Browsing by Subject "eduskuntavaalit"

Sukupuolittunut politiikka tarkoittaa, että naiset tai miehet ovat politiikassa vähemmistönä ja edustavat politiikassa eri asioita. Näin tapahtui Suomessa heti ensimmäisen eduskunnan valitsemisesta lähtien. Tutkielmassa selvitetään, miten politiikan sukupuolittuneisuutta tuotettiin eduskuntavaalien ehdokasasettelussa 1907–1917. Tutkimuskohteena on Suomen sosialidemokraattinen puolue Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Sukupuoli ehdokasasettelussa 1900-luvun alussa on tutkimuksessa yksityiskohdiltaan tuntemattomaksi jäänyt alue, johon tässä tutkielmassa kohdistetaan tarkempi valokeila. Ehdokasasettelua lähestytään Meryl Kennyn (2013) hahmottelemaa feminististä institutionalismia hyödyntäen. Siinä instituutiot ovat ihmisten välisen toiminnan formaaleja ja informaaleja säännönmukaisuuksia, jotka ymmärretään sukupuolittuneiksi. Tutkielmassa ehdokasasettelun instituutioita tunnistetaan ja eritellään SDP:n puolue- ja piiriasiakirjoista sekä piirilehdistä. Aineiston osana kerätään ensimmäistä kertaa yhteen SDP:n kaikki ehdokaslistat 1907–1917. Ehdokasasettelun ja ehdokkuuden formaalit instituutiot luotiin vuoden 1906 eduskunta- ja äänioikeusreformissa sekä puoluesäännöin. SDP:ssa ehdokasasettelun ratkaiseviksi instrumenteiksi muodostuivat 1906–11 piirijärjestöt ja puolueäänestys. Ehdokkuuden formaalit reunaehdot määräsi vaalikelpoisuus. Kysymykset kansanedustajan iästä ja sukupuolesta vaikuttivat siten, että äänioikeuden ikärajaksi tuli 24 vuotta. Vaalikelpoisten ryhmää jäsennettiin puolueissa edelleen erityisryhmiksi. SDP:ssa naisiin kohdistettu erityishuomio institutionalisoitui informaalisti epäviralliseksi naiskiintiöksi. Piirijärjestöjen valta ehdokasasetteluun pirstaloitui valitsijayhdistyksiin. Hajautumiselle olivat erityisen haavoittuvia harvat naisehdokkaat. Vastaavasti valitsijayhdistyksien ja vaaliliittojen siirtäminen piirijärjestön kontrolliin vahvisti naisten pääsyä ehdokkaaksi. Naiset olivat listasijoituksiensa ja ehdokkuuksiensa kannalta tärkeitä ehdokkaita. He olivat suosittuja ja menivät vaalissa läpi todennäköisemmin kuin miehet. Naiset olivat sekä yleis- että paikallisehdokkaita. Eduskuntavaaliehdokkuudessa oli kyse työväen edustajien valitsemisesta. Projekti, jossa työväen edustusta valtiopäivillä rakennettiin, oli sukupuolittunut. Miehet edustivat projektissa universaalia työläistä, naiset työläisnaista. Ehdokkuuden sisältö perustui työläisyyden tuntemukseen tai kokemukseen, mutta tämä kokemus oli sukupuolittunut. Naisilla oli ehdokkaina erityistä työläisnaisiin ja -perheisiin liittyvää asiantuntemusta. Sukupuolittunut edustuksen projekti perusteli naisten ehdokkuutta, mutta samalla rajasi sitä niin määrällisesti kuin laadullisesti, mikä havainnollistui naiskiintiössä. Politiikan ja työväenliikkeen sukupuolijärjestelmä tarkoitti naisten heikompia edellytyksiä ehdokkuuteen. Puoluejärjestöt olivat tärkein ehdokkaaksi rekrytoitumisen areena, mutta järjestökentällä naisille ja miehille tarjoutuvat näkyvyyden ja kokemuksen paikat olivat erilaisia. Sukupuolijärjestelmä ja työväen edustuksen sukupuolittunut projekti kehystivät naiset naisten ehdokkaina, ei ammattikuntien tai paikallisuuden edustajana kuten miehet. Sosialidemokraattisen naisliiton merkitys kykenevien naisehdokkaiden esiin nostajana korostui. Tutkielmassa monipuolistetaan kuvaa naisista ehdokkaina. Naiset eivät olleet toisen luokan ehdokkaita, joita olisi hyväksytty listoille velvollisuudentunnosta. Naisia oli ehdokkaina eri