Browsing by Subject "aatehistoria"

Now showing items 1-3 of 3

”Suomi sovittautuu aktiivisesti muuttuviin olosuhteisiin” : menneisyyden kokemusten ja tulevaisuuden odotusten suhde Suomen ensimmäisessä tulevaisuusselonteossa (1993) ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä (1994)

Keränen, Roope (2023)

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen menneisyyden kokemusten ja tulevaisuuden odotusten suhdetta valtioneuvoston ensimmäisessä tulevaisuusselonteossa, ”Suomen tulevaisuus ja toimintavaihtoehdot – valtioneuvoston selonteko eduskunnalle” (1993) ja sitä kommentoivassa eduskunnan mietinnössä ”Tulevaisuusvaliokunnan mietintö N:o 1/1994 vp valtioneuvoston selonteosta pitkän aikavälin tulevaisuudesta” (1994). Nämä asiakirjat ovat ainutlaatuinen avaus suomalaisessa poliittisessa historiassa. Ne ovat ensimmäinen kerta, kun Suomessa on valtiovallan tasolta tuotettu Suomea koskevia arvioita sen tulevaisuudesta ja vaihtoehdoista. Taustana näiden dokumenttien luomiseen on kylmän sodan päättymisen jälkeinen muuttunut maailmanpoliittinen tilanne sekä Suomeen vaikuttanut talouslama 1990- luvun alussa. Keskeiset käsitteet tutkielman kannalta ovat saksalaisen käsitehistorioitsijan Reinhart Koselleckin (1985) luomat kokemustila ja odotushorisontti. Nämä ovat analyyttisia ajanjäsennyksen termejä, joiden avulla tutkitaan ja tulkitaan historiallista aikaa. Koselleckin mukaan kokemustila koostuu menneistä tapahtumista, joiden koetaan vaikuttavan nykyisyydessä. Odotushorisontti taas koostuu toiveista, haaveista, peloista ja arvioista siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Odotushorisontti voi laajentua tai supistua joko niin, että menneisyyden kokemukset vaikuttavat odotushorisonttiin suoraan tai vain välillisesti. Koselleck erottelee kaksi tapaa, jolla tulevaisuutta on alettu moderniteetin aikana arvioida menneisyyden perusteella. Nämä tavat ovat rationaalinen prognoosi, joka perustuu historiallisista kokemuksista johdettuihin arvioihin ja historiallisen prosessin filosofia, joka perustuu historianfilosofisiin teorioihin ja niistä johdettuihin päätelmiin. Tutkielman menetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa aatehistoriallinen tutkimusperinne. Sisällön analyysissa tukeudun Jouni Tuomin ja Anneli Sarajärven kirjassa ”Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi” (2018) kuvaamiin menetelmiin, aatehistoriassa taas ennen kaikkea Markku Hyrkkäsen ”Aatehistorian mieli” (2002) kirjaan. Tutkimusprosessi eteni siten, että jaoin aineistossa esiintyviä menneeseen, nykyisyyteen tai tulevaisuuteen liittyviä asioita teemoittain. Tässä tutkielmassa käsittelen viittä aineistossani usein esiintynyttä teemaa, jotka ovat: talous, ympäristö, poliittinen maantiede, historia ja arvot. Sekä valtioneuvoston selonteossa että tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä odotushorisontti perustuu enemmän rationaaliseen prognoosiin kuin historiallisen prosessin filosofiaan. Kokemustilaa kuvataan ensisijaisesti ajankohtaisten ongelmien kautta ja tulevaisuutta arvioidaan niistä käsin. Erityisesti taloutta käsitellessä korostuvat synkät arviot hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja ihmisten toimeentulosta. Ympäristön suhteen aikalainen kokemustila koostuu hyvistä kokemuksista ympäristön suojelusta Suomessa, mutta globaali näkymä on arvaamattomampi. Poliittisen maantieteen ja historian teemoissa korostuvat muuttuneesta maailmanpoliittisesta tilanteesta nousevat toiveet, mutta myös epävarmuudet. Odotushorisontti on myönteinen kuitenkin vain, jos Suomen lähialueidenkin kehitys on myönteistä. Arvoista puhuttaessa kokemustilaan liittyy talouslama ja siitä johtuva ”henkinen lama”. Odotushorisontti ei arvojenkaan osalta avaudu mahdollisuuksien kautta, vaan aineistossa arvioidaan lähinnä ajankohtaisten ristiriitojen ratkaisuvaihtoehtoja.
Talonpoikaista kansaa rakentamassa : vuoden 1925 maalaiskansakoulun opetussuunnitelman ideologia

Suominen, Antti Vihtori (2020)

