Browsing by Subject "evoluutionarratiivit"

Tämä on tutkielma eläin- ja luontosuhteesta ja ihmisten ja eläinten välisistä rajanvedoista media-aineistossa. Tutkimuskohteena on eläimyyden ja luonnon kategorian kulttuurinen rakentaminen, jota lähestytään tarkastelemalla antropomorfisoinnin tapoja luontodokumenttien eläintarinoissa ja luonnon rajaamista luontodokumenttien kohteeksi. Tutkielma sijoittuu eläinsuhteen sosiologian sekä luonnon ja eläimyyden saamia yhteiskunnallisia merkityksiä koskevan keskustelun piiriin. Laajemmalla tasolla tutkielma tarkastelee luokitteluja ja rajantekoja. Aineistona on 19 suomalaisilla televisiokanavilla vuonna 2016 esitettyä luontodokumenttia. Luontodokumentit ovat merkittävässä osassa eläinsuhteen rakentumisessa yhteiskunnissa, joissa suuri osa ihmisiä kohtaa villieläimiä ensisijaisesti mediavälitteisesti. Luontodokumenteissa rakentuvien ja välittyvien, eläimiin ja luontoon liitettyjen merkitysten ja rajanvetojen katsotaan tutkielmassa heijastavan kulttuurista ymmärrystä eläimyydestä ja luonnosta. Menetelmällisesti tutkielma osallistuu keskusteluun audiovisuaalisen aineiston käytöstä sosiologisen tutkimuksen aineistona. Dokumenttielokuva-aineistoa tulkitaan kehysanalyysin keinoin, soveltaen Eeva Luhtakallion kehittämää tapaa käyttää goffmanilaista kehysanalyysia kuvalliseen aineistoon. Tutkielman tulokset tuovat esiin niitä tapoja, joilla ihmis–eläin-rajaa rakennetaan mediarepresentaatioissa sekä sitä, mitkä ominaisuudet esitetään rajanteon kannalta oleellisina. Eläimyyden ja ihmisyyden eroa rakennetaan aineistossa antropomorfisoinnin rekisterien kautta. Luonnon rajaaminen dokumenttien kohteeksi taas tapahtuu joko poistamalla kuvasta ihmisen läsnäolosta kertovat jäljet tai korostamalla luonnon kaukaisuutta ja sinne matkaamista. Luontodokumentit välittävät myös omanlaistaan evoluutionarratiivia, joka eroaa evoluutiobiologian tavasta ymmärtää evoluutio. Evoluutioon liitetään aineistossa teleologisia piirteitä. Johtopäätöksenä esitetään, että luontodokumenteissa rakentuva eläinsuhde on jännitteinen sen suhteen, nähdäänkö ihmisten ja eläinten ero dikotomisena vai evolutiivisena jatkuvuutena. Luontodokumenttien evoluutionarratiivien voi nähdä sovittelevan tätä jännitettä tuomalla tarinaan evoluutiosta piirteitä dikotomisesta ihmis–eläin-jaottelusta. Luontoon ja eläimyyteen aineistossa liitettyjä merkityksiä peilataan myös luontodokumenttien historiaan, joka tuo esille luonnon esittämisen tavoissa esiintyvää vaihtelua ja mahdollistaa keskustelun siitä, millä tavoin luonnon kuvaaminen voi olla luonnollistamisen strategia.