Browsing by Subject "Beduiinit"

Rauhan- ja konfliktintutkimuksen alaan sijoittuvan tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen, miten tilaa hallitaan ja sen kautta palestiinalaissiviilien elämää kontrolloidaan Länsirannan Jordanjoen laaksossa. Siinä analysoidaan toistaiseksi vähän tukittua, noin kolmasosan Länsirannasta kattavaa Jordanjoen laakson aluetta sekä siellä elävien beduiinien liikkumista ja sen rajoittamista. Laaksosta on hetkellä yli 90 % palestiinalaisten ulottumattomissa erilaisten liikkumista ja tilaa kontrolloivien mekanismien vuoksi. Tutkimalla palestiinalaissiviilien liikkumisen rajoittamista erityisesti beduiinien kautta, joiden paimentolaisuuteen perustuva elämäntapa vaatii liikkumista laidunmaiden perässä vuodenaikojen mukaan, päästään käsiksi siihen monimutkaiseen prosessiin, jolla Israel hallitsee tilaa ja fragmentoi Länsirannan aluetta. Tutkielma on kuvaileva tapaustutkimus, jonka tutkimusmateriaalina ovat vuonna 2013 suoritetut teemahaastattelut beduiinien miehitys- ja tilaongelmista sekä YK-järjestöjen raportit sekä kartat alueelta. Liikkumisen rajoittaminen ja sen kontrollointi määritellään Johan Galtungin väkivaltaisen rakenteen käsitteen kautta. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu Galtungin lisäksi territoriaalisuuden käsitteelle sekä David Torpeyn ajatukselle siitä, että valtioita voidaan pitää legitiimin väkivallan lisäksi myös liikkeen monopoleina. Tätä täydentävät Fréderick Grosin ja Hagar Kotefin tilaa ja sen hallintaa käsittelevät teoriat sekä Michel Foucault’n hallinnallisuuden analyysi. Teoreettisen viitekehyksen pohjalle on rakennettu kaksi hypoteesia. Ensimmäisen mukaan palestiinalaissiviilejä marginalisoidaan turvallisuuden nimissä ja tätä marginalisaatiota tuotetaan kontrolloimalla liikkumista. Tämä näyttää pitävän paikkansa beduiinien kohdalla. Erityisesti alueen jako A-, B- ja C-alueisiin, konkreettiset esteet teillä sekä maastossa ja maan hamuaminen siirtokunnin, armeijan aluein ja luonnonpuistoin kaventaa heidän elintilaansa huomattavasti. Beduiinit eivät kykene ylittämään tarkastuspisteitä tarvittavien lupien puuttuessa ja tämä kykenemättömyys liikkua pois Jordanjoen laaksosta sitoo heidät yhä tiukemmin kiinni tilaan, jossa fyysinen liikkuma-alue tiukkenee entisestään. Toisen hypoteesin mukaan liikkumista tutkimalla kautta pääsee tarkastelemaan territoriaalista prosessia, jonka seurauksena palestiinalaissiviileillä on käytössään ainoastaan alle 10 % Jordanjoen laakson pinta-alasta. Haastatteluiden, karttojen ja raporttien pohjalta tutkielmassa piirtyy kuvan siitä, että territoriaalinen prosessi, jossa Israel hamuaa yhä laajenevaa alaa Jordanjoen laaksosta näyttää olevan olemassa. Siihen, mihin tämä johtaa ja miksi se on olemassa on analyysin pohjalta vaikeampi vastata. Yksi mahdollinen kehityssuunta palestiinalaisalueiden fragmentoimisessa ja tilan pirstaloimisessa on mahdollisen kahden valtion ratkaisun vieminen yhä kauemmas tulevaisuuteen, joka tekee tutkimusaiheesta maailmanpoliittisesti merkittävän.