henkirikosuutisissa. Tutkielman aineistona ovat vuosina 2012, 2016 ja 2019 Iltasanomissa julkaistut väkivaltauutiset, joissa rikoksentekijä tai uhri on nuori henkilö. Aineiston analyysissa käytettiin määrällistä sisällön erittelyä ja laadullista sisällönanalyysia. Sisällön erittelyssä tarkasteltiin väkivallan teonpiirrettä, rikoksen tapahtumapaikkaa, rikoksentekijän ja uhrin sukupuolta, kuvien käyttöä ja emotionaalista sanastoa. Laadullisessa teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa luokiteltiin henkirikosuutisissa esiintyviä rikoksentekijän ja uhrin kuvauksia ideaalityyppien mukaan. Tulosten perusteella nuoriin rikoksentekijöihin liittyvä väkivaltauutisointi on vähentynyt vuosien 2012– 2019 välisenä aikana samanaikaisesti poliisin tietoon tulleen rikollisuuden kanssa. Muutos on ollut erityisen voimakasta henkirikosuutisoinnin kohdalla. Poikkeuksena yleisestä kehityksestä ovat raiskausrikokset, joiden määrä on kasvanut sekä väkivaltauutisoinnissa että poliisin kontrollitilastoissa. Nuoria rikoksen uhreja kuvaavien väkivaltauutisten määrä on puolestaan pysynyt melko vakaana vuosien 2012–2019 välisenä aikana. Emotionaaliset sisällöt eivät myöskään lisääntyneet tarkastelujakson aikana. Ideaaliuhria uutisissa kuvaa heikkous, kunnollisuus ja ansaitsemattomuus. Henkirikosuutisista erottuu kolme rikoksentekijän ideaalityyppistä kuvausta: suunnitelmallinen rikollinen, impulsiivinen raivostuja ja tavallinen nuori. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoriin liittyvä väkivaltauutisointi korostaa henkirikosten osuutta väkivallasta. Tulokset ovat tältä osin yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa, että eri vuosina uutisoinnin kokonaismäärää selittävät väkivallan teonpiirteiden laadulliset muutokset, erityisesti tiettyjen henkirikostyyppien väheneminen. Tutkimuksen havainnot ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, koska median rikosuutisoinnin on havaittu olevan yhteydessä rikospelkoon, turvattomuuden kokemukseen, välttämiskäyttäytymiseen ja sosiaalisen luottamuksen kokemuksiin.
  • Saartenoja, Kaisla (2024)
    Tutkielma tarkastelee empiirisesti sitä, miten koettu ryhmäsyrjintä ja muut kriminologisen yleisen paineteorian mukaiset paineen muodot ovat yhteydessä nuorisojengien jäsenyyteen ja nuorisorikollisuuteen. Koetun ryhmäsyrjinnän lisäksi tarkasteltavia paineen muotoja ovat taloudellinen paine, negatiiviset elämäntapahtumat ja rikoksen uhriksi joutuminen. Tutkielma vertailee nuorisojengien jäseniä muihin rikoksia tekeviin nuoriin. Näin tarkastellaan sitä, liittyykö rikoksia tekeviin nuorisojengien jäseniin erityisiä piirteitä sosiodemografisten tekijöiden, rikollisuuden laadun tai paineteoreettisten riskitekijöiden suhteen. Tutkielman aineisto on kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn (ISRD-4) Suomen otos, joka kerättiin Helsingin ja Turun yläasteilla, lukioissa ja ammattikouluissa keväällä 2022. Analyyseissä käytetyn aineiston vastaajamäärä on 2 435 ja vastaajien iän keskiarvo 15,1 vuotta. Nuorisojengin määritelmänä käytetään kansainvälisesti suhteellisen laajasti tutkijoiden hyväksymää Eurogang-määritelmää, jonka lisäksi ylimääräisenä kriteerinä käytetään nuoren omaa rikosaktiivisuutta vastaushetkeä edeltäneen vuoden aikana. Näin määriteltynä rikoksen tehneitä nuorisojengien jäseniä on 4,5 prosenttia koko aineistosta. Menetelmänä tutkielmassa käytetään multinomiaalista logistista regressiota. Lisäksi eri tavalla rikosaktiivisten nuorten välisiä eroja taustatekijöiden, rikoskäyttäytymisen ja paineiden kokemisen suhteen tarkastellaan ristiintaulukointien avulla. Tutkielman tulosten perusteella nuorisojengien jäsenet