Browsing by Subject "feminismi"

Pro-gradu tutkielma käsittelee Levinasin etiikan ja feministisen teorian mahdollisia risteyskohtia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on poststrukturalistinen filosofia ja erityisesti vuosituhannen vaihteeseen paikantuva niin kutsuttu eettis-esteettinen käänne sen sisällä. Toinen tutkielman perustavista viitekehyksistä on feministinen teoria, etenkin poststrukturalistinen feministinen etiikka, jonka läpi suodattuvat Levinas-luennat erityisesti ruumiillisuuden sekä erojen pluraliteetin suhteen ovat tutkielman keskeinen sisältö. Tutkielman lähtökohtana on feminististen teorian keskustelututtaminen filosofian kanonisoitujen tekstien kanssa. Näitä teemoja käsitellään tutkielman johdantoluvussa. Tutkielman toisessa ja kolmannessa luvussa rakentuu se historiallinen ja teoreettinen tausta, jonka myötä työn keskeisimmät väitteet paikantuvat kontekstiinsa ja tulevat ymmärrettäviksi. Tutkielman uloin viitekehys on poststrukturalistinen eettinen käänne, erityisesti sen fenomenologinen juonne. Tutkielma esittää lyhyen katsauksen fenomenologiseen ajatteluun ja sen teoreettisen peruskäsitteistöön, jonka ymmärtäminen toimii johdatuksena myös Levinasin ajatteluun. Toinen luku päättyy tiiviillä katsauksella feministiseen etiikan tutkimukseen, joka vaaditaan myöhempien Levinas-tulkintojen kontekstualisoimiseksi: nimenomaan feministinen etiikka on se teoreettinen kenttä, johon tutkielmassa esitetyt tulkinnat fokusoituvat, ja jota se omalta osaltaan kehittää ja vie eteenpäin. Kolmas luku on puolestaan omistettu Levinasin filosofian lähtökohtiin ja keskeisimpään käsitteistöön tutustumiselle. Tutkielma tarjoaa läpileikkauksen Levinasin filosofiasta alkaen tämän ajattelun juurista kohti käsitystä eettisestä subjektista ja etiikan kielellisestä ja tätä kautta myös ruumiillisesta ulottuvuudesta. Levinasin etiikan ydin, minän suhdetta Toiseen, ilmenee radikaalilla tavalla minälle tuntemattomana, äärettömänä vierautena. Luvun keskeiset kysymykset liittyvät eettisen subjektiviteetin muotoutumiseen vastuullisessa kasvokkain-suhteessa, sekä toisaalta tämän suhteen kielen kautta ilmenevään ruumiilliseen ja aistilliseen ulottuvuuteen. Työn neljäs luku avaa dialogin Levinasin filosofian ja feministisen teorian välille. Uusien Levinas-tulkintojen tuottamisen kannalta on välttämätöntä tarkastella, millaista keskustelua aiheesta on jo käyty. Levinasin tapauksessa feministisen tulkinnan mahdollisuus vaikuttaisi palaavaan tämän käyttämän kielen ja käsitteistön sukupuolittumiseen ja niihin erilaisiin merkityssisältöihin, joita tästä on johdettavissa. Tutkielmassa tarkastellaan kahta käsitettä, feminiiniä ja erosta, ja jäljitetään näiden käsitteiden muodonmuutos läpi Levinasin tuotannon. Tälle perustuen esitetään arvio feministisen Levinas-tulkinnan mahdollisuudesta perustuen ajatukselle feminiinistä radikaalina toiseutena. Viides luku keskittyy ruumiillisuuden kysymykseen. Ruumiillisuudesta käydyt keskustelut yhdistetään feministisen etiikan teoreettiseen kenttään ja Levinasin filosofiaan. Levinasille suhde Toiseen avaa minän kohti ennakoimatonta, vierasta ja uutta. Näin ymmärrettynä eettiset käytännöt ovat ennen kaikkea aistivan ruumiin käytäntöjä, jotka toimivat ennakkoehtona eettisyyden tapahtumiselle. Tätä kautta ymmärrettyä aistillisen ruumiin etiikkaa esittellään sekä Ewa Ziarekiin että Tina Chanteriin nojaten. Niin Ziarekin kuin Chanterinkin tulkinnan puitteissa tärkeäksi keskustelukumppaniksi ruumiillisuutta käsiteltäessä muodostuu Luce Irigaray, jota vasten peilattuna Levinas tulee osaksi sukupuolieron etiikan perinnettä. Sukupuolieron etiikalle vaihtoehtoiseksi viitekehykseksi ehdotetaan tutkielman kuudennessa luvussa ajatusta dissensukseen perustuvasta erojen pluraliteetista. Tällaisesta lähtökohdasta Levinas-tulkintaa lähtee muotoilemaan Diane Perpich, jonka mukaan