Browsing by Subject "Itämeri"

Now showing items 1-3 of 3

Kuuden maan likaviemäri : Itämeren suojelu- ja saastumiskeskustelu Helsingin Sanomissa kylmän sodan aikaan

Kolkki, Mari (2024)

Itämerta on kuvailtu maailman saastuneimpana, mutta samalla suojelluimpana merenä. Itämeren vakavien saasteongelmien juuret ovat sen rannikkomaiden kiihtyneessä teollistumisessa ja kaupungistumisessa, ja meren kohtelemisessa ”likaviemärinä”. Merten saastuminen on esimerkki yhteismaan ongelmasta, jossa useiden käyttäjien johdosta resurssia uhkaa tuhoutuminen kokonaan. Itämerellä tilanteeseen puututtiin vuonna 1974 rautaesiripun ylittävällä Itämeren suojelusopimuksella. Tutkielma pyrkii täydentämään aikaisempaa yhteiskunnallista ja historiallista tutkimusta Itämeren suojelusta ja saastumisesta, ja yhdistämään sen ympäristöongelmien tarkasteluun konstruktiivisesta perspektiivistä. Tutkielmassa tutkitaan Itämeren suojeluun ja saastumiseen liittyvää kirjoittelua suomalaisessa lehdistössä vuosina 1975-1991, ja aiheen uutisoinnin huomiosyklejä toisen maailmansodan jälkeen. Ajanjakso on merkittävä Itämeren suojelun kansainvälisen virallisen yhteistyön alkamisen, ympäristöliikkeen nousun, ja saastetilanteen kehittymisen vuoksi. Lisäksi kylmän sodan geopoliittinen tilanne loi haasteita kansainväliselle ympäristöyhteistyölle. Tutkielman lähtökohtana ovat ympäristöongelmien sosiaalinen rakentuminen ja Ulrich Beckin riskiyhteiskuntateorian väite teollistuneiden yhteiskuntien kasvavista riskeistä. Tavoitteena on tarkastella, miten lehdistö on pyrkinyt vaikuttamaan yleisiin käsityksiin Itämeren saastumisesta ja suojeluratkaisuista, ja onko uutisointi vaihdellut Downsin (1972) huomiosyklien teorian mukaisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymys keskittyy huomiosyklien muutoksiin, ja toinen, ensisijainen kysymys, avaa sitä, miten uutisointi ja ajattelu Itämeren suojelemisesta ja saastumisesta ovat muuttuneet Itämeren suojelusopimuksen laatimisesta Neuvostoliiton hajoamiseen. Ensimmäistä tutkimuskysymystä varten tutkielmassa on muodostettu aikasarjoja Kansalliskirjaston digiarkiston ja Merkin arkiston Itämeren saastumiseen liittyvillä hakusanoilla. Tutkielman toiseen tutkimuskysymykseen liittyvä aineisto (n= 120) koostuu Helsingin Sanomien artikkeleista vuosilta 1975-1991. Tutkimusmenetelmänä toimii kehysanalyysi. Aineiston alustavan tarkastelun pohjalta on noussut viisi kehystä 1) ongelmakehys 2) ratkaisukehys 3) motivaatiokehys 4) kriittisyyskehys 5) konfliktikehys. Tutkimuksen analyysi osoittaa, että uutisointi Itämeren saastumisesta ja suojelusta on ollut vähäistä 1960-luvun loppua, jolloin uutisoinnin määrä kasvoi huomattavasti ympäristovallankumouksen johdosta. Tämän jälkeen Itämeren mediahuomio on vaihdellut sykleittäin, mukaillen aikaisempaa tutkimusta ympäristöaiheiden huomiosykleistä teollistuneissa länsimaissa. Kehysanalyysissä paljastuu, miten ympäristöjärjestöjen kriittiset äänet ovat nousseet yhä useammin poliitikkojen ja tutkijoiden näkökulmien rinnalle 1980-luvusta lähtien. Aineistossa yhteistyö ratkaisuna on korostunut, ja 1980-luvun viimeisistä vuosista lähtien on esitetty Itä- Euroopan maiden taloudellisen tukemista reaktiona alueen vakavaan saastetilanteeseen ja heikkoon taloudelliseen tilanteeseen. Tutkielmassani argumentoin, että taloudellisen tukemisen ehdottamisen taustalla on poliittisten syiden lisäksi ymmärryksen kasvu meren ekosysteemin välttämättömyydestä ihmiskunnalle, sekä kasvanut huoli ja laajentunut käsitys Itämeren saastumisesta, ja saasteiden leviämisestä yli valtioiden rajojen.
”Meille tämä kaasuputki ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys” : Nord Stream -kaasuputkihanke Suomen lainsäädännössä ja eduskunnan puheenvuoroissa vuosina 2005–2010

Itälä, Pekka (2018)

Nord Stream -kaasuputki herätti voimakkaita tunteita ympäri Eurooppaa jo ennen kuin hankkeen toteuttaminen lyötiin lukkoon 2000-luvun puolivälissä. Nord Stream AG:n tilaama, kahdesta rinnakkaisesta kaasuputkesta koostuva hanke kuljettaa kaasua Venäjän laajoilta maakaasuesiintymiltä Itämeren alitse suoraan Saksaan. Itämerellä putki kulkee Venäjän, Saksan sekä Tanskan aluevesien ja talousvyöhykkeiden lisäksi myös Suomen ja Ruotsin talousvyöhykkeellä. Nord Stream -kaasuputkihanke nähtiin merkittäväksi taloudelliseksi hankkeeksi Euroopan energiahuoltovarmuuden kannalta, sillä maakaasunkulutuksen katsottiin lisääntyvän huimasti lähivuosina ympäristöystävällisempiin polttoaineisiin siirryttäessä. Putkilinjojen rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2010. Ensimmäinen putkilinja otettiin käyttöön elokuussa 2011 ja toinen lokakuussa 2012. Nord Stream AG on monikansallinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Sveitsissä. Hanke sai kuitenkin osakseen suurta kritiikkiä, sillä Nord Stream AG:n suurimpana osakkaana on Venäjän valtion omistama Gazprom. Venäjän vuosien 2004 ja 2006 kaasukiistat Itä-Euroopan energiankauttakulkumaiden kanssa nostivat esille huolen, että Venäjä pystyisi kaasuputken avulla painostamaan Euroopan maita poliittisien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Venäjän luotettavuus varteenotettavana energiatoimittajana kärsi kolauksen kaasukiistojen seurauksena ja sai monet pohtimaan Venäjä-riippuvuuden vähentämistä energiatoimituksissa. Yhtenä suurimmista kysymyksistä kaasuputkeen liittyen oli sen vaikutus erittäin haavoittuvaan Itämereen, mistä esitettiin sekä negatiivisia että positiivisia pitkän aikavälin näkemyksiä. Suomen hallitus näki kaasuputken kansainvälisenä taloudellisena hankkeena, joka on Suomelle ainoastaan ympäristökysymys ja käsitellään myös sellaisena. Valtiojohto sekä muut viranomaistahot korostivat, ettei hanke ole Suomelle ulko- tai turvallisuuspoliittinen kysymys, sillä tehtyjen selvitysten mukaan kaasuputken rakentamisen tai sen käytön ei nähty aiheuttavan sotilaallisia tai poliittisia uhkakuvia. Tutkielman aiheena onkin tarkastella Nord Stream -kaasuputkihankkeen lainmukaisia edellytyksiä Suomessa sekä hankkeesta käytyä keskustelua eduskunnassa vuosina 2005–2010. Tutkielmassa hankkeen lainsäädännöllisiä edellytyksiä on tarkasteltu Suomen lainsäädännön kautta, jonka yhteydessä on myös tarkasteltu hankkeeseen vaikuttavia kansainvälisiä sopimuksia. Hankkeen kannalta oleellisia kansainvälisiä sopimuksia ovat YK:n merioikeusyleissopimus, Espoon sopimus sekä Itämeren suojelusopimus eli ns. Helsingin sopimus, jotka muodostavat sen kansainvälisen sopimusympäristön, jonka puitteissa hankkeen osapuolten tuli soveltaa omaa kansallista lainsäädäntöään. Suomen kansallisesta lainsäädännöstä hankkeeseen vaikuttivat etenkin Suomen talousvyöhykkeestä säädetty laki, jonka mukaan talousvyöhykkeen ympäristösuojelussa ja vesirakentamisessa sovelletaan lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, ympäristönsuojelulakia sekä vesilakia ja näiden nojalla annettuja säädöksiä. Suomen lainsäädännön mukaan kaasuputken rakentaminen maan talousvyöhykkeelle edellytti valtioneuvoston suostumusta Suomen talousvyöhykkeen hyödyntämiseksi sekä vesilain mukaista vesilupaa putken rakentamiseksi ja käyttämiseksi maan lainkäyttöalueella, josta päättäminen oli ympäristöviranomaisen tehtävä. Kaasuputkihankkeen toteuttaminen edellyttänyt lainmukaista eduskuntakäsittelyä, eikä hankkeesta päättäminen kuulunut eduskunnalle, vaikka kyseessä olikin merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Eduskunnan kaasuputkihankkeeseen liittyviä puheenvuoroja tarkasteltiin retorisen diskurssianalyysin avulla, jolloin puheenvuorojen argumenteista pystyttiin tunnistamaan kaasuputkihankkeelle annettuja merkityksiä. Puheenvuoroanalyysin tulokset myös kvantifioitiin tilastoihin yleisten argumentaatiotendenssien, merkitysten ilmenemisfrekvenssin sekä mm. puoluekohtaisen tarkastelun helpottamiseksi. Eduskunnassa esitettiin syyskuun 2005 ja huhtikuun 2010 välisenä aikana kaiken kaikkiaan 177 kaasuputkihankkeeseen liittyvää puheenvuoroa 22 eri asia- ja pöytäkirjassa, mikä kertoo, että hanke nähtiin merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Näissä puheenvuoroissa kaasuputkelle annettiin yhteensä 289 merkitystä. Eniten painoarvoa puheenvuoroissa annettiin hankkeen kielteisille ympäristöpoliittisille vaikutuksille. Toiseksi eniten argumentoitiin hankkeen talous- ja energiapoliittisista merkityksistä, joissa hanke näkyi myönteisessä valossa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta hanke puolestaan nähtiin kielteisessä valossa. Eduskunnan puheenvuoroanalyysin avulla tehtiin muutama mielenkiintoinen löydös. Ensinäkin ministerien argumentit pohjautuivat ennakko-oletusten mukaisesti hyvin pitkälti hankkeen juridiikkaan sekä sen lainmukaisiin edellytyksiin. Toinen mielenkiintoinen puoluevertailussa ilmennyt aspekti oli se, että hallitus-oppositiojako ei näkynyt selkeästi hankkeelle annetuissa merkityksissä, vaan hankkeelle annettiin sekä kielteisiä merkityksiä hallituspuolueiden taholta, että myönteisiä merkityksiä oppositiopuolueissa. Lisäksi kaasuputkihanke nähtiin hyvin positiiviselta kannalta Vanhasen ensimmäisen hallituksen pääpuolueissa keskustassa ja SDP:ssä, kun taas Vanhasen II hallituksen ”uudet” puolueet, kokoomus sekä vihreät, suhtautuivat hankkeeseen kriittisesti.
Politics, Law, and Environmental Cooperation : The Renegotiation of the 1992 Helsinki Convention

