Browsing by Subject "Ukraina"

Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.

Poliittisten puolueiden kantojen vaikutusta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tutkivassa tieteellisessä kirjallisuudessa on tähän asti pitkälti keskitytty Yhdysvaltoihin, muiden toimijoiden jäädessä tarkastelun ulkopuolelle. Tämä tutkielma pyrkii täyttämään tätä tyhjiötä analysoimalla Euroopan seitsemännen ja kahdeksannen parlamentin puolueryhmien poliittisten kantojen näyttäytymistä parlamentin harjoittamassa Venäjä-politiikassa, Venäjän miehitettyä Krimin ja ryhdyttyä tukemaan Itä-Ukrainassa toimivia venäjämielisiä ryhmittymiä. Tutkielma ottaa kantaa siihen, onko poikkeuksellista yhtenäisyyttä kuvaava ”rally around the flag” -efekti havaittavissa puolueryhmien käyttäytymisessä. Peilaamalla analyysin tuloksiin tutkielma arvioi myös ilmausten ’tavalliseen tapaan’ (engl. ”business as usual”) ja ’politiikka päättyy rantaviivalla’ (engl. ”politics stops at the water’s edge”) paikkansapitävyyttä. Euroopan parlamentti muodostaa erityisen kiinnostavan tutkimuskohteen, koska se antaa kattavan kuvan eurooppalaisissa yhteiskunnissa esiintyvistä poliittisista näkemyksistä. Analysoimalla parlamentin käyttäytymistä suhteessa Venäjään voidaan ennustaa Euroopan unionin ja Venäjän välisten suhteiden kehittymistä. Ukrainan kriisin kontekstissa Euroopan parlamentin ulkopolitiikka koostuu europarlamentaarikoiden puheenvuoroista, parlamentin nimenhuutoäänestyksistä, sekä päätöslauselmista. Tutkielmassa puolueryhmien kannat määritellään tarkastelemalla puolueryhmien argumentaatiota ryhmäpuheenvuoroissa. Puolueryhmien yhtenäisyyttä ja koalitioitumista arvioidaan analysoimalla parlamentissa suoritettuja nimenhuutoäänestyksiä. Yhtenäisyyden ja koalitioitumisen mittaamiseen sovelletaan Simon Hixin kehittämää AI-indeksiä. Analyysin teoreettinen viitekehys koostuu sosioekonomisesta vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudesta ja atlanttis–eurooppalaisesta-ulottuvuudesta. Analyysin tulokset vahvistavat, että puolueryhmien äänestyskäyttäytyminen noudattaa vasemmisto–oikeisto-ulottuvuutta ja koalitiomalleja. Puolueryhmien äänestyskäyttäytyminen Ukrainan tilanteen ja Venäjän toimien suhteen ei merkittävästi eroa muusta ulkopolitiikasta, ja puoluejäsenyys vaikuttaa europarlamentaarikon äänestyskäyttäytymiseen enemmän kuin kansalaisuus. Puolueryhmät ovat poikkeuksellisen yhtenäisiä ryhmäpuheenvuoroissa, eli ”rally around the flag”-efekti on havaittavissa. Eli puheenvuorojen suhteen ’politiikka päättyy rantaviivalla’ -ilmaus pitää paikkansa. Toisin sanoen Ukrainan tilanteen ja Venäjän toimien käsittely on puheenvuorojen poikkeuksellista yhtenäisyyttä lukuun ottamatta edennyt parlamentissa ’tavalliseen tapaan’.