toiseus Levinasilla tulee ymmärtää absoluuttisuuden sijaan singulariteetin käsitteen kautta. Singulaarisuus ilmaisee ajatuksen jokaisesta ihmisyksilöstä ainutlaatuisena, korvaamattomana itsenä. Tällaisena singulaari toinen on palauttamattomissa mihinkään yksittäisiin ominaisuuksiin tai kuvauksiin, jotka väistämättä redusoisivat toiseuden siihen, mitä tällä on yhteistä muiden kanssa. Lisäksi singulaarisuus ilmaisee ajatuksen siitä, että toisella on yksiselitteinen eettinen arvo. Singulaari toinen kohdataan eettisessä suhteessa sellaisenaan, ei jonkin universaalin ominaisuuden valossa. Tutkielman lopputulosten kannalta kiinnostavaa on, tuoko feministinen teoria uusia näkökulmia siihen tapaan, jolla Levinasin etiikka filosofian kaanoniin asettuu. Toisaalta lopputulosten kannalta merkittävää kuitenkin on myös se, kuinka tällaisten uusien tulkintojen kautta tutkitaan tai suorastaan muotoillaan uudelleen feministisen teorian ja kritiikin lähtökohtia. Näihin kysymyksiin vastataan työn viimeisessä luvussa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan populismin toimintalogiikkaa ja siihen sisältyvää vastakkainasettelujen rakentamista kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusanalyysin lähtökohtana on oikeistopopulismin suhde feminismiin, ja tämän ilmeneminen Twitterissä. Tutkimusaineisto perustuu perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vuoden 2020 Twitter -julkaisuihin, joissa kritisoidaan feminismiä ja feministisiä toimijoita sekä näiden julkaisujen kommentteihin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Jussi Halla-aho rakentaa vastakkainasetteluja feminismiä kohtaan Twitterissä? ja 2) Miten populismin logiikka ilmenee vastakkainasettelujen rakentamisessa? Tutkimusanalyysi pohjautuu ensisijaisesti Ernesto Laclaun diskursiivis-teoreettiseen näkemykseen populismista, jonka mukaan populismi tarkoittaa viholliskuvan rakentamista suhteessa määriteltyyn “toiseen”. Tutkielman tarkoitus on analysoida, kuinka populismin toimintalogiikkaa ymmärtämällä, voidaan havainnollistaa vastakkainasettelujen muodostumisen prosessia. Analysiin tarkoituksena on näin ollen läpivalaista Jussi Halla-ahon harjoittamaa poliittista viestintää Laclaun kuvaaman populismin logiikan viitekehyksessä. Analyysissa Halla-ahon julkaisuja ja niiden kommentteja tarkastellaan ennen muuta merkitysten liittämisen sekä hegemonian muodostamisen prosessien kautta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että vastakkainasettelujen rakentuminen on noudattanut Laclaun kuvaamaa populismin logiikkaa. Halla-ahon feminismiin ja feministisiin toimijoihin kohdistamaa kritiikkiä analysoimalla, voidaan havaita, että Halla-aho pyrki tietoisesti liittämään näihin kohteisiin kriittisiä merkityksiä ja rakentamaan siten viholliskuvaa sekä muodostamaan vastakkainasetteluja. Halla-ahon viestit ovat aiheuttaneet kärjekästä ja kovasanaista kommentointia selkeästi sekä julkaisujen puolesta että niitä vastaan. Halla-ahoon ja tämän harjoittamaan viestintään kohdistetaan, myös voimakasta kritiikkiä kommenteissa. Aineistossa feminismi ei kuitenkaan saanut osakseen muita kuin kriittisiä määritelmiä, eikä Halla-ahon esittämiä määritelmiä pyritty kyseenalaistamaan. Kommenttikentässä kriittisten merkitysten liittämisen prosessi on sen sijaan tehostunut, sillä lukuisat kommentoijat ovat jatkaneet Halla-ahon käyttämien kriittisten merkitysten liittämistä feminismiä ja feministisiä toimijoita kohtaan. Analyysin kautta kuvataan, kuinka vastakkainasettelujen muodostumisessa on lopulta kyse poliittisesta vallanjaosta ja sen rakentumisesta diskursseissa. Sekä Jussi Halla-ahon sosiaalisen median julkaisut että feminismi edustavat tässä tutkielmassa ennen muuta esimerkkiparia, joiden kautta tarkastellaan populististen toimijoiden harjoittamaa vastakkainasettelujen rakentamista diskursiivis-performatiivisena toimintana.

