Browsing by Subject "järjestyssäännöt"

Tutkimus käsittelee suomalaista vankeinhoidon ja kriminaalipolitiikan murrosta 1950 – 1980-luvuilla analysoimalla suomalaisia vankisääntöjä. Vankisäännöt olivat vangeille jaettuja pieniä kirjasia, joiden tarkoituksena oli auttaa vankeja kotoutumaan vankilaan ja kuvata tiiviisti vankilan sääntöjä ja käytäntöjä.Tutkimusaineisto muodostuu vuosien 1951, 1962, 1969, 1977 ja 1982 vankisäännöistä. Esittelen vankisääntöjen analyysin rinnalla kirjallisuuskatsauksen, jossa kartoitan sitä, miten yhteiskunta, vankeinhoito ja kriminaalipolitiikka vankisääntöjen ympärillä kehittyivät 1950 – 1980-lukujen Suomessa. Tutkimuksen analyysissä käytettiin vertailevaa tutkimusmenetelmää. Vankisääntöjen tai vankiloiden järjestyssääntöjen tutkimus on ollut vähäistä Suomessa ja maailmalla. Sen sijaan vankeja ja vankiloita käsittelevä tutkimus tarkastelee vankilainstituutiota usein henkilöiden tai kriminaalipolitiikan näkökulmasta. Vankisäännöt ovat kuitenkin olleet iso osa vankien ja vangin henkilökunnan arkea, mikä tekee myös niiden historiallisen kontekstin tutkimisesta tärkeää. Tämän tutkimus selvittää, minkälaisia muutoksia vankisäännöissä on tapahtunut tutkimusjakson aikana ja miten yhteiskunnan, vankeinhoidon ja kriminaalipolitiikan muutokset ovat nähtävissä vankisäännöissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Michel Foucaultin teoriaa vankilan periaatteista ja perusohjeista. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten nämä periaatteet näkyivät suomalaisten vankiloiden vankisäännöissä. Foucaultin rinnalla teoreettisina pohjana toimii Giorgio Agamben (1998) bare life -käsite. Sen avulla voidaan nähdä, mitkä tekijät ovat mahdollistaneet vankien erilaiset roolit 1950 – 1980-lukujen on suomalaisessa yhteiskunnassa. Vankisäännöissä oli ensinnäkin nähtävissä etenkin 1960 – 1970-lukujen taitteen arvomaailman muutos ja siihen kytköksissä ollut kriminaalipolitikan murros. Suomessa rakennettiin 1960 – 1970-luvuilla hyvinvointivaltiota. Tämä heijastui myös vankeinhoitoon ja sitä kautta vankisääntöihin. Yhteiskunnan arvot muuttuivat, ja kuriin ja kovaan työhön perustuvan kriminaalipolitiikan tilalle tuli humaani uusklassinen kriminaalipolitiikka. Tavoitteena oli nyt rikollisuuden ennaltaehkäiseminen, vankien yhdenvertaisuus muihin kansalaisiin nähden sekä vankilan haittapuolien minimoiminen. Tämä muutos näkyi vankisäännöissä vankien oikeuksien ja ohjaamisen lisääntymisenä ja velvollisuuksien vähentymisessä. Vankisäännöissä tapahtui muutos myös vangin roolin suhteen. Vielä vuoden 1962 vankisäännöissä vanki esitettiin parannettavana ja yhteiskunnasta eristettävänä henkilönä. Vuoden 1969 vankisäännöissä alettiin puolestaan korostamaan vankilan ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden tärkeyttä. Vuonna 1971 käyttöönotettu poistumislupajärjestelmä vahvisti entisestään vangin siviilirooleja esimerkiksi isänä tai äitinä.Toinen tutkimusjakson aikana tapahtunut merkittävä muutos oli jo 1950-luvulta käyntiin lähtenyt ammatillistumisen murros, jossa vankilan henkilökunnan ammatilliset vaatimukset kehittyivät. Vartijoilta vaadittiin enemmän hoidollista osaamista ja psykologit tulivat 1970-luvulla vankilapastorien tilalle. Myös vankilan kuntouttavaa puolta pyrittiin tehostamaan ja hoitovirkailijan (myöhemmin sosiaaliohjaaja) roolia vankien arjessa vahvistettiin. Tämä kehityskulku näkyi kuitenkin vankisäännöissä vain niukasti. Tutkielma näyttää, että monet Foucaultin esittämien vankilan perusohjeiden ja periaatteiden piirteet säilyivät, mutta myös muutosta tapahtui – esimerkiksi vankien oikeuksien ja vankilan ulkopuolisten kontaktein lisääntymisen kohdalla.