eivät eroa tilastollisesti merkitsevästi muista rikoksia tehneistä nuorista iän, sukupuolijakauman, maahanmuuttajataustan, luokka-asteen tai paineiden kokemisen suhteen. Rikoskäyttäytymisen kohdalla nuorisojengien jäseniä erottaa muista rikosaktiivisista nuorista ensisijaisesti lievemmät omaisuusrikokset. Rikoksia tehneistä nuorisojengien jäsenistä useampi on syyllistynyt myymälävarkauksiin ja omaisuuden vahingoittamiseen verrattuna muihin rikoksia tehneisiin nuoriin. Mikään paineteoreettisista riskitekijöistä ei näyttäydy nuorisojengien jäsenille erityisenä muihin rikosaktiivisiin nuoriin verrattuna. Kun rikosaktiivisia nuoria verrataan lainkuuliaisiin nuoriin, koettujen paineiden yhteys rikosten tekemiseen ja nuorisojengiin kuulumiseen on pääsääntöisesti heikoin lieviä rikoksia tehneiden kohdalla, toisiksi voimakkain nuorisojengien jäsenten kohdalla ja voimakkain vakavia rikoksia tehneiden kohdalla. Koettu ryhmäsyrjintä ei ole tutkielman tulosten perusteella merkittävä riskitekijä nuorisojengien jäsenyydelle, vakaviin eikä lievempiin rikoksiin syyllistymiselle. Merkittävimpänä paineen muotona näyttäytyy sen sijaan rikoksen uhriksi joutuminen, jonka kokeneiden suhteellinen riski syyllistyä rikoksiin tai kuulua nuorisojengiin on suurempi kuin muilla nuorilla. Yhteys on tilastollisesti merkitsevä ja voimakkain tarkastelluista paineen muodoista. Tutkimuksissa tulee myös jatkossa enemmän verrata nuorisojengien jäseniä muihin rikosaktiivisiin nuoriin. Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää tietää, poikkeavatko nuorisojengien jäsenet muista rikosaktiivisista nuorista. Näin voidaan paremmin arvioida sitä, missä määrin tarvitaan erityisiä nimenomaan nuorisojengien jäsenille suunniteltuja rikollisuutta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Lisäksi on tarpeen pyrkiä muodostamaan yhteisiä ja entistä sensitiivisempiä määritelmiä erilaisille rikoksia tekeville ryhmille.
  • Simola, Noora (2020)
    Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.
  • Vallenius, Pinja (2023)
    Maisterintutkielmassa käsitellään nuorten rattijuopumusrikollisuutta ja rattijuopumusten torjuntaa viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat nuoret eli 15–24-vuotiaat heidän korkean liikenneriskinsä ja merkittävän rikollisuuden ennaltaehkäisyn tarpeen vuoksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kriminologinen rutiinitoimintojen teoria ja rikosten tilannetorjuntateoria. Rutiinitoimintojen teoriassa rikollisuudelle kuvataan tyypillisimpiä aikoja ja paikkoja. Tilannetorjuntateoriassa keskitytään rikostilanteiden ehkäisemiseen. Rattijuopumusten ajankohtaista tilannekuvaa antavat Tilastokeskuksen tilastot ja ilmiötä sekä tehokkaita torjuntakeinoja kuvaavat aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa selvitetään, millainen on viranomaisten tämänhetkinen tilannekuva nuorten rattijuopumuksista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nuorten rattijuopumuksia voidaan torjua kriminologisten teorioiden, aiemman tutkimuksen ja viranomaisten näkökulmasta, sekä miten teorioissa esitetyt torjuntamenetelmät vertautuvat poliisiviranomaisten näkökulmiin ja kehitysideoihin. Tutkielman aineisto koostuu poliisiviranomaisten yksilöhaastatteluista. Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Maisterintutkielman tulokset osoittavat, että viranomaisten näkemys tämänhetkisestä nuorten rattijuopumusilmiöstä on ajankohtainen ja yhteneväinen tilastotietojen kanssa. Huumerattijuopumukset ovat lisääntyneet runsaasti ja alkoholirattijuopumukset ovat vähentyneet. Teorioissa ja aiemmassa tutkimuksessa esitellyt rattijuopumusten torjuntakeinot ovat viranomaisten mukaan tehokkaita, mutta vaativat tarkastelua ja muutoksia. Kiinnijäämisriskin lisääminen, näkyvä valvonta ja rattijuopumusratsiat toimivat tehokkaimpina rattijuopumuksia torjuvina keinoina. Nuorille suunnattu rattijuopumuksia sekä päihteitä koskeva valistus ja kampanjat, toisin sanoen realistisen tiedon lisääminen, ovat tehokkaita ennaltaehkäisykeinoja. Alkolukon tehokkuus ja käytön kannattavuus sekä päihteiden saatavuuden rajoittaminen herättävät ristiriitaisia mielipiteitä viranomaisten, aiemman tutkimuksen ja teorian välillä. Jatkotutkimukselle on tilaa ja sitä on mahdollista tehdä muidenkin kriminologisten teorioiden näkökulmasta. Lisäksi torjuntakeinoja olisi mahdollista tarkastella ensikertalaisten ja uusintarikollisten osalta. Etenkin rattijuopumusten torjuntakeinojen ja rikosseuraamusten vaikuttavuusarviointia tulisi tehdä.
  • Heiskanen, Laura (2022)
    Nuorten rikollisuudessa on havaittu viime aikoina muutoksia, jotka ovat herättäneet keskustelua nuorten väkivallan vakavuudesta. Koska sosioekonomisesti huono-osaisten nuorten rikollisuuden on todettu olevan kasvussa, on syytä pohtia, onko näillä asioilla yhteyttä. Monet kriminologiset teoriat pyrkivät selittämään rikollisuutta ja sen riskitekijöitä keskittymättä tarkemmin väkivaltatekojen vakavuuteen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan väkivallan vakavuutta ja siihen liittyviä lapsuuden riskitekijöitä kriminologisen teoriakehyksen ja tutkimuskirjallisuudessa käydyn keskustelun pohjalta. Tutkielmassa tarkasteltiin laajan rekisteriaineistosta poimitun otoksen (n = 733 571) avulla 15–20-vuotiaiden nuorten väkivaltarikollisuutta ja lapsuuden huono-osaisuuden yhteyttä väkivaltatekojen vakavuuteen ja toistuvuuteen. Tutkimuksessa lapsuuden huono-osaisuuden mittareina käytettiin sijoittamista kodin ulkopuolelle, vanhempien väkivaltarikollisuutta, perheen saamaa toimeentulotukea ja vanhempien matalaa koulutusta. Analyysimenetelmänä käytettiin multinomiaalista logistista regressioanalyysia ja tuloksia tarkasteltiin myös ennustettujen todennäköisyyksien avulla absoluuttisten erojen selvittämiseksi. Väkivallan vakavuuden ja tekojen toistuvuuden perusteella muodostettujen ryhmien tarkastelu osoittaa, että vakavan väkivallan sekä toistuvan lievän väkivallan ryhmät ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Vain pieni osa nuorista on epäiltynä vakavasta väkivaltarikoksesta tai monista lievistä väkivaltateoista. Näissä ryhmissä tehdään kuitenkin henkilömäärään suhteutettuna kaikkein eniten kaikkia rikoksia, eli ryhmät kuvaavat hyvin rikosaktiivista osaa nuorista. Tutkimustulosten perusteella kaikki mitatut huono-osaisuuden muodot lisäävät riskiä tehdä vakavaa tai toistuvaa väkivaltaa. Vakavasta väkivallasta sekä useista lievistä väkivaltateoista epäillyt nuoret näyttäytyvät erityisen huono-osaisina. Vaikka lapsuuden huono-osaisuus lisääkin väkivallan riskiä suuresti verrattaessa niihin, joilla näitä kokemuksia ei ole, todellisuudessa riski syyllistyä vakavaan väkivaltarikokseen on erittäin pieni myös huono-osaisen lapsuuden kokeneiden nuorten keskuudessa. Tutkimuksen perusteella kriminologinen teoriakehys on hyödyllinen myös väkivallan vakavuuden ja vakaviin tekoihin liittyvien riskitekijöiden tarkastelussa. Rikoksentorjunnan kannalta tutkimuksen relevanssi on auttaa tunnistamaan niitä lapsia, jotka tulevat todennäköisemmin tekemään nuoruudessaan eniten väkivaltaa tai vakavimpia väkivaltatekoja. Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että huono-osaisuutta lapsuudessaan kokeneet ovat suuremmassa riskissä tehdä väkivaltarikoksia nuoruutensa aikana kuin ne nuoret, joilla tällaisia riskitekijöitä ei ole.
