Browsing by Subject "1950-luku"

Now showing items 1-4 of 4

Hävittäjäseikkailu 1954 : Suomen MiG-suihkukonekaupan nousu ja tuho kylmän sodan kulisseissa

Virta, Mikko (2017)

Tutkielma käsittelee Sakari Tuomiojan puolipoliittisen toimitusministeristön käynnistämää MiG-15-hävittäjien hankintaa Neuvostoliitosta vuonna 1954. Hanke oli ulkopoliittisena avauksena ennen kuulumaton, kuten presidentti Paasikivi päiväkirjassaan manasi siitä kuultuaan. Hankkeesta oli päätetty hallituksen pienessä sisäpiirissä pääministeri Tuomiojan, puolustusministeri Päiviö Hetemäen ja kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Auran kesken. Siitä ei ollut kerrottu etukäteen presidentille, puolustusvoimien johdolle eikä edes hallituksen ulkoministerille Ralf Törngrenille. Siinä missä kaluston ostaminen Neuvostoliitosta oli myöhemmin 1960-luvulla yleinen käytäntö, oli se 1950-luvun puolivälissä kaikkea muuta. Lisäksi aloitteen tekijänä oli sotien jälkeen oikeistolaisin hallitus. Ministereinä oli tunnettuja johtohahmoja porvaripuolueista. Erikoista oli sekin, että uusi ulkopoliittinen avaus tehtiin vasta eduskuntavaalien jälkeen, kun seuraavaa hallitusta oltiin jo muodostamassa. Tutkielmassa rekonstruoidaan hävittäjähankkeen koko elinkaari. Lisäksi pohditaan, miksi hankkeeseen ryhdyttiin, miksi hanke kaatui ja mitä siitä seurasi. Lähdeaineisto koostuu pääasiassa arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Aiempi tutkimuskirjallisuus on hävittäjähankkeen osalta kuitenkin hajanaista ja keskenään ristiriitaista. Aihetta on kirjallisuudessa lähinnä ohimennen sivuttu, eikä siitä ole olemassa perusteellista tutkimusta. Tutkimusaiheen historiallinen viitekehys liittyy Stalinin kuoleman jälkeiseen kansainvälisen politiikan suojasäähän, Suomen sisä-, ulko-, kauppa- ja puolustuspolitiikkaan sekä ilmavoimien kalustohankintoihin 1950-luvulla. Tutkielman pääasiallinen metodi on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että MiG-15-hankkeen taustalla oli ensisijaisesti tarve parantaa ilmavoimien huonoa kalustotilannetta, joka nähtiin yhtenä Suomen puolustuksen pahimmista puutteista. Sen lisäksi hankinnan käynnistämiseen vaikutti idänkaupan tasapainottamisen tarve, sekä mahdollisesti pyrkimys ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa. Jälkimmäinen taas liittyi sisäpoliittiseen valtataisteluun, jota käytiin seuraavia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Hävittäjähankinnan ulkopoliittinen painoarvo kuitenkin aliarvioitiin. Hanke aiheutti huolta länsimaiden keskuudessa, nousi lehtien otsikoihin ja nostatti huhumyllyn Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisesta lähentymisestä. Lopulta Suomi perääntyi kaupasta ja päätyi ostamaan MiGien sijaan Vampire Trainer -harjoituskoneita Isosta-Britanniasta. Kaupan kaatumiseen vaikuttivat poliittiset, taloudelliset ja sotilastekniset syyt. Merkittävin tekijä oli kysymys siitä, koulutettaisiinko lentäjät Neuvostoliitossa, kuten Suomi toivoi, vai Suomessa, kuten Neuvostoliitto toivoi. Tutkielma sijoittaa hävittäjähankkeen ulkopolitiikan, idänkaupan, sisäpoliittisen valtataistelun ja puolustusmateriaalihankintojen monisäikeiseen kokonaisuuteen. Tutkimustulokset paljastavat, kuinka vaikea Suomen kansainvälispoliittinen asema oli 1950-luvun puolivälissä ja kuinka ulkopoliittisesti tulenarkoja puolustushallinnon kalustohankinnat olivat. Tutkielma myös osoittaa, kuinka vahvasti sisäpoliittinen valtataistelu, kauppapolitiikka ja puolustuspolitiikka linkittyivät toisiinsa ja ennen kaikkea ulkopolitiikkaan sekä Neuvostoliiton-suhteeseen. Tulokset kertovat samalla siitä, että länsimaissa Suomen asemaa tarkkailtiin herkeämättä ja etsittiin merkkejä pienen maan vajoamisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Purjeveneellä Siperiaan : Porkkalan rajanylitystapauksia vuosina 1944–1955