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1925 valmistuneen maalaiskansakoulun opetussuunnitelman ideologiaa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka opetussuunnitelmalla pyrittiin vahvistamaan oppilaiden suomalaiskansallista identiteettiä ja miten tavoiteltua kansalaisuutta käsitteistettiin. Tutkielmassa tarkastellaan opetussuunnitelmakomitean intentioita suunnitelman laadinnassa. Opetussuunnitelmaa tarkastellaan suhteessa valkoisen Suomen eri juonteisiin ja kansan eheyttämisstrategioihin. Opetussuunnitelmakomitean puheenjohtajana toimi Mikael Soininen, kasvatustieteilijä ja kansallisen edistyspuolueen poliitikko. Hän toimi muun muassa kouluhallituksen ylijohtajana ja kirkollis- ja opetusministerinä suunnitelman valmistelun aikaan. Komitean muut jäsenet edustivat taustaltaan myös kasvatusalaa. Komitean intentioiden saavuttamiseksi tutkielmassa hyödynnetään Quentin Skinnerin menetelmällisiä pohdintoja aatehistoriallisesta tutkimuksesta. Tutkielmassa selvitetään, mitä opetussuunnitelma itsessään merkitsi ja mitä komitea sillä tarkoitti. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu komitean julkaisuista, asia- ja pöytäkirjoista sekä aikalaissanomalehtiaineistoista. Sekundäärilähteinä hyödynnetään aiempaa tutkimuskirjallisuutta kasvatuksen historiasta, suomalaisesta nationalismista ja ajanjakson poliittisesta historiasta. Tutkimuksen kysymyksenasettelu nousi aineistosta ja sekundäärilähteistä. Analyysissa tarkastellaan tutkimusaineistoa neljän näkökulman - kotoiseen uurastukseen, uskonnollisuuteen, isänmaallisuuteen ja siveellisyyteen kasvattamisen - kautta. Opetussuunnitelmakomitean intentio oli vahvistaa oppilaiden talonpoikaista identiteettiä, jolla oli selkeitä yhtymäkohtia fennomaanisen talonpoikaisihanteen lisäksi moderneihin kansalaisihanteisiin. Identiteettipoliittisten tavoitteiden lisäksi maatalousopetuksella valmennettiin oppilaiden käytännöllisiä taitoja maalaiselämää varten. Opetuksella edistettiin sotien välisen ajan maatalouspoliittisia tavoitteita, kuten tuottavuuden parantaminen tai omavaraisuuden saavuttaminen. Kansakoulujen maatalousopetus liitti koulut myös osaksi maatalouden valistus- ja neuvontatoimintaa. Tutkielmassa osoitetaan, että identiteettipoliittisesti intentio oli vahvistaa oppilaiden suomalaiskansallista identiteettiä, johon liittyivät kansan talonpoikaisuuden lisäksi keskeisinä määreinä kristillisyys, isänmaallisuus ja siveellisyys. Uskonnonopetuksen tarkoitus oli kasvattaa lapsista hartaita, kristillissiveellisiä kansalaisia. Isänmaallisen mielen vahvistamiseen pyrittiin useissa oppiaineissa: historian opetuksen tehtäväksi määriteltiin kansan historian opettaminen ja se suuntautui siten vahvasti kansalliseen historiaan. Kansakoulun lukukirjojen tarkoitukseksi määriteltiin isänmaallisiin harrastuksiin ohjaaminen. Komitea asetti kotiseudullisuuden opetuksessa läpileikkaavaksi periaatteeksi. Sillä pyrittiin vahvistamaan oppilaan kiintymyssuhteita hänen lähiympäristösäänsä ja isänmaahansa. Kansallinen identiteetti liittyi opetussuunnitelmassa erilaisiin spatiaalisiin tasoihin, kun suomalaisuus esitettiin topeliaanisena ideaalina. Siveellisyys- käsitteestä on havaittavissa suunnitelmassa kaksi erilaista merkityskenttää: valtiollisen toimijuuden ja moraalin, joista korostetaan erityisesti jälkimmäistä. Kansalaiskasvatuksen tavoite oli ohjata oppilaat toimimaan aktiivisesti yhteisen hyvän edistämiseksi ja vahvistaa tasavallan perustaa. Tutkielman perusteella esitetään, että opetussuunnitelmalla on erityisiä yhtymäkohtia sisällissodan jälkeiseen keskustapolitiikkaan. Erityisesti siihen vaikuttivat puheenjohtaja Soinisen edistyspuoluelaiset käsitykset. Opetussuunnitelman tulevaisuuden perspektiivissä korostui usko traditioita vaalivaan ja nykyaikaiseen talonpoikaistoon, joka muodosti kansakunnan ytimen. Kapitalististen ristiriitojen ulkopuolinen, maahan kiinnittynyt talonpoikaisto edusti opetussuunnitelmassa eheytyvää kansakuntaa, johon liittyivät muut edistyspuoluelaiset elementit: eheys, kansanvaltaisuus ja edistyksellisyys. Komitean työtä määritti yhtäältä sen maltillisuus suhteessa valkoisen Suomen oikeistolaisimpiin suuntauksiin ja toisaalta työväenliikkeen haasteeseen vastaaminen.
Tasavallan puolesta laittomuutta vastaan : Kansallisen Edistyspuolueen aktiivien toiminta Vapaamielisten Klubin piirissä lapuanliikkeen vuosina 1929–1932