  • Turunen, Tiina (2024)
    Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) yhteyttä myöhempään antisosiaalisuuteen ja rikoskäyttäytymiseen on tarkasteltu useissa tutkimuksissa. Aiemman tutkimustiedon perusteella ADHD lisää rikoskäyttäytymisen riskiä, mutta yhteyden taustalla vaikuttavat mekanismit ovat yhä epäselviä. ADHD-oireilulla saattaa olla itsenäinen rikoskäyttäytymisen riskiä lisäävä vaikutus, mutta yhteyttä voi myös selittää esimerkiksi samanaikainen käytöshäiriö tai muu liitännäissairastavuus, heikko akateeminen menestys tai sosioekonominen tausta. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan nuoruusiän ADHD-oireiden ja myöhemmän rikoskäyttäytymisen välisen yhteyden taustalla vaikuttavia selitysmalleja. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millainen yhteys ADHD:n ja rikoskäyttäytymisen välillä on, ja miten yhteyteen vaikuttavat samanaikainen käytöshäiriö, sukupuoli, koulumenestys, vanhempien koulutustausta ja nuoruusiän humalahakuinen juominen sekä perhetausta. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on biososiaalinen kriminologia, ja toissijaisia teoreettisia viitekehyksiä ovat itsekontrolliteoria ja elämänkaarikriminologia. Aineistona käytetään osaa suomalaisesta Kaksosten kehitys ja terveys -pitkittäistutkimuksesta (FinnTwin12). Tutkimuksessa seurattiin vuosina 1983–1987 syntyneiden suomalaisten kaksosten kehitystä ja tehtiin erityisesti terveyteen ja sairastavuuteen liittyviä mittauksia. Tutkielmassa selitettävänä muuttujana on keskimäärin 22-vuotiaiden kaksosten antisosiaalisen persoonallisuushäiriön oireisto, josta tarkastellaan lisäksi erikseen rikoskäyttäytymistä mittaavaa oiretta. Tärkeimmät selittävät muuttujat ovat 14-vuotiaiden kaksosten ADHD- ja käytöshäiriöoireilu. Kontrollimuuttujia ovat koulumenestys 14 vuoden iässä, humalahakuinen juominen 14 vuoden iässä, vanhempien koulutustausta ja sukupuoli. Tutkielman analyysimenetelminä käytetään Poisson-regressioanalyysia sekä multinomiaalista ja binääristä logistista regressioanalyysia. Lisäksi tehdään kaksosanalyyseja, joiden avulla pyritään tekemään päätelmiä siitä, missä määrin jaettu perhetausta ja perintötekijät selittävät yhteyksiä. Tulosten perusteella ADHD:llä on tilastollisesti merkitsevä positiivinen yhteys antisosiaalisen persoonallisuuden oireisiin, mutta ei varsinaiseen rikoskäyttäytymiseen. Sen sijaan käytöshäiriöllä on positiivinen yhteys myös rikoskäyttäytymiseen. Kun kaksosanalyyseissa verrataan toisiinsa epäidenttisiä ja identtisiä kaksosia, havaitaan, että epäidenttisillä kaksosilla ADHD on tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä antisosiaalisuuden riskiin, mutta identtisillä kaksosilla tilastollinen merkitsevyys katoaa. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että ADHD-oireilu on positiivisessa yhteydessä antisosiaalisuuden riskiin lähinnä silloin, kun oireilu on vakavaa tai liittyy liitännäissairastavuuteen tai heikkoon koulumenestykseen. Kaksosanalyysien perusteella jaetulla perhetaustalla ja perimällä on vaikutusta yhteyteen. ADHD-oireilun itsenäistä vaikutusta ei voida kokonaan sulkea pois, mutta sen taustalla vaikuttaa todennäköisesti monimutkaisia mekanismeja, jotka vaikuttavat antisosiaalisuuden riskiin kumulatiivisesti.