Heiskanen, Reetta (2017)

Tässä tutkielmassa selvitetään, kuinka moni suomalainen päätyi Porkkalan sotilastukikohdasta Neuvostoliiton vankileireille vuosina 1944–1955 ja millaisia syitä näiden tuomioiden taustalla oli. Välirauhansopimuksen myötä Porkkala oli luovutettu Neuvostoliitolle tukikohdaksi, ja uuden rajan syntyminen aiheutti niin paikallisten kuin alueen läheisyydessä vierailevien keskuudessa sekä tahallisia että tahattomia rajanylityksiä. Erityisesti rajanylityksiä tapahtui merellä, kun myrskyt ja sumu vaikeuttivat merenkulkijoiden matkaa. Neuvostoliiton laissa rajanylitykset nähtiin rikoksena ja lähes poikkeuksetta vakoiluna: tästä syystä tuomiot saattoivat olla kovia. Tutkielman tutkimuskysymys on, miksi suomalaisia päätyi Porkkalasta Neuvostoliiton vankileireille ja kuinka Suomen viranomaiset näihin tapauksiin reagoivat. Tutkielman pääasiallisena aineistona hyödynnetään Suojelupolisiin kuulustelupöytäkirjoja vuosilta 1949–1956. Supo haastatteli kaikki ne suomalaiset, jotka onnistuivat palaamaan vankileireiltä takaisin. Tutkielmani metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään historiantutkimuksen lähdekriittistä menetelmää. Lähdekriittisessä menetelmässä erityisen keskeistä on päästä käsiksi asianomaisen tiedon alkulähteeseen, jotta tutkielman tekijä pystyy synnyttämään mahdollisimman hyvän tulkinnan menneisyyden tapahtumista. Suomen viranomaisten toimintaa tarkastelen ulkoasiainministeriön arkiston asiakirjojen avulla. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että Neuvostoliiton vankileireille tuomittiin Porkkalasta ainakin 15 suomalaista. He olivat Tage Söderström, Nils Randell, Vilho Aartkoski, Veikko Sinivirta, Yrjö Hovi, Paavo Hallan, Eino Lindfors, Johannes Stålhand, Vilho Vuorela, Olavi Hynynen, Matti Silventoinen, Pauli Siljanto, Oiva Färm, Felix Poiponen ja Oiva Jakunaho. Yhteensä ainakin 63 ihmistä ylitti Porkkalan merirajan tutkielman ajankohtana. Useimmiten Neuvostoliiton viranomaiset pidättivät ja kuulustelivat rajanylittäjät ja päästivät heidät sitten muutaman viikon kuluttua pois Porkkalasta. 15 vankileireille joutuneen suomalaisen kohdalla on siis tehty poikkeus. Aineiston avulla selviää, että muutaman tapauksen kohdalla kovempi tuomio on saattanut johtua poliittisista motiiveista, jotka ovat ärsyttäneet Neuvostoliiton viranomaista. Tutkielmassa esitetyn taulukon ja tapausten analyysin perusteella voidaan huomata, että merireittiä rajanylittäneiden tuomiot helpottuivat 1950-luvun puolella. Vuoden 1951 jälkeen yksikään merireittiä Porkkalaan joutunut ei enää saanut tuomiota vankileirille. Yhtenä tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää, että Suomen viranomaiset ja poliittinen johto ryhtyivät reagoimaan suomalaisten tapauksiin ns. epävarmuuden ajan eli vuoden 1948 jälkeen. Suomen viranomaiset yrittivät vaikuttaa suomalaisten asiaan ja maastapoistumislupiin lähettämällä Neuvostoliiton ulkoasiainministeriölle nootteja. Myös Urho Kekkonen nosti suomalaisten asian puheeksi tapaamisessaan Josif Stalinin kanssa kesällä 1950.
”Se on hauskaa, kun meistä pidetään näin huolta” : rokotekirjoittaminen ja rokoteasenteet 1950-luvun Helsingin Sanomissa

Kuuskoski, Kaisla (2020)

