Browsing by Subject "haasteet"

Ilman huoltajaa tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita on usein kuvailtu haavoittuvaisena ryhmänä ja olosuhteidensa uhreina. Itse olen halunnut kuvata nuoret subjekteina ja tuoda kuuluviin nuorten omat äänet. Olen ollut kiinnostunut nuoruudesta ja orastavasta aikuisuudesta elämänvaiheena, nuorten muutosta perheryhmäkodista omilleen ja siihen liittyvästä siirtymästä. Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomeen ilman huoltajaa tulleet pakolaisnuoret kokevat elämäntilanteensa ja tulevaisuutensa. Olen tarkastellut tätä kolmen kysymyksen kautta: 1. Miten nuoret kuvaavat aikuisuushaasteitaan Suomessa? 2. Miten nuoret luonnehtivat itsenäistymistä ja siirtymää perheryhmäkodista omaan kotiin? 3. Miten nuoret kuvaavat ja kertovat tulevaisuudestaan? Tutkimusaineisto koostuu yksilöhaastatteluista ilman huoltajaa tulleiden pakolaisnuorten kanssa. Kuusi (6) nuorta osallistui tutkimukseeni kahdesta eri perheryhmäkodista. Nuoret olivat haastatteluhetkellä 15–18-vuotiaita ja heille oli myönnetty oleskeluluvat. Haastatteluissa olen käyttänyt Tulevaisuuden muistelu -menetelmää, joka on ratkaisukeskeinen, positiivinen ja vahvuuksiin keskittyvä menetelmä, jonka avulla tutkimukseni nuoret ovat saaneet vapauden kertoa oman näkemyksensä tulevaisuudesta. Puolet haastatteluista tehtiin tulkin avustuksella ja tulkkauksen ongelmallisuutta olen myös käsitellyt tutkielmassani. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin, jonka jälkeen ne analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Lisäksi olen kirjoittanut tutkimuspäiväkirjaa. Olen analyysini pohjalta tuonut esiin nelinkertaisen haasteen ilman huoltajaa tulleiden pakolaisnuorten aikuisuuteen siirtymisessä. Haasteet ovat 1) nuoruus ja orastava aikuisuus elämänvaiheena, 2) siirtolaisuus osana nuorten menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, 3) varhainen omilleen muutto ja 4) huoli ja epävarmuus kotimaan tilanteesta, perheestä ja omasta tulevaisuudesta Suomessa. Haasteista huolimatta tutkimukseni tulokset osoittavat, että nuorilla on haaveita ja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen sekä he ovat motivoituneita ja kyvykkäitä toteuttamaan niitä. Kaikki tutkimukseni nuoret näkivät tulevaisuutensa Suomessa, toivoivat perheenyhdistämistä, että oppisivat suomen kielen ja opiskelisivat mieleisen ammatin tai tutkinnon. Nuoret toivoivat elävänsä tulevaisuudessa aivan tavallista ja rauhallista elämää. Tärkein keino saavuttaa tavoitteet tulevaisuudessa oli opiskella ahkerasti koulussa ja oppia suomen kieli sekä pysyä poissa ongelmista. Puolet nuorista suhtautui kriittisesti perheryhmäkotiin, etenkin sen sääntöihin ja ohjaajiin. Omilleen muuttamista nuoret kuvailivat pääosin hyvänä asiana. Tärkeimmät elementit olivat vapaus ja oman kodin rauha. Vastuunottamista pidettiin sekä haasteellisena että hyvänä ja voimaannuttavana asiana. Tutkimukseni huolestuttavin tulos oli, etteivät nuoret puhu huolistaan kenellekään. Samalla moni toivoi, että tulevaisuudessa olisi joku, jolle voisi puhua. Ilman huoltajaa tulleet pakolaisnuoret tulisi ensisijaisesti nähdä toimijoina, passiivisten uhrien sijaan. Heidät tulisi kuitenkin kohdata sitä taustaa vasten, että heillä on moninkertainen haaste siirtyä aikuisuuteen; he ovat nuoria, siirtolaisia, varhain joutuneet eroon vanhemmistaan, muuttavat jo 18-vuotiaina omilleen ja kantavat paljon huolta ja epävarmuutta mukanaan. Nämä haasteet eivät kuitenkaan määrittele pakolaisnuoria ja on tärkeä nähdä nuori haasteiden takana.

Perheväkivalta on osa monen lapsen elämää ja sen vaikutukset ovat negatiivisia myös silloin, kun lapsi altistuu väkivallalle välillisesti. Välillisellä väkivallalla tarkoitetaan tässä sellaista väkivaltaa, joka ei suoraan kohdistu lapseen, mutta josta lapsi niin ikään on tietoinen. Lapsi voi olla tilanteessa läsnä tai vain nähdä sen seuraukset. Väkivaltatyön ammattilaiset odottavat lastensuojelun olevan se taho, joka keskittyy perheväkivaltaa kokeneiden lasten auttamiseen. Suomen kontekstia kuvaavien tutkimusten valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että lastensuojelun työskentelyssä sekä itse väkivalta että myös lapsi tulevat helposti sivuutetuksi. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia suojelluksi, tuetuksi ja huomioiduksi tulemisen mahdollisuuksia perheväkivallalle välillisesti altistuneille lapsille avautuu lastensuojelussa lastensuojelun työntekijöiden näkökulmasta, ja toisaalta sitä, millaisia haasteita he tässä näkevät. Aihetta lähestytään lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tutkimuksessa on haettu vastausta eritoten siihen, mahdollistaako suomalainen lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu lapsen suojelun välilliselle perheväkivallalle altistumiselta, kykeneekö se tukemaan perheväkivallalle altistunutta lasta ja tuleeko lapsi itse huomioiduksi tässä prosessissa. Tutkimustulokset pohjautuvat aineistoon, joka on kerätty haastattelemalla viittä perheväkivallalle välillisesti altistuneiden lasten parissa työskennellyttä sosiaalityöntekijää yhden Uudenmaan kunnan alueelta vuoden 2020 alkupuolella. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, jotka nauhoitettiin. Nauhoitettu aineisto litteroitiin ja litteraatit analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastatteluaineistosta hahmottui kolme kategoriaa, jotka ilmentävät lastensuojelun mahdollisuuksia suojella, tukea ja huomioida perheväkivallalle välillisesti altistunutta lasta, sekä neljä kategoriaa, jotka kuvaavat näihin liittyviä haasteita. Tutkimustulosten mukaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden on mahdollista suojella lasta välilliselle perheväkivallalle altistumiselta monin eri tavoin, kuten ohjaamalla väkivaltaa kohdannut vanhempi lapsen kanssa turvakotiin tai pyrkimällä vaikuttamaan vanhempien omaan toimintaan tilanteissa, joissa akuutti uhka on väistynyt. Lapsen tukeminen mahdollistuu tarjoamalla lapselle tai hänen perheelleen erilaisia lastensuojelun palveluita, ohjaamalla lapsi tai hänen perheensä lastensuojelun päätäntävallan ulkopuolella oleviin palveluihin, kuten esimerkiksi lastenpsykiatriseen, sekä sosiaalityöntekijän omalla työllä. Lapsen huomioiminen tuli useimmissa haastatteluissa korostetuksi kyseenalaistamattomana asiana, joskin monet lapsen suojelua mahdollistavat toimet kohdistuivat lapsen sijaan tämän vanhempiin. Lapsen suojelua, tukemista ja huomioimista haastavat lastensuojelutyön luonteeseen liittyvät tekijät, kuten tilanteiden arvioimisen vaikeus, sekä työn puitteisiin liittyvät tekijät, kuten liian suureksi koetut työntekijäkohtaiset asiakasmäärät, jotka vaikeuttavat hyvän ja vuorovaikutuksellisen asiakassuhteen muodostumista lapsen ja sosiaalityöntekijän välille. Väkivaltailmiöön liittyvät tekijät, kuten väkivallan kieltäminen tai peittely, haastavat sosiaalityöntekijän puuttumista tilanteeseen. Lisäksi lasten suojelua perheväkivallalle altistumiselta haastavat muun muassa puutteet työntekijöiden väkivaltaerityisessä osaamisessa ja yhteistyön tekemiseen liittyvät haasteet. Tutkimuksen perusteella lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu mahdollistaa lapsen suojelun välilliselle perheväkivallalle altistumiselta, tukee altistunutta lasta ja huomioi lapsen tässä prosessissa. Mahdollisessa jatkotutkimuksessa eri prosessin vaiheissa tapahtuvien lapsen osallisuuden tapojen sekä ennen kaikkea perheväkivallalle välillisesti altistuneiden lasten omien näkökulmien huomioiminen olisikin suotavaa.