  • Sallantaus, Mika (2023)
    Tämä maisterintutkielma on kriminologinen prosessiarviointi Nurri ja Rio hankkeista. Nurri ja Rio ovat paikalliset hankkeet oikeusministeriön 2019 käynnistämän toimintamallin vakavan nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi Oulussa ja Vantaalla. Työn tavoitteena on kuvata se, miten hankkeiden käytännön toteutus vastaa niistä laadittua suunnitelmaa ja minkälaisia vaikutuksen mekanismeja toiminnassa hyödynnetään. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä Nurri ja Rio hankkeen työntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysissa sovelletaan teoriaohjautuvaa analyysimenetelmää ja faktanäkökulmaa. Analyysin apuna on käytetty Atlas.ti ohjelmistoa. Aineiston analyysissa pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja johtopäätöksissä reflektoimaan kriminologista teoriaa ilmiöiden taustalla. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee hankkeen ideaalimuodon ja käytännön toteutuksen välistä suhdetta. Suunnitelmassa määritellyt keskeisimmät työmenetelmät toteutettiin hankkeiden käytännön toteutuksessa hyvin. Kumpaakin hanketta toteutettiin moniammatillisen ja nuorilähtöisen työmuodon periaatteilla ja työskentelyssä hyödynnettiin rikoksentorjunnassa hyviksi havaittuja menetelmiä. Ideaalin ja käytännön vertailua vaikeutti kahden itsenäisen toimintamallin tarkastelu ja se, että ideaalimuodossa ei otettu kantaa käytännön toteutuksen järjestämiseen. Toinen tutkimuskysymys käsittelee toimintamallin vaikutuksen mekanismeja. Desistanssia tuetaan käytännön työskentelyssä tarjoamalla nuorille mahdollisuus helppoon, monipuoliseen ja joustavaan palveluun. Desistanssia tukevia paikallisia hyviä käytäntöjä nousi myös aineistosta esiin. Tutkimuksen tulokset tukevat subjektiivista desistanssiteoriaa. Toimintamallin kohderyhmä on julkisten palveluiden ulkopuolella ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden virallisten ja epävirallisten kontrollisiteiden eheyttäminen on yksi toimintamallin vaikutuksen mekanismeista. Tutkimuksen tulokset tukevat kontrolliteorian havaintoja epävirallisten ja virallisten kontrollisiteiden vaikutuksista desistanssiin. Nurri & Rio hankkeissa hyödynnetään aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa vaikuttaviksi havaittuja menetelmiä ja työtapoja. Haastateltavat työntekijät pitävät niitä vaikuttavina myös Oulun ja Vantaan konteksteissa. Kvantitatiivinen seurantatutkimus ja asiakkaana olevien nuorten asenteiden kvalitatiivinen tutkimus voisivat olla hyviä jatkotutkimuksen aiheita.
  • Salomaa, Anilla (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.