Must, Anneli (2013)

Background: The 1974 Helsinki Convention on Marine Protection of the Baltic Sea Area is one of the world’s most successful and comprehensive international environmental agreements. The purpose of this work is to explore how and why a new non-binding Helsinki Convention was renegotiated in 1992 during a period of great political upheaval in the Baltic Sea area and how politics, law, and environmental cooperation were intertwined in this process. Methods: This work strives to show evidence of 'leader-lagger' dynamics in motion evolving from different environmental and political traditions in littoral states that led to a non-binding convention result when one of the stated purposes of the renegotiation was to draw up more stringent rules. This work analyses how key leader countries used their powerful positions to dominate the renegotiations, instituting regime change in the Baltic Sea Region as well as the non-binding result. The main source materials used are the archives of the Finnish Foreign Ministry and the Baltic Marine Environmental Protection Commission, better known as HELCOM. Results: Evidence of leader countries exerting influence over lagger states in the renegotiation. Also, renegotiations brought forth a change of regime in regards to the HELCOM institution, as non-state actors enter and play a prominent role. Politics played a role in how law and environmental cooperation were institutionalized as a result of the renegotiation. Conclusion: Political context is important when analysing international agreements, without context it is difficult to comprehend why some decisions are taken in particular circumstances.

Now showing items 1-3 of 3

Browsing by Subject "Itämeri"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO