Browsing by Subject "itsemurha"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2011)Attitudes towards suicide among Master’s degree students in Chang Sha (China) and Helsinki (Finland) were compared in order to explore possible cross-cultural differences. The sample included 206 Master’s degree students, 101 Chinese and 105 Finnish. Data were collected using the 30-item Multi-Attitudes Suicide Tendency Scale (MAST) and a demographic information form. According to the results, both Chinese and Finnish students held positive attitudes towards life, they held contradictory attitudes towards suicide, with Finnish students having more permissive and liberal attitudes towards suicide than their Chinese counterparts. In addition, three socio-demographic characteristics, namely religion, family structure, and economic status, associated with attitudes towards suicide among the Chinese Master’s degree students; meanwhile, all socio-demographic characteristics, including gender, religion, major subject, family structure, economic status, and received social support related to attitudes towards suicide among the Finnish Master’s degree students. However, after examining the interaction effect between socio-demographics and cultural backgrounds on attitudes towards suicide, the attitudes of Chinese students were more related to gender, marital status, family economic status, and received social support, whereas Finnish students were more influenced by religion. These findings suggest that culture plays an important role in shaping country-specific differences in attitudes towards suicide and their association with socio-demographic characteristics. Understanding individual attitudes towards suicide could help in intervention to prevent the development of suicidal ideation and in providing appropriate psychological counseling to reduce mental problems. Therefore, these cross-cultural differences may provide indications on how to conduct suicide prevention programs while considering culture-specific contexts.
-
(2020)Itsemurha on kiistanalainen ja tabuluontoinen, ristiriitaisia tunteita herättävä aihe yhteiskunnassamme. Itsemurhaan sekä itsemurhan tekijään kohdistuu monia myyttejä, stereotypioita ja stigmatisoivia asenteita. Kirjallisuudessa on esitetty, miten itsemurha näyttäytyy länsimaisessa kulttuurissa vahvasti itsekkäänä tekona ja miten sen tekijä näyttäytyy usein negatiivisessa valossa. Itsemurha ja itsetuhoinen käyttäytyminen ovat vaikeita kokemuksia läheisille; arvioiden mukaan yhden ihmisen itsemurha traumatisoi lähipiirissään keskimäärin 6–10 henkilöä. Tutkielman lähtökohtana oli myytti itsemurhan itsekkyydestä sekä samalla kiinnostus ymmärtää, miten itsemurha rakentuu niiden puheissa, joita se on läheisesti koskettanut. Tavoitteena oli selvittää, miten henkilöt, jotka ovat menettäneet läheisensä itsemurhalle tai joiden läheinen on yrittänyt itsemurhaa, kommentoivat itsemurhan itsekkyysmyyttiä sekä minkälaisia asenteita näissä kommenteissa rakentuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli sosiaalinen konstruktionismi ja relationistinen sosiaalipsykologia. Teoreettis-metodologisena lähestymistapana käytettiin laadullista asennetutkimusta, jonka mukaan asenne käsitettiin argumentaatiossa tunnistettavaksi ilmiöksi, jota tulkitaan ja jäsennellään asennekäsitteen kautta. Tutkimuksen keskeiset tulkintakäsitteet olivat asenne ja subjektipositio. Aineisto koostui neljästä puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta, ja haastateltaville esitettiin väittämä: ”Mielestäni itsemurha on itsekäs teko.” Haastateltavat esittivät