Browsing by Subject "gerontologinen sosiaalityö"

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Anu Lindgren-Halme Työn nimi: Ikääntyneet muistisairaat asiakkaina ja viranomaisyhteistyö sosiaalitoimen kanssa: poliisin näkö-kulma Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2022 Sivumäärä: 74 + liitteet Avainsanat: ikääntyneet, muistisairaudet, poliisikulttuuri, sosiaalipäivystys, viranomaisyhteistyö, gerontologinen sosiaalityö Ohjaaja tai ohjaajat: Kris Clarke ja Ilkka Pietilä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Suomessa muistisairaiden vanhusten määrä kasvaa koko ajan, ja he asuvat yhä pidempään ja yhä huonokuntoisempina yksin kotona. Poliisi kohtaa näitä vanhuksia paljon työtehtävillään, jopa päivittäin. Poliisi saattaa olla ensimmäinen taho, joka huomaa vanhuksen hädän ja avuntarpeen. Myös sosiaalipäivystyksen työtehtävistä yhä lisääntyvä osa liittyy muistisairaisiin vanhuksiin. Muistisairailla vanhuksilla on tarvetta gerontologiselle sosiaalityölle, mutta sen piiriin pääsee vain osa sitä tarvitsevista vanhuksista. Lisäksi avun saanti voi olla sattumanvaraista ja vanhuksen erityisen tuen tarve havaitaan usein liian myöhään. Tämän maisterintutkielman teoreettinen lähtökohta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan ihmisen sosiaalisen todellisuuden ajatellaan rakentuvan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielman tehtävänä on asemointiteorian avulla selvittää, miten poliisit määrittelevät työnsä rajoja suhteessa muihin viranomaisiin, ja millaisia positioita poliisi ottaa kohdatessaan muistisairaita vanhuksia työtehtävillään. Lisäksi tutkielmassa on tarkoitus määrittää, miten poliisi positioi itseään yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla. Aineistona on viisi Lahdessa työskentelevän, kenttätyötä tekevän poliisin haastattelua, ja se on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkielman tuloksena poliisi näyttäytyy muistisairaiden vanhusten parissa tehtävässä työssä vanhusten auttajana, tehtävien mielekkyyden kyseenalaistajana, viranomaisyhteistyön sujuvoittajana sekä vanhuksille suunnattujen apua tuovien palveluiden ja toimien uudistajana. Poliisit ovat usein valmiita tekemään vanhusten parissa työtehtäviä, jotka eivät heidän mielestään välttämättä kuulu poliisin ydintehtäviin. Tämän he tekevät, jotta viranomaisyhteistyö olisi mahdollisimman sujuvaa ja jotta vanhukset saavat mahdollisimman hyvän kohtelun. Tämän tutkielman mukaan poliisille on tärkeää varmistaa, että heidän kohtaamansa vanhukset saavat tarvitsemansa avun ja pääsevät asianmukaisen hoivan piiriin. Vanhuksista tehtävät huoli-ilmoitukset ovat poliisien mielestä heille tärkeä vaikuttamisen väline, joiden avulla he pystyvät saattamaan muistisairaan vanhuksen ongelmat sosiaalitoimen tietoon. Vanhuksia poliisit positioivat palvelujärjestelmän väliinputoajiksi, sosiaalipolitiikan uhreiksi sekä kunnioituksen kohteiksi. Tutkielmassa tulee esiin poliisin palvelu- ja sosiaalityön roolia ja oikeudenmukaisuutta korostava ammattiorientaatiopositio. Poliisit toivovat yhteistyön sosiaalitoimen kanssa tiivistyvän ruohonjuuritasolla. Lisäksi he toivovat sosiaalipäivystyksen vanhustehtäville jalkautuvan useammin heidän kanssaan, jolloin molempien osaaminen voitaisiin kanavoida vanhusten auttamiseksi mahdollisimman tehokkaasti. Poliisit myös toivovat lisää koulutusta muistisairauksien tunnistamiseen sekä vanhusten kanssa toimimiseen.

