Browsing by Subject "hallinnon kehittäminen"

Tämän pro gradu -tutkielman kohteena ovat valtionhallinnon selvitysmiehet vuosina 2000-2014. Selvitysmiesvalmistelun kehittymiseen vaikutti 1970-luvulla käynnistynyt muutos ministeriöiden työmenetelmissä ja sitä voidaan pitää komitealaitoksen ja hallinnon uudistamistrendien jälkeläisenä. Tutkielmassa kuvataan, miltä selvitysmiesvalmistelu näyttää lähes 30 vuotta syntymänsä jälkeen. Kirjoittaja myös kysyy, vieläkö selvitysmiehiä tarvitaan? Kannattaisiko tätä määräaikaisen valmistelun välinettä arvioida suhteessa valmistelun uusiin tarpeisiin? Tutkimus on osa professori Anne Maria Hollin akatemiahanketta Sukupuoli ja moninaisuus politiikan vanhoissa ja uusissa instituutioissa (2009-2014). Tutkimuksen aineistot muodostuvat valtionhallinnon hankerekisteriin (HARE) tallennetuista selvitysmieshankkeista aikavälillä 1.1.2000-31.12.2014 (282kpl) sekä 16 selvitysmiesten ja toimeksiantajien teemahaastattelusta. Aihetta ja aineistoja on käsitelty monimenetelmällisesti, jotta tutkimuskohteesta muodostuisi mahdollisimman monipuolinen kuva. Hankerekisteriaineistoa on käsitelty tilastollisin menetelmin IBM SPSS Statistics- ja Microft Excel -ohjelmistoissa. Aineistoa hyödynnettiin haastatteluotannan suunnittelussa ja selvitysmiesvalmistelun perusmuuttujien selvittämisessä. Teemahaastatteluaineisto vietiin ATLAS.TI-ohjelmaan, jossa se koodattiin tutkimuksen teemoilla ja avainkäsitteillä. Näin aineistosta hahmottui haastateltujen sanomana yhdenlainen totuus selvitysmiesvalmistelusta suomalaisissa ministeriöissä. Hyvä selvitysmiesvalmistelu syntyy edelleen ajattelun vapaudesta, jota haittaa yleensä työlle asetettu tiukka aikataulu. Selvitysmies on kuitenkin ollut sääntelystä vapaa toimija, jonka asettaminen ja valvonta on ministeriöiden omassa päätäntävallassa. Arvostuksensa huipulla selvitysmiehiksi on ollut helppo saada osaavia asiantuntijoita suhteellisen halvalla eli selvitysmieskäytäntö on kiistatta hyödyttänyt julkishallintoa. Selvitysmiesvalmisteluun on haluttu liittää positiivisia, puolueettomuuden ja objektiivisuuden merkityksiä. Toisaalta selvitysmiesten käytölle tai työskentelylle ei koskaan tehty ohjeita tai asetettu yhteisiä tavoitteita eikä sellaisia ole tänäkään päivänä. Töiden laatu on ollut vaihteleva ja ne ovat usein jääneet irralleen toimeenpanosta. Selvitysmiesten rekrytointi tapahtuu useimmiten ministeriöiden poliittisen johdon aloitteesta ja sen lähipiiristä. Tämä käytäntö näyttää muuttuneen vain vähän, jos ollenkaan. Meneillään olevista selvityshankkeista, selvitysmiesten taustoista ja palkkioista on edelleen hankala saada tietoa. Selvitysmiesten palkkahaitari on suuri ja moni on tehnyt selvityksen oman työn ohellakin, ilman korvausta. Pelisääntöjen puuttuminen ja yhä kiristyvä kehysbudjetointi on tehnyt selvitysmiehestä houkuttelevan kaatokopan kaikenlaiselle väliaikaiselle tutkimus-, projekti- ja selvitystyölle. Samalla selvitysmiesten arvostus on laskenut. Selvitysmiesvalmistelusta on tullut arkisen junailun väline, jota käytetään valmistelun lisäksi joustavasti mm. epämiellyttävien asioiden hautaamiseen, legitimoimaan jo tehtyjä päätöksiä, sovinnoneleenä hallituskumppaneille tai poliittisina käsikassaroina. Vaikuttaako tutkimus- ja tutkimusrahoitusuudistus myös selvitysmiehiin, nyt kun valtioneuvostolla on rooli ministeriöiden tutkimustoiminnan kehittämisessä? Suomalainen valtionhallinto on muuttunut radikaalisti 1980-luvulta ja selvitysmiesvalmistelua, käyttökohteita ja hyödyntäjien tarpeita pitäisi arvioida perusteellisesti tässä muuttuneessa maailmassa.