Browsing by Subject "julkisen oikeuttamisen analyysi"

Tutkielmassa tarkastellaan sitä julkista kiistaa, joka on syntynyt ilmastoliike Elokapinan toiminnasta Suomessa. Elokapina on toiminut vuodesta 2018 Suomessa ja järjestänyt monia mielenosoituksia ja muuta toimintaa vaatiessaan päättäjiltä tehokkaita ilmastotoimia. Mielenosoituksissaan se on hyödyntänyt kansalaistottelemattomuutta ja silloin joutunut vastakkain poliisin kanssa. Tämän takia se on aiheuttanut julkisuudessa runsaasti keskustelua liikkeen toiminnan hyväksyttävyydestä, poliisin toimirajojen laajuudesta sekä oikeanlaisesta kansalaisaktivismista yleisesti. Tutkielmassa keskitytään kahden mielenosoitustapahtuman käsittelyyn julkisuudessa: lokakuussa 2020 ja syys-lokakuussa 2021 tapahtuneisiin kansalaistottelemattomuutta sisältäneisiin mielenilmauksiin. Tutkielman teoreettinen kehys on Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n kehittämä oikeuttamisteoria, ja tutkimusmetodina olen käyttänyt Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan oikeuttamisteorian pohjalta kehittämää julkisen oikeuttamisen analyysiä. Julkisen oikeuttamisen analyysilla analysoin millaisin yleiseen moraaliseen hyvään perustuvin oikeutuksin kiistan eri toimijat oikeuttavat omia kantojaan Elokapinan koskevassa kiistassa niin kuin ne julkisuudessa ilmenevät. Tutkimuskysymykseni ovat 1. Mistä puhutaan, keihin vaateita kohdistetaan ja keiden ääni kuuluu Elokapinaa käsittelevissä kirjoituksissa Helsingin Sanomissa? ja 2. Mitä oikeuttamisen maailmoja käytetään Elokapinaa koskevassa julkisessa kiistassa Helsingin Sanomissa? Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin Sanomien kirjoituksista, jotka käsittelivät näitä kahta aiemmin mainittua tapahtumaa. Lokakuun 2020 tapahtumalle leimansa antoi se, että poliisi käytti OC-sumutetta kadulla istuvia Elokapinan mielenosoittajia kohtaan (käytän siitä nimitystä sumutustapaus) ja syksyn 2021 tapahtuma oli monipäiväinen mielenosoitus, jossa vallattiin myös katuja (käytän siitä nimitystä Syyskapina). Yhteensä aineisto koostuu 52 Helsingin Sanomien kirjoituksesta. Analyysini perusteella suurin kiista lokakuun 2020 sumutustapauksen kohdalla on ollut poliisin voimankäytöstä. Eniten ääneen pääsivät Elokapina, poliitikot ja poliisi. Suurin osa puhujista tuomitsi poliisin voimankäytön, ja poliisi pyrki systemaattisesti oikeuttamaan omaa voimankäyttöään. Osa puhujista myös tuomitsi Elokapinan kadunvaltauksen, mutta kiistan keskiössä oli Elokapinan sijasta selkeästi poliisi. Syyskapinassa puolestaan kiista koski pääasiassa Elokapinan mielenosoituksia, mutta myös ilmastopoliittiset kysymykset saivat enemmän julkisuutta. Eniten äänessä olivat poliisi, Elokapina ja toimittajat. Suurin osa kritisoi Elokapinan mielenosoituksia, mutta Elokapinan aktivismi sai osakseen myös puoltavia kantoja. Molempien tapahtumien yhteydessä yleisimmin käytetyt oikeutuksien maailmat olivat kansalaisuuden, teollisuuden ja ekologian maailmat. Kansalaisuuden maailman oikeutuksissa tuomittiin poliisin voimankäyttö väkivallattomia elokapinalaisia kohtaan ja sekä puolustettiin että vastustettiin Elokapinan mielenosoitusoikeutta. Moni kansalaisuuden maailman oikeutus perustui erityisesti laillisuuteen, ja iso osa kiistasta liittyi siihen, oliko poliisi tai Elokapina toiminut laillisesti ja oikeusvaltion ihanteiden mukaisesti. Teollisuuden maailmaan vetoamalla kritisoitiin poliisin toimia sumutustapauksessa taktisesti huonoina ratkaisuina. Syyskapinan aikaan Elokapinan häiriötä ja suurta julkisuutta saaneita mielenilmauksia kritisoitiin myös taktisesti huonona tapana saavuttaa muutosta ilmastopolitiikassa. Ekologian maailman oikeutukseen vetosi eniten Elokapina niin sumutustapauksen kuin Syyskapinankin aikana. Ekologian maailman oikeutukset liittyivät suurimmalta osin liikkeen vaatimuksiin hallitukselle eivätkä niinkään kiistoihin poliisin voimankäytöstä tai Elokapinan mielenosoituksista. Tutkielmassani osoitan, että Elokapinan julkisuus Helsingin Sanomissa on polarisoitunut, mutta kallistuu negatiivisen puolelle ja erityisesti häiriötä aiheuttavien mielenosoitusten paheksumiseen. Elokapina on saanut suomalaisessa julkisuudessa aikaan enemmän keskustelua mielenosoituksen oikeutuksesta ja poliisin toimintavaltuuksista kuin ilmastopoliittista kysymyksistä.

Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan Suomessa vuosittain työeläkeindeksillä, jossa kuluttajahintojen muutoksen vaikutus on 80 ja palkansaajien ansiotason nousun vaikutus 20 prosenttia. Indeksitarkistusten tehtävänä on säilyttää eläkkeen ostovoima pitkällä aikavälillä. Työeläkeindeksi nousi julkiseen keskusteluun jälleen 2010-luvun puolivälissä, kun Suomen Senioriliike ry:n edustajat panivat vuonna 2015 vireille työeläkeindeksin muuttamista ajaneen kansalaisaloitteen. Aloite vaati, että maksussa olevia työeläkkeitä tarkistettaisiin jatkossa indeksillä, jossa ansiotason nousun vaikutus olisi nykyisen 20 prosentin sijasta 100 prosenttia. Kansalaisaloite keräsi 84 820 vahvistettua kannatusilmoitusta ja eteni eduskuntaan herätettyään sitä ennen vilkasta keskustelua mediassa. Tutkielmassa tarkastellaan työeläkeindeksiä koskevasta kansalaisaloitteesta vuosina 2015–2017 käydyn mediakeskustelun toimijoita, vaateita ja niiden sisältämiä oikeutustapoja. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Mitkä toimijat pääsevät esiin mediakeskustelussa, joka koskee työeläkeindeksin muuttamista koskevaa kansalaisaloitetta? 2) Miten mediakeskusteluun osallistuvat toimijat oikeuttavat vaateitaan? 3) Millaisin keinoin Suomen Senioriliike ja sen edustajat pukevat eläkeläisten etua yhteiseksi eduksi? Tutkielman aineistona on 91 joukkoviestinten julkaisemaa verkkouutista, jotka käsittelevät työeläkeindeksin muuttamista vaativaa kansalaisaloitetta. Aineisto on poimittu Eläketurvakeskuksen sähköisistä mediakatsauksista aikaväliltä 24.9.2015–23.3.2017. Aineistoa tarkastellaan julkisen oikeuttamisen analyysilla. Analysoinnin apuna käytetään Atlas.ti- ja Microsoft Excel -ohjelmia. Analyysi osoittaa, että indeksialoitetta koskevassa mediakeskustelussa pääsivät useimmin ääneen eläkeläistoimijat ja heistä etenkin Suomen Senioriliikkeen edustajat – aloite oli siis hyvä tapa saada medianäkyvyyttä. Aloitetta koskevassa mediakeskustelussa ääneen pääsi myös työeläkealan toimijoita, työmarkkinajärjestötoimijoita, politiikan toimijoita, asiantuntijatoimijoita, nuoriso- ja opiskelijajärjestötoimijoita sekä eräitä muita toimijoita. Eläkeläistoimijat pääosin kannattivat aloitteen esittämää indeksimuutosta, kun taas työmarkkinajärjestötoimijat, politiikan toimijat sekä nuoriso- ja opiskelijajärjestötoimijat pääosin vastustivat sitä. Indeksikysymys näytti yhdistävän poliittisia nuorisojärjestöjä aatesuunnasta riippumatta. Politiikan toimijoiden ja työmarkkinajärjestöjen vastustusta voidaan selittää osin sillä, että aloite haastoi kolmikantaisen päätöksentekomenettelyn niille tuomaa eläkevaltaa. Toisaalta työmarkkinajärjestöjen ja politiikan toimijoiden vastustuksen voidaan katsoa varjelleen työeläkejärjestelmän taloudellista kestävyyttä aloitteen populistisiksi tulkittavissa olevilta pyrkimyksiltä. Analyysi osoittaa myös, että toimijat oikeuttivat vaateitaan kannasta riippumatta eniten esimerkiksi indeksimuutoksen seurauksia koskevilla laskemilla. Tutkielma tarjoaa näkökulmia siihen, millaisia perusteluita suomalaisessa eläkepoliittisessa keskustelussa pidetään hyväksyttävinä. Samalla se vahvistaa aiemmassa julkisen oikeuttamisen analyysia soveltaneessa tutkimuksessa esiin noussutta havaintoa siitä, että Suomessa julkiseen kiistaan osallistuvat käyttävät argumentaatiossaan usein laskelmia ja asiantuntijatietoa. Lisäksi kansalaisaloitetta ja siitä käytyä mediakeskustelua voidaan pitää osoituksena sukupolvien välisestä intressiristiriidasta ikääntyvässä hyvinvointivaltiossa. Indeksimuutosta ajanut kansalaisaloite ravisteli niin ikään suomalaisen työeläkejärjestelmän valtasuhteