Browsing by Subject "habitus"

Denna avhandling utgår från akademiskt arbetande kvinnor som anser sig ha en arbetarklassbakgrund och hur de skapar, upprätthåller och utmanar klass. Intresset för kvinnornas klassupplevelser begränsas inte enbart till deras förhållande till det akademiska och sin egen utbildningskarriär, utan innehåller alla livsområden kvinnorna själva uppfattar att deras klassbakgrund och genus påverkar. Klass undersöks som som en livsomständighet och upplevelse. Kategorier som genus och klass konstrueras socialt och uppstår därmed i förhållanden och relationer. Dessa relationer är strukturer som existerar sida vid sida och tillsammans skapar de sociala hierarkier (Faber, 2008). Centralt i betydelsen av klass eller genus idag är att betrakta dem ur ett intersektionellt perspektiv: hur dessa kategorier fungerar tillsammans och hur de bildar olika mönster. Kathy Davis (2008) menar att det för tillfället är otänkbart att genusstudier skulle beakta endast genus. Det samma gäller klass. Forskningen genomförs som återkommande gruppdiskussioner som arbetar både utifrån minnen samt upplevelsen av nuet. Minnesarbetsmetoden är en feministisk forskningsmetod som utgår från att upplevelser, minnen och känslor är värdefulla informationskällor eftersom de påverkar hur vi bygger upp våra liv och betydelser. Diskussionsgruppen har fem deltagare. Intersektioner mellan klass och kön och kvinnor med en arbetarklassbakgrund ligger i fokus. Begrepp som respektabilitet, disidentifikation och att passera som medelklass redogörs för och används i presentationen av hur kvinnor förhåller sig till en arbetarklassbakgrund då de själv utvecklat ett medelklasshabitus i och med en akademisk karriär.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurin kenttien välistä homologiaa eli rakenteellista vastaavuutta 2000-luvun alun Suomessa. Tutkimuskohteena on neljä kulttuurin kenttää: musiikki, kirjallisuus, ruoka ja televisio. Tutkimuksessa keskitytään makumieltymyksiin näillä kulttuurin kentillä. Tarkemmin sanoen analysoidaan, kuinka legitiimeistä musiikin ja kirjallisuuden lajityypeistä, ruokalajeista ja televisio-ohjelmista suomalaiset pitävät. Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin arvioida, missä määrin makumieltymykset yhdellä kulttuurin kentällä ovat yhteydessä makumieltymyksiin toisilla kulttuurin kentillä. Toiseksi selvitetään, millainen yhteys valituilla sosiodemografisilla taustatekijöillä on makumieltymyksiin. Tutkimusongelma rakentuu kritiikille, jota Bernard Lahire esittää Pierre Bourdieuta kohtaan. Bourdieu esitti vaikutusvaltaisessa Distinction-teoksessaan kulttuurista homologiaa koskevan väittämän. Väittämän mukaan yhteiskunnan sosiaalisen tilan ja yksilöiden elämäntyylien tilan välillä vallitsee kahtalainen homologia. Ensinnäkin yksilön asema yhteiskunnan objektiivisessa luokkarakenteessa on yhteydessä yksilön elämäntyyliin. Toiseksi yksilön elämäntyyli on yhtenäinen siten, että hänen asemansa kaikilla kulttuurin kentillä on samanlainen, mikä ilmenee muun muassa kenttien rajat ylittävinä johdonmukaisina makumieltymyksinä. Tätä homologiaa Bourdieu selittää luokkahabituksen käsitteellä. Lahire kritisoi Bourdieun luokkahabituksen käsitettä ja kääntää teoreettisen näkökulman yhteiskuntaluokista yksilöihin. Lahire esittää, että yksilöiden makumieltymykset yhteiskunnan kenttien välillä ovat pääsääntöisesti ristiriitaisia, eivät johdonmukaisia. Tutkimuksen aineistona käytetään vuonna 2007 kerättyä kansallisesti edustavaa kyselyaineistoa Kulttuuri ja vapaa-aika Suomessa 2007 (N = 1388). Kyselyn perusjoukko on 18–74-vuotiaat Suomen kansalaiset. Tutkimuksessa tarkastellaan, pitävätkö suomalaiset johdonmukaisesti yhtä legitiimeistä kulttuurituotteista kulttuurin eri kentillä vai ovatko heidän makumieltymyksensä ristiriitaisia. Kulttuurinen legitiimiys määritellään koulutuksen mukaan: korkeakoulutettujen eniten pitämät kulttuurituotteet ovat legitiimejä, perusasteen koulutuksen suorittaneiden pitämät kulttuurituotteet ovat epälegitiimejä. Ristiintaulukoimalla selvitetään sosiaalisten taustatekijöiden – sukupuolen, iän, ammattiluokan, tulojen, asuinpaikan ja koulutuksen – yhteyttä makumieltymyksiin. Tutkimustulosten mukaan kaikenasteiset makumieltymykset ovat hyvin yleisiä: suomalaiset pitävät usein niin legitiimistä