Browsing by Subject "hallinnan analytiikka"

Turvallisuus on käsite, joka tällä hetkellä näyttää liittyvän itsestään selvänä, mutta hahmoltaan epämääräisenä niin kansalaisten hyvinvointiin kuin kaikkeen muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan. Turvallisuus yhdistetään myös erilaiseen huono-osaisuuteen, jota nykyään kutsutaan usein syrjäytymiseksi. Konkreettisena osoituksen turvallisuuden immanenssista syrjäytyminenkin nimetään sisäasiainministeriön julkaisemassa viimeisimmässä sisäisen turvallisuuden ohjelmassa turvallisuuden uhaksi. Tutkimuksessani pyrin jäljittämään tähän johtanutta kehitystä ja tarkastelemaan sitä osana laajempaa yhteiskunnallisen toimintamallin muutosta. Yhteiskunnallinen toimintamalli kriisiytyi 1990-luvun vaihteessa. Työssäni tutkin suhtautumista huono-osaisuuteen kyseisen murroksen molemmin puolin. Tarkastelen kriittisesti erityisesti sitä, kuinka asennoituminen huono-osaisina tai syrjäytyneinä pidettyihin ihmisiin on muuttunut yleisen järjestyksen säilymisen ja kriminologian näkökulmasta. Vertailen ajankohtiin liittyvien dokumenttiaineistojen avulla huono-osaisuuden ja syrjäytymisen problematisointitapoja ja ratkaisumalleja suomalaisen hyvinvointivaltiollisen kehityksen voimakkaassa vaiheessa 1970-luvulla, erityisesti kymmenluvun alussa, ja toisaalta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lähestymistapani on empiirinen ja teoreettinen. Olen lähtenyt siitä, että huono-osaisuus, köyhyys ja erityyppinen marginaalisuus ovat suhteellisen pysyviä ongelmoinnin kohteita jopa vuosisadasta toiseen. Kysymyksen hallinnalliset ratkaisut kertovat sen vuoksi ainakin yhtä paljon kulloisestakin yhteiskunnasta ja vallinneista ajattelutavoista kuin marginaalisuudesta itsestään. Teoreettisia välineitä tutkimuksen suorittamiselle antavat semiotiikka, diskurssianalyysi ja jälkifoucaultlainen hallinnan analytiikka. Rinnalla ja erikseen pohdin turvallisuuden sisältöä ja merkitystä tässä sommitelmassa. Vertailun perusteella ja hallinnan analytiikkaan kontekstoituina on pääteltävissä, että aikaisemman valtiokeskeisen sosiaalisen tukemisen ja puuttumisen sijaan huono-osaisuuden hallinnassa ja sen myötä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tavoittelussa on tapahtunut siirtymää yhteisöjen ja yhteisöllisyyteen vetoamisen käyttöön tässä pyrkimyksessä. Myös vastuullisen vapauden ja aktiivisen kansalaisuuden teroittaminen nähdään keinoiksi estää kielteinen kehitys. Oman vastuun korostumisen ohella jako mukanaoleviin ja ulkopuolelle joutuneisiin on kuitenkin jyrkentynyt. On merkkejä siitä, että ehdottoman turvallisuuden perfektionistinen tavoittelu on johtanut jopa neuroottisiin reagointitapoihin ja tämän ihmisluonteeseen kuuluvan piirteen soveltamiseen käyttäytymisen ohjailussa.

Tämän pro gradu -tutkielman aihe on nuorten nuuskaaminen yhteiskunnallisen hallinnan viitekehyksessä. Tutkielmassa tarkastellaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ammattilaisten käsityksiä nuuska-ilmiön rakentumisesta sekä nuuskaavista nuorista. Sosiologista tutkimusta nuuskaavien nuorten yhteiskunnallisesta hallinnasta perustelee Michel Foucault’n ajatuksiin nojaava käsitys biovallan ja -politiikan leimaamasta modernista ajasta, jolle on ominaista yhteiskunnallisen hallinnan keinojen kohdistaminen yhä enemmän terveyden ja sairauden kysymyksiin ja biopoliittisiin tavoitteisiin, kuten yksilön hyvän terveyden vaalimiseen. Sosiaalitieteellistä tutkimusta aiheesta perustelee myös kasvanut huoli nuorten nuuskan käytön lisääntymisestä viime vuosina. Nuorten nuuskaamisen hallinnan tutkimuksessa on kyse myös nuorten terveyden edistämisestä ja siitä, millaisen yhteiskunnallisen hallinnan kohteiksi ja toimijoiksi nuuskaavat nuoret määrittyvät. Tutkielman aineistona on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämä haastatteluaineisto, joka sisältää 12 koulu- ja opiskeluterveyden ammattilaisen yksilöhaastattelua. Aineisto on litteroituna tekstinä 447-sivuinen. Haastateltavat ovat terveydenhoitajia, suuhygienistejä ja hammaslääkäri, ja heidät on valittu kouluterveyskyselyn perusteella niistä kouluista ja oppilaitoksista, joissa nuuskaamista esiintyy. Tutkimusalueet ovat Uusimaa, Pohjanmaa ja Lappi. Tämä pro gradu -tutkielma on oma itsenäinen kokonaisuutensa, jossa haastattelupuhetta analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Diskurssianalyysin avulla tutkitaan terveydenhuollon ammattilaisten käsityksiä nuuska-ilmiön rakentumisesta ja tarkastellaan ilmiön hallinnan ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Haastattelupuheesta analysoidaan nuuskaavien nuorten saamia subjektipositioita puheessa esiin tulleiden nuuskaamiselle altistavien tekijöiden ja nuuskaamisen syiden teemoittelun perusteella. Näin hahmotetaan sitä, millaisia toimijuuden mahdollisuuksia nuori puheessa saa. Teoreettinen viitekehys on Foucault’n tuotannosta ammentava hallinnan analytiikan perinne, ja tutkielmassa tarkastellaan nuorten nuuskaamista hallinnananalyyttisten käsitteiden, terveyskansalaisuuden tuottamisen ja biovallan ulottuvuuksien näkökulmasta. Nuorten nuuskaaminen määrittyy tulkinnan mukaan monitahoiseksi ilmiöksi, jonka ympärillä käydään paljon neuvottelua ja josta ei vallitse täyttä yhteistä ymmärrystä ammattilaisten puheessa. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat ammattinsa puolesta velvoitettuja tekemään nuuskaamista ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa, mutta työhön tuovat omat haasteensa muun muassa ilmiön neuvottelunalaisuus ja monen eri toimijan erilaiset käsitykset nuuskaamisen haitallisuudesta. Nuorten nuuskaamisen yhteiskunnallinen hallinta ei ole samalla tavalla yksiselitteistä kuin esimerkiksi poltettavien savukkeiden käytön hallinta, sillä nuuskaamisen kulttuuriset paikat ja ilmiön määrittyminen ovat moniselitteisempiä. Tämän tutkielman tulkinnan mukaan terveydenhuollon ammattilaisten haastattelupuheessa tulee esiin nuorta kannustava ja tukeva hallinnan tapa nuuskaamisen säätelyssä. Nuuskaavan nuoren omaa ajattelua halutaan herättää ja auttaa nuorta itseään tekemään päätöksiä nuuskaamisen vähentämisestä tai lopettamisesta. Nuuskaava nuori määrittyy kuitenkin passiiviseksi ja herkäksi erilaisille vaikutteille, kuten ryhmäpaineelle ja mallioppimiselle. Tämä herättää kysymyksen, millaisiksi hallinnan kohteiksi nuoret määrittyvät terveyden edistämisessä, kun kyseessä ovat nuorten haitalliset terveyteen liittyvät valinnat.

Tämän tutkielman taustalla on oletus toimijuuden ja elämänhallinnan kysymysten keskeisyydestä yksilön kokemuksen kehystäjinä nyky-yhteiskunnassa. Tarkastelen suomalaisia tupakoinnin lopettamisen itseapuoppaita Michel Foucault’n ispiroiman hallinnan analytiikan kehyksessä. Tarkoitus on hahmottaa oppaissa rakentuvaa subjektia sekä itsen rakentumisprosessia. Prosessissa nivoutuvat yhteen asiantuntijatieto, kansanterveysajattelu sekä yksilön vastuu omasta elämästään. Lopulta hahmotan oppaissa tuotettua totuutta ja eetosta eli sitä mitä voi ja mitä pitää tehdä eli minkälaista on olla subjekti. Aineistona on neljä suomalaista alan asiantuntijoiden kirjoittamaa tupakoinnin lopettamisen itseapuopasta, joita analysoin käyttäen Foucault’n ajatusta minäteknologioista. Ne ovat käytäntöjä ja välineitä, joilla yksilö luo ja johdatellaan luomaan suhdetta itseensä. Minäteknologiat toimivat aineiston analyysikehikkona. Käsittelin oppaita käytännöllisinä ja efektiivisinä tekstijälkinä, joissa asiantuntijat pyrkivät muokkaamaan maallikoiden käytöstä ja itsesuhdetta. Aineiston analyysi perustuu tiiviiseen kriittiseen lähilukuun, jota ohjaa hallinnan analytiikan käsitteet. Genealogian periaatteiden mukaisesti keskeistä ovat problematisointien ja käytäntöjen suhteet. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelin tupakoinnin ongelman määrittymistä yksilön kannalta. Tupakoinnin keskeiset ongelmoinnit perustuvat terveysriskeihin, -haittohin sekä tupakointiin riippuvuutena. Ongelmoinneissa keskeiseksi nousi yhtäältä tupakoinnin riskien ja haittojen vääjäämättömyys ja kiistattomuus sekä toisaalta riippuvuusnäkökulman merkityksen kasvu. Tupakoinnin ongelma rakentui kiistattomana ja siten myös tupakoiva subjekti on harkitsematon ja vastuuton. Ongelmoinnissa keskeistä oli suhde kognitioon: oppimiseen, havaitsemiseen, muistiin sekä harkintaan. Toisessa analyysiluvussa hahmotin tapaa, jolla tupakoinnin ongelma vakuutettiin koskemaan yksilöä. Vakuuttaminen perustuu pääosin lääketieteellisen tiedon auktoriteettiin. Vakuuttelun lisäksi motivointi toimii tapana vastuullistaa ja sitouttaa yksilö mukaan tupakoinnin lopettamisprojektiin. Tässä kiteytyi oppaissa rakentuvan toimijuuden ydin: 'se joka todella haluaa.' Kolmannessa analyysiluvussa tarkastelin niitä konkreettisia keinoja ja välineitä, joita oppaissa tarjotaan tupakoinnin lopettamiseen. Käytännöissä rakentui herkeämättömästi itseään sekä ympäristöään tarkkailevaa valpasta subjektia. Valppauden lisäksi käytännöissä korostui aktiivisuus, 'mielekäs tekeminen' ja uusien terveellisempien elämänkäytäntöjen, kuten liikunnan ja ruokavalion omaksuminen. Viimeisessä analyysi luvussa pohdin oppaissa rakentuvan ihanteen laajempaa yhteyttä. Tupakoinnin lopettamisessa onnistunut subjekti määrittyy lopulta tupakoivaa vahvempana: keskeistä lopettamisessa oli lopulta oppimisprosessi ja itsetunnon kasvu. Tupakoimaton subjekti sopeutuu paremmin vaativaan nykyelämään. Kokonaisuudessaan oppaissa rakentuva subjekti on herkkä ja ympäristölle altis ydin, 'se, joka todella haluaa', jonka ympärille rakentuu oppimisen myötä asenteita, tapoja ja käytäntöjä, jotka voidaan purkaa ja korvata asiantuntijatiedon myötä paremmilla käytännöillä. Näin oppaiden voidaan ajatella tuottavan tietynlaista normatiivista subjektia ja kokemuksen kehikkoa, joka voi sulkea ulkopuolelleen ei-aktiivisia väestönosia ja siten lisätä terveyteen ja tupakointiin liittyvää voimistuvaa sosioekonomista eriytymistä. Verraten kuitenkin amerikkalaiseen itseapukulttuuriin oppaissa ei tuoteta yltiöyksilöllistä ja atomistista subjektia. Suomalaisissa oppaissa ympäristö on vaaroja ja riskejä täynnä, mutta tarjoaa mahdollisesti myös tukea. Tässä kuitenkin tutkielman ja aineiston jännitteisyys: kaikki ei ole yksilöstä kiinni, mutta vastuu on hänellä.