  • Päiviö, Juliana (2023)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan organisaatioihin kohdistuvan tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden torjuntaa alan asiantuntijoiden näkökulmasta. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kriminologian rutiinitoimintojen teoria sekä rikosten tilannetorjunnan perinne. Tutkielman tavoite on selvittää, miten organisaatioihin kohdistuvaa institutionaalisen tason tietoverkkosidonnaista rikollisuutta voidaan tehokkaasti torjua viranomaisten sekä tietoturva- ja IT-alan asiantuntijoiden näkemysten perusteella sekä miten asiantuntijoiden esittämät torjuntakeinot vertautuvat rutiinitoimintojen teoriassa ja rikosten tilannetorjunnassa esitettyihin menetelmiin. Aineistona käytettiin asiantuntijoiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Tutkielman tulokset osoittavat, että asiantuntijanäkökulmasta paras rikoksentorjuntavaikutus organisaatioihin kohdistuvan tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden kontekstissa saavutetaan yhdistelemällä useita hallinnollisia ja teknisiä toimenpiteitä. Laitteiden ja organisaation verkkoympäristöjen suojaus on ensisijaisen tärkeää. Henkilöstön kouluttaminen, tietoisuuden lisääminen riskeistä ja harjoittelu parantavat rikosten ennalta estämisen mahdollisuuksia. Potentiaalisiin rikoksentekijöihin voidaan myös vaikuttaa esimerkiksi aikaisella puuttumisella rikkeisiin ja positiivisella kannustamisella lakien noudattamiseen. Tulokset tukevat rutiinitoimintojen teorian ja rikosten tilannetorjunnan soveltamista organisaatioihin kohdistuvien tietoverkkosidonnaisten rikosten torjunnassa. Tulosten perusteella esitetään, että jatkotutkimus suuntautuisi ensisijaisesti tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden torjuntakeinojen arviointitutkimukseen sekä prosessiarviointien että vaikuttavuusarviointien muodossa.
  • Helenius, Anna-Stina (2023)
    Tutkimuksessa tarkastellaan riskiarvioinnin ja asiakassuunnitelman tekoa Oikeusministeriön rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallin pilottihankkeissa. Rikoksilla oireilevien nuorten toimintamalli on kohdistettu interventio nuorille, joilla on valmiiksi rikostaustaa. Toimintamallia on pilotoitu neljässä eri paikkakunnassa: Oulussa, Vantaalla, Rovaniemellä ja Turussa. Toimintamallissa on ehdotettu systemaattista riskiarvioinnin toteuttamista, esimerkiksi BAROfi menetelmän avulla. Preventiomallien prosessiarviointi on keskeinen osa kriminologista tutkimusta, mutta harva prosessiarviointi keskittyy riskiarviointiin. Riskiarvioinnin rooli preventiomalleissa on kuitenkin tärkeä, sillä kohdehenkilön tilanne ja palvelutarpeen arviointi tulisi toteuttaa toimiviksi todettujen menetelmien avulla. Tämä takaa intervention johdonmukaisuuden, sekä mahdollistaa vaikutusarvioinnin tekemisen. Tutkimuksen tavoite on valaista sitä, miten riskiarviointi ja asiakassuunnitelman teko on toteutettu pilottihankkeissa, sekä nostaa esiin niihin liittyviä haasteita. Tutkimus perustuu 11 haastatteluun hankkeissa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Tulokset osoittavat, että riskiarviointia on toteutettu vaihtelevasti hankkeesta riippuen. Vantaalla hankkeen sosiaalityöntekijä toimii viranomaisasemassa, jolloin palvelutarpeen arviointi, ja asiakassuunnitelman teko, toteutetaan systemaattisesti jokaisen asiakkaan kohdalla, kuten sosiaalihuoltolaki määrittää. Muissa hankkeissa työntekijät eivät ole toimineet viranomaisasemassa. Oulussa BAROfi menetelmä on ollut käytössä systemaattisena menetelmänä, kun taas Rovaniemellä ei. Turun hankkeesta ei tutkimuksen suorittamishetkellä ollut riittävää tietoa arvioinnin tekemistä varten. Asiakassuunnitelmaa ei ole toteutettu strukturoidusti Oulussa tai Rovaniemellä. Ammattilaiset nostavat kaikissa hankkeissa esiin samoja haasteita rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyssä: Moniongelmaisuus, luottamus ja motivaatio. Johtopäätös on, ettei riskiarviointia ole toteutettu kaikissa hankkeissa kuten toimintamallissa on ehdotettu. Jatkotutkimuksena kaivataan kattavaa prosessiarviota sekä vaikutusarviota hankkeista, valaisemaan sitä, onko ammattilaisten eriävissä menetelmissä riskiarvioinnin ja asiakassuunnitelman kohdalla vaikutusta hankkeiden tuloksiin. Lisätutkimusta kaipaa myös itse riskiarviointi, joka on tutkimuskohteena jokseenkin laiminlyöty. Riskiarviointi on aiheena jossain määrin kiistanalainen, ja se mainitaan usein prosessikuvauksissa epäsystemaattisena. Tarkempaa katsausta riskiarvioinnin konkreettiseen implementointiin ja siihen liittyviin haasteisiin ei kuitenkaan tahdo löytyä.
