Browsing by Subject "edunvalvonta"

Ikääntyvien taloudelliset asiat ja heidän oma kykynsä huolehtia taloudellisista asioista on yksi sosiaaliitomen merkittävistä työllistäjistä. Eläketulojen pienuus tuottaa vaikeuksia suoriutua arjesta ja se luo osaltaa suurta henkistä painetta ikääntyvän arkeen, se voi lisätä velkaantumista ja jopa asunnottomuutta. Sosiaalityössä kohdataan ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ajautuvat jatkuvaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen piiriin. Kelan perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan arkipäivän kustanuksia oman eläkkeen lisänä. Edunvalvonnan yhtenä tehtävänä on olla turvaamassa ja selkeytämässä ikääntyneen taloudellista tilannetta ja osaltaan olla suojaamassa häntä siitä, ettei taloudellinen tilanne pahene entisestään. Sosiaalityö on usein järestämässä edunvalvontaa ikääntyville ihmisille. Tutkimukseni tarkoitus on löytää vastauksia siihen, miten yleinen edunvalvonta vaikuttaa ikääntyvän arkeen, itsemääräämisoikeuteen sekä miten hän kokee yleisen edunvalvonnan toimivan omalla kohdallaan. Tutkimus toteutetaan haastatteluiden kautta, josta kerätty aineisto käsitellään ja siitä pyritään löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tärkeää on saada yleisen edunvalvonnan piirissä olevan ikääntyvän henkilön oma ääni kuuluviin, mitä hän ajattelee ja miten hän kertoo oman näkemyksensä yleisestä edunvalvonnasta. Tulososiossa käydään lävitse Kuinka päämieht kokevat yleisen edunvalvonnan ja onko siitä ollut heille apua arjen pyörittämisessä, sekä, miten edunvalvonta on vaikuttanut heidän arkeensa. Pääsääntöisesti tuloksista voidaan päätellä, että edunvalvovonnalle on tarvetta, koska oma kyky huolehtia omista asioistaan on heikentynyt. Myös yhteydenpito edunvalvojaan nousi esille tutkimusaineistosta selkeästi. Yhteydenpidon vaikeutta tai hankaluutta pidettiin merkityksellisenä, tiedon kulun vaikeus ja yhteydenpidon vaikeus oli yhteinen tekijä haatateltavilla. Pienet käyttövarat myös herättivät keskustelua, joka tuotti vastauksia myös siihen miten arki päämiehillä sujuu. Arjessa elämistä pidettiin rutiininomaisena ja se, että eläkkeelle jääminen toi mukanaan sosiaalista eristäytymistä ja ongelmia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen. Edunvalvonta kuitenkin nähtiin taloudellisten asioiden järjestäjänä myönteisesti, vaikkakin negatiivisuutta ilmeni juuri käyttövarojen pienuudessa. Kuitenkin yleiselle edunvalvonnalle oltiin myötämielisiä, sillä haastateltavien mielestä se on auttanut ja tukenut heitä selviytymään arjestaan. Tutkielma tuotti tietoa siitä, miten yleisessä edunvalvonnassa olevat kokevat sen vaikuttavan heidän omaan elämäänsä.

Tutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten alueiden Brysselissä toimivat EU-toimistot hyödyntävät ylikansallisia verkostoja EU-edunvalvonnassaan. Alueellinen edunvalvonta on huomattava ilmiö Euroopan unionin kontekstissa, sillä Brysselissä toimii pysyvästi yli 200 alueita edustavaa EU-toimistoa ja suuri määrä niiden yhteistyöverkostoja. Alueiden EU-toimistojen lobbaustyötä on tutkittu verrattain paljon kansainvälisesti, mutta edunvalvontaverkostoihin kohdistuvan tutkimuksen määrä on vähäinen. Tutkielmassa suomalaista edunvalvontaa alueiden verkostoissa tarkastellaan monitasohallinnan teoreettisesta perspektiivistä, joka painottaa päätöksentekoon osallistuvien toimijoiden moninaisuutta. Monitasohallinnan näkökulmasta vallankäyttäjinä nähdään kansallisvaltioiden ohella aluehallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita sekä näiden kompleksisia yhteenliittymiä – kuten alueiden verkostoja. Tutkielman aineiston pääosa muodostuu kolmesta suomalaisen EU-aluetoimiston edustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin Brysselissä teemahaastattelun mallin mukaisesti, äänitettiin ja muutettiin kirjalliseen muotoon. Aineistoa on täydennetty kokonaisvaltaisemman verkostokartoituksen mahdollistamiseksi suomalaisten EU-aluetoimistojen verkkosivuilta löytyvillä tiedoilla toimistojen verkostojäsenyyksistä. Analyysiin käytetään laadullista teemoittelumenetelmää, joka perustuu aineistosta löytyvien kuvaavien mallien identifioimiseen ja jalostamiseen analyysiksi. Tuloksista käy ilmi, että kaikki suomalaiset EU-aluetoimistot hyödyntävät edunvalvonnassaan ylikansallisia verkostoja. Todetaan, että verkostojen jakaminen teemojen mukaisiin kategorioihin on vaikeaa verkostojäsenyyksien monipuolisuuden vuoksi. Suuren osan verkostoista voi kuitenkin nähdä rakentuvan seuraavien neljän teeman ympärille: alueen elinkeinoelämä, keskusta-periferia-asetelma, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä naapurialueiden yhteistyö. Suomalaisten alueiden EU-tason intressit näyttävät myös osittain poikkeavan toisistaan siten, että toimistojen verkostoissa ilmenee eroavaisuuksia. Lisäksi saatiin selville, että osa verkostoista