Browsing by Subject "Abhasia"

Tunteiden tutkimus on lisääntynyt yhteiskuntatieteissä 2000-luvulla, mutta psykologian alalla on edelleen pidempi ja laajempi historia tunteiden tutkimuksessa. Tunnetutkimuksessa korostuvatkin psykologiset käsitteet ja tutkimusmetodit. Psykologisesta ja sosiaalipsykologisesta tunnetutkimuksesta omaksuttuja teorioita voidaan käyttää apuna myös konfliktinratkaisussa, kunhan niiden mahdolliset poliittiset elementit pidetään mielessä. Tutkielmassa analysoidaan kollektiivisen tunteensäätelyn mahdollisuuksia konfliktinratkaisussa. 2000-luvulla sosiaalipsykologisessa konfliktintutkimuksessa on kehitetty näkökulma, jonka mukaan erityisesti pitkittyneitä konflikteja tulisi pyrkiä ratkaisemaan tunteita säätelemällä. Tämä näkökulma, jota kutsun kollektiivisen tunteensäätelyn konfliktinratkaisuteoriaksi, perustuu yksilöpsykologiseen tunteensäätelyn teoriaan. Yksilön tunteensäätely on menetelmä, jolla yksilö pyrkii muuttamaan tunne- ja käyttäytymismallejaan konstruktiivisemmiksi. Tavoitteena on edistää hyvinvointia ja sopeutumista ympäristöön. Kollektiivisella tasolla tunteensäätelyä taas toteutettaisiin käytännössä ulkoapäin, mihin liittyy eettisiä ongelmia. Tutkielman keskeinen kysymys on, voidaanko yksilöpsykologian pohjalta kehitettyä tunteensäätelyn teoriaa todella käyttää välineenä yhteisön konfliktinratkaisussa. Kollektiivisen tunteensäätelyn tutkijat ehdottavat tätä, mutta toisaalta tutkimuksessa on edelleen monia teoreettisia ja empiirisiä puutteita. Toimijuuden puute on yksi näistä. Tutkimuksessa ei määritellä, kenen tunteita konkreettisesti tulisi säädellä. Kysymys on kuitenkin olennainen, koska tunteiden manipulointi on vallankäyttöä eikä siten riskitöntä toimintaa. Tunteensäätelyä voidaan käyttää sekä konfliktin eskaloimiseksi että ratkaisemiseksi, joten toimijalla on suuri merkitys. Toinen mahdollinen ongelma on tason muutos: yksilön ja yhteisön tunteiden säätely ei välttämättä toimi samalla logiikalla. Teoreettinen viitekehys perustuu muun muassa kriittisen psykologian periaatteelle, jonka mukaan psykologinen tutkimus ei ole poliittisesti neutraalia vaan sisältää lähtökohtaisesti vallan elementtejä. Analyysissa käytetään myös Ish-Shalomin poliittisen potentiaalin käsitettä, jota voidaan käyttää teorioiden poliittisuuden tarkastelussa. Tunteensäätelyn teoriaa ei vielä käytetä avoimesti konfliktinratkaisun välineenä, mutta sillä on potentiaalia tähän. Kollektiivisia tunteita säätelemällä voitaisiin edistää konfliktinratkaisua ja sovintoa edistäviä, konstruktiivisia tunteita eri tasoilla. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä kollektiivisten tunteiden manipuloinnin poliittinen luonne, vaikka toiminnan perustana olisikin politiikasta näennäisesti irrallinen psykologinen teoria ja tutkimus. Työssä on kaksi esimerkkiä mahdollisesta tunteensäätelystä. Ensimmäinen esimerkeistä on Abhasian pitkittynyt konflikti, joka edustaa hyvin pitkittyneille konflikteille tyypillistä jumiutumista destruktiiviseen tilaan ja vuorovaikutuksen puuttumista. Sekä Abhasiassa että Georgiassa on runsaasti kollektiivisia negatiivisia tunteita ja myyttejä Toista kohtaan, joten toimivalle tunteensäätelylle on tarvetta. Käytännön toteutukseen kollektiivisen tunteensäätelyn tutkimus ei vielä juuri anna välineitä, mutta tunteensäätelyä voitaisiin käyttää konfliktissa esimerkiksi median ja koulutuksen kautta. Lisäksi tulisi lisätä mahdollisuuksia arkiseen kanssakäymiseen abhaasien ja georgialaisten välillä, jotta myytteihin perustuvat kollektiiviset tunteet voitaisiin haastaa. Poliittisella tasolla konflikti on ratkaistava Georgian ja Venäjän välillä, eikä tunteensäätely riitä poliittisen tason ongelmien ratkaisuun. Toisaalta tunteensäätelyä on poliittisesti käytetty konfliktissa ennemminkin edistämään ja ylläpitämään konfliktia Abhasian ja Georgian välillä. Toinen esimerkeistä on kollektiivisen syyllisyyden tunne, joka kollektiivisen tunteensäätelyn tutkimuksessa usein määritellään konstruktiiviseksi tunteeksi. Negatiivisesta luonteestaan huolimatta syyllisyyden tunne voi lisätä potentiaalia anteeksipyytämiselle ja muille korjaaville toimenpiteille. Toisin kuin sitä muistuttavalla häpeällä, syyllisyyden tunteella on siis konfliktinratkaisua ja sovintoa edistäviä puolia. Se on kuitenkin niin riskialtis tunne, että sen edistäminen konfliktin olosuhteissa on epävarma prosessi. Yksilöllisten erojen ja tunneprosessien monimutkaisuuden takia ei voida siksi ennakoida, millaisia vaikutuksia syyllisyyden käytöllä lopulta olisi. Kritiikistä huolimatta tutkielman tarkoitus ei ole torjua tunteensäätelyn käyttöä konfliktinratkaisussa ja sovinnon edistämisessä. Esimerkiksi median, koulutuksen ja psykososiaalisten interventioiden kautta tunteensäätelyllä voitaisiin edistää konstruktiivisia tunteita kuten empatiaa ja toivoa. Tunteensäätelyä kollektiivisella tasolla ei ole kuitenkaan empiirisesti tutkittu tarpeeksi, jotta teorian soveltamisen vaikutuksia voitaisiin ennustaa. Yksilöteorian soveltaminen yhteisöön ei myöskään ole ongelmatonta.