Pro gradu -tutkielmani käsittelee rokotekirjoittamista Helsingin Sanomissa vuosina 1950–1954 ja siinä näkyviä asenteita rokottamista kohtaan. Tutkimuskysymyksiini sisältyy, miten 1950-luvun rokoteuutisointi jakautuu rokotemyönteisten, -neutraalien ja -kielteisten uutisten kesken ja missä yhteyksissä rokottamisesta puhuttiin uutisissa. Lisäksi hain vastauksia siihen, ketkä päästetään ääneen Helsingin Sanomissa rokottamisesta puhuttaessa 1950-luvulla. Kuka saa olla auktoriteetti ja miksi? Miten se eroaa nykypäivästä? Selvitin myös, millaisia rokotekriittisiä kannanottoja aineistosta löytyy. Rokotenäkemykset peilautuvat 1950- luvun ajankuvaan ja yhteiskunnan sosiaalisen kontrolliin, sillä rokottaminen on nähty myös biopolitiikan ja medikalisaation välineenä yksilön kontrolloimiseen. Asiantuntijuuden osuus rokotekeskustelussa on kiinnostavaa. Olen koonnut aineistoni Sanoman arkistosta ja käynyt läpi vuosilta 1950–1954 kaikki hakutulokset, joissa mainitaan rokot-alkuinen sana kuten rokote tai rokottaminen. Nämä 488 osumaa on koodattu eri tekijöiden mukaan Exceliin grounded theorya hyväksi käyttäen. Joukko rajautui noin puoleen (235), kun osumien joukosta poistettiin muun muassa eläinten rokottamista käsittelevät uutiset sekä ilmoitukset. Sanomalehtikirjoittaminen on kiinnostava otos ajankuvasta median representationaalisen luonteen takia. Lehtiteksti kuvastaa osaa ilmiöstä ja vahvistaa tuota osaa. Merkittävin tulos tutkimuksessa oli, että vain neljä prosenttia teksteistä käsitteli rokottamista negatiivisessa valossa. Tuolloin kyse oli usein lyhytaikaisista ja lievistä rokottamisen sivuvaikutuksista, jotka esimerkiksi vaikuttivat negatiivisesti urheilusuorituksiin kisaolosuhteissa. 1950-luvulla rokotusretoriikka oli joko neutraalia tai myönteistä ja suorastaan valistavaa. Rokottaminen nähtiin elinolojen parantamisena ja yksilön oikeutena. Laumasuojasta tai velvollisuudesta yhteiskuntaa ja yhteisöä kohtaan ei juurikaan puhuttu. Valtaosa teksteistä, 68 prosenttia, suhtautui rokottamiseen neutraalisti. Positiivista retoriikkaa käytettiin 28 prosentissa teksteistä, ja niissä rokottaminen nähtiin selvästi tilanteen pelastajana. Merkittävässä osassa artikkeleista rokottaminen mainittiin epidemioiden yhteydessä. Osa epidemioista oli kotimaisia, osa taas ulkomaisia. Taudeista rokottamisen yhteydessä selvästi eniten puhetta oli poliosta (jota tuolloin lapsihalvaukseksi kutsuttiin) ja tuberkuloosista, ja niiden jälkeen isorokosta ja influenssasta. Laaja poliokirjoittaminen selittyy sekä ajanjaksolle sijoittuneella polioepidemialla että poliorokotteen kehityksen uutisoinnilla. Rokotekehityksestä kirjoitettiin paljon, mutta rokotteen toimintamekaniikkaa tai rokoteturvallisuuden syntytapoja ei juuri avattu yleisölle. Asiantuntijavalta oli 1950-luvun alussa suurta, eikä muun muassa Lääkintöhallituksen epidemiologien sanoja asetettu millään tavalla kriittiseen valoon. Kansalaiset pääsivät sanomalehdessä hyvin harvoin ääneen puhumaan rokottamisesta. Sen sijaan asiantuntijoita haastateltiin lähes kolmannekseen teksteistä. Muutamissa yleisönosastokirjoituksissa näkyy kansalaisten huoli rokottamisesta ja sen mahdollisista kielteisistä vaikutuksista, mutta niitä ei uutisteksteissä kansalaisille avattu.
Seuraava satelliitti vai itsenäinen demokratia? : Suomi-kuva Yhdysvalloissa sotakorvausten päättymisestä 1952 tietoon Porkkalan palautuksesta 1955

Majuri, Tomi (2019)

Tutkielmassa tarkastellaan Suomi-kuvaa Yhdysvalloissa syksystä 1952, jolloin Suomi suoritti viimeisen sotakorvauserän Neuvostoliitolle, vuoden 1955 syksyyn, jolloin tieto Porkkalan vuokra-alueen ennenaikaisesta palautuksesta Suomelle tuli julki. Pääpaino on amerikkalaislehdistön välittämässä Suomi-kuvassa ja erityisesti siinä, millaisena Suomen kansainvälispoliittinen asema nähtiin Yhdysvalloissa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa on käytetty Suomen Washingtonin-lähetystön laatimia sanomalehtikatsauksia. Aiemman tutkimuskirjallisuuden osalta työssä on hyödynnetty erityisesti Jussi M. Hanhimäen ja Hannu Rautkallion tutkimuksia sekä valtaosan tutkittavasta ajasta Washingtonin-lähetystön sanomalehtiavustajana toimineen Max Jakobsonin omaelämänkerrallisia muistelmia. Tutkielma voidaan sijoittaa osaksi kylmän sodan tutkimusta ja erityisesti osaksi idän suunnan varjoon jäänyttä Suomen ja läntisen maailman tutkimusta. Suomen maksaessa syyskuussa 1952 viimeiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle, amerikkalaislehdistö ihaili Suomen suoritusta. Kuitattu velka liitettiin useasti Suomen aiempaan maineeseen velanmaksajana Yhdysvalloissa. Ihailun ohella orastava vaara kuitenkin tunnustettiin. Suoriutuakseen massiivisista sotakorvauksista, Suomen oli täytynyt uudistaa teollisuuden rakennettaan rajusti, erityisesti metalli- ja laivateollisuuden osalta. Maan kilpailukyvyn ollessa länsimarkkinoilla heikko, itämarkkinat jatkoivat tilauksiaan sotakorvausten päätyttyä. Yhdysvaltalaislehdistössä tämä näyttäytyi kuitenkin vaarallisena riippuvuutena ja viimeistään vuoden 1953 aikana lehdistö varoitteli taloudellisen riippuvuuden poliittisista pohjavirroista, joiden pelättiin pahimmissa arvioissa koituvan Suomen kohtaloksi. Pelko riippuvuudesta ei häipynyt, vaikka se jossain määrin jatkossa lievenikin. Suomi-kuvaa amerikkalaislehdistössä värittivät epämääräiset tankkilaivojen seikkailut, vakoojajutut ja läheisyys ”rautaesirippuun”, joka oli konkreettisesti läsnä vain muutamien mailien päässä pääkaupungista Porkkalan sotilastukikohdassa. Eri yhteyksissä Suomen katsottiin kieltäytyneen Kremlin sille tarjoamasta satelliitin roolista, mutta samaan aikaan toisaalla kirjoitettiin lähinnä päinvastaista. Stalinin kuolemaa seurannut suojasää ja liennytyskausi huipentui kesällä 1955 Geneven konferenssiin suurvaltajohtajien välillä. Kansainvälispoliittisen jännitteen laskiessa Suomi pääsi hyötymään konkreettisesti liennytyksestä, kun Neuvostoliitto palautti sille etuajassa Porkkalan vuokra-alueen vastineena YYA-sopimuksen jatkamisesta. Syyskuussa 1955 julki tullut tieto antoi aihetta sadoille pääkirjoituksille ja jutuille Amerikassa. Suomen kannalta asia nähtiin myönteisenä, mutta pääasiallisesti tapaus nähtiin lähinnä Neuvostoliiton propagandatemppuna, joka oli etupäässä suunnattu Yhdysvalloille. Suomi-kuvan voidaan todeta näyttäytyneen varsin moninaisena amerikkalaislehtien sivujen läpi 1950-luvun alkupuolelle sijoittuvan tarkastelujakson aikana. Koko jakson sotakorvausten päättymisestä tietoon Porkkalan palautuksesta yhdysvaltalaislehdistössä vallitsi eräänlainen ristiveto, mitä tuli näkemykseen Suomen asemasta. Useasti Suomen toistettiin olevan itsenäinen demokratia, joka ei ollut satelliitti. Toisaalta taas useasti myös, varsinkin idänkaupan huippuvuonna 1953, mutta myöhemminkin, Suomen nähtiin olevan vaarassa liukua seuraavaksi satelliitiksi. Tästä syystä lännen katsottiinkin usein olevan velvollinen auttamaan pientä, rohkeaa, velkansa maksanutta ja talvisodassa urhoollisesti taistellutta Suomea.

Now showing items 1-4 of 4

Browsing by Subject "1950-luku"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO