Browsing by Subject "julkinen keskustelu"

This study examines the moral arguments found in the national climate change debate in the United States. A multi-level approach to the debate is achieved by using two different materials. The primary object is to trace national characteristics and trends from the American climate debate by examining four samples gathered from The New York Times. To add a local perspective in the study, interviews from Californian non-governmental organizations (NGO) are analysed. While climate change is a popular and interdisciplinary topic of research, the social sciences’ take on it has been surprisingly poor. This study will contribute to the earlier research by approaching the topic from a new kind of perspective addressing the social and moral dimensions in the climate change debate. The theoretical framework of this study is based on the justification theory developed by Luc Boltanski and Laurent Thévenot (1999). By using a new kind of method called Public Justification Analysis (PJA), partly derived from the justification theory and developed for analysis of political disputes, this study answers the following research questions: Who are the main actors taking part in the climate change debate in the United States and what kind of arguments are used; what kinds of solutions do they propose to combat climate change; how do local actors participate in the climate change debate and what kinds of arguments do they use. It was hypothesized that arguments based on efficiency and economic factors are dominant in the debate. Furthermore, it was hypothesized that the representatives of NGOs would state more radical and direct references about ecological facts than other participants in the debate. The literature review and the analysis follow three thematic controversies relating to climate change governance that are identified by Harriet Bulkeley and Peter Newell (2010): The use of science, privatization and marketization of climate governance and climate justice. The focus of this study is to examine how different actors justify their arguments in discussions about these disputes. From the point of view of justification theory, these three controversies correspond to three different 'worlds of justification', or three moral perspectives to the problem of climate change. These are (1) the world of industrial justifications (science and technology controversies); (2) the world of market justifications (privatization and marketization of climate governance) and (3) the world of civic justifications (climate justice). The results of the study can be summarized as follows: First, the main actors participating in the debate were experts, representatives of governments and civic organizations and officials. Second, the most common justifications used in the debate were based on efficiency, joint agreements and markets. Additionally, based on the examined material, the use of liberal grammar (referring to selfish acts by countries or other actors, usually calculating their own interests, benefits and costs over others) the polarized party system, realism and climate skepticism affected the climate change debate in the United States. Hence, the solutions offered to tackle climate change were largely related to technology, energy solutions and market based systems. Third, the NGOs strongly emphasized the importance of local and regional efforts over national or global ones. The justifications based on efficiency were also dominating the interview material and they as well suggested mainly technological, energy based solutions and the importance of climate science in combating climate change. The results of this study suggest that the common usage of industrial and market justifications is part of the political culture in the United States that emphasizes efficiency, economic factors and rationality. While this confirms the initial hypothesis of the study, the surprising result was that this concerns the NGOs as well that in other countries have traditionally represented somewhat different policies compared to the governments.