Pro gradu -tutkielma käsittelee identiteettiä solidaarisuuden perustana identiteettipoliittisessa kontekstissa. Kysymystä käsitellään sekä käytännön poliittisella tasolla, että teoreettisesti. Tutkimuksen lähtökohtana on kysymys siitä, onko kollektiiviseen vähemmistöidentiteettiin perustuva solidaarisuus hyvä politiikan lähtökohta, jos tavoitteena on aidosti inklusiivinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta. Tutkimuskysymystä käsitellään feministisessä ja jälkistrukturalistisessa viitekehyksessä. Tutkielman teoreettisena perustana on Judith Butlerin teoria performatiivisesta sukupuoli-identiteetistä sekä Michel Foucault’n valta-analytiikka, joka muodostaa subjektiviteetin mahdollisuusehdot sosiaalisessa todellisuudessa. Tutkielmassa tehdään käsitteellinen erottelu yksilöllisen ja kollektiivisen identiteetin, sekä subjektin ja identiteetin käsitteisiin liittyvän olemusajattelun ja sosiaalisen rakentuneisuuden välillä. Tutkielmassa esitetään hypoteesi, että esimerkkinä käytetyn sukupuoli-identiteetin ohella performatiivisuuden teoria on tietyin ehdoin sovellettavissa myös muiden identiteettikategorioiden analysoimiseen. Tutkielmassa peilataan jälkimodernin subjektikäsityksen ja sen pohjalta ymmärretyn identiteetin muodostumisen suhdetta poliittisen liberaalin humanismin yksilökäsitykseen, vapaaseen tahtoon, determinismiin ja toimijuuteen. Tutkielmassa yhdistetään teoreettinen viitekehys käytännön poliittiseen tasoon, ja tuodaan esiin Wendy Brownin näkemykseen perustuen, että liberaalissa poliittisessa kontekstissa kollektiiviseen identiteettiin perustuva identiteettipolitiikka paradoksaalisesti päätyy vahvistamaan niitä samoja sortavia rakenteita, joita alun perin oli tarkoitus vastustaa. Tätä mekanismia Brown kutsuu haavoittuneeksi kiinnittymiseksi identiteettiin. Tutkielmassa esitetään, että tämän haavoittuneisuuden kaiun voi kuulla myös Butlerin ajattelussa. Tutkielmassa pohditaan lisäksi inkluusioon ja solidaarisuuteen liitettyjä epistemologisia vaatimuksia, sekä sitä, ratkeaako olemusajatteluun yhdistetyt ongelmat sillä, että kollektiivisiin identiteetteihin liitetty olemuksellisuus käsitetään strategisena. Lisäksi esitellään Allison Weirin teoria transformatiivisesta identiteettipolitiikasta. Tutkielmassa päädytään johtopäätökseen, että mikäli hyväksymme ajatuksen subjektista sosiaalisesti rakentuneena, ajallis-historiallisesti muuttuvana, emme voi samaan aikaan toisaalla vedota sen olemuksellisuuteen, joten näin ollen identiteettipolitiikka, ja laajemmin identiteettiin kiinnitetty solidaarisuuspyrkimys on sisäisesti ristiriitainen ja paradoksaalinen, mikäli se perustaa itsensä johonkin olemukselliseen identiteettiin tai suljettuun identiteettikategoriaan. Tutkielmassa esitetään, että identiteetti tulisi käsittää alkuperäisen ja olemuksellisen sijaan eräänlaisena funktiona; toimintana, joka pyrkii purkamaan epätasa-arvoisia rakenteita. Tällaisen ryhmäytymisen taustalla olisi jaetut tiedolliset viitekehykset luonnollisten ja muuttumattomien ominaisuuksien sijaan. Näin ollen toiminnan motivaationa olisi epäoikeudenmukaisuuden tunnistaminen ilman samuuden vaatimusta. Tutkielman lopuksi tehdään yhteenveto, jossa arvioidaan tutkielman onnistumista sekä pohditaan identiteettipolitiikan merkitystä laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kontekstissa.