Reinimäki, Aki (2011)

Suomen tasavalta joutui kovan haasteen eteen 1930-luvun vaihteessa. Oikeistoradikalismin nousu sai aikaan tilanteen, jossa tasavaltalainen valtiojärjestys oli uhattuna. Oikeiston uhka kiteytyi kansalaisliikkeessä, jota kutsuttiin lapuanliikkeeksi. Käsittelen tutkimuksessani lapuanliikkeen aikaa, pääpiirteissään marraskuusta 1929 huhtikuuhun 1932. Kansallinen Edistyspuolue, jonka nuorsuomalaiset tasavaltalaiset olivat perustaneet joulukuussa 1918, seisoi vahvasti laillisuuden takana. Tutkimukseni pääosassa on edistyspuolueen keskeisten henkilöiden toiminta. Tässä toiminnassa korostuu pienen helsinkiläisyhdistyksen, Vapaamielisten Klubin, rooli. Edistyspuolueen poliittista perintöä ei tänä päivänä jatka yksikään puolue. Tämän vuoksi sen toiminnasta ei ole olemassa vastaavaa historiankirjoitusta kuin muista puolueista. Tutkimukseni täydentää kuvaa Suomen puoluejärjestelmän historiasta ja 1920–1930-lukujen vaihteen sisäpolitiikasta. Tutkimus kuuluu aatehistoriallisen tutkimuksen piiriin, nuorsuomalaisuuden tutkimuksen perinteeseen. Selvitän tutkimuksessani, miten Suomen tasavaltalaisen hallitusmuodon ja laillisuuden kannattajat pyrkivät puolustamaan isänmaataan lapuanliikkeen muodostamaa uhkaa vastaan. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten edistyspuolueen aktiivit vastustivat lapuanliikettä? Kuka vastusti ja mistä syystä? Kuvaan myös sitä, millaiset eri puolueiden kannattajista koostuneet ryhmittymät lapuanliikkeen vaiheissa olivat vastakkain. Tutkimukseni keskittyy nimenomaan lapuanliikkeen porvarillisiin vastustajiin. Käytän teoreettisena viitekehyksenä sukupolviteoriaa, jonka avulla hahmotan eri ryhmittymien syntymisen syitä ja niiden sisäistä jakoa. Lapuanliikkeen aikaan aktiivisina toimivat eri-ikäiset, eri ikäpolvien aktiivit. Kun lapualaiset alkoivat suuntautua yhä enemmän laittomuuden ja oman käden oikeuden puolelle, alkoivat vastaavasti tasavallan puolesta taistelleet pitää yhtä. He perustivat aktiivista lapualaisvastarintaa tekemään Isänmaan ja Lain Puolesta -järjestön. Lapuanliikettä vastaan nousivat toisaalta vanhat, suurlakon aikuisiällä kokeneet valtiomiehet sekä lapualaisten ikätoverit, joille laillisuus, tasavalta ja sisällissodan punaiset–valkoiset -leirijaon hälventäminen olivat tärkeitä. Mäntsälän kapinassa talvella 1932 taistelu tasavallasta kulminoitui. Vastakkain olivat nuorsuomalaisen tradition kaksi vahvaa fraktiota: aktivistifraktio, joka nojasi aktiivisen vastarinnan ja valkoisen Suomen – vapaussodan – kokemuksiinsa, ja tasavaltalais-laillisuusfraktio, joka nojasi laillisuusperinteeseen ja hallitusmuototaistelun tasavaltalaisuuteen. Kaiken taustalla oli vanhemman sukupolven mentaliteetti, jota nuorempien sukupolvien fraktiot seurasivat – sukupolviteorian mukaan tulkittuna ne olivat liittyneet vanhemman sukupolven poliittiseen traditioon. Vapaamielisten Klubin, Kansallisen Edistyspuolueen ja Isänmaan ja Lain Puolesta -järjestön yhteys on ollut hyvin tiivis. Tämä johtuu ratkaisevan paljon niissä toimineista henkilöistä. Tärkeimmän alkuperäislähteen muodostaa Vapaamielisten Klubin arkisto. Aiemmista tutkimuksista tärkeimmät ovat Matti Virtasen Fennomanian perilliset, Vesa Vareksen ja Timo Soikkasen Sukupolvi selittäjänä Suomen historiassa sekä Juha Siltalan Lapuan liike ja kyyditykset 1930.

Now showing items 1-3 of 3

Browsing by Subject "aatehistoria"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO