Browsing by study line "ei opintosuuntaa"

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla heikommassa asemassa olevien äitien hyvinvointi on vahvistunut, kun äidit ovat osallistuneet päiväryhmätoimintaan ja yhteisölliseen ruuanvalmistukseen. Päiväryhmä on tarkoitettu vauvaperheiden äideille, jotka tarvitsevat tukea oman jaksamisen tai mielenterveyden haasteiden, puutteellisen tukiverkoston tai muutoin haasteellisen elämäntilanteen vuoksi. Aihe on tärkeä, sillä riittävällä sosiaalisella verkostolla ja tuella on suuri merkitys vanhemmuuteen ja vanhempien hyvinvointiin. Vaikuttamalla heikommassa asemassa olevien äitien hyvinvointiin, tuetaan hyvää vanhemmuutta sekä äitien keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevia väestöryhmiä, jotta terveys- ja hyvinvointierot kaventuisivat ja kaikilla olisi mahdollisuus kokea sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää paremmin tekijöitä, jotka vaikuttavat vauvaperheiden äitien hyvinvointiin ja osallisuuteen. Maisterintutkielma on tehty osana Yhteisillä ruokailuilla elämänvoimaa vauvaperheille-hanketta, jossa on ollut mukana Ensi- ja turvakotien liitto, Venner-ruokakasvatusyritys sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla. Aineistona tutkimuksessa on käytetty päiväryhmään ja yhteisölliseen ruuanvalmistukseen osallistuneiden äitien fokusryhmähaastatteluja, joita on analysoitu laadullisesti hyödyntäen teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Haastatteluja oli neljä ja haastateltuja äitejä oli 15. Tutkimuksen keskeisenä yläkäsitteenä on hyvinvointi, jota on tarkasteltu kokonaisvaltaisesti äitien pystyvyyden, toimijuuden sekä Erik Allardtin (1976) hyvinvointimallin näkökulmista. Teoreettisena viitekehyksenä on ollut Allardtin hyvinvointimalli, josta on hyödynnetty yhteisyyssuhteiden ja itsensä toteuttamisen osa-alueita analyysiä tehdessä. Tutkimuksen tulosten mukaan yhteisöllinen ruuanvalmistus ja ruokailu on tukenut päiväryhmään osallistuneiden äitien hyvinvointia täyttäen äitien yhteisyyssuhteisiin sekä itsensä toteuttamiseen liittyviä tarpeita. Päiväryhmään ja yhteisölliseen ruuanvalmistukseen osallistuminen on tukenut myös äitien pystyvyyden sekä toimijuuden kokemuksia vanhempina. Heikommassa asemassa olevien äitien hyvinvoinnin ja pystyvyyden sekä toimijuuden tukeminen vaikuttaa äitien osallisuuteen ja on näin myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta merkittävää. On tärkeää tukea erityisasemassa olevien äitien hyvinvointia, sillä sen avulla voidaan tukea myös lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

This thesis explores how national identification is represented in nineteenth-century Finnish artworks. More specifically, it focuses on the paintings of Akseli Gallén-Kallela. Akseli Gallén-Kallela was an active artist who devoted himself to constructing and disseminating the notions of a “Finnish” and “Finnish nation”. The main objective of this study is to understand how Gallén-Kallela managed to construct and circulate the ideas of nation and national identification in his paintings. My theoretical framework is based on Anthony D. Smith’s ethno-symbolistic approach and W.J.T. Mitchell’s notion of “landscape as a cultural medium”. The former insists that each nation has an ethnic core that not only provides cultural conformity but also a lasting sense of continuity. It advocates a study of ethnie and nation from a visual analytic perspective. The latter claims that landscape also serves as a cultural practice that helps the formation of social subjects. The main finding of this study is that Gallén-Kallela managed to create a Finnish ethnoscape, that is, a landscape attached with Finnish physical characters and spiritual qualities. Moreover, by authenticating his experience of nature and rural life, Gallén-Kallela attempted to represent and promote what he believed to be nationally unique and valuable for Finnish people. He attempted to translate the abstract notion of nation and identity into something tangible and accessible to common people. Gallén-Kallela’s love for his homeland and his rural friends became the initial inspiration of his artistry. His work is a complex of ethnos and wilderness. They contain power to raise one’s sentiment and sympathy. The artist himself, as an artist and cultural communicator, managed to paint down and promote Finnish ethnic distinctiveness with his profound love and loyalty to his homeland.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tässä maisteritutkielmassa tarkasteltiin ASKEL työllistymistä edistävän yhteistoimintamallin yhteiskehittämisen työpajoissa luotua toimintaa asiakaslähtöisyyden kannalta ja sitä, miten asiakaslähtöisyys toteutui yhteistoimintamallissa työnhakija asiakkaiden kokemana. Tavoitteena oli selvittää, millaisia asioita yhteiskehittämiseen osallistuneet kehittäjäasiakkaat kokivat olevan asiakaslähtöistä toimintaa ja -tapoja sekä tutkia sitä, miten näitä toteutettiin viranomaistyössä ASKEL toimintamallissa. Aikaisempaa tutkimusta työllistymisen edistämisen asiakaslähtöisestä toiminnasta ei juurikaan ole. Yhteiskehittäminen julkisen palvelun kehittämisessä on uutta työllistymisen palveluissa. Työttömyys koskettaa laajaa joukkoa suomalaisia ja työttömyyden pitkittyessä, se haastaa hyvinvointia yhteiskunnassamme. Maisteritutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielmassa hyödynnettiin Pohjois-Savon Ely-keskuksen ja Kuopion kaupungin työllisyyspalvelun työllistymisen yhteispalvelu ASKEL hankkeessa yhteiskehittämisessä erilaisissa työpajoissa muodostuneita muistioita, työpajojen tuotoksia sekä työnhakija asiakkaiden puhelinhaastatteluita (N21) ja syvennettyjä teemahaastatteluita (N4). Työpajojen aineistot kerättiin jatkuvana prossina toimintamallin yhteiskehittämisessä ajalla 1.5.2019 — 31.12.2020. Työnhakijoiden puhelinhaastattelut toteutuivat hankkeen arvioitsijan toimesta ja syvähaastattelut AMK—opiskelijoiden toimesta kasvokkain toteutuneina teemahaastatteluina. Haastatteluaineistosta tutkittiin asiakaslähtöisten toimintatapojen toteuttumista. Aineistosta etsittiin laadullisia tekijöitä asiakaslähtöisyydestä. Tutkielma toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysin menetelmällä. Keskeiset tulokset liittyvät kehittäjäasiakkaiden kokemuksiin viranomaisroolin muuttumisesta ASKEL toimintamallissa työelämäkumppaniksi, jolloin asiakaslähtöisyys toteutuu julkisessa palvelussa. Asiakaslähtöisyys perustuu yksilöllisyyteen työnhakijan kohtaamisessa, jatkuvan palvelutarpeen yhteisessä arvioimisessa, työllistymispalveluiden kytkemisestä oikea-aikaisesti ja niiden arvon sanoittamisessa asiakkaalle yksilöllisessä suunnitelmassa. Työllistymiseen liittyvä yksilöllisen suunnitelman merkitys oli tärkeä. Sen avulla sekä työntekijä että asiakas ja muut asiakkaan palvelutarpeen mukaan liittyvät ammattilaiset toimivat tavoitteellisesti. Suunnitelma tukee osallisten toimijuutta. Asiakaslähtöinen toiminta on tavoitteellista ja säännöllistä yhteistä toimintaa. Asiakaslähtöisessä toiminnassa asiakas on aktiivinen toimija, jonka työllistymisen polku muodostuu hänen lähtökohdistansa käsin. Tulosten mukaan työnhakijoita kannattaisi osallistaa julkisten palveluiden kehittämiseen työntekijöiden kanssa. Yhteiskehittämisen avulla pystyttiin luomaan asiakaslähtöisen toiminnan elementtejä, joita voi käyttää organisaatiovapaasti työllistymisen edistämisen kentällä laajemmin. Kehittämistarpeina on käyttäjäjohtoisen kehittämisen huomioiminen julkisten palveluiden kehittämisessä. Asiakaslähtöisen toimintaa tulisi juurruttaa perustyöhön ja olla jatkuvaa systemaattista yhteistoimintaa, kun yhteiskunnallisia rakenteita ollaan uudistamassa.

Työvoiman työkykyisyyden merkitys tulee painottumaan lähitulevaisuudessa, sillä huoltosuhteen muutoksen vuoksi nykyistä useamman työikäisen panos työelämässä tarvitaan. Vähintään 11 päivän työkyvyttömyydessä maksetaan useimmissa tilanteissa Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahaa. Mikäli hoidon yhteydessä on tarve sairauspoissaololle, muodostaa sairauspoissaolo yleensä suurimman osan hoidon kustannuksista. Monikanavarahoituksen vuoksi sairauspäivärahalla olemisesta muodostuu kustannuksia Kansaneläkelaitokselle, työnantajalle, vakuutetulle itselleen ja veromenetysten vuoksi myös julkiselle taloudelle. Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijoiden näkemyksiä sairauspäivärahakäytännön toimivuudesta, sen mahdollisista ongelmista sekä ratkaisukeinoista toimivuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkastellaan asiantuntijoiden näkemyksiä niin sanottujen aktivoivien toimien soveltumisesta sairauspäivärahakäytäntöön. Aiempaa tutkimusta asiantuntijoiden näkemyksistä suhteessa suomalaiseen sairauspäivärahakäytäntöön ei ole juuri olemassa. Aktivoivalla sosiaalipolitiikalla on tutkimuksissa tarkoitettu sosiaalipolitiikan ja työllisyyspolitiikan välimaastoon sijoittuvia toimia, joilla työttömiä on tukitoimien ja sanktioiden avulla pyritty saamaan mukaan työelämään ja sosiaaliturvan kustannuksia on pyritty vähentämään. Työttömien aktivoinnista on paljon tutkimusta, mutta työkyvyttömien ja sairauspoissaolojen osalta tutkimusta ei juuri ole tehty. Tutkimuskysymykset olivat: 1) toimiiko nykyinen Kelan sairauspäivärahakäytäntö asiantuntijoiden mielestä ja millaisia ongelmia siihen mahdollisesti liittyy? 2) Mitä tekijöitä asiantuntijoiden mielestä on sairauspäivärahakausien pitkittymisen taustalla? 3) Mitä mieltä asiantuntijat ovat yksilöön tai rakenteisiin kohdistuvista aktivoivista toimista ratkaisukeinoina sairauspäivärahakauden pitkittymiseen tai esittävätkö he muita ratkaisuehdotuksia sairauspäivärahakäytännössä mahdollisesti havaittuihin ongelmiin? Tutkielman aineistona oli viisi asiantuntijahaastattelua, joista tehtiin laadullinen, induktiivinen sisällönanalyysi. Haastatteluissa käytettiin virikkeitä. Tutkielman keskeinen tulos oli se, että haastatellut asiantuntijat toivoivat sairauspäivärahakäytäntöön kohdistuvan nykyistä enemmän hallintaa. Tällä tarkoitetaan toimia, joilla sairauspäivärahaan liittyviä käytäntöjä ohjattaisiin nykyistä paremmin. Ohjausta voisivat toteuttaa useat eri tahot, kuten valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitokset, Kansaneläkelaitos, terveydenhuollon koulutus- ja tutkimusorganisaatiot, potilasyhdistykset, työnantajat ja viime kädessä lakien säätäjätkin. Tulosten perusteella asiantuntijat kaipasivat useiden eri tahojen ja instituutioiden aktivoimista sairauspäivärahakäytännön toimivuuden kehittämiseksi, mutta he eivät juuri kannattaneet sairauspäivärahalla oleviin yksilöihin kohdistuvia aktivoivia toimia. Tutkimustulokset tarjoavat uutta tietoa sairauspäivärahakäytännön ongelmakohdista sekä mahdollisista ratkaisuista ja tuloksia voidaan hyödyntää sairauspäivärahakäytännön uudistamisessa osana suomalaisen sosiaaliturvan uudistamista.

Vuonna 2019 Kiinan Wuhanista löytyi ihmiselle uusi virus SARS-CoV-2. Viruksen aiheuttama tauti on nimeltään COVID-19 ja se aiheuttaa yleensä hengitystieinfektion, mutta joillekin henkilöille voi kehittyä jopa tehohoitoa vaativa taudin vakava muoto. Maaliskuussa 2020 Maailman terveysjärjestö WHO julisti COVID-19 pandemian alkaneeksi. Tartuntatautipandemioita voidaan yrittää hallita erilaisilla yhteiskunnan rajoittamistoimilla. Näitä toimia voivat olla esimerkiksi yleisötilaisuuksien rajoittaminen, ryhmäharrastusten keskeyttäminen, etäopetukseen siirtyminen ja asiakas- sekä osallistujatilojen sulkeminen. WHO määrittelee nämä rajoitustoimet sulkutiloiksi (englanniksi lockdown), joissa tavoitteena on isossa mittakaavassa tapahtuva fyysisen etäisyyden ja liikkumisen rajoittaminen. Näiden sulkutilojen aikana monet palvelut ovat poissa niitä tarvitsevilta. Mielenterveyspotilaat ovat erittäin haavoittuva ryhmä sulkutilojen seurauksille. He ovat usein sosioekonomisesti heikossa asemassa ja heidän hoidossaan on keskeistä psykososiaalinen kuntoutus. Tiedetään, että sulkutila aiheuttaa väestötasolla mielenterveyden haasteita kuten ahdistusta ja masennusta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sulkutilan vaikutuksia vakavasti sairastuneisiin mielenterveyspotilaisiin. Tutkimusmenetelmänä on integroiva kirjallisuuskatsaus, mikä on kuvailevan kirjallisuuskatsauksen yksi suuntaus. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti. Kirjallisuuskatsauksen aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineisto koostui 13 alkuperäisartikkelista, joista 12 oli Euroopasta ja yksi Yhdysvalloista. Kirjallisuuskatsauksen mukaan vakavasti sairastuneiden mielenterveyspotilaiden psyykkinen vointi ja kognitiiviset kyvyt heikkenivät sulkutilan aikana. Heillä oli vaikeuksia saada tarvitsemaansa hoitoa ja se oli usein järjestetty etänä. Potilaiden toimettomuus ja liikkumattomuus lisääntyi ja heidän painonsa nousi. Lisäksi potilaat tupakoivat ja käyttivät päihteitä enemmän kuin ennen pandemiaa. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella sulkutilan vaikutukset ovat moninaisia vakavasti sairastuneisiin mielenterveyspotilaisiin. Tutkimusta voidaan hyödyntää, kun arvioidaan potilaiden voinnin ja palvelutarpeen muutoksia sulkutilan aikana, sekä sen tuloksia voidaan käyttää erityisesti mielenterveyspotilaiden hoidon kehittämisessä mahdollisia tulevia pandemioita ja niiden sulkutiloja silmälläpitäen.

Kipu on yleistä jo työurien alkuvaiheessa olevilla työntekijöillä, mutta kivun selittäjistä nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä työntekijöillä on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Kivun tiedetään lisäävän huomattavasti työkyvyttömyysriskiä ja heikentävän työ- ja toimintakykyä. Elintapojen on osoitettu olevan yhteydessä kipuun ja elintavat voidaankin nähdä muokattavissa olevina tekijöinä, joilla voidaan mahdollisesti vähentää kivun aiheuttamaa inhimillistä ja taloudellista taakkaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan elintapojen yhteyttä kipuun alle 40-vuotiailla Helsingin kaupungin työntekijöillä. Tarkasteltavat elintavat ovat nikotiinin käyttö, vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus, alkoholinkäyttö, ruokatottumukset ja elintapoihin epäsuorasti yhteydessä oleva paino. Myös terveyden kannalta epäsuotuisien elintapojen kasautumisen yhteyttä kipuun selvitettiin. Aineistona (N=4 616) oli vuonna 2017 Helsinki Health Study -kyselytutkimuksessa kerätty aineisto. Vastaajat työskentelivät Helsingin kaupungilla ja heistä 68,6 % oli yli 30-vuotiaita ja 79,4 % (n= 3668) oli naisia. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja elintapojen ja kivun välistä yhteyttä tutkittiin logistisella multinominaalisella regressioanalyysilla. Taustamuuttujina huomioitiin ikä, sukupuoli, koulutus, siviilisääty ja ulkomaalaistaustaisuus. Analyysi osoitti, että sosiodemografisten tekijöiden vakioimisen jälkeen, liikalihavuus (BMI ≥30) oli yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,27 95 % LV 1,03–1,57) ja krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (OR 1,91 95 % LV 1,32–2,82). Nikotiinituotteiden käyttö oli yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,19 95 % LV 1,00–1,40) ja krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (OR 1,5; 95 % LV 1,10–2,06). Vähäinen liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä krooniseen kipuun matalalla haitta-asteella (OR 1,35, 95 % LV 1,05–1,75). Ruokatottumukset olivat yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,21 95 % LV 1,05–1,42). Humalahakuinen juominen ei ollut merkitsevästi yhteydessä kipuun tässä aineistossa. Elintapojen kokonaisuuden tarkastelu osoitti, että 4–5 terveyden kannalta epäsuotuisaa elintapaa oli yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,93 95 % LV 1,24–2,98) ja krooniseen kipuun korkealla-haitta asteella (OR 2,22 95 % LV 1,08–4,58), kun verrattiin vastaajiin, joilla oli vain 0–1 terveydelle epäsuotuisaa elintapaa. Tutkielman tulokset perustelevat sen, miksi myös uran alku- ja keskivaiheessa oleville työntekijöille kannattaa kohdistaa kipua ennaltaehkäiseviä interventioita, varhaista puuttumista kiputiloihin ja elintapaohjausta. Terveyden kannalta suotuisien elintapojen omaksuminen voi tukea myös työ- ja toimintakyvyn säilymistä.

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että työolot selittävät merkittävästi suomalaisten terveyseroja. Saatavilla on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa saatavilla siitä, miten työelämän aikaiset kuormittavat työolot selittävät terveyttä ja sen muutoksia eläkkeelle jääneillä työntekijöillä. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään fyysisesti kuormittavien työolojen yhteyttä terveyteen sekä sitä, ovatko fyysisesti kuormittavat työolot yhteydessä koetun terveyden muutoksiin työelämästä eläkkeelle siirryttäessä. Tutkielma on osa Helsinki Health Study (HHS) -tutkimushanketta, joka on tutkinut Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyttä, työoloja ja työssäjaksamista jo vuodesta 2000 alkaen. Tutkimusaineistona käytettiin vuosina 2000–2017 kerättyä kyselyaineistoa, jonka vastaajat koostuivat keski-ikäisistä ja ikääntyneistä kaupungin työntekijöistä. Tämän tutkimuksen tutkimusjoukko koostuu 3839 vastaajasta, joita tutkittiin kahdessa eri aikapisteessä, työelämässä sekä vanhuuseläkkeelle jäämisen jälkeen. Tutkielma on kvantitatiivinen pitkittäistutkimus, jossa analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Fyysisesti kuormittavat työolot (OR 2,73 95 % LV 2,20-3,40) ovat yhteydessä kunta-alan työntekijöiden heikkoon koettuun terveyteen, joka pysyi heikkona myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Fyysisesti kuormittavilla työoloilla (OR 1,58, 95 % LV 1,21-2,05) on myös yhteys työelämän aikana hyvään, mutta eläkkeellä ollessa heikentyneeseen koettuun terveyteen. Fyysisesti kuormittavilla työoloilla on itsenäinen yhteys terveyden muutoksiin, eivätkä taustamuuttujat ja elintavat selittäneet tätä yhteyttä. Fyysisesti kuormittavat työolot eivät puolestaan ole yhteydessä työelämän aikana heikkoon, mutta eläkkeellä ollessa parantuneeseen koettuun terveyteen. Tämän tutkielman tulosten mukaan suurimmalla osalla kunta-alalta eläköityneistä työntekijöistä terveys säilyy hyvänä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Fyysisesti kuormittavan työn yhteys terveyteen säilyy eläkkeelle jäämisen jälkeen, eikä työkuormituksen poistuminen eläkkeelle jäädessä paranna terveyttä. Kunta-alan työntekijöiden fyysisesti kuormittavia työoloja tulee keventää, jotta voidaan suomalaisen eläkepolitiikan mukaisesti pidentää työuria sekä ylläpitää ja tukea eläkeläisten terveyttä. Toimenpiteet tulisi kohdistaa erityisesti työuran viimeisinä vuosina fyysisesti kuormittavaa työtä tekeviin henkilöihin.

