Browsing by Subject "jännite"

Tutkimus tarkastelee, miten narratiivisella virittämisellä voidaan vaikuttaa elokuvan katsojan moraaliarvioon (havaitun toiminnan oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen) sekä katsojan sympatian ja jännitteen kokemiseen. Narratiivinen virittäminen, eli valikoidun tarinamuotoisen tiedon antaminen etukäteen, on tehokas keino vaikuttaa tiedonprosessointiin ja havainnointiin kognitioiden sekä tunteiden kautta. Tämä oletus perustuu kognitiivisen sosiaalipsykologian ja psykologian aiempiin tutkimuksiin sekä teorioihin. Sosiaalipsykologisten kiinnostusten lisäksi tutkimuksen tavoite oli kerätä tietoa myöhemmille samaa elokuvamateriaalia käyttäville käyttäytymis-tieteellisille ja kognitiivisen neurotieteen tutkimuksille sekä suunnata niihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Tutkimukseen osallistui 55 18-40 –vuotiasta naista. Koehenkilöt tasattiin kahteen koeryhmään ja yhteen kontrolli-ryhmään esikyselyllä mitatun empatiataipumuksen perusteella. Koetilanteessa koeryhmiin kuuluvien henkilöiden tunteita ja kognitioita manipuloitiin kirjallisella taustatarinalla joko mies- tai naispuolisesta roolihenkilöstä. Kaikki koehenkilöt katsoivat saman tutkimuskäyttöön käsikirjoitetun lyhytelokuvan ja vastasivat online-kyselylomakkeen suljettuihin ja avoimiin kysymyksiin. Monimenetelmällisesti toteutetun tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto analysoitiin ei-parametrisella Mann-Whitney U –testillä. Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä, mistä saadut tulokset kvantifioitiin. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten tulosten yhdistäminen perustui tavoitteeseen tuottaa moniulotteista tietoa samaan tutkimuskysymykseen narratiivisen virittämisen vaikutuksesta moraaliarvioon sekä siihen liittyvän sympatian ja jännitteen kokemiseen elokuvakontekstissa. Tulosten yhdistäminen toteutettiin rinnakkaisella monimenetelmäanalyysillä (paraller mixed method analysis). Tutkimuksessa käytetyt taustatarinat (narratiivinen virittäminen) eivät vaikuttaneet roolihenkilön sympaattisuuden arvioon. Narratiivinen virittäminen ei myöskään vaikuttanut arvioitavan roolihenkilön koko elokuvan aikaisen toiminnan oikeutukseen eikä yksittäisten tekojen hyväksymiseen, kun arvioitavia tekoja ja niiden taustalla olevia motiiveja pidettiin yksiselitteisesti moraalinormien vastaisina. Sen sijaan narratiivinen virittäminen lisäsi vastoin moraalinormeja olevan toiminnan (epäsopiva suutelu) hyväksyttävyyttä ja arviossa käytettävien perusteluiden monipuolisuutta, kun vastuu toiminnan toteutumisesta jakautui kahden henkilön välille. Katsojan jännitekokemusta narratiivinen virittäminen lisäsi erityisesti elokuvan kohtauksessa, jossa taustatarinan tiedot eivät selittäneet havaittua odotusten vastaista toimintaa (epäsoveliaan suhteen jatkaminen). Johtopäätöksenä todettiin, että narratiivinen virittäminen ei itsessään lisää havaitun käyttäytymisen moraaliarvion monipuolisuutta ja toiminnan hyväksyttävyyttä vaan ensisijaista on toiminnan laatu suhteessa moraalinormeihin. Narratiivinen virittäminen on kuitenkin keino lisätä moraaliarviossa käytettäviä selityksiä, joiden kautta ei yksiselitteisesti moraalinormeja vastoin olevan käyttäytymisen hyväksyminen voi lisääntyä. Moraaliarviossa jännitteeseen vaikuttavien tekijöiden kuten hyväksyttävyyden sekä jännitteen ja jännityksen suhteen selventämiseksi jatkotutkimuksissa olisi hyvä yhdistää subjektiivista kokemusta mittaavat itsearviomittarit ja objektiivisempaa tietoa tuottavat psykofysiologiset mittarit. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Neurotieteen ja Lääketieteellisen tekniikan laitoksen, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Median laitoksen sekä Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen kanssa. Kokeet suoritettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun käyttäytymistieteellisessä laboratoriossa The Aalto Choice Tank (ACT) -tiloissa.