Tämä maisterintutkielma pyrkii osoittamaan pakkoavioliittoihin liittyviä globaaleja keskinäisriippuvuuksia ja laajentamaan käsitystä ilmiöstä Suomessa. Erityisesti tutkielma pyrkii ymmärtämään, kuinka asiantuntijat konstruoivat pakkoavioliitosta poistumisen haasteita Suomessa ja miten nämä suhteutuvat intersektionaalisuuteen sekä teoriaan ja pakon ja suostumuksen jatkumosta pakkoavioliitossa. Pakkoavioliitot ovat nousseet ilmiönä yhä enemmän esille Suomessa, mutta tutkimus aiheesta on ollut vähäistä ja ilmiöön liittyy paljon vääristyneitä ja haitallisia uskomuksia pakkoavioliitoista tiettyjen globaalin etelän maiden, kulttuurien tai vähemmistöjen ongelmana. Näin ollen tutkielma on paitsi ajankohtainen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, tarjoaa myös kaivatun näkökulman, sillä tutkimus pakkoavioliitoista poistumisesta on puutteellista, eikä teoriaa pakon ja suostumuksen jatkumosta ole aikaisemmin hyödynnetty yhtä systemaattisesti etenkään Suomessa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii teoria pakon ja suostumuksen välisestä jatkumosta pakkoavioliitossa sekä Crenshaw’n intersektionaalinen lähestymistapa. Jatkumoteoria painottaa, että pakon ja suostumuksen välinen raja ei ole useinkaan selvärajainen tai helposti määriteltävissä, sillä pakkoavioliitot ovat monikerroksinen ilmiö, jossa pakko tapahtuu usein prosessinomaisesti. Tutkielma tunnustaakin merkityksen ymmärtää myös solmimisen hetken ulkopuolella tapahtuva pakko ja nähdä suostumuksen konsepti läpi avioliiton kestävänä osana pakkoavioliiton ja järjestetyn avioliiton välistä erottelua. Merkittävää on, onko henkilöllä aito mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta sitä ennen ja sen aikana. Intersektionaalinen lähestymistapa puolestaan ottaa huomioon pakkoavioliittojen uhriksi joutuneiden henkilöiden ja tekijäosapuolten moninaiset taustatekijät ja tukee näkemystä ilmiön moninaisuudesta. Näin ollen tutkielma kontribuoi paitsi feministisen ja sukupuolittuneita kehityskysymyksiä käsittelevän kehitystutkimuksen, myös oikeudellisen pluralismin saralla. Globaali kehitystutkimus antaa myös kaivatun, globaalia kietoutuneisuutta osoittavan näkökulman pakkoavioliittoihin. Tutkielman aineisto koostuu pakkoavioliiton uhriksi joutuneiden henkilöiden parissa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa kesän ja syksyn 2022 aikana tehdyistä teemahaastatteluista sekä heidän lausunnoistaan liittyen hallituksen esitykseen pakkoavioliittojen erilliskriminalisoinnista, mutta haastateltujen anonymiteetin säilyttämiseksi suoria lainauksia esitetään vain haastatteluaineistosta. Tutkimusaineiston analysointiin käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka mukaisesti aineiston analysoinnissa hyödynnetään sekä tutkimuksen teoriaa, että aineistosta nousevia havaintoja. Tutkimustulokset esitetään sisällönanalyysin avulla löytyneiden teoreettisten käsitteiden avulla. Sisällönanalyysin perusteella voidaan havaita, että pakkoavioliiton uhriksi joutumiseen vaikuttavat monet erilaiset intersektionaaliset tekijät, sekä, että pakon konsepti on pakkoavioliitoissa binäärin sijaan liukuva osoittaen ilmiön moninaisuutta. Tämä näkyy myös tarkasteltaessa asiantuntijoiden näkemyksiä pakkoavioliitosta poistumisen haasteista. Yleisiä haasteita ovat tunnistamisen vaikeus, pakon ja suostumuksen moniulotteiselle jatkumolle sijoittuvat erilaiset, vaikeastikin tunnistettavat pakottamisen keinot, uhrilähtöisyyden puute lainsäädännössä ja rikosprosesseissa sekä haasteiden pitkäkestoisuus ja kokonaisvaltaisuus. Asiantuntijoiden mukaan ratkaisuina näihin haasteisiin