Tutkielmassa tarkastellaan jatkosodasta esitettyjä historiantulkintoja sanomalehdistössä käydyssä keskustelussa vuosina 1984 ja 1994. Tarkastelun lähtökohtana on usein esitetty näkemys, että jatkosotaa koskeneet historiantulkinnat muuttuivat radikaalisti Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991, kun aiemman keskustelun pidäkkeet lakkasivat vaikuttamasta. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen, millaista kuvaa jatkosodasta rakennettiin vuosina 1984 ja 1994. Lisäksi tarkastellaan sitä, muuttuivatko esitetyt historiantulkinnat tarkasteltujen vuosien välisenä aikana. Lehtikirjoittelua lähestytään historiapoliittisen näkökulman kautta pohtien sitä, millaisia puolia menneestä kelpuutetaan osaksi kansallista historiaa, ja mitkä kysymykset häivytetään taka-alalle. Sotien muistelussa on siis kyse muustakin kuin todellisten tapahtumien käsittelystä. Keskustelu kytkeytyy laajempaan suomalaiskansallisen identiteetin määrittelyyn ja maan poliittis-kulttuuriseen sijoittamiseen maailman kartalle. Tutkielman alkuperäislähteitä ovat Helsingin Sanomien, Aamulehden, Suomenmaan, Suomen Sosialidemokraatin / Demarin, Kansan Uutisten ja Tiedonantajan vuosina 1984 ja 1994 julkaisemat kirjoitukset jatkosodasta. Lehtikirjoittelua tarkastellaan jatkosodan alkamisen, neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen, aselevon ja välirauhansopimuksen vuosipäivinä sekä itsenäisyyspäivinä. Tutkielmassa on pyritty huomiomaan kaikki lehtien julkaisemat jatkosotaa käsitelleet kirjoitukset aina pääkirjoituksista yleisönosastokirjoituksiin saakka. Vuoden 1984 lehtiaineistossa patrioottiset korostukset kunniakkaasta kansallisesta sotahistoriasta olivat hyvin harvassa, vaikka eräät historiantutkijat esittivätkin jatkosodan päättyneen suomalaisten saavuttamaan torjuntavoittoon. Sitä vastoin lehtien omat toimittajat eivät nostaneet esiin torjuntavoittotulkintoja, ja useassa lehdessä korostui pikemmin näkemys sodan päättymisestä suomalaisten tappioon. Eniten keskustelua tarkastellussa vuoden 1984 lehtiaineistossa synnytti välirauhansopimus ja sen aloittama sodanjälkeinen aikakausi. Muita laajasti käsiteltyjä aiheita olivat kesän 1944 torjuntataistelut, kansakunnan eheys sodan aikana ja sotaan liittynyt itsenäisyystematiikka. Kriittisintä historiakuvaa jatkosodasta loivat Kansan Uutiset ja Tiedonantaja, jotka käsittelivät muista lehdistä poiketen jatkosodan suomalaisten kannalta pimeitä puolia. Lehtikirjoitusten sävy muuttui vuonna 1994 selvästi aiempaa kansallismielisempään suuntaan. Vuoden 1994 tutkimusaineistossa patrioottiset korostukset olivat nousseet vahvasti pinnalle, ja keskustelua käytiin erityisesti jatkosodan torjuntavoitoista. Poikkeuksen muodostivat Demari ja Tiedonantaja, jotka eivät tulkinneet sodan päättyneen suomalaisten saavuttamaan torjuntavoittoon. Samoin kuin vuosikymmen aiemmin, keskustelua herättivät tulkinnat välirauhansopimuksesta ja jatkosodan merkityksestä Suomen itsenäisyyden säilymiselle. Lisäksi useissa kirjoituksissa nostettiin veteraanit aiempaa näkyvämmin esille ja vaadittiin kunniavelan maksamisesta heidän tekemistään uhrauksista. Jatkosodan luonteesta esitettiin myös selvästi enemmän tulkintoja kuin vuosikymmen aiemmin. Lehtikirjoituksista on luettavissa paitsi jatkosotaa koskeneiden historiantulkintojen muutos, myös tarve luoda kontrastia aiempina vuosikymmeninä vallalla olleille menneisyydenkäsityksille. Tuolloin korostui myös näkemys, että kylmän sodan päättyminen oli vapauttanut kansallista menneisyyttä koskeneita keskusteluja, ja kotoisia historiantulkintoja voitiin nyt muodostaa ottamatta huomioon itänaapurin mielipiteitä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että sanomalehdistössä esitetty kuva jatkosodan historiasta ei ollut monoliittinen kumpanakaan tarkasteluvuotena, vaan eri lehdissä oli nähtävissä erilaisia painotuksia: Eräät kysymykset nostettiin menneestä esiin, samalla kun toisista vaiettiin. Keskustelut jatkosodan historiasta myös muuttuivat ja monipuolistuivat vuosien 1984 ja 1994 välisenä aikana. Molempina tarkasteluvuosina käyty vilkas keskustelu jatkosodasta osoittaa, että aihe oli säilyttänyt ajankohtaisuutensa ajallisesta etäisyydestä huolimatta.

Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan julkista keskustelua kerjäämisen kieltämisestä ja siinä esiintyviä käsityksiä hyvästä julkisesta kaupunkitilasta. Erityisesti Itä-Euroopan romanien harjoittama kerjääminen on herättänyt voimakkaita tunteita Suomessa ja on johtanut lakialoitteeseen kerjäämisen kieltämiseksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka kerjäämisen kieltohankkeen ympärille kehittynyt kiista on jäsentynyt. Tutkielmassa vastataan kysymyksiin, minkä yhteisten hyvien puolesta kiistan osapuolet argumentoivat ja mille hyvän julkisen kaupunkitilan käsityksille argumentit perustuvat. Julkinen tila on käsitteenä monimuotoinen ja kiistanalainen. Tilan luonne syntyy sosiaalisessa interaktiossa. Julkisen tilan käsitteen sisällöstä on olemassa vahvoja normatiivisia kantoja. Käsitteen sisältö muodostuu kuitenkin ihmisten toiminnassa ja ihmisten välisen neuvottelun tuloksina syntyneistä normeista. Julkisen tilan lopun teesin mukaan avoin ja demokraattinen kaupunkitila on hävinnyt kaupallisuuden ja turvallisuudenkaipuun seurauksena. Tutkielma selvittää kerjäämisen kieltämisestä käydyn keskustelun yhteyksiä tähän teesiin ja kerjäämiskantojen taustalla vaikuttavia käsityksiä hyvästä julkisesta kaupunkitilasta. Tutkielman aineistona käytetään keskeisen yhteiskunnallisen keskustelun foorumin, Helsingin Sanomien sivuilla ilmestyneitä kirjoituksia liittyen kerjäämisen kieltämiseen vuosina 2010-2011. Aineistoa tarkastellaan hyödyntäen Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n ajatuksia julkisesta oikeuttamisesta ja vakiintuneista oikeuttamisen repertuaareista eli maailmoista. Kiistan osapuolet oikeuttavat kantansa hyvin eri tavoin. Kerjäämisen kieltoa kannattavat nojaavat argumenteissaan kodin maailmaan vaatien turvallisuuden tunnetta, intimiteettiä ja perinteisten tapojen noudattamista. Kerjäämisen kieltoa vastustavat nojaavat kansalaisuuden maailmaan vaatien solidaarisuutta, demokratiaa ja tasa-arvoisuutta. Kiistassa esiintyneet julkisen tilan käsitykset määrittelevät julkisen tilan kahtalaisesti hallittavuuden ja kotoisuuden sekä tasa-arvoisuuden ja avoimuuden alueeksi. Kiistan osapuolet käsittivät julkisen tilan vastakkaisin tavoin, jolloin kiista on tulkittavissa tilankäsitysten väliseksi. Kerjäämiskiista näyttäytyy kahden erilaisen yhteisen hyvän välisenä kamppailuna, joka laantui hataraan kompromissiin. Kiistassa esiintyneet hyvän julkisen kaupunkitilan käsitykset painottavat vastoin julkisen tilan kaupallistumista ja turvallistamista esittäviä näkemyksiä sen tasa-arvoa ja avoimuutta. Suomalainen julkinen tila ei vaikuttaisi olevan lopussa. Kiistassa esiintyvät argumentit antavat aihetta olettaa siinä olevan kysymys tilassa tapahtuvan toiminnan sijaan sitä tekevistä ihmisistä. Tässä mielessä se näyttäytyisi tapauksena globalisaation aikaansaaman ihmisten liikkeen asettamista eettisistä haasteista.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.

Suomi on yksi vuonna 2015 solmitun, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävän Pariisin ilmastosopimuksen ratifioineista maista. Huolimatta Suomeen liitetyistä puhtaan luonnon ja teknologian mielikuvista, Suomen ilmastopolitiikka on saanut osakseen kritiikkiä: sen hiilidioksidipäästöt ovat Pohjoismaiden korkeimmat ja se sijoittuu huonosti kansainvälisessä ilmastonmuutosvertailussa. Tämä tutkielma tarkastelee suomalaisen median osallistumista ilmastopoliittisen keskustelun rakentamiseen median roolien näkökulmasta. Medialla katsotaan olevan merkittävä rooli kansalaisten poliittisessa osallistumisessa. Alan kirjallisuudessa sen tehtäviksi on määritelty muun muassa luotettavan tiedon ja monipuolisten näkökulmien tarjoaminen, dialogin rakentaminen sekä toimiminen julkisen keskustelun areenana ja vallan vahtikoirana. Ilmastokeskustelun yhteydessä median suoritusta on arvioitu erityisesti sen perusteella, miten se onnistuu ilmastotieteellisen tiedon välittämisessä. Koska median toiminnalla voi nähdä olevan merkitystä ilmastopoliittisen keskustelun – sekä siten ilmastopoliittisten päätösten – rakentumisen kannalta, on perusteltua tarkastella kriittisesti sitä, miten suomalainen media suoriutuu demokraattisista tehtävistään uutisoidessaan ilmastopolitiikasta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytän Clifford Christiansin, Theodore Glasserin, Denis McQuailin, Kaarle Nordenstrengin ja Robert Whiten määrittelemiä demokraattisessa yhteiskunnassa toimivan journalismin rooleja, joita ovat tarkkaileva rooli, fasilitoiva rooli, radikaali rooli sekä yhteistyön rooli. Roolien avulla median yhteiskunnallisia tehtäviä on mahdollista tarkastella arvojen ja päämäärien näkökulmasta. Kiinnitän tutkielmassani huomiota myös erilaisten toimijoiden rooleihin mediassa käydyssä ilmastopoliittisessa keskustelussa. Käytän analyysini apuvälineenä Antti Gronown ja Tuomas Ylä-Anttilan vuonna 2014 suomalaisille ilmastopoliittisille toimijoille tekemää verkostokyselyä sekä sen pohjalta määriteltyjä suomalaisten ilmastopoliittisten toimijoiden muodostamaa kolmea koalitioita, joita ovat ympäristöjärjestö-, talous- ja työmarkkina-, sekä hallinto- ja tutkimuskoalitiot. Verkostokysely toimii analyysini apuvälineenä ja pyrin sen avulla tarkastelemaan, onko aineiston jutuissa ääneen pääsevien toimijoiden ja median omaksumien roolien välillä yhteyttä. Tutkimusaineisto koostuu Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa vuosina 2012–2016 julkaistuista ilmastopolitiikkaa käsittelevistä uutisista, joissa esiintyy vähintään yksi ilmastopoliittisten koalitioiden toimijoista. Pyrin teorialähtöisen laadullisen sisällönanalyysin avulla tunnistamaan aineistosta median roolien ominaispiirteitä tarkastelemalla esimerkiksi sitä, pyrkiikö media rakentamaan dialogia eri toimijoiden välille, myötäilemään poliittisia ja taloudellisia eliittejä vai tarjoamaan alustan olemassa olevia valtarakenteita kritisoiville äänille. Ilmastonmuutoksen hillitseminen määrittyi aineistossa kahdella tapaa: universaalina haasteena ja kansallisen talouden määrittäjänä. Aineiston alkuvuosina ilmastonmuutoksen merkittävyys globaalina ongelmana tiedostettiin, mutta sen hillitsemiseen tähtäävää politiikkaa pidettiin taloudellisen kasvun esteenä. Myöhemmin, ilmastopolitiikkaan kohdistuvien asenteiden muuttuessa ympäri maailman, kansainvälisesti sitova ilmastopolitiikka alkoi näyttäytyä kotimaisen talouskasvun toivona. Tutkimus- ja hallintokoalition sekä talous- ja työmarkkinakoalition intressien yhdentyessä uutisissa korostuu ilmastopolitiikan määrittely kotimaisen talouden kautta ja elinkeinoelämän toimijat pyrkivät rakentamaan kansallista yhtenäisyyttä kilpailukyvyn varaan. Myös median tapa rakentaa vastakkainasettelua muuttuu aineiston otantavuosien aikana. Siinä missä aineiston alkuvuosina korostuu vastakkainasettelu taloudellisia intressejä ajavan talous- ja työmarkkinakoalition sekä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ajavien tutkimus- ja hallinto- sekä ympäristöjärjestökoalition välillä, typistyy vastakkainasettelu myöhemmin koalitioiden väliseksi kiistelyksi yksittäisistä ilmastopoliittisista toimista. Syntyneen yhteisymmärryksen myötä dialogin rakentamiselle talous- ja työmarkkinakoalition sekä tutkimus- ja hallintokoalition välille ei näyttäisi olevan enää tarvetta, sillä niiden intressit näyttäytyvät samoina. Ympäristöjärjestökoalitio sen sijaan ei käyttämäni teorian perusteella pääse eroon vastakkainasettelun asetelmasta: vähiten valtaa omaavana koalitiona se ottaa automaattisesti haastajan aseman suhteessa muihin koalitioihin. Analyysin tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan suomalainen media on konsensushakuinen. Myös aiemmat tutkimustulokset, joiden mukaan talouskasvua painottavalla talous- ja työmarkkinakoalitiolla on eniten valtaa suomalaisten ilmastopoliittisten toimijoiden verkostossa, ovat linjassa tämän tutkielman tulosten kanssa. Näyttää siltä, että media osallistuu kansallisen konsensuksen rakentamiseen ilmastopoliittisessa keskustelussa myötäilemällä talous- ja työmarkkinakoalition edustajia.

Maataloudella on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Toisaalta se joutuu sopeutumaan ympäristöongelmien aiheuttamiin uusiin olosuhteisiin, kuten ilmastonmuutoksen tuomiin sään ääri-ilmiöihin. Ruuantuotanto koskee meitä kaikkia päivittäin ruokaa tarvitsevina yksilöinä, ja koko yhteiskuntaa esimerkiksi maataloudelle maksettavien tukien määrän vuoksi. Maataloudella on myös historiallisesti merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ja siihen liittyvät mielikuvat ja kulttuurilliset ideaalit ovat vahvoja. Maatalouden ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi aihe on kiinnostava yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen ja mediatutkimuksen kannalta, mutta sitä on tutkittu vasta vähän. Tässä työssä maatalouden ympäristökysymyksistä käytävää julkista keskustelua tarkastellaan kahden sanomalehden, Helsingin Sanomien (HS) ja Maaseudun Tulevaisuuden (MT) 1.4.2016-30.3.2017 julkaistujen, aihetta käsittelevien tekstien kautta. Tutkielmassa vastauksia haetaan siihen, miten maatalouden ympäristökysymyksiä käsitellään MT:ssa ja HS:ssa12 kuukauden aikana ja miten käsittely eroaa näissä kahdessa lehdessä. Lisäksi selvitetään, miten maatalouden ympäristökysymyksiä kehystetään Itämeri-laskuria koskevassa osa-aineistossa, joka aiheutti tihentymän kummankin lehden aineistossa. Aihetta lähestytään koko aineiston määrällisellä sisällön erittelyllä ja sisällön analyysilla. Tämän jälkeen keskitytään Itämeri-laskuria koskevan aineiston kehysanalyysiin, jossa apuna kulkevat aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta löydetyt maataloutta koskevat kulttuuriset ideaalit. Kehysanalyysi on Erving Goffmanin kehittämä työkalu, jonka avulla pyritään löytämään niitä kulttuurisesti tunnistettavia kehyksiä, joiden kautta aihetta käsitellään julkisessa keskustelussa. Itämeri-laskuria koskevan aineiston kehysanalyysissa etsitään William Gamsonin ja Andre Modiglianin määrittelyn mukaisesti tekstiaineistosta kehystämisvälineitä kuten avainsanoja, iskulauseita ja järkeilyvälineitä kuten syy-seuraus-ratkaisu -ketjuja, jotka auttavat kehysten löytämisessä. Gamsonin & Modiglianin esimerkin mukaisesti työssä lähdetään siitä, että Itämeri-laskurin aineistossa aiheuttamaa kriittistä kohtaa tarkastelemalla koko käsitellystä teemasta voi paljastua tavallista enemmän. Itämeri-laskuria koskevasta aineistosta löytyy neljä kehystä: puhdas suomalainen maatalous -kehys, arjen pienet teot -kehys, maatalous välttelee vastuuta -kehys sekä väärät ympäristövaatimukset -kehys. Kaksi ensimmäistä kehystä mahdollistavat konsensushakuista keskustelua maatalouden ympäristökysymyksistä ja kaksi jälkimmäistä kehystä ylläpitävät konfliktia. Kaikkia kehyksiä käytetään niin puolustamaan kuin kyseenalaistamaankin Itämeri-laskurin esittämiä väitteitä maatalouden ympäristövaikutuksista. Nämä neljä kehystä on löytyvät myös työn laajemmasta aineistosta. Tutkielmasta käy ilmi, että maatalouden ympäristökysymyksiä käsiteltäessä kumpikin sanomalehti allekirjoittaa yleisesti tavoitteen ympäristön hyvästä tilasta. Myös maatalouden jatkuvuuden arvoa pidetään tärkeänä kummankin lehden aineistossa. Näiden kahden tavoitteen välillä on aineiston perusteella ristivetoa, jonka käsittelyä teksteissä helpottavat Itämeri-laskuri -aineistosta identifioidut konsensuskehykset puhdas suomalainen maatalous -kehys ja arjen pienet teot -kehys. Näissä kehyksissä näkyy myös kolmas aineistossa vahva moraalinen väittämä, jonka mukaan toimiva markkinatalous hyödyttää kaikkia. Aineistossa yleinen suomalaisen maatalouden poikkeuksellista ympäristöystävällisyyttä korostava puhdas suomalainen maatalous -kehys ylläpitää konsensusta ja vaikeuttaa vaihtoehtoisten