Reumahoito on mullistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Entistä useampi tulehduksellista reumasairautta sairastava saadaan oireettomaksi uusien lääkehoitojen ansiosta. Elämänlaatututkimuksissa reumasairaiden kokema elämänlaatu on todettu perusväestöön verrattuna huonommaksi. Koska lääkehoito on kehittynyt ja yhä useampi reumasairaus saadaan oireettomaksi, onkin tarve selvittää, mitä reumasairaat itse ajattelevat omasta elämänlaadustaan ja ikääntymisestään 2020-luvun Suomessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millaista ikääntyneen reumasairaan elämänlaatu on ja mitä elämänlaatua lisääviä tai heikentäviä tekijöitä he kokevat elämässään sekä selvittää millaisia vaikutuksia ikääntymisellä, reumasairaudella ja covid-19 pandemialla on heidän elämäänsä. Aineisto hankittiin haastattelemalla puhelimitse kymmentä reumasairasta ikääntyvää. Haastateltavat löydettiin Reumaliiton jäsenrekisteristä satunnaisotannalla ja tiedustelemalla heidän halukkuuttaan ja sopivuuttaan tutkimukseen. Haastateltavista viisi sairasti nivelreumaa ja kolme muuta tulehduksellista reumasairautta. Kahdella diagnoosina oli fibromyalgia. Aineistonkeruumuotona oli teemahaastattelu, sekä Euro-His-8-elämänlaatukysely. Tutkimus oli laadullinen terveystutkimus, missä hyödynnettiin myös määrällistä elämänlaatukyselyä. Aineiston analyysi tehtiin sisällönanalyysin avulla. Tähän tutkielmaan osallistuneiden reumasairaiden ikääntyneiden elämänlaatu näyttäytyy yleisesti melko hyvänä. Osalla reumasairaus vaikuttaa paljonkin jokapäiväiseen elämään, ja joillakin ei juuri ollenkaan. Reumasairaan ikääntyneen hyvä elämänlaatu koostuu hyvästä terveydestä, itsenäisestä selviytymisestä, tuesta ja avusta, mielekkäästä tekemisestä, hyvästä asumisesta ja toimivista ihmissuhteista. Elämänlaatua lisääviä tekijöitä olivat muun muassa liikuntakyvyn ja terveyden säilyminen, arkiaskareista selviytyminen, positiivinen ajattelu, sopeutuminen sairauteen ja ikääntymiseen, hyvät ihmissuhteet, sosiaaliset aktiviteetit, itseä miellyttävä asunto ja asuinympäristö sekä riittävä toimeentulo. Heikentäviä tekijöitä olivat muun muassa huonossa hoitotasapainossa oleva sairaus ja siitä johtuva huono fyysinen toimintakyky, pelko sairauden pahenemisesta ja toimintakyvyn menettämisestä, raskaat elämäntilanteet, jaksamattomuus, yksinäisyys, menetykset, ihmissuhdeongelmat, asunnon puutteet ja liikkumisen esteet. Covid-19-pandemia oli vaikuttanut ikääntyneiden reumasairaiden elämään lähinnä menojen ja harrastusten peruuntumisena, ulkopuolisen avun tarpeen lisääntymisenä, pelkona omasta tai läheisten sairastumisesta, passiivisen oleskelun lisääntymisenä, lähikontaktien puutteena, asiointitaitojen ruostumisena sekä haluttomuutena lähteä kodin ulkopuolelle, mutta toisaalta myös omaehtoisen liikunnan lisääntymisenä ja elämän leppoistumisena. Ikääntymiseen reumasairaana liittyy toiveikkuus, taistelutahto, pelko sekä sopeutuminen. Näyttää siltä, että myös pitkään sairastaneet ovat hyötyneet uusista lääkehoidoista ja elämänlaatu on kohentunut. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että ihmisten elämänlaatuun vaikuttaa myös monet terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät. Tässä tutkimuksessa tuli esille hyvien ihmissuhteiden ja tukiverkostojen tärkeys, joiden ansiosta haastateltavat voivat pääosin hyvin ja pärjäsivät kotonaan. Onko niin kuitenkaan kaikilla? Kuntien rooli palvelutarpeen kartoittamisessa on tärkeää ja keskittyminen erityisesti haavoittuvimpiin ikääntyviin. Myös järjestöt voisivat olla suuremmassa roolissa järjestämässä palvelujärjestelmää täydentäviä ennaltaehkäiseviä tukimuotoja.