ovat erityisesti tiedon lisääminen, uhriksi joutuneeseen henkilöön ja tekijäosapuoleen kohdistuvat ratkaisut sekä lainsäädännölliset ratkaisut, kaikkein tärkeimpänä yksilöllisyyden huomioiminen. Ilmiön moninaisuuden ja siihen vaikuttavien erilaisten taustatekijöiden ymmärtäminen ovat avainasemassa etsittäessä ratkaisuja, sillä muuten riskinä on, että Suomessa luodaan tasa-arvopolitiikkaa, joka ei ole tosiasiassa tasa-arvoista tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Tutkielma osoittaa, että pakkoavioliittoja on hedelmätöntä tarkastella vain yhdestä näkökulmasta tai nähdä tiettyihin konteksteihin rajattuna ilmiönä, sillä ilmiöön liittyy vahva globaalin etelän ja pohjoisen yhteen kietoutuminen, joissa yhdistävänä tekijänä ovat patriarkaaliset rakenteet. Lisäksi tutkielma ilmentää kehitystutkimuksellisen klassikon, riippuvuusteorian merkityksen yhä tänä päivänä myös pakkoavioliittojen kaltaisia ilmiöitä tarkasteltaessa osoittaen tieteenalan relevanssia pakkoavioliittojen tutkimukseen sekä tarvetta lisätä ja laajentaa ilmiöön kohdistuvaa tutkimusta.

Tutkielmani tutkii tapoja osallistua politiikkaan sosiaalisen median kampanjoiden kautta, eli poliittista online-osallistumista, ja sitä, minkälaisia feministisen solidaarisuuden muotoja se rakentaa. Sosiaalisen median suosion kasvaessa ja sen tarjotessa uusia mahdollisuuksia ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, näen perinteisen poliittisen osallistumisen käsitteen liian suppeaksi. Työni tavoitteena on tarjota näkemyksiä suomalaisten poliittisesta online-osallistumisesta solidaarisuuskampanjoiden kautta, jota on tutkittu vähän. Tutkielmassani käsiteltävä tapaus on #imwithsanna-kampanja, joka syntyi vuonna 2020, kun sosiaalisen median käyttäjät nousivat puolustamaan pääministeri Sanna Marinia, joka oli kohdannut kritiikkiä esiintyessään Trendi-lehden kuvassa avonaisessa jakkutakissa. Käyttäjät vaativat julkaisuissaan naisiin kohdistuvan ulkonäön asiattoman kommentoinnin ja seksualisoinnin lopettamista. Tutkin sitä, minkälaisia poliittisen online-osallistumisen ja feministisen solidaarisuuden piirteitä #imwithsanna-kampanjaan osallistuneiden julkaisuista esiintyi ja miksi feministiset solidaarisuuskampanjat voidaan nähdä poliittiseksi online-osallistumiseksi. Tutkielmani on tapaustutkimus, jossa metodina käytän laadullista sisällönanalyysia ja tarkemmin luokittelua. Aineistoni koostuu 120 Instagram-julkaisusta, joista analysoin hashtageja, kuvia ja tekstejä, sillä ne kaikki ovat merkittävässä osassa sosiaalisen median kampanjoita. Tutkielmani keskittyy kuitenkin julkaisujen teksteihin, jotka liittävät teon poliittiseen kontekstiin. Tunnistin Instagram-julkaisujen pohjalta aineistosta kuusi eri ryhmää, jotka ovat: 1) kehottaminen poliittiseen osallistumiseen, 2) sukupuolittuneiden kaksoisstandardien esille tuonti, 3) halu lisätä tietoisuutta aiheesta, 4) naisvihan esille tuonti, 5) halu voimaannuttaa naisia ja tyttöjä, sekä 6) keino tuoda esille omia kokemuksia. Kampanjassa omien kuvien lisääminen oli monelle hyvin voimakas ja henkilökohtainen teko, ja ne sisälsivät symboliikkaa. #Imwithsanna-kampanja haastoi vallitsevia diskursseja noustessaan perinteisessä mediassa esiintynyttä kritiikkiä vastaan ja antaen äänen naisille. Kampanjassa feministinen solidaarisuus muodostui, kun osallistujat tunnistautuivat osaksi naisia voimaannuttavaa yhteisöä. Kampanjan viesteistä voitiin havaita sekä perinteisempiä poliittisen osallistumisen muotoja, kuten kehotus osallistua poliittiseen tapahtumaan, että poliittisen online-osallistumisen muotoja, kuten tietoisuuden levittäminen.

Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, millaisin diskurssein naissotilaat ymmärrettiin Irakin sodan (v. 2003-2010) aikana Yhdysvalloissa. Kysymyksen kautta pyritään yleisemmin löytämään perusteita pohtia, ovatko naissotilaiden kasvanut määrä ja laajentunut tehtävänkuva Irakin sodassa muuttaneet sodan sukupuolittuneita rakenteita muuttamalla sodan sukupuolirooleja. Tutkielman lähtökohtana toimii feministitutkijoiden huomio siitä, että sota on sukupuolittunut ilmiö ja riippuvainen sukupuolittuneista rakenteista, normeista ja käytännöistä, joita se samalla vahvistaa. Sodan sukupuolittuneeseen luonteeseen kuuluu, että sukupuolille määrittyvät sodassa tietyt roolit, joiden perustellaan juontuvan biologisista ja luonnollisista eroista sukupuolten välillä. Perinteisesti miehet on määritetty taistelijoiksi, naiset suojelluiksi, uhreiksi ja miesten tukijoukoiksi kotirintamalla. Tämä tutkielma osallistuu tähän feministisen sodan tutkimuksen perinteeseen tarkastelemalla naissotilaiden diskursseja Irakin sodan aikana Yhdysvalloissa. Naissotilaat muodostavat kiinnostavan ryhmän, sillä toimiessaan maskuliiniseksi määrittyvässä roolissa he rikkovat perinteistä feminiinistä roolia sodassa. Tutkielma purkaa poststrukturalistisen diskurssianalyysin kautta, erityisesti Laclaun ja Mouffen käsittein sekä nojaamalla Butlerin määritelmään sukupuolten performatiivisyydestä, niitä hetkiä ja strategioita, joissa ymmärrystä Irakin naissotilaista tuotetaan ja nostaa esiin näiden merkitysjärjestelmien sisäisen rakenteen sekä suhteen muihin diskursiivisiin kenttiin. Näin ollen tutkielman tuloksena on mahdollista saavuttaa aiempaa syvällisempi ja kokonaisvaltaisempi käsitys niistä tavoista, joilla ymmärrystämme naissotilaista muodostetaan. Analyysin perusteella tutkielmassa hahmotetaan kolme keskenään kilpailevaa naissotilaita määrittävää diskurssia Yhdysvaltoihin rajatulla diskursiivisella kentällä; hegemoninen niin sanottu asesiskot-diskurssi, naissotilaiden itsensä tuottama sotamies Jane -diskurssi sekä äitisotilaita tuottava äidit sotapolulla -diskurssi. Vaikka Irakin naissotilaiden diskurssien voidaan tutkielman tulosten perusteella nähdä kohdistavan vain rajoitettuja muutoksia sodan sukupuolirajoihin ja -rooleihin, voidaan tutkielman perusteella kuitenkin samalla määrittää naissotilaat ja heihin liittyvä diskursiivinen muutos oleellisena tekijänä tuotettaessa yhteiskunnan laajempia määritelmiä sukupuolista. Tutkielman perusteella Irakin sodan naissotilaiden voidaan siis todella arvioida taistelevan varsin merkityksellistä sotaa, jonka toisena rintamana toimii raja sukupuolien välillä ja kiistely siitä mihin, miten ja kuka sen saa piirtää, ja tärkeimmin, tarvitaanko tällaista rajaa lainkaan?