tyyppejä siinä missä miehiäkin, mutta suuri osa heistä oli vahvoja yleisehdokkaita ja menestyi vaaleissa hyvin. Koska kynnys naisten ehdokkuuteen oli korkea, ehdokkaiksi valikoitui päteviä naisia. Lisäksi tutkielmassa nostetaan rekrytoitumisen areenaksi piiri- ja paikallisjärjestöt aiemmassa tutkimuksessa korostuneen Sosialidemokraattisen naisliiton rinnalle. Ehdokasasettelu ei ollut sukupuolesta vapaata kykyjen mittaamista. Väitän, että ehdokasasettelun sukupuolittuneet instituutiot ja niissä toimivat naiset rakensivat työväen naisten kaksinaisen sukupuolistrategian eduskuntavaaliehdokkuuteen. Sukupuoli jäsensi naisten osallistumista vaaleihin prosessin alusta alkaen ja naiset itse osallistuivat tähän jäsentämiseen. Tällä oli kaksitahoinen vaikutus naisten ehdokkuuteen. Yhtäällä se teki naisten ehdokkuuden perustelluksi ja mahdollisti sen puolesta argumentoimisen työväen sukupuolittuneen edustuksen projektin nimissä. Samalla se rajasi naisten toimintatilaa ehdokkaina: naisia tuli ehdokkaaksi vähän ja vain omassa naisten ehdokkaan kategoriassaan. Pohdin myös, latautuiko työväen- ja naiskysymyksen välinen jännite sukupuolittuneessa ehdokasasettelussa uudelleen.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tutkielmassani tarkastelen, miten Me Naisien ja Annan politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita käsittelevissä kirjoituksissa politisoitiin naisten poliittista ja sosiaalista asemaa ja sukupuolten suhteita. Tarkastelen, mitä naisten asemaan liittyviä keskusteluja naistenlehdet nostivat esiin kolmena naisten poliittisen edustuksen kannalta erityisenä vaalivuotena. Käsittelen vaalivuosia 1983, 1991 ja 2007, jolloin naiset saivat prosentuaalisesti uuden ennätysmäärän paikkoja eduskunnassa. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita on jutuissa painotettu, millainen sävy niissä on, näkyvätkö eduskuntavaalit kirjoituksissa. Oletukseni myös on, että juuri näinä eduskuntavaalivuosina naistenlehdissä on ilmestynyt tavallista enemmän politiikasta ja yhteiskunnasta kertovia kirjoituksia, sekä puhuttelua niemenomaan lukijoille äänestäjinä. Valitsemani vaalivuodet sijoittuvat eri vuosikymmenille, joten työssäni pystyn tekemään eräänlaisen läpileikkauksen, niin naistenlehtien kehityksessä, kuin suomalaisen yhteiskunnan muutoksessakin. Edellä mainitulla tutkimus- ja apukysymyksillä pyrin vahvistamaan jo tutkija Raili Malmbergin esittämää ajatusta siitä, että suomalaisilla naistenlehdillä on ollut oma tehtävänsä kasvattaa lukijoitaan naiskansalaisuuteen . Vuonna 1983 keskiössä oli keskustelu tasa-arvopoliittisista uudistuksista, joilla parannettiin naisten ja perheiden asemaa yhteiskunnassa. Tasa-arvopolitiikan etenemisestä huolimatta naispoliitikot olivat naistenlehdissä vielä uutinen, haastatteluissa olivat lähinnä korkeassa poliittisessa asemassa olleet naispoliitikot, lähinnä ministerit. Eduskuntavaalien suhteen lehdet ottivat aktiivisesti kantaa naisten suuremman edustuksen puolesta. Vuonna 1991 laman vaikutukset hallitsivat lehtien palstoilla: naistenlehdet kommentoivat voimakkaasti laman sukupuolivaikutuksia. Samalla Euroopan integraatio ja kansainvälistyminen nousivat esiin. Eduskuntavaaleissa naisia vedottiin äänestämään inhimillisemmän politiikan puolesta laman olosuhteissa. 