Browsing by Subject "1940-luku"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2017)Tässä tutkielmassa selvitetään, kuinka moni suomalainen päätyi Porkkalan sotilastukikohdasta Neuvostoliiton vankileireille vuosina 1944–1955 ja millaisia syitä näiden tuomioiden taustalla oli. Välirauhansopimuksen myötä Porkkala oli luovutettu Neuvostoliitolle tukikohdaksi, ja uuden rajan syntyminen aiheutti niin paikallisten kuin alueen läheisyydessä vierailevien keskuudessa sekä tahallisia että tahattomia rajanylityksiä. Erityisesti rajanylityksiä tapahtui merellä, kun myrskyt ja sumu vaikeuttivat merenkulkijoiden matkaa. Neuvostoliiton laissa rajanylitykset nähtiin rikoksena ja lähes poikkeuksetta vakoiluna: tästä syystä tuomiot saattoivat olla kovia. Tutkielman tutkimuskysymys on, miksi suomalaisia päätyi Porkkalasta Neuvostoliiton vankileireille ja kuinka Suomen viranomaiset näihin tapauksiin reagoivat. Tutkielman pääasiallisena aineistona hyödynnetään Suojelupolisiin kuulustelupöytäkirjoja vuosilta 1949–1956. Supo haastatteli kaikki ne suomalaiset, jotka onnistuivat palaamaan vankileireiltä takaisin. Tutkielmani metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään historiantutkimuksen lähdekriittistä menetelmää. Lähdekriittisessä menetelmässä erityisen keskeistä on päästä käsiksi asianomaisen tiedon alkulähteeseen, jotta tutkielman tekijä pystyy synnyttämään mahdollisimman hyvän tulkinnan menneisyyden tapahtumista. Suomen viranomaisten toimintaa tarkastelen ulkoasiainministeriön arkiston asiakirjojen avulla. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että Neuvostoliiton vankileireille tuomittiin Porkkalasta ainakin 15 suomalaista. He olivat Tage Söderström, Nils Randell, Vilho Aartkoski, Veikko Sinivirta, Yrjö Hovi, Paavo Hallan, Eino Lindfors, Johannes Stålhand, Vilho Vuorela, Olavi Hynynen, Matti Silventoinen, Pauli Siljanto, Oiva Färm, Felix Poiponen ja Oiva Jakunaho. Yhteensä ainakin 63 ihmistä ylitti Porkkalan merirajan tutkielman ajankohtana. Useimmiten Neuvostoliiton viranomaiset pidättivät ja kuulustelivat rajanylittäjät ja päästivät heidät sitten muutaman viikon kuluttua pois Porkkalasta. 15 vankileireille joutuneen suomalaisen kohdalla on siis tehty poikkeus. Aineiston avulla selviää, että muutaman tapauksen kohdalla kovempi tuomio on saattanut johtua poliittisista motiiveista, jotka ovat ärsyttäneet Neuvostoliiton viranomaista. Tutkielmassa esitetyn taulukon ja tapausten analyysin perusteella voidaan huomata, että merireittiä rajanylittäneiden tuomiot helpottuivat 1950-luvun puolella. Vuoden 1951 jälkeen yksikään merireittiä Porkkalaan joutunut ei enää saanut tuomiota vankileirille. Yhtenä tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää, että Suomen viranomaiset ja poliittinen johto ryhtyivät reagoimaan suomalaisten tapauksiin ns. epävarmuuden ajan eli vuoden 1948 jälkeen. Suomen viranomaiset yrittivät vaikuttaa suomalaisten asiaan ja maastapoistumislupiin lähettämällä Neuvostoliiton ulkoasiainministeriölle nootteja. Myös Urho Kekkonen nosti suomalaisten asian puheeksi tapaamisessaan Josif Stalinin kanssa kesällä 1950.
-
(2018)Tutkimuksessa selvitetään viranomaisten kontrollipoliittisen toiminnan tuottamia käsityksiä ja niiden merkitystä oikeusprosessissa jatkosodan aikana. Jatkosodan alkupuolella syksyllä 1941 pidätettiin kuusi kansanedustajaa. Turun hovioikeus tuomitsi heidät helmikuussa 1942 valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen. Syksyllä Korkein oikeus piti päätöksen voimassa. Tuomitut kuusi kansanedustajaa oli erotettu SDP:stä 1940 ja he olivat perustaneet alkuvuodesta 1941 Sosialistisen eduskuntaryhmän. Tutkimuksessa valtiopetoksen valmistelusta tuomittujen ”kuutosten” oikeusprosessissa vaikuttaneita käsityksiä tarkastellaan sallitun politiikan rajojen määrittelyn näkökulmasta. Tutkimuksessa tuodaan esiin, miten tuomioon vaikuttaneet käsitykset muodostettiin ja miten ne kulkeutuivat prosessin läpi. Valpon käsitysten tutkiminen on perusteltua, sillä viranomaisessa syntyneillä käsityksillä on osoitettu olleen tärkeä yhteiskunnallinen merkitys ja niillä on havaittu olleen vaikutusta esimerkiksi kansalaisten perusoikeuksiin. Tutkimuksen keskiöön nousee Valtiollinen poliisi menetelmineen keskeisenä kontrollipoliittisena toimijana ja lisäksi havainnollistuu sen suhde sota-ajan tuomioistuimeen sallitun politiikan rajojen määrittelyssä. Lisäksi tuodaan hieman esille myös poliittisiksi määriteltyjen oikeudenkäyntien historiallista taustaa valtiopetokselliseksi tuomitun toiminnan osalta. Poliittisena oikeudenkäyntinä kuutosten juttu on poikkeuksellinen, sillä tuomitut olivat ennen syytteeseen asettamista olleet kansanedustajia. Tutkimuksessa hyödynnetään Korkeimman oikeuden arkistoa sekä Etsivän keskuspoliisin/Valtiollisen poliisin arkistoa. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat Turun hovioikeudessa syntynyt ja Korkeimmassa oikeudessa täydentynyt oikeudenkäyntimateriaali sekä EK/Valpon keräämä informaatio tuomituista ja muista oikeudenkäynnissä vaikuttaneista tekijöistä. Lisäksi hyödynnetään keskeisten aihepiirin tutkijoiden tuloksia sekä havainnollistetaan hieman myös tuomittujen käsityksiä oikeusprosessin aikana sekä sen jälkeen. Aineiston perusteella ei oteta kantaa itse tuomion oikeellisuuteen, vaikka lopussa esitetäänkin pohdintoja sellaisista tuomioon mahdollisesti vaikuttaneista tekijöistä tai motiiveista, joita ei näe primäärilähteistä itsestään. Aineistosta on kuitenkin jäljitettävissä viranomaisen keinoja ja tuottamia käsityksiä sekä mahdollisia uhkakuvia kontrollipolitiikan käyttöön, kun sitä tarkastelee päämäärään pyrkineen toiminnan jälkenä. Quentin Skinnerin esittämä metodinen ohje, jossa tekstit nähdään tekoina tavoitteen toteuttamisen näkökulmasta, havainnollistaa tutkimuksessa ilmenevää aineiston ja analyysin suhdetta. Keskeisenä tuloksena havainnollistuu, miten tuomioistuin päätös muodostui niiden Valpon käsitysten perusteella, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan ja miten näille käsityksille oli olemassa laajempaa historiallista taustaa. Käsityksissä korostui vanhat uhat, jotka olivat osin saaneet uusia vuosien 1940-1941 kehityksessä syntyneitä ilmenemismuotoja. Valpon käsityksissä kansanedustajien toiminta kytkettiin Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan, Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, Kommunistiseen Internationaaliin ja Neuvostoliittoon. Johtopäätöksissä näkyy ja korostuu Valtiollisen poliisin merkitys keskeisenä kontrollipoliittisena toimijana ja miten valtiopetokseen valmisteluun liittyen sen keräämien tietojen osalta ratkaisevaa oli niiden tulkinta, josta sen virkamiehet halusivat myös vastata. Virallisen kannan määritteli kuitenkin tuomioistuin.
Now showing items 1-2 of 2