Yksityisyys käsitteenä on monipuolinen ja moniulotteinen, se on ajankohtainen ja usein läsnä yksilöiden toiminnassa. Yksityisyydelle ei välttämättä ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tutkielman tavoitteena on tuoda esiin sitä, mitä yksityisyys tarkoittaa, mitä erilaisia ulottuvuuksia siihen liittyy sekä millaisina näyttäytyvät yksityinen ja julkinen alue. Tutkielma on filosofinen tutkimus, jonka menetelmänä on käsitteellinen analyysi ja argumentointi. Tutkielmassa määritellään yksityisyyttä eri näkökulmista. Yksityisyyttä lähestytään eri ulottuvuuksien kautta, jotka on liitetty yksityisyyteen. Näistä ulottuvuuksista merkittävimpiä ovat erilaiset normit ja lait, teknologia, feminismi sekä fyysinen tila ja intimiteetti liittyen yksityisyyteen. Lisäksi yksityisyyteen liittyvät yksityisen ja julkisen alueet. Tutkielmassa käytetyn aineiston ja kirjallisuuden perusteella yksityisyys näyttäytyy käsitteenä, joka on hyvin monipuolinen, mutta ei välttämättä monimutkainen. Tutkielmassa käytetyssä kirjallisuudessa korostuvat muun muassa Juha Räikän, Hannah Arendtin ja Anita L. Allenin tekstit. Yksityisyyteen liittyy eri ulottuvuuksia, joita mainittiin edellä. Tutkielmassa esitetyt yksityisyyden ulottuvuudet ovat sellaisia, jotka nousevat usein esiin yksityisyyden yhteydessä. On kuitenkin niin, että yksityisyyteen voidaan liittää myös muita ulottuvuuksia. Arkikokemukseen liittyen voidaan katsoa, että yksityisyys on esimerkiksi yksilön elämässä hyvin monissa eri kohdin läsnä. Normien ja lakien yhteydessä yksityisyydestä käytävä keskustelu kiteytyy usein vaatimukseen oikeudesta yksityisyyteen. Yksityisyys voi normien valossa olla sinänsä selkeää, mutta haastetta tuo se, milloin yksityisyyteen voidaan puuttua erilaisten normien tukemana. Kehittyvä teknologia haastaa yksityisyyttä siten, että yksityisyys voidaan myös tällaisessa kohdassa nähdä selkeänä, mutta uhkakuvana voi olla yhä helpompi puuttuminen yksityisyyteen, myös luvaton puuttuminen. Feminismin kohdalla yksityisyys on jotain, jota on toisaalta vaadittu, mutta sen on nähty myös haittaavan naisten aseman parantumista, koska yksityisyyden on nähty muun muassa yksityisyyden alueella mahdollistavan epätasa-arvoisen ympäristön ja aseman luomisen naisille. Fyysisen ulottuvuuden kohdalla nousee esiin muun muassa vaatimus fyysisestä yksityisestä tilasta. Yksityisen ja julkisen alueen kohdalla on yksityisen alueen yleisesti katsottu koostuneen kotitaloudesta tai perhepiiristä ja sen usein katsotaan myös nykyään koostuvan näistä. Julkinen alue voi edustaa esimerkiksi poliittista elämää. Yksityisen ja julkisen alueen välissä voidaan katsoa toimivan muun muassa tiedotusvälineiden, jotka voivat myös tuoda yksityisen alueen asioita julkisen alueelle. Tutkielman perusteella yksityinen ja julkinen alue voidaan erottaa toisistaan, mutta ne kuitenkin käytännössä ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden. Ylipäänsä yksityisyyden katsotaan tutkielman perusteella liittyvän monesti informaation hallintaan koskien muun muassa yksilöä. Lisäksi yksityisyys on tutkielman perusteella jotain, joka on läsnä hyvin monessa eri yhteiskunnan osa-alueessa ja siihen liittyy monia eri ulottuvuuksia, jotka voivat lisääntyä. Yksityisyys on monipuolinen käsite ja samaan aikaan käsite, joka on kaikesta huolimatta ymmärrettävä, vaikka se on liitoksissa hyvin moniulotteisesti eri asioihin.