kuin epälegitiimistä kulttuurista kaikilla tutkituilla kulttuurin kentillä. Poikkeuksena on televisio, jossa legitiimit mieltymykset ovat melko harvinaisia. Toisin sanoen suomalaisten makua yksittäisillä kulttuurin kentillä luonnehtii kulttuurinen kaikkiruokaisuus; ainoastaan legitiimeihin tai ainoastaan epälegitiimeihin kulttuurituotteisiin rajoittunut maku on harvinainen. Lisäksi kenttien välillä ristiriitaiset mieltymykset osoittautuvat yhtä yleisiksi kuin johdonmukaiset mieltymykset: kenttien välinen maku yhdistelee tyypillisimmin kaikkiruokaisuuden eri asteita. Sosiaaliset taustatekijät ovat monissa tapauksissa yhteydessä makumieltymyksiin. Taustatekijöiden ja makumieltymysten välinen yhteys on kuitenkin tyypillisesti jossain määrin erilainen eri kentillä. Kuitenkin kenttien välisiä johdonmukaisuuksiakin löytyy. Legitiimejä mieltymyksiä määrittävät erityisesti ammatti, asuinalue ja sukupuoli ja toki myös koulutus: legitiimi maku on tyypillisin johtajille, kaupunkilaisille, naisille ja korkeimmin koulutetuille. Laajalle legitiimiyden alalle ulottuva kenttien rajat ylittävä johdonmukainen kaikkiruokaisuus määrittyy erityisesti sitä kautta, kenelle se ei ole tyypillistä: miehillä, nuorilla, työläisillä, maaseudun asukkailla ja perusasteen koulutuksen suorittaneilla ei ole johdonmukaisesti kaikkiruokaista makua. Tutkimustulosten perusteella Lahiren väittämä kenttien rajat ylittävän maun ristiriitaisuudesta saa tukea: legitiimiin tai epälegitiimiin rajautuvia johdonmukaisia makumieltymyksiä ei Suomesta löydy. Sen sijaan johdonmukaisesti kaikkiruokaiset osoittautuvat jossain määrin omaksi ryhmäkseen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa vapaaehtoisesta tukihenkilötoiminnasta. Tutkimus paikantuu lastensuojelun sijais- ja jälkihuoltonuorille suunnattuun vapaaehtoiseen tukihenkilötoimintaan. Aihe on lähtöisin Erityishuoltoalojen liitto EHJÄ ry:n Omilleen -toiminnasta, jota kunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijät hankkivat nuorille. Omilleen -toiminnan voidaan nähdä olevan yksi monista sosiaalihuollon kentällä toimivista vapaaehtoisuuteen perustuvista tuen muodoista, joka on suunnattu tietylle sosiaalihuollon asiakasryhmälle. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina vuonna 2016. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta vapaaehtoiseen tukihenkilötoimintaan osallistu-nutta 17−21 -vuotiasta nuorta. Haastatteluiden yhteydessä aineistoa kerättiin myös kyselyn ja suhdekartan avulla. Aineiston keruuta ohjasi Dalmas Altmanin ja Irwin Taylorin sosiaalisen läpäisyn teoria ja George Homansin sosiaalisen vaihdon teoria sekä kansainväliset tutkimukset nuorisomentoroinnista (youth mentoring). Nämä teoriat ja tutkimukset toimivat väljästi tutkimuksen metodologisina täydentäjinä. Tutkimuksen maailmankuva kiinnittyy relationaaliseen ontologiaan. Tutkimuksen empiirinen kohde on vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta eli nuoren ja tukihenkilön välinen suhde. Empiirinen aineisto analysoitiin soveltaen sosiologi Pierre Bourdieun käsitteitä, joita ovat kenttä, habitus, intressi, doksa ja pääoma. Tutkimuksen analyyttinen kohde on bourdieulainen kenttä, joka on muodostunut toiminnan tuloksena. Bourdieun käsitteet toimivat tutkimuksen teoreettisena välineenä kuvaamaan tukihenkilötoiminnan kenttää, kentällä vaihdettavia ja arvostetuimpia resursseja (pääomia) sekä kentän osapuolten ottamia asemia eli positioita suhteessa peliä pelaavaan toiseen osapuoleen. Aineisto analysoitiin teoriasidonnaisesti, abduktiivista päättelyä apuna käyttäen. Tutkimuksen tuloksena esitellään kuvaus tukihenkilötoiminnan kentästä, joka muodostuu kahden osapuolen, nuoren ja tukihenkilön välisestä suhteesta. Tutkimuksessa nuoren ja vapaaehtoisen tukihenkilön välinen suhde tulkitaan bourdieulaisena kenttänä, jossa vaihdetaan erilaisia resursseja (pääomia). Tutkimustulosten mukaan kentällä vaihdettaan kahdenlaisia resursseja. Näitä ovat kuunteleminen ja tieto resursseina, ja ne muuntuvat sosiaaliseksi ja kulttuuriseksi pääomaksi, kun niitä käytettiin kentällä. Kuunteleminen ja tieto ovat samalla nuorten intressit osallistua kentän kamppailuihin. Ne ovat myös arvostetuimpia resursseja, joita hyvä tukihenkilö tuo kentälle. Tulokset osoittavat, että kuuntelemisen ja tiedon resursseissa esiintyy vastavuoroisuutta. Vastavuoroisuus ilmenee nuoren ja tukihenkilön välillä eri tavalla, sillä resurssit virtaavat vahvemmin nuoren suuntaan. Kentän doksa (tuki) näyttäytyy nuorten asettaessa itsensä vahvemmin tuettavan positioon antaen tukihenkilölle samalla tukijan roolin. Nuoren ja tukihenkilön välille muodostunutta kenttää kuvaa eräänlainen hybridimainen luonne. Tämä tarkoittaa, että kentällä ilmenee horisontaalisia ja vertikaalisia piirteitä. Horisontaalisuus ilmenee tasavertaisena toimijuutena kentällä ja vertikaaliset piirteet liittyvät valta-asetelmiin. Kentän osapuolet osallistuvat yhteisesti neuvottelemaan kentän rakenteen muodostumisesta, mutta kenttää ohjaa vahvasti myös toimintaa koordinoiva järjestö. Järjestöllä on symbolista valtaa määrittää kenttää ja resursseja, joita siellä liikkuu. Tutkimuksen aineisto ei yllä analysoimaan kattavasti nuorten ja tukihenkilöiden habituksia, mutta se antaa viitteitä niistä. Nuorten habitusta kuvaavat perheresurssien ja arjenhallinnan taitojen puutteet. Vapaaehtoisten tukihenkilöiden habituksessa esiintyy puoliammatillisia piirteitä. Tutkimuksen mukaan nuorten odotukset (intressit) kentällä liikkuvista resursseista ja tukihenkilön kentälle tuomista resursseista kohtaavat keskenään. Johtopäätös on, että nuorten ja tukihenkilöiden väliset suhteet voidaan nähdä olevan onnistuneita. Tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan esittää, että resurssit (pääomat), joita nuoret suhteesta saavat, hyödyttäisivät heitä myöhemmin muilla yhteiskunnallisilla kentillä. Tutkimuksen pohjalta ei voida osoittaa, että suhteella olisi pidempiaikaisia hyötyjä nuorille.

This thesis is a study of cultural, corporal, social, symbolic and economic forms of capital of the Western surfers in Bali, Indonesia. The thesis follows Pierre Bourdieu's theory of social distinction. The study examines what types of capital exist in the surfing social field of Western surfers in Bali, and how these different forms of capital function, how they are established and negotiated. Study also analyses how social distinctions are created and negotiated through the distribution of capital. This study is based on a four and a half month long ethnographic fieldwork in spring 2015 in the southern parts of Bali, Indonesia. Methods used are participant observation, 10 in-depth interviews and informal discussions, as well as observations in the field and local surf related magazines. The informants of this study were surfers from Western countries who lived in Bali permanently or for and extended period of time. The analytical section of this thesis is divided into four sections on the basis of different forms of capital. First, analysis is provided on how and what types of bodily and perceptive skills and knowledge constitute surfers' corporeal capital. The second section focuses on the types of narratives that surfers use to constitute surfing experience and surfed place. The analysis suggests that in the narratives of individual experiences, surfers use socially legitimated ways of storytelling and contribute to the construction of surfing social field through the circulation of these narratives. The third section focuses on symbolic capital produced in surfing advertisements and negotiated amongst surfers and the surfing brands. The section illustrates how surfing brands harness symbolic capital relevant to the surfing social field and turn it into economic capital. Lastly, analysis is provided on surfing lifestyle. The section observes how surfers rationalize their lifestyles as personal choices, but suggests that they are choices available to these agents through their relative affluence that enables making choices distanced from necessity. This study suggests that surfing social field is constructed in visual and oral narratives that both the surfers and the surf brands produce. It is noted that whilst acquisition of relevant corporeal skills and capital seems to function as a gatekeeper to the surfing field, it is through relevant affluence and existing economic capital that enables the significant personal investments of time and efforts to gain this entrance. Thus, it is argued that the possibilities of Western surfers in Bali are linked broader global construction of social hierarchies and unequal distribution of affluence.