Tutkielma käsittelee vanhustenhoidosta käytyä julkista keskustelua Suomessa. Sen tarkoituksena on selvittää, millaisten teemojen ympärillä puhe vanhustenhoidon järjestämisestä ja epäkohdista liikkuu sekä sitä, muuttuvatko kirjoittamisen tapa tai teemat vajaan yhdeksän vuoden seurantajakson aikana. Lisäksi pohditaan, mitä kirjoitustavassa mahdollisesti tapahtuvat muutokset kertovat palvelujärjestelmästä ja sen muutoksesta, ja mitä vaikutuksia näillä voi tulevaisuudessa olla gerontologisen sosiaalityön kannalta. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien digiarkistosta kerätyistä vuosien 2011- 2019 aikana julkaistuista vanhustenhoitoa käsittelevistä pääkirjoituksista. Aineistossa on kaikkiaan 59 kirjoitusta. Tutkielman viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä sosiaalisten ongelmien teorian avulla siten, että aineistosta on muodostettu sosiaalisten ongelmien teorian avulla laajempia kirjoitusnäkökulmaa kuvaavia kaavatarinoita, joiden alla teksteistä poimitut vanhustenhoitoa käsittelevät teemat esitellään. Vanhustenhoidon nykyisen järjestämisen tapa näyttäytyy aineistossa ajankohtaisena sosiaalisena ongelmana, jota ei tarkastella aineiston kirjoituksissa pelkästään asenteiden koventumisen ja palveluiden karsimisen välttämättömyyden näkökulmasta. Aineistosta muodostetut kaavatarinat ovat vanhustenhoidon resurssien riittämättömyyden, inhimillisen kärsimyksen ja hyvinvointilupauksen rikkoutumisen näkökulmasta sosiaaliseksi ongelmaksi määrittävät tarinat. Jokaisen kaavatarinan mukaan vanhustenhoidon nykyisen järjestämisen tapa näyttäytyy sosiaalisena ongelmana, mutta eri lähtökohdasta. Resurssien riittämättömyyttä korostavaan kaavatarinaan kuuluu pyrkimys palvelurakenteen uudistamiseen, yksityistämiseen ja tehostamiseen, säästöjen aikaansaamiseen sekä vanhuuden hyvien puolien esiin nostaminen. Inhimillistä kärsimystä korostavaan kaavatarinaan kuuluu hoidon ja huolenpidon epäkohtien esiin nostaminen, huoli taloudellisten näkökulmien ensisijaisuudesta etiikan kustannuksella, hoitajien epäinhimillisten työolojen muuttaminen sekä selkeiden laatukriteerien peräänkuuluttaminen. Hyvinvointilupauksen rikkoutumisen näkökulmasta asiaa tarkastelevaan kaavatarinaan kuuluu huoli epätasa-arvon kasvusta, oman ja omaisten vastuun salakavalasta lisääntymisestä sekä vanhustenhoidon käyttämisestä politiikanteon välineenä. Vanhustenhoidosta kirjoittamisen tapa ei ole varsinaisesti muuttunut, mutta siinä on selkeää vuosikohtaista vaihtelua, joka seuraa samanaikaisia yhteiskunnallisia muutoksia. Tässä aineistossa korostuvat resurssien riittämättömyyttä ja inhimillistä kärsimystä kuvaavat kaavatarinat, mikä voi kertoa paitsi aineistoksi valitun julkaisun yleisestä linjasta myös laajemmin yhteiskunnassa tällä hetkellä korostuvista näkemyksistä ja arvoista. Sosiaalityö näyttäytyy aineistossa viranomaislähtöisenä ja byrokraattisena työmuotona, jolla on vahva asema palveluiden portinvartijana, mutta jonka oma ääni ja työstä nouseva tietotaito eivät ylitä uutiskynnystä vanhustenhoidon kontekstissa. Vanhustenhoito puhuttaa meitä myös tulevaisuudessa, osin palvelujärjestelmässä tapahtuvien muutosten vuoksi, mutta myös täysin niistä riippumatta. Gerontologisen sosiaalityön asema ja tehtävänkuva riippuu tulevaisuudessa paitsi siitä, mitä pidetään yhteiskunnassa tärkeänä ja tukemisen arvoisena, myös siitä kuinka kovaa ääntä sosiaalityölle tärkeistä teemoista ja arvoista jaksamme pitää.