2000-luvulla lehdissä näkyi ns. post-politiikan aikakausi, sillä suorat poliittiset kannanotot tai vaatimukset lakiuudistuksista väistyivät. Sukupuolten suhteita arvioitiin työn ja perheen, ei tasa-arvopolitiikan kautta. Molemmissa naistenlehdissä käsiteltiin 1980-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin monipuolisesti tasa-arvopolitiikkaa ja sukupuolten välisiä suhteita. Naistenlehdet ovat omalla panoksellaan osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuoneet esille niitä naisten kannalta esiin nousevia epäkohtia. Sekä Anna ja Me Naiset kokivat muutoksen vuosikymmenien saatossa: aktiivinen kollektiivisen tasa-arvopolitiikan ajaminen on saanut väistyä yksilökeskeisemmän politiikan tieltä ja politiikka on jäänyt lehtien sivuilla osittain paitsioon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords tasa-arvo, mediatutkimus, aikakauslehdet, eduskuntavaalit

Työn tavoitteena oli selvittää keinoja, joilla kansanedustajaehdokkaat voivat käyttää sosiaalista mediaa hyväkseen vaalikampanjassa. Sosiaalisen median vuorovaikutteisen luonteen vuoksi oli luonnollista samalla tutkia myös kansalaisten roolia ehdokkaiden käyttämissä sosiaalisen median yhteisöissä. Teoreettinen viitekehys muodostui poliittisen viestinnän kokemista muutoksista, joista olennaisimpana nähtiin politiikan medioituminen ja henkilöityminen. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli selvittää, miten sosiaalinen media vaikuttaa politiikan medioitumiseen ja henkilöitymiseen sekä pohtia miten sosiaalinen media kokonaisuudessaan on muuttanut kampanjaviestintää. Tutkimus toteutettiin ehdokkaiden näkökulmasta, heidän omaa toimintaansa sekä käytettyjä yhteisöjä havainnoimalla. Menetelmänä käytettiin netnografian eli verkkoetnografian ja teemahaastattelujen yhdistelmää. Aineistoon kuului kolme ehdokasta, joiden toimintaa sekä vuorovaikutusta kansalaisten kanssa havainnoitiin heidän käyttämissään sosiaalisissa yhteisöissä kolmen päivän ajan ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja. Lisäksi ehdokkaan haastattelun avulla pyrittiin selvittämään, minkälaisen merkityksen ehdokas itse kokee sosiaalisella medialla olevan käynnissä olevaan kampanjaan. Ehdokkaat olivat Paula Lehtomäki (kesk.), Elias Erämaja (kok.) ja Jyrki Kasvi (vihr.). Aineistosta hahmottui erilaisia toiminnan muotoja ja ehdokkaiden aktiivisuudessa havaittiin selkeitä eroja. Kaikki ehdokkaat käyttivät kampanjassaan Facebookia. Lisäksi kaksi ehdokasta kirjoitti omille kotisivuilleen blogia ja käytti Twitteriä sekä Youtubea. Yksi ehdokkaista käytti lisäksi Slidesharea. Kaikki aineiston ehdokkaat käyttivät sosiaalista mediaa vaalikampanjassa itsensä markkinoimiseen, omien kampanja-aikataulujen informoimiseen sekä mediaesiintymisten arkistointiin. Lisäksi osa ehdokkaista toimi itse tiedonvälittäjänä linkittäen uutisia ja muuta informaatiota aktiivisesti seuraajajoukkonsa ulottuville. Ehdokkaiden puheesta oli havaittavissa, että sosiaalista mediaa ei nähty ensisijaisena alustana kansalaisten osallistumiseen, vaan sitä käytettiin ennen kaikkea itsensä markkinoimiseen ehdokkaana. Sosiaalisen median todettiin tuoneen uuden välineen kampanjaviestintään. Poliittista osallistumista ehdokkaiden yhteisöjä tarkasteltaessa havaittiin hyvin vähän. Osallistuminen näkyi ehdokkaiden yhteisöissä kommentteina, tykkäyksinä ja ehdokkaiden seuraamisena. Käytetyin osallistumisen muoto oli Facebookissa itse henkilöstä tai hänen päivityksistä tykkääminen, joka voidaan toisaalta nähdä kansalaisen kiinnostukseksi ehdokasta kohtaan ja toisaalta positiiviseksi, ehdokasta tukevaksi kannanotoksi. Kansalaisten poliittisen osallistumisen todettiin mahdollisesti syntyvän lähinnä heidän omissa verkostoissaan kannattamiensa ehdokkaiden viestiä ja sanomaa levittämällä.