kehysten käyttöä. Etenkin HS:ssa yleinen arjen pienet teot -kehys asettaa maatalouden ympäristökysymysten ratkaisijaksi yksittäiset kuluttajat ja asemoi esimerkiksi poliittisen ohjauksen tai viljelijöiden toimet ratkaisujen ulkopuolelle. Väärät ympäristövaatimukset -konfliktikehys aktivoituu aineistossa erityisesti, jos maatalouden jatkuvuutta puolustava moraalinen väittämä on uhattuna. Maatalous välttelee vastuuta -kehys esiintyy usein myös negaation kautta: tekstissä reagoidaan ja puolustaudutaan tämän oletetun kehyksen väittämiin. Tämä paljastaa pidempiaikaisen jännitteen. Tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että vaikka yleisesti ympäristökysymykset ovat olleet arkipäivää suomalaisessa mediajulkisuudessa 60-luvulta asti ja maatalouden vesistövaikutukset nousivat mediassa esiin jo 1990-luvun lopulla, aiheen käsittely ei vieläkään ole erityisen monipuolista. Työ tukee aiempia huomioita, että yleissanomalehdissä – joihin HS kuuluu – maataloutta käsitellään pinnallisesti, mutta toisaalta se linkitetään aiheena laajemmin muihin teemoihin kuin MT:n kaltaisissa, maatalouteen perehtyneissä medioissa, joissa näkökulma on usein yksipuolisemmin maatalouden.

Twitter on yksi Internetin areenoista, joilla julkista keskustelua tänä päivänä käydään. Internetiin on liitetty suuria odotuksia siitä, että se voisi toimia yhteiskunnassa vuorovaikutteisen, demokraattisen julkisen keskustelun paikkana ja sosiaalisen median piirissä rakentuva henkilökohtainen joukkoviestintä on luonut uudenlaisia mahdollisuuksia kenelle tahansa osallistua julkisiin keskusteluihin. Viestintä sosiaalisen median piirissä on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti 2010 -luvulla, mikä on lisännyt myös tutkijoiden kiinnostusta sähköistä vuorovaikutusta, sen rakenteita sekä yhteiskunnallista vaikutusta kohtaan. Syrjäytyminen puolestaan on ilmiö, joka nousee säännöllisesti esille mediassa, tutkimuksissa ja näihin liittyvissä keskusteluissa. Syrjäytymiseen voidaan nähdä olevan yhteiskunnan yhteinen huolenaihe. Tutkimuksen tavoitteena on Twitteristä haetusta aineistosta selvittää minkä teemojen ympärillä #syrjäytyminen – aihetunnisteella käydään keskustelua ja millaiseksi keskustelu rakentuu. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 170 tviitistä, jotka on haettu #syrjäytyminen – aihetunnisteella. Tutkielman teoreettinen tausta ja sen keskeiset käsitteet muodostetaan seuraavista kokonaisuuksista: julkisuusnäkemyksen muutos (McKee, Benkler, Habermas), julkinen keskustelu Internetin aikakaudella (Benkler, Castells), Twitter julkisen keskustelun areenana (mm. Bruns & Moe, Matikainen) sekä katsaus syrjäytymisen käsitteeseen ja aiempaan syrjäytymistutkimukseen (mm. Ahola & Galli, Myrskylä). Tutkielmassa aineistoa lähestytään sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Laadullisen sisällönanalyysin tukena käytetään määrällistä tarkastelua aineistosta havaittujen teemojen analysoinnissa. Tutkimusaineiston sisällönanalyyttisen tarkastelun perusteella nuorten syrjäytyminen on keskeinen, lähes koko aineistoa yhdistävä aihe. Muiksi aineistosta havaituiksi syrjäytymiseen liittyviksi keskeisiksi teemoiksi nousevat sukupuoli, lapset, palvelut ja hankkeet sekä harrastukset. Diskurssianalyysin kautta teemoja tarkasteltaessa aineistosta nousee esiin merkityksiä, joiden kautta keskeisiksi tunnistetaan eliitin ja ulkopuolelta puhumisen, sukupuoleen liittyvä sekä auttamiseen liittyvä ja huolidiskurssi. Aineistosta havaittuja teemoja ja diskursseja tarkastellaan tutkielmassa suhteessa Twitteriin julkisena keskusteluareenana sekä suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen syrjäytymiskeskusteluun. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että Twitter voi toimia areenaa, josta nousevasta keskustelusta rakentuu yhteiskunnallisesti kiinnostavaa syrjäytymiseen liittyvää puhetta ja merkityksiä. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella todetaan, että oletus Twitteristä eliitin verkostoitumismediana sekä aiemmasta syrjäytymistutkimuksesta tunnistettu huolipuhe on havaittavissa tutkimusaineistosta. Tutkimuksen johtopäätös on, että näiden kahden yhdistelmästä nousee julkista keskustelua, joka vaikkakin syrjäytymistä ulkopuolelta katsoessaan, muokkautuu auttamis- ja ratkaisuja hakevaksi puheeksi.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan naisten sijoittamiseen liittyvää keskustelua suomalaisessa mediajulkisuudessa vuosien 2018 ja 2022 välillä. Tutkielmassa tunnistetaan, eritellään ja tulkitaan naisten sijoittamiseen linkittyviä diskursseja, sekä sitä, mitä diskurssit kertovat käsityksistä naisista taloudellisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten erityisesti naisten sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa peräänkuuluttamaan taloudellisen tasa-arvon tavoitteeseen otetaan kantaa sijoitusdiskurssien puheessa. Viime vuosina erityisesti nuorten naisten harjoittama rahapuhe on saanut uusia mittasuhteita erilaisissa medioituneissa verkostoissa. Motiivi tutkielmaan on tarkastella ajankohtaista keskustelua merkittävissä suomalaissa uutismedioissa. Tutkielman menetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia, joka on toteutettu kolmivaiheisen prosessin avulla. Diskursseja tarkastellaan prosessissa syvenevällä otteella alkaen tekstuaaliselta tasolta, jossa huomiota kiinnitetään tekstin rakenteeseen ja mekaanisuuteen. Seuraavalla, eli tulkitsevalla tasolla tarkastellaan kontekstin ja representaatioiden merkityksiä. Kriittisellä tasolla diskursseja tulkitaan osana yhteiskuntaa ja sen valta-asemia, ideologioita ja arvoja. Analyysi toteutettiin Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten 44 naisten sijoittamista käsittelevää verkkoartikkelia hyödyntäen. Analyysin tuloksena aineiston artikkeleista nousi esiin viisi diskurssia. Muodostetut diskurssit ovat muutoksen diskurssi, taloudellisen toiminnan diskurssi, yhteiskunnallisten rakenteiden diskurssi, voimaantumisen diskurssi ja eroavaisuuksien diskurssi. Kussakin diskurssissa naisten sijoittamisesta puhutaan omalaatuisella tavalla, jossa erilaisten äänten, sävyjen, kuvauksen, näkökulmien, suhtautumisen sijoittamiseen ja naisen toimijuuden painotukset ja muodot vaihtelevat. Naisten sijoittamiseen linkittyvässä puheessa korostuvat kuvaukset asenteiden muutoksesta, henkilökohtaisesta vaurastumisesta, kollektiivisesta toiminnasta ja sukupuolen voimaantumisesta sekä yhteiskunnallisten rakenteiden ja sukupuolten piirteiden merkityksestä. Aineiston perusteella muodostetut diskurssit kertovat, että käsitykset naisten taloudellisesta toimijuudesta ovat moninaisia ja yhteiskunnallisella kontekstilla on niihin merkittävä vaikutus. Julkinen keskustelu edesauttaa naisten omaa toimijuutta, taloudellista päätöksentekokykyä ja aktiivisuutta korostavien käsityksien muodostumista. Toisaalta osa keskustelun puheesta myös toistaa sukupuolittuneita representaatioita. Diskurssit edistävät naisten omaa ääntä rahankäyttöön liittyvässä puheessa. Lähes kaikki diskurssien puhe ottaa kantaa taloudellisen tasa-arvon tavoitteeseen, mutta tavoitteen tulkinta vaihtelee aktiivisesta tavoitteesta mahdottomasti saavutettavaan ideaaliin. Diskurssit osoittavat, että puhe sijoittamisesta ja rahankäytöstä sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulmista on ollut moniulotteinen teema suomalaisessa julkisessa keskustelussa viimeisten vuosien aikana.

Tutkielma käsittelee tekoälyä koskevaa julkista keskustelua Suomessa vuosina 1994-2019. Julkista keskustelua lähestytään tekoälyyn kohdistuvien odotusten kautta. Tutkimus selvittää, millaisia odotuksia tekoälyyn liitetään julkisessa keskustelussa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii ensisijaisesti odotusten sosiologia. Odotuksiin liittyvät teoreettisina käsitteinä myös hypesykli ja teknologiamyytit. Lisäksi tarkastellaan tieteisfiktion merkitystä odotusten synnyssä. Teoreettinen tausta käsittelee myös tekoälyn käsitettä ja historiaa, julkisuusteoriaa ja journalismin murrosta. Tutkimuksen aineistona on yhdentoista suomalaisen sanomalehden artikkeleita vuosilta 1994-2019. Aineistoa analysoidaan kahden tutkimusmenetelmän, aihemallinnuksen ja kehysanalyysin avulla. Laskennalliseen yhteiskuntatieteeseen lukeutuva aihemallinnus ja laadulliseen tutkimusperinteeseen kuuluva kehysanalyysi yhdistetään tuoreeksi tutkimusmenetelmäksi nimeltä kehysmallinnus. Alkuperäisaineistosta löytyi 2286 tekoälyä koskevaa artikkelia, joille tehtiin aihemallinnus. Mallinnuksen jälkeen aineistosta poimittiin kolmetoista artikkelia lähilukua varten ja ne analysoitiin kehysanalyysin avulla. Aihemallinnus tuotti aiheita, joista kolmetoista ryhmiteltiin neljään teemaan. Yhteiskunta-teeman aiheet liittyivät talouteen, työhön ja kansainväliseen politiikkaan. Teknologia-teeman aiheet käsittelivät koneoppimista, robotteja, teknologista kehitystä ja sosiaalista mediaa. Kulttuuri-teemaan muodostui yleinen kulttuuria käsittelevä ja erillinen kirjallisuutta käsittelevä aihe. Viihde-teema käsitteli pelejä ja elokuvia. Kehysanalyysin avulla tunnistettiin lähiluetuista artikkeleista yhdeksänkymmentäkuusi odotusta. Kahden analyysimenetelmän avulla tunnistettiin, että suomalaisessa julkisessa keskustelussa on nähtävissä hypesyklin mukainen aktivoituminen vuosina 2014-2019. Lähes kaikki tekoälyä koskeva yhteiskunnallinen keskustelu tarkasteluaikavälillä on käyty samoina vuosina. Ennen 2010-lukua tekoäly on esiintynyt enimmäkseen peliarvosteluiden yhteydessä. Tekoälyyn kohdistuvista odotuksista osa oli ylilyöviä ja tekoälymyyttiä rakentavia. Merkittävämpi havainto oli kuitenkin se, että odotukset kohdistuivat suurelta osin taloudellisen tehokkuuden edistämiseen. Keskustelussa ääneen pääsivät pääasiassa yritysmaailmaa edustavat, korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa toimivat miehet, jotka hyötyvät tekoälyn kehityksestä taloudellisesti. Tutkimuksen johtopäätöksenä onkin, että tekoälyä koskevan julkisen keskustelun tulisi olla moniäänisempää. Toimittajien tulisi pyrkiä päästämään ääneen myös niitä, jotka kärsivät tekoälyn mahdollistamasta automatisaatiosta ja suhtautua kriittisemmin kehityksestä hyötyviin.