  • Veid, Henriikka (2023)
    Tutkielma tarkastelee romanitaustaisten naisvankien kokemuksia ja näkemyksiä rikollisuuteen johtaneista kehityspoluista. Tutkielman kohteena ovat romaninaisvankien kertomukset heidän elämänkulustaan. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisen rikospolun seurauksena naiset ovat päätyneet vankilaan sekä miten he itse käsittävät rikollisuutensa taustalla vaikuttavia tekijöitä ja luonnehtivat rikollisuuteen johtaneita kehityspolkuja. Tutkielman tarkoituksena on lisätä tieteellistä tietoa romaninaisten rikosurista ja heitä rikollisuuteen kiinnittävistä tekijöistä. Lisäksi tutkielman tarjoaa romaninaisvangeille mahdollisuuden tulla kuulluksi. Tutkielmaa luettaessa on huomattava, että se koskee hyvin erityistä ryhmää romanikulttuurin sisällä, eikä tutkielman tuloksia tule siten yleistää koskemaan koko romanikulttuuria. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän romanikulttuuriin identifioituvan naisvangin yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin teemahaastatteluina. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin tietokoneavusteisesti. Analyysissa hyödynnettiin narratiivista kriminologiaa ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yleisen paineteorian, elämänkaarikriminologian sekä feministisen kriminologian varaan. Paineteorian avulla tutkielmassa pyritään ymmärtämään rikosmotivaatiota aiheuttavia tekijöitä, kun taas elämänkaarikriminologian epävirallisen sosiaalisen kontrollin käsitteen avulla tarkastellaan olosuhteita, jotka voivat kanavoida rikosmotivaatiota rikolliseksi käyttäytymiseksi. Feministinen kriminologia kiinnittää tutkimusta aiempaan naisista tehtyyn kriminologiseen tutkimukseen sekä naiserityisyyteen. Aineiston analyysissa nousee esiin neljä erillistä kehityspolkua rikollisuuteen. Kehityspolut ovat osittain limittäisiä ja voivat esiintyä yhtäaikaisesti. Ensimmäinen kehityspolku kytkeytyy sosioekonomiseen huono-osaisuuteen, toinen lapsuuden aikaisiin haitallisiin kokemuksiin, kolmas rikollisuuden ylisukupolvisuuteen sekä neljäs miesten ja naisten välisiin valtaeroihin. Miesten ja naisten välisiin valtaeroihin liittyvässä kehityspoluissa kytkeytyivät yhteen naisten asema ja sukupuoliroolit, parisuhdeväkivalta sekä sijaisrikollisuus ja kumppanin rikosten omistaminen. Kaikki neljä löydettyä kehityspolkua ovat aiheuttaneet naisille yleisen paineteorian mukaisia stressitekijöitä sekä vaikuttaneet naisten kokeman sosiaaliseen kontrollin kaventumiseen. Tutkimus on linjassa aiemman naisvankien rikollisuuden kehityspolkuja tarkastelleen tutkimuksen kanssa. Tulosten perusteella romaninaisten rikospoluissa on huomattavissa selvää kehityksellisyyttä, jossa erilaiset rikollisuudelle altistavat tekijät ovat kasautuneet. Kasautuminen on usein alkanut jo lapsuudessa. Lisäksi romaninaisvangeilla esiintyy erityisiä haavoittuvuustekijöitä ja poikkeuksellisen haastavia sosiaalisia tilanteita, joihin puuttuminen vankeusajan puitteissa on vaikeaa. Nämä tekijät tulisikin ottaa huomioon niin oikeusprosessissa kuin rikosseuraamusjärjestelmässäkin. Huomiota tulisi kiinnittää etenkin ennaltaehkäisyyn ja vankeusajan kuntoutukseen sekä selvittää mahdollisuuksia vapautumisen jälkeiseen kuntoutukseen.