itsekkyysväittämään kannattavia ja torjuvia kannanottoja sekä epäsuoran kannattavan ja kritisoivan kannanoton. Näiden kannanottojen pohjalta analysoitiin yhteensä 6 asennetta. Asenteiden esittäminen mahdollistui haastateltaville erilaisiin subjektipositioihin (läheisen positio, itsetuhoisen henkilön positio sekä kriittisen ulkopuolisen positio) asettumalla ja positioita vaihtamalla. Samoista subjektipositioista käsin esitettiin myös vastakkaisia asenteita. Puolet haastateltavista kannatti itsemurhien itsekkyysmyyttiä toisen puolen kumotessa sen. Itsekkyys rakentui myyttiä kannattaneiden asenteissa laadullisesti erilaiseksi sen mukaan, mistä positiosta käsin haastateltava käsitteli aihetta. Myytin torjuneiden asenteissa itsemurha rakentui seuraukseksi mielenterveyden häiriöstä, itsetuhoisen ihmisen positiosta ”palvelukseksi” läheiselle sekä yksilön oikeudeksi. Kriittisen näkökulman yhteydessä arvottaminen itsessään rakentui negatiiviseksi ja kritisoitavaksi asiaksi. Itsemurha rakentui kaikkien haastateltavien puheessa epätoivottavaksi seuraukseksi riippumatta sitä, vastustiko vai kannattiko haastateltava itsekkyysmyyttiä. Merkittävää oli, etteivät haastateltavat pelkästään arvottaneet itsemurhia, vaan arvottaminen laajeni eettisiin kysymyksiin ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista sekä yhteiskuntakritiikkiin liittyen yhteiskunnan puutteellisiin ja virheellisiin representaatioihin itsemurhista ja mielenterveydestä. Lisäksi arvottaminen eteni metatasolle haastatteluväittämän sekä sen taustalla olevan arvomaailman päätyessä kritiikin kohteeksi. Haastateltavat esittivät vastakkaisia näkemyksiä suhteessa itsemurhaan. Osa vetosi ihmisten velvollisuuteen ottaa huomioon tekonsa seuraukset muiden ihmisten perspektiivistä, yksi haastateltava sitä vastoin painotti jokaisen oikeutta saada päättää omasta elämästä, vedoten näin oikeuteen toteuttaa itsemurha. Oman edun tavoittelu rakentui niin itsekkääksi ja kielteiseksi kuin toivottavaksi ja kannustettavaksi asiaksi itsemurhien yhteydessä. Kiinnostavasti itsemurha rakentui seuraukseksi niin muiden edun huomiotta jättämisestä kuin vastakkaisesti sen huomioimisesta. Kokoavasti sanottuna itsemurhien rakentumisessa ei ollut avainasemassa se, mistä positiosta käsin arvottamista tehtiin, vaan merkitystä oli sillä, minkälaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin haastateltavat vetosivat, minkälaisia syitä teon taustalla nähtiin olevan suhteessa vastuun, egoismin, altruismin ja mielenterveyden kehyksen teemoihin sekä minkälaiseksi itse arvottamisprosessi rakentui. Tutkimus problematisoi itsemurhan rakentumista yksilöllistetyksi ja itsekkääksi teoksi; tällöin itsemurhan tekijän voitiin tulkita olevan vastuussa teostaan ja empatian kokeminen häntä kohtaan voi hankaloitua. Tällöin myös itsemurhien luonne sosiaalisena ilmiönä jää huomiotta. Itsemurhan käsitteellistäminen yksilöllistettynä ilmiönä voi vaikeuttaa läheisen suruprosessia ja itsemurhan tehneeseen tai itsetuhoiseen läheiseen suhtautumista. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen konstruktionismin ja laadullisen asennetutkimuksen lähestymistavat voivat tarjota relevantin ja toimivan lähtökohdan itsemurhien asennetutkimuksen valtavirran rinnalle. Tutkimustulokset voivat auttaa ymmärtämään paremmin itsemurhiin liittyvää arvokeskustelua sekä niitä tapoja, joilla itsemurha rakentui läheisten puheessa heidän ottaessaan kantaa itsemurhan itsekkyysmyyttiin. Samalla tulokset voivat antaa lisää näkökulmia itsemurhan tehneen läheisille tarkoitettujen interventioiden kehittämiseen sekä itsemurhaan liittyvän suruprosessin ymmärtämiseen.
-
(2023)Itsemurha on yksi yleisimmistä nuorten kuolinsyistä niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin. Lapsuudessa koettujen haitallisten kokemusten, mielenterveyden ongelmien ja kuormittavien asioiden kasautumisen lisäksi myös tietyt perherakenteet ja sosioekonomiset tekijät liittyvät usein nuoren itsemurhakuolemaan. Keskeisiin nuoren itsemurhalta suojaaviin tekijöihin kuuluvat läheiset perhesuhteet ja muu sosiaalinen tuki. Itsemurhalta suojaavissa perhesuhteissa tyypillisesti korostuvat suhteet vanhempiin, mutta perhesuhteisiin kuuluvat myös sisarussuhteet. Aikaisempaa tutkimusta vanhempien merkityksestä on olemassa jo jonkin verran, mutta sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden yhteyttä on tutkittu huomattavan vähän, ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Sisarusten lukumäärällä voi olla keskeinen vaikutus lasten hyvinvointiin, kun asiaa tarkastellaan vanhempien resurssien ja niiden jakautumisen näkökulmasta. Suuret sisarusmäärät voidaan nähdä negatiivisina perheen lasten joutuessa kilpailemaan vanhempiensa huomiosta ja resursseista. Sisaruksista saattaa olla toisilleen kuitenkin myös hyötyä, koska vahvat ja positiiviset sisarussuhteet voivat toimia tärkeänä tuen lähteenä, erityisesti jos vanhempien tarjoama tuki on rajoittunutta, vanhemmat ovat eronneet tai toinen vanhempi on kuollut. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää sisarusten lukumäärän yhteyttä nuorten itsemurhakuolleisuuteen Suomessa. Tavoitteena on tuottaa lisätietoa nuorten itsemurhakuolemien taustatekijöistä, josta voi olla hyötyä itsemurhakuolemien ehkäisyssä. Pääkiinnostuksen kohteena on sisarusten lukumäärän yhteys 15–29-vuotiaiden itsemurhakuolleisuuteen ja se, miten yhteys vaihtelee sosioekonomisen taustan ja perhemuodon perusteella. Koska itsemurhakuolleisuuden tiedetään olevan miehillä suurempaa kuin naisilla, tarkastellaan sukupuolia erikseen. Aineistona käytetään Tilastokeskuksen rekisteridatan pohjalta taulukoitua aineistoa. Tutkimusväestönä ovat vuosina 1977–1992 syntyneet miehet ja naiset ja vastemuuttujana syntymäkohortin itsemurhakuolemat 15–29 vuoden iässä vuosina 1992–2018. Tulosten mukaan sisarusten lukumäärän ja miesten itsemurhakuolleisuuden välillä ei havaita yhteyttä, mutta naisilla yhteys sen sijaan havaitaan. Naisten itsemurhakuolleisuus on matalampaa niillä, joilla on yksi sisarus tai vähintään kaksi sisarusta, verrattuna naisiin, joilla ei ole yhtään sisarusta. Kaikkein matalinta itsemurhakuolleisuus on niillä naisilla, joilla on yksi sisarus. Sosioekonomisen taustan huomioiminen analyysissa vaikuttaa vain vähän sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden väliseen yhteyteen kummallakin sukupuolella, mutta vanhempien korkea-asteen koulutus näyttää kuitenkin olevan yhteydessä matalampaan itsemurhakuolleisuuteen. Merkittävimpänä taustatekijänä esiin nousee lapsuuden perhemuoto, itsemurhakuolleisuuden ollessa lähes puolet pienempää kummallakin sukupuolella niiden keskuudessa, jotka ovat lapsuudessaan asuneet molempien vanhempiensa kanssa. Perhemuodon vakiointi näyttää naisten kohdalla heikentävän yhteyttä sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden välillä. Interaktiotarkastelussa havaitaan, että niillä naisilla, joiden vanhemmalla ei ole korkea-asteen koulutusta, itsemurhariski on samalla tasolla jos sisaruksia on yksi, mutta korkeampi mikäli sisaruksia ei ole tai niitä on vähintään kaksi. Lisäksi ajallisessa tarkastelussa naisten itsemurhien havaitaan lisääntyneen miesten itsemurhien puolestaan vähentyessä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sisarusten lukumäärällä ja nuorten itsemurhakuolleisuudella on yhteys, mutta vain naisten keskuudessa. Lapsuuden perhemuoto on kuitenkin sisarusten lukumäärää merkittävämpi tekijä nuorten itsemurhariskin suhteen. Sisarusten lukumäärän yhteys itsemurhakuolleisuuteen näyttääkin liittyvän vahvasti siihen, minkälaisesta perheestä muuten on kyse. Sisarusten lukumäärän ja nuorten itsemurhakuolleisuuden yhteydessä on selkeitä eroja sukupuolten välillä, mitä voidaan pitää tärkeänä havaintona. Varsinkin nuorten naisten itsemurhien ehkäisyyn tulee panostaa aiempaa enemmän ja naisten kohdalla sisarussuhteiden tukemisella voi olla positiivisia vaikutuksia. Yhteiskunnassa olisi erityisesti tärkeää kiinnittää huomioita niihin itsemurhariskissä oleviin lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat vain yhden vanhemman kanssa sekä osoittaa tukea perheille, joissa vanhempia on vain yksi.
Now showing items 1-3 of 3