Mielenterveystyön käsitteellinen epämääräisyys on mielenterveystyön ohjaamista ja kehittämistä hankaloittava tekijä. Tutkielman yhtenä lähtökohtana onkin mielenterveystyön käsitteellistämisen edistäminen. Ikäihmiset väestöryhmänä ovat jääneet mielenterveystyössä vähemmälle huomiolle. Tutkielman tavoitteena on tarkentaa kuvaa ikäihmisten mielenterveystyön nykytilasta. Tämä tapahtuu tutkimalla empiirisesti ikäihmisiä koskevia mielenterveystyön muotoja mielenterveystyön nykyisessä kansallisessa normi- ja informaatio-ohjauksessa sekä mielenterveystyön ajankohtaisessa kehittämistyössä. Tutkielmassa mielenterveystyö tyypitellään kahden käsitteellisen tulkintakehyksen mukaisesti mielenterveyden edistämisen, mielenterveyshäiriöiden ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen tyyppeihin sekä psykiatris-lääketieteellisen ja yhteiskunnallis-rakenteellisen mielenterveystyön tyyppeihin. Työssä tutkitaan, millaisia eri mielenterveystyön tyyppejä edustavia mielenterveystyön muotoja aineistosta voidaan tunnistaa ja tarkastellaan mielenterveystyön muotojen ja tyyppien painottumista aineistossa. Tutkielman aineistona on ikäihmisten mielenterveystyön kansalliseen ohjaukseen liittyviä normi- ja informaatio-ohjauksen dokumentteja (lakitekstejä, strategialinjauksia, suositus- ja ohjelmatekstejä) sekä ajankohtaisen kehittämistyön kirjallisia kuvauksia (osia kehittämishankesuunnitelmista sekä mielenterveystyöhön kehitettyjä toimintamalleja). Tutkimuksen analyysimenetelminä olivat teoriaohjaava sisällönanalyysi ja määrällinen sisällön erittely. Alustavat analyysikehykset perustuivat mielenterveystyön tyypittelyihin ja aikaisemmin tunnistettuihin mielenterveystyön muotoihin. Alkuperäiset analyysikehykset täydentyivät aineistolähtöisessä tarkastelussa uudella mielenterveystyön tyypillä ”strateginen ja hallinnoiva mielenterveystyö” sekä uusilla mielenterveystyön muodoilla. Tulokset osoittavat, että mielenterveyden edistämisen, mielenterveyshäiriöiden ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen sekä strategisen ja hallinnoivan mielenterveystyön, samoin kuin yhteiskunnallis-rakenteellisen ja psykiatris-lääketieteellisen mielenterveystyön muotoja on tunnistettavissa ikäihmisten mielenterveystyön ohjauksen ja kehittämistyön dokumenteissa. Tutkimuksessa tunnistetut uudet mielenterveystyön muodot rikastivat mielenterveystyön käsitteellistämistä ja mahdollistivat aineiston yksityiskohtaista tarkastelua. Strategisen ja hallinnoivan mielenterveystyön sekä mielenterveyden edistämisen muodot korostuvat aineistossa. Yhteiskunnallis-rakenteelliset mielenterveystyön muodot painottuvat psykiatris-lääketieteellisiä enemmän. Ohjauksen ja kehittämisen dokumenteissa näkyvät hallinnonalakohtaiset lähtökohdat: psykiatris-lääketieteellisen mielenterveystyön tyypit painottuvat terveydenhuollon dokumenteissa ja yhteiskunnallis-rakenteellisen mielenterveystyön tyypit sosiaalihuollon dokumenteissa. Ohjauksen dokumenteissa ikäihmisten mielenterveyshäiriöiden ehkäisyn tyyppi on vähiten edustettuna, mutta korostuu enemmän kehittämisen dokumenteissa. Kehittämisaineistossa spesifisti ikäihmisten mielenterveyshäiriön hoitoon viittaavia sisältöjä on niukasti. Aineiston tarkastelu yhteiskunnallis-rakenteellisen ja psykiatris-lääketieteellisen tulkintakehyksen kautta tuo esille haasteet ikäihmisten mielenterveystyön kansallisessa ohjauksessa: hallinnonalakohtaisista painotuksista johtuen hallintorajat ylittävää yhteistä näkyä kehittämisestä voi olla vaikea muodostaa. Keskeisenä johtopäätöksenä tutkimuksen tuloksista voi todeta, että ikäihmisten mielenterveystyön ohjaaminen ja kehittäminen suunnitelmallisesti edellyttää sekä psykiatris-lääketieteellisten että yhteiskunnallis-rakenteellisten mielenterveystyön muotojen tunnistamista mielenterveystyöksi. Suurin osa ikäihmisten mielenterveystyöstä kohdentuu yhteiskunnallis-rakenteelliseen mielenterveystyöhön, psykiatris-lääketieteellisen hoidollisen mielenterveystyön sisällöt ovat aliedustettuna. Keskeisintä on saada mielenterveystyön eri muodot integroitua palvelujärjestelmään niin, että oikean muotoista mielenterveystyötä olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tällaista ikäihmisten mielenterveystyön ohjaamista, johtamista ja rakenteistamista laaja-alaisesti on tulosten perusteella aineistosta tunnistettavissa kuitenkin vain vähän.

Tutkielmassa toteutettiin mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen taloudellinen arviointi käyttämällä SROI-menetelmää (Social Return On Investment). Työn teoreettinen tausta on arviointitutkimuksessa ja erityisesti taloudellisessa arvioinnissa, johon SROI menetelmänä sijoittuu. Tutkielmassa tarkasteltiin myös SROI-menetelmän yleistä soveltuvuutta järjestölähtöisen toiminnan arviointiin. Mielenterveyspalvelujen vaikuttavuuden tutkimuksessa on tunnistettu tarve toteuttaa perinteisen kokeellisen tutkimuksen lisäksi erilaisia arvioivia ja taloudellisen arvioinnin asetelmia, jotta kuvaa erilaisten interventioiden vaikuttavuudesta saataisiin laajennettua. Tällä tutkielmalla pyrittiin osaltaan täydentämään kyseistä tutkimusaukkoa suomalaisessa toimintaympäristössä. Tutkielman aineistoina käytettiin yhden Klubitaloja ylläpitävän organisaation vuosikertomusta sekä toimintaan osallistuville vuosittain toteutettavaa jäsenkyselyä. SROI-analyysin tekemisessä noudatettiin menetelmää koskevasta kirjallisuudesta löytyviä ohjeita, periaatteita ja menettelytapoja. Analyysissa toimintaa mallinnettiin niin sanotun muutosteorian avulla. Toiminnan tuottamat sosiaaliset hyödyt tunnistettiin ja näille määriteltiin rahallistetut arvot joko aiemman tutkimuksen tai oman laskennan perusteella. Tämän jälkeen laskettiin tulokset ja tehtiin herkkyysanalyysi. Tulokset ilmaistiin SROI-lukuna, joka ilmaisee kertoimena toimintaan tehdyn investoinnin ja siitä saadun sosiaalisen hyödyn suhteen. Mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen SROI-lukujen vaihteluväliksi laskentatavasta riippuen saatiin 1,57-16,94. Laskenta tehtiin kolmena oletuksiltaan eri tasoisena vaihtoehtona ja realistisimmaksi tulokseksi arvioitiin keskimmäisestä laskelmasta herkkyysanalyysin jälkeen saatu SROI-luku 3,08. Klubitalotoiminnan sosiaalinen tuotto ylitti siihen tehdyt investoinnit kaikilla eri laskentavaihtoehdoilla, eli tämän arvioinnin perusteella toiminnan voidaan katsoa olevan yhteiskunnallisesti kannattavaa. Arvioinnista saadun kokemuksen perusteella SROI menetelmänä näyttäisi soveltuvan melko hyvin järjestölähtöisen toiminnan arviointiin, kun pidetään mielessä sitä koskevat rajoitukset. Täysimääräinen taloudellinen arviointi edellyttää kuitenkin aina jonkinlaista vertailuasetelmaa, mitä SROI ei lähtökohtaisesti sisällä.