keskittyy enemmän edunvalvontatoimintaan, kun taas osa painottaa alueiden hanketoimijoiden toimintamahdollisuuksien tukemista. Nämä roolit kuitenkin kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Varsinaisia tapoja hyödyntää verkostoja EU-edunvalvontaan tunnistetaan kolme: tiedonhankinta, profiloituminen ja kriittisen EU-edunvalvontamassan muodostaminen. Näistä jälkimmäisen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin merkittäviä varauksia. Verkostokumppaneiden kanssa ei aina ole helppoa muodostaa yhtenäistä edunvalvontarintamaa, vaikka menestystarinoitakin löytyy. Kaikkien edunvalvontatoiminnan muotojen takana vaikuttavana yhdistävänä teemana identifioidaan kontaktit. Lisäksi todetaan, että monitasohallinnan perspektiivi näyttäisi kuvaavan alueiden verkostotoimintaa verrattain osuvasti. Tutkielman aineistoon ja teoreettiseen viitekehykseen liittyy rajoitteita, jotka on pidettävä mielessä tuloksia tulkittaessa. On muistettava, että aineisto koostuu yksinomaan edunvalvojien näkökulmista, eikä edunvalvonnan tuloksellisuudesta tulisi vastapuolen, eli EU-instituutioiden edustajien, perspektiivin puuttuessa vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta monitasohallinnan viitekehyksen häilyvyys mahdollistaa varsin vapaat kädet erilaisten ilmiöiden niputtamiseksi sen alle.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoren rikosprosessissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden, poliisien ja syyttäjien näkemyksiä sosiaalityön paikasta ja tehtävistä nuoren rikosprosessissa sekä tarkastella sosiaalityön ammatillisen toiminnan ja perinteisten työmuotojen ilmenemistä nuorten rikoksentekijöiden parissa tehtävässä työssä. Tutkimuksen tavoitteena on tarkentaa kuvaa siitä, millainen paikka sosiaalityöllä on nuoren rikosprosessissa sekä millaiseksi nuorisoprosessissa toimivat viranomaiset hahmottavat sosiaalityön tehtävät viranomaisten ketjussa. Sosiaalityöntekijät osallistuvat nuoren rikosasian käsittelyyn lähtökohtaisesti huolehtimalla nuoren edunvalvonnasta esitutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä sekä osallistuvat nuorten seuraamusselvitysten laadintaan yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Sosiaalityön paikan ja tehtävien yksityiskohtaisempi määrittely sekä lastensuojelun roolin tarkastelu nuorten rikosasioiden käsittelyssä on tärkeää, sillä lastensuojelutoimien on todettu olevan Suomessa rikosoikeusjärjestelmää merkittävämmässä asemassa nuorten rikollisuuteen puuttumisessa. Tutkimus paikantuu Helsinkiin, missä sosiaalityö nuoren rikosprosessissa on keskitetty tehtävien hoitoon erikostuneelle sosiaalityöntekijöiden ryhmälle. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2011 ja se koostuu nuorten rikosasioiden käsittelyyn osallistuvien sosiaalityöntekijöiden, poliisien ja syyttäjien sekä alueen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastatteluista. Aineisto analysoitiin käyttämällä teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jonka avulla haastatteluaineistosta poimittiin Jorma Sipilän (1989) määrittämiä sosiaalityön perinteisten työmuotojen ilmentymiä sekä määriteltiin sosiaalityön paikkaa ja tehtäviä nuoren rikosprosessissa. Taustalla oli myös ajatus siitä, että sosiaalityö itsessään voidaan määritellä yhtäältä sosiaalityöntekijän ammatillisen toiminnan, sosiaalityön yksilö- ja yhteiskunnallisten tehtävien sekä työmuotojen kautta. Tämän tutkimuksen mukaan sosiaalityön perinteisistä työmuodoista suojelu, kontrolli, tuki, sosialisaatio ja terapia ovat edelleen paikannettavissa sosiaalityöntekijän toiminnasta ja näkyvät nuoren rikosprosessissa erilaisina työskentelytapoina, toimenpiteinä sekä työtä ohjaavina periaatteina. Myös yhteistyö muiden viranomaisten sekä verkostojen kanssa on vahvasti läsnä sosiaalityöntekijän työssä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että sosiaalityön tehtävät sekä sosiaalityön merkitys ja paikka nuoren rikosprosessissa nähdään varsin yhdenmukaisesti ja sosiaalityöllä on paikkansa läpi nuoren rikosprosessin. Sosiaalityön odotetaan puuttuvan nopeasti nuoren rikolliseen toimintaan, jossa erilaiset lastensuojelun toimenpiteet ja palveluohjaus ovat keskeisessä asemassa. Sosiaalityön paikka nuoren rikosprosessissa on tärkeä myös nuoren tukemisen, ohjauksen ja neuvonnan kannalta. Nuorten toimintaan puuttumisen ja vaikuttamisen näkökulmasta sosiaalityöltä odotetaan nuoren kasvun, vastuunoton ja oman elämänhallinnan tukemista sekä työskentelyä nuoren tukiverkostojen rakentajana. Sosiaalityöllä on myös merkittävä paikkansa ja tehtävänsä nuoren kokonaistilanteen arvioijana, nuoreen liittyvän asiantuntijatiedon tuottajana sekä muiden viranomaisten työn tukena. Nuorten rikollisuuden ehkäisy sekä nuorten toimintaan puuttuminen ovat myös kaikkien nuoren rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten työtä ohjaavia yhteisiä tavoitteita.