Browsing by Subject "jälkistrukturalismi"

Pro gradu -tutkielma käsittelee identiteettiä solidaarisuuden perustana identiteettipoliittisessa kontekstissa. Kysymystä käsitellään sekä käytännön poliittisella tasolla, että teoreettisesti. Tutkimuksen lähtökohtana on kysymys siitä, onko kollektiiviseen vähemmistöidentiteettiin perustuva solidaarisuus hyvä politiikan lähtökohta, jos tavoitteena on aidosti inklusiivinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta. Tutkimuskysymystä käsitellään feministisessä ja jälkistrukturalistisessa viitekehyksessä. Tutkielman teoreettisena perustana on Judith Butlerin teoria performatiivisesta sukupuoli-identiteetistä sekä Michel Foucault’n valta-analytiikka, joka muodostaa subjektiviteetin mahdollisuusehdot sosiaalisessa todellisuudessa. Tutkielmassa tehdään käsitteellinen erottelu yksilöllisen ja kollektiivisen identiteetin, sekä subjektin ja identiteetin käsitteisiin liittyvän olemusajattelun ja sosiaalisen rakentuneisuuden välillä. Tutkielmassa esitetään hypoteesi, että esimerkkinä käytetyn sukupuoli-identiteetin ohella performatiivisuuden teoria on tietyin ehdoin sovellettavissa myös muiden identiteettikategorioiden analysoimiseen. Tutkielmassa peilataan jälkimodernin subjektikäsityksen ja sen pohjalta ymmärretyn identiteetin muodostumisen suhdetta poliittisen liberaalin humanismin yksilökäsitykseen, vapaaseen tahtoon, determinismiin ja toimijuuteen. Tutkielmassa yhdistetään teoreettinen viitekehys käytännön poliittiseen tasoon, ja tuodaan esiin Wendy Brownin näkemykseen perustuen, että liberaalissa poliittisessa kontekstissa kollektiiviseen identiteettiin perustuva identiteettipolitiikka paradoksaalisesti päätyy vahvistamaan niitä samoja sortavia rakenteita, joita alun perin oli tarkoitus vastustaa. Tätä mekanismia Brown kutsuu haavoittuneeksi kiinnittymiseksi identiteettiin. Tutkielmassa esitetään, että tämän haavoittuneisuuden kaiun voi kuulla myös Butlerin ajattelussa. Tutkielmassa pohditaan lisäksi inkluusioon ja solidaarisuuteen liitettyjä epistemologisia vaatimuksia, sekä sitä, ratkeaako olemusajatteluun yhdistetyt ongelmat sillä, että kollektiivisiin identiteetteihin liitetty olemuksellisuus käsitetään strategisena. Lisäksi esitellään Allison Weirin teoria transformatiivisesta identiteettipolitiikasta. Tutkielmassa päädytään johtopäätökseen, että mikäli hyväksymme ajatuksen subjektista sosiaalisesti rakentuneena, ajallis-historiallisesti muuttuvana, emme voi samaan aikaan toisaalla vedota sen olemuksellisuuteen, joten näin ollen identiteettipolitiikka, ja laajemmin identiteettiin kiinnitetty solidaarisuuspyrkimys on sisäisesti ristiriitainen ja paradoksaalinen, mikäli se perustaa itsensä johonkin olemukselliseen identiteettiin tai suljettuun identiteettikategoriaan. Tutkielmassa esitetään, että identiteetti tulisi käsittää alkuperäisen ja olemuksellisen sijaan eräänlaisena funktiona; toimintana, joka pyrkii purkamaan epätasa-arvoisia rakenteita. Tällaisen ryhmäytymisen taustalla olisi jaetut tiedolliset viitekehykset luonnollisten ja muuttumattomien ominaisuuksien sijaan. Näin ollen toiminnan motivaationa olisi epäoikeudenmukaisuuden tunnistaminen ilman samuuden vaatimusta. Tutkielman lopuksi tehdään yhteenveto, jossa arvioidaan tutkielman onnistumista sekä pohditaan identiteettipolitiikan merkitystä laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kontekstissa.

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka politiikka on edistynyt viimeisen vuosikymmenen aikana ja vuonna 2017 sen puitteissa toimeenpantiin Pysyvä rakenteellinen yhteistyö, jonka tavoitteena on yhteensovittaa ja tehostaa siihen osallistuvien jäsenvaltioiden puolustuskykyä niin yhtenäisesti kuin kansallisellakin tasolla. PRY on ollut kunnianhimoinen ja inklusiivinen policy, jolla on huomattavia vaikutuksia myös kansalliseen puolustuspoliittiseen päätöksentekoon myös Suomessa. Työn tavoitteena on pyrkiä arvioimaan näitä vaikutuksia jälkistrukturalistisella kriittisellä lähestymistavalla, keskittymällä policyn representoimiin ongelmiin. “What’s the Problem Represented to be”, eli WPR-metodi pyrkii arvioimaan policyja niiden representoimien ongelmien kautta, analysoimalla tekstiä ja tunnistamalla olennaiset ongelman representaatiot, niiden taustat ja vaihtoehtoiset ilmentymät. Arvioinnissa keskitytään siihen, mitä ongelmia policy itsessään on luonut, kun sen olemassaoloa on pyritty legitimoimaan. WPR sisältää kuusi kysymystä, joiden avulla ongelman representaatioita pyritään tunnistamaan aineistosta, joka koostuu EU:n ja Suomen valtion julkisista dokumenteista. Dokumentit ovat Lissabonin sopimus, osallistuvien jäsenvaltioiden PRY-ilmoitus, Euroopan unionin neuvoston päätös PRY:n toimeenpanosta, Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelma vuodelta 2019, PRY:n Strateginen arviointi vuodelta 2020 ja Suomen puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2021. Näiden lisäksi on huomioitava PRY:n historiallinen kehittymisen prosessi. Analyysista voidaan huomioida, että sekä EU:n että Suomen dokumentit ovat painottaneet vahvasti Euroopan turvallisuusympäristön muutosta ja sen laaja-alaisia vaikutuksia. Turvallisuusympäristön muutos ja uudet, monimuotoiset ja laaja-alaiset uhkat ovat luoneet tarpeen yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehostamiselle, etenkin puolustuskykyjen ja puolustusrahoituksen yhteensovittamiselle ja kehitykselle ja autonomisen toiminnan takaamiselle. Yhteistyö hyödyntää niin EU:ta kuin sen jäsenvaltioita keskittämällä resursseja puolustustutkimukseen ja -teknologiaan, jolla yhteistä puolustuskykyä voidaan edistää. Osallistuvan jäsenvaltio Suomen näkökulmasta on kuitenkin ollut tärkeää säilyttää kansallisen päätöksenteon ensisijaisuus. Yhteistyötä on kuitenkin Suomen tasolla lisätty ja se nähdään positiivisena vaikutuksena kansallisen puolustuskyvyn kehitykselle. Kriittinen tutkimus voi tarjota normaalisti instrumentaaliselle turvallisuuden tutkimuksen kentälle uusia näkökulmia, joiden pohjalta voidaan tehdä syvällisempää tutkimusta puolustusyhteistyön merkityksistä, tavoitteita ja tehokkuudesta. Myös PRY:n ongelmien representaatioiden ja niiden vaikutusten Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan analysoiminen on osoittanut, että ongelmia taustoittaa pitkä retorisen legitimaation prosessi, joka on johtanut yhteisen policyn institutionalisoitumiseen. Analyysi osoittaa myös, että PRY:n ja Suomen puolustuspolitiikan tutkimuksessa on tilaa kriittiselle jatkotutkimukselle.