Browsing by Subject "ideologinen dilemma"

Tutkielman tarkoituksena on saada tarkempaa kuvaa läheisissä ihmissuhteissa toimimisesta masennuksen aikana. Tutkielmassani tarkastelen miten masennusta sairastaneet puhuvat läheisistä ihmissuhteista masennuksen kontekstissa, miten he rakentavat identiteettiään suhteessa läheisiin ja masennukseen, sekä kuinka ristiriitaisia puhetapoja läheisistä suhteista neuvotellaan ja ratkotaan puheessa. Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, kuinka läheiset ihmissuhteet kuvautuvat masennuksen kontekstissa ristiriitaisilla tavoilla. Ihmissuhteet on yhdistetty aikaisemmissa tutkimuksissa sekä masennusta ehkäiseviksi ja toipumista edistäviksi tekijöiksi, että masennusta laukaiseviksi tekijöiksi. Tarkoituksena on antaa ääni masennusta sairastaneille ihmisille, jotta voidaan selvittää, kuinka sairauden kanssa eläneet itse määrittelevät läheisiään suhteessa masennukseen. Lisäksi käyn läpi, mitä nämä kuvaukset läheisistä ihmissuhteista tarkoittavat masennusta sairastaneiden identiteetin näkökulmasta. Työni teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, kriittinen diskursiivinen psykologia ja positiointiteoria. Teoreettiseen viitekehykseen liittyvät olettamukset tiedon luonteesta vaikuttavat jo itsessään siihen, minkälaisesta näkökulmasta masennuksen aikaisia ihmissuhteita ja minuutta tutkielmassa tarkastellaan. Vaikka masennusta usein luonnehditaankin psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena, painottuu tässä tutkielmassa masennuksen sosiaaliset puolet. Tutkielmassa masennusta ei tarkastella niinkään staattisena, psykologisena tilana, vaan sosiaalisena ilmiönä, joka saa muotonsa myös suhteessa siihen kontekstiin missä se esiintyy. Aineistona toimii masennusta sairastuneiden kertomukset läheisistä suhteista masennuksen aikana, ja aineisto koostuu yhteensä yhdeksästä yksilöhaastattelusta. Analyysissa on yhdistetty näkemyksiä ja käsitteitä kriittisestä diskursiivisesta psykologiasta sekä positiointiteoriasta, ja analyysissa tarkastellaan, millaisia ihmissuhdekonstruktioita haastateltavat puheessaan tuottavat, millaisia positioita he rakentavat itselleen suhteessa näihin ihmissuhdekonstruktioihin, sekä millaisia jännitteitä eri konstruktioiden välillä esiintyy. Konstruktioiden välisiä jännitteitä on analyysin lopuksi tarkasteltu myös ideologisen dilemman käsitteen valossa. Aineistosta hahmottui viisi erilaista tapaa kuvata läheisiä ihmissuhteita masennuksen kontekstissa. Nämä ihmissuhdekonstruktiot olivat: ihmissuhde tuen ja avun tarjoajana, kuormittunut ihmissuhde, ihmissuhde itsenäisyyden hankaloittajana, ihmissuhde ilman tukea ja apua sekä haastava ihmissuhde. Ihmissuhdekonstruktiot tuovat näkyväksi, kuinka monimuotoisesti läheiset suhteet linkittyvät masennukseen ja samalla masentuneelle rakentui hyvin erilaisia positioita suhteessa läheisiin. Puhetavat olivat myös keskenään ristiriitaisia, ja esiintyivät useasti myös saman henkilön kertomusten sisällä. Ensinnäkin läheiset suhteet konstruoitiin yhtäältä tärkeiksi niistä saatavan avun ja tuen kautta, ja toisaalta suhteet kuvattiin kuormittaviksi ja niissä toiminen raskaaksi. Puhetapa läheisistä tuen ja avun tarjoajina sai myös haastajakseen ihmissuhdekonstruktion, jossa läheiset kuvattiin masennuksesta kuormittuviksi. Lisäksi läheiset ihmissuhteet konstruoitiin suhteessa oman itsenäisyyden ylläpitoon, jolloin ihmissuhteessa tärkeäksi kuvautui läheisten kyky hyväksyä haastateltavan omaehtoisuus ja itsenäisyys. Myös tämä konstruktio näyttäytyi jännitteisenä suhteessa avun ja tuen annon ihmissuhdekonstruktioon. Puhetapojen välistä jännitettä ratkottiin myös puheessa monella tavalla, jolloin ihmissuhteet, ja oma asema suhteissa sai monenlaisia sävyjä. Erityisesti kahdessa jälkimmäisessä jänniteessä nousi esiin kysymys vastuuntunnosta ja velvollisuuksista. Tämä vastuu liittyi ensinnäkin masennuksen oikeamittaiseen ilmaisuun sekä itsenäiseen pärjäämiseen liittyviin kysymyksiin. Kaiken kaikkiaan tutkielman tulokset piirtävät kuvaa sosiaalisista suhteista masennuksen aikana monitasoisena ilmiönä, joiden lähempi tarkastelu osoittaa myös ihmissuhteiden ristiriitaisen luonteen. Tässä kontekstissa masennusta sairastavan asema näyttäytyy sekä toipumista edistävässä, että sitä ehkäisevässä valossa. Tulokset tukevat ajatusta siitä, että on edelleen tärkeä keskittyä purkamaan masennukseen liittyvää stigmaa, mutta tulosten perusteella olisi syytä tarkastella myös vastuun teemaan liittyviä kysymyksiä. Tulokset osoittavat, että masennukseen liittyy vastuunkantoa niin läheisten kuormittumisesta kuin itse pärjäämisestäkin. Kun masennus jo tuottaa itsessään valtavan määrän kärsimystä yksilötasolla, tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, minkälaisena masennuksen ilmiötä kuvataan, ja miten siihen suhtaudutaan, jotta masennusta sairastaville ei muodostuisi uuden tasoista kärsimystä.

Tarkastelen tutkielmassani orkesterimuusikoiden identiteettien rakentumista haastattelupuheessa. Orkesterimuusikko on esittäväksi taiteilijaksi luokiteltu taidealan ammattilainen, joka työskentelee hallinnollisesti ja taiteellisesti johdetussa, rakenteeltaan hierarkkisessa taideinstituutiossa eli orkesterissa. Kiinnostukseni kohdistuu erityisesti siihen, minkälaisena orkesterin hierarkiassa alimmalla tasolla työskentelevän rivimuusikon suhde taiteilijuuteen näyttäytyy orkesterikontekstissa. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, joka on sosiaalitieteiden kielellisten lähestymistapojen kattokäsite. Konstruktionistisen ajattelutavan mukaan kieli sekä heijastaa että tuottaa todellisuutta vuorovaikutuksen sosiaalisissa prosesseissa. Tutkielman teoreettismetodologisena lähestymistapa on konstruktionismin piiriin kuuluva diskursiivinen psykologia, jossa kielenkäyttö käsitetään vahvasti toiminnallisena ja kielelliset käsitteet ymmärretään keskinäisen toiminnan resursseina. Diskursiivisen psykologian näkökulmasta identiteetti käsitetään diskursiivisena aikaansaannoksena eikä luonnollisena faktana. Näin ollen sekä kiinnostukseni että analyyttinen huomioni kohdistuu orkesterimuusikoiden identiteettejä rakentavaan puheeseen ja dialogiin, enkä siis pyri määrittelemään sitä, onko orkesterin rivimuusikko taiteilija vai ei. Taiteilijuudella tarkoitan työssäni sekä tähän sosiaaliseen kategoriaan yleisesti liitettyjä piirteitä ja ominaisuuksia että niitä orkesterimuusikkouteen liittyviä asioita, joita aineistossani merkityksellistetään taiteilijuudeksi ja taiteen tekemiseksi. Tutkielmani pääkysymys on ”kuinka orkesterin rivimuusikot neuvottelevat identiteetistään?” Pääkysymystäni tarkennan kysymyksillä: 1. Minkälaisia tulkintarepertuaareja ja subjektipositioita identiteettineuvotteluissa esiintyy? 2. Kuinka tulkintarepertuaareja ja muita diskursiivisia resursseja käytetään orkesterin rivimuusikon identiteetin rakentamisessa? 3. Minkälaiseksi orkesterin rivimuusikon identiteetti rakentuu? Tutkielmaa varten haastattelin kolmen pääkaupunkiseudun sinfoniaorkesterin rivimuusikkona toimivia viulisteja. Paikansin haastattelupuheesta neljä tulkintarepertuaaria, jotka nimesin seuraavasti: yhteisöllisyyden tulkintarepertuaari, yksilökeskeisyyden tulkintarepertuaari, omakohtaisuuden tulkintarepertuaari ja suorittavan työn tulkintarepertuaari. Yhteisöllisyyden repertuaarissa orkesterin rivimuusikko positioitui osaksi kokonaisuutta. Yksilökeskeisyyden repertuaarissa orkesterimuusikon subjektipositioksi muodostui erottautumaan pyrkivä individualisti. Omakohtaisuuden tulkintarepertuaarissa orkesterin rivimuusikko positioitui omakohtaiseksi ja luovaksi itsen ilmaisijaksi sekä musiikin ymmärtäjäksi ja tulkitsijaksi. Suorittavan työn repertuaarissa orkesterin rivimuusikko positioitui koneen osaksi ja suorittavan työn tekijäksi ja orkesterimuusikkous merkityksellistettiin selkeästi työnteoksi. Kiteytin tulkintarepertuaareissa tarjoutuneet subjektipositiot kahdeksi polarisoituneeksi identiteetiksi: taiteilijuudeksi ja työläisyydeksi. Orkesterimuusikon identiteetti ei näyttäytynyt ongelmattomana, ja siitä neuvotteleminen vaati paljon diskursiivista työtä. Analyysi paljastikin orkesterityöhön liittyvän ”ideologisen dilemman”, joka syntyi vapauden ja sen puutteen välille. Diskursiivinen psykologia osoittautui soveltuvaksi lähestymistavaksi sekä orkesterimuusikkouden että taiteilijuuden tarkasteluun. Tutkielmani perusteella sekä jatkotutkimuksessa että orkesterien toimintatavoissa tulisi erityisesti huomioida orkesterin rakenteellinen hierarkia ja sen vaikutus. Lisäksi sellaisia vapaita taideyhteisöjä, joissa orkesterimuusikot voivat toteuttaa itseään omaehtoisesti, olisi tuettava taloudellisesti. Myös koulutuksessa olisi syytä pohtia ”taiteilijuutta” ja sen merkitystä opiskelijoiden tulevaisuuden ammateissa.