Browsing by Subject "AAC"

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan puhevammaisuuden ja sosiaalisten suhteiden yhteyttä. Tutkielman taustalla on havainto kommunikaatiokysymysten marginaalisesta osuudesta sosiaalisen vammaistutkimuksen kentällä. Marginaalisuutta osaltaan lisää se, että puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (AAC) käyttävien vammaisten ihmisten ääni on vaarassa rajautua vammaisuuteen kohdistuvan laadullisen tutkimuksen ulkopuolelle, etenkin jos tutkimusaineistona käytetään suullisia tutkimushaastatteluja. Tavoitteena on kuvata puhevammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita ja tuoda esiin puhevammaisuuden merkitys sosiaalisten suhteiden verkoston muodostumiselle. Tutkielma kiinnittyy monitieteiseen sosiaalisen vammaistutkimuksen ja sosiologisen perhe- ja läheistutkimuksen kenttiin ja lähestyy puhevammaisuuden ilmiötä sidoksellisuuden teoreettisessa viitekehyksessä. Metodologisesti tutkielma nojaa laadulliseen tutkimusperinteeseen, narratiivisuuteen ja sosiaaliseen konstruktionismiin. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä suullisesti ja osin AAC-menetelmin tuotetusta omaelämäkerrallisesta haastattelusta. Haastatteluaineistosta muodostettiin narratiivisen analyysin avulla puhevammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita käsittelevät tutkimuskertomukset, joiden pohjalta puhevammaisuutta tarkastellaan suhteessa aiempaan vammaisuutta sekä perhe- ja läheissuhteita koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Elämänkertomukset sisältävät määrällisesti eniten kerrontaa perheenjäsenistä. Suhteet perheenjäseniin muodostavat puhevammaisten ihmisten sosiaalisen verkoston rungon, ystävien ja tuttavien täydentäessä sosiaalisten sidosten kokonaisuutta. Sidoksellisuus lapsuuden perheeseen korostuu erityisesti niissä elämäntilaniessa, joissa kertojalla ei ole parisuhdetta tai lapsia. Yksin asuminen lisää myös ystävyyden ja tuttavien merkitystä verkostojen muodostelmassa. Elimellisen puhevamman vaikeus ei yksinomaan selitä sosiaalisten suhteiden muodostelman laajuutta tai yksittäisen sidoksen tiiviyttä, joskin puhetta korvaavien kommunikointikeinojen käyttö saattaa merkitä suppeampaa suhdeverkostoa ja tiiviimpää sidoksellisuutta perheeseen. Sosiaalisisten suhdekertomusten pohjalta voidaan sanoa, että puhevammaisuus ilmiönä vastaa biopsykososiaalista ja konstruktionistista vammaisuuden mallia. Mallin mukaisesti puhevammaisuus pohjautuu elimelliseen vammaan, joka ilmenee erilaisissa suhteissa eri tavoin. Sidokset voivat olla tiiviitä ja kertojilleen merkityksellisiä, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Vastaavasti verraten sujuva puhe ei yksinään takaa kertojalle merkityksellisen sosiaalisen suhdeverkoston olemassaoloa. Havainto tukee ajatusta siitä, että vuorovaikutus on suullista viestintää laajempi käsite, jolloin yksittäisen suhteen rakentamiseen vaikuttavat suullisten viestintätaitojen lisäksi vuorovaikutuskumppaneiden yhteinen toiminta, vuorovaikutusympäristö, koettu tai ulkopuolisen tahon määrittämä käytettävissä oleva aika, suhteen laatu ja historia sekä suhteiden verkostollinen uppoutuneisuus (embeddedness).