Browsing by Subject "järjestöhistoria"

Itsenäisyyden Liitto ry (IL) syntyi, kun Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) sisäisen opposition jäsenet jättivät seuran vuonna 1924 tyytymättöminä seuran omaksumaan jyrkkään aitosuomalaisuuteen. Liiton näkyvin henkilö oli inkeriläinen Erkki Räikkönen. Liiton ohjelmaan kuului Karjalan asian ajaminen maltillisin keinoin, kaksikielisyyden korostaminen, maanpuolustustyö ja lippupropaganda. Liitto houkutteli kansallisen eheytyksen merkeissä toimintaansa mukaan myös sosialidemokraatteja, jotka kuitenkin 1920-luvun loppuun mennessä etääntyivät sen toiminnasta. Merkittävä muutos järjestön profiilissa tapahtui vuonna 1930, kun Erkki Räikkönen nousi perustamansa järjestön puheenjohtajaksi. Järjestö muuttui nopeasti Lapuan liikettä myötäileväksi valkoisen Suomen tukijärjestöksi. Oikeistoradikalismia käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa harvemmin käsitellään Itsenäisyyden Liittoa. Aiempi tutkimus vaikuttaa ristiriitaiselta sen suhteen, minkä laatuinen järjestö Itsenäisyyden Liitto oli. Toisaalta sitä kuvaillaan maltilliseksi, mutta toisaalta yhtä ekspansiohaluiseksi Suur-Suomi -haaveiluineen kuin AKS. Aiemman tutkimuksen keskenään ristiriitaiset arviot liitosta osoittavat tarpeen liiton tarkemmalle tutkimiselle. Tarkastelu alkaa Räikkösen puheenjohtajavalinnasta 1930 ja päättyy vuoteen 1946, jolloin liitto lakkautettiin fasistisena. Tutkielma syventyy erityisesti Räikkösen puheenjohtajakauteen 1930-1933, jolloin liiton linja ja asema poliittisella kentällä muuttuivat merkittävästi. Tutkimuksessa valotetaan, miten liiton toiminta ja aatteet kehittyivät. Tutkimus vastaa myös kysymyksiin liiton suhteista oikeistoradikalismiin, sosialidemokraatteihin ja edistyksellisiin porvareihin. Esille nousevat myös liiton linjaan vaikuttaneet keskeiset henkilöt. Pääasiallisen tutkimusaineiston muodostavat Itsenäisyyden Liiton johtokunnan, valtuuskunnan ja vakinaisten jäsenten kokousten pöytäkirjat, liiton toimintakertomukset, Erkki Räikkösen haastattelukertomus 1954 sekä liiton julkaiseman ”Itsenäinen Suomi” -aikakauslehden ja ”Spes Patriae” -lehden numerot. Maanpuolustustyön merkitys korostui liiton toiminnassa, ja se hakeutui yhteistyöhön muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa osallistuen Vapaaehtoisten Maanpuolustusjärjestöjen Yhteisvaliokuntaan. Myös lippupropaganda säilyi keskeisenä päämääränä, ja liitto osallistui maan lippulainsäädännön valmisteluun. Liitto otti näkyvästi osaa Helsingin yliopiston suomalaistamisesta käytyyn keskusteluun kannattaen ruotsinkielisen opetuksen eriyttämistä omaan korkeakouluunsa. Ulkopolitiikassa liitto kannatti pohjoismaista suuntausta ja tiivisti suhteitaan muihin Pohjoismaihin. Heimotyö säilyi myös tärkeänä, ja liitto piti erityisesti Itä-Karjalan ja Inkerin hädänalaista asemaa esillä. Liiton tavoite Suur-Suomen luomisesta näyttäytyy enimmäkseen aatteellisena ja kulttuurisena projektina. Jatkosodan aikana haaveet Suur-Suomen luomisesta näyttivät käyvän toteen, ja liitto asettui tukemaan sotatoimia Saksan kanssa ”uuden Euroopan” luomiseksi. Liitolla oli aktiiviset ja välittömät suhteet Lapuan liikkeen johtoon. Isänmaallisesta kansaliikkeestä liitto erkani sen alettua kannattamaan aitosuomalaisuutta. Räikkösen johdolla liitto kannatti Svinhufvudin hallitusta ja presidenttiehdokkuutta nostaen tämän asemaan, jossa on nähtävissä jopa henkilöpalvonnan merkkejä. Liiton suhtautuminen sosialidemokraatteihin oli epäileväistä, eikä heitä saatu takaisin mukaan liiton toimintaan. Lapualaismielisyys ja tuki Svinhufvudille erkaannutti myös monet edistysmieliset porvarit liitosta. Lapualaismielisyydestä huolimatta liitossa tuomittiin kansanliikkeen piirissä tapahtuneet kyyditykset ja väkivallanteot ja korostettiin lain noudattamista. Tämän johdosta tutkimuksessa ei katsota perustelluksi kutsua liittoa oikeistoradikaaliksi liikkeeksi. Työssä osoitetaan, että liittoon kanavoitui kuitenkin yksittäisiä henkilöitä, joilla oli yhteyksiä äärikansallismielisiin piireihin. Jatkosodan aikana liitto yritettiin myös kaapata kansallissosialistisille urille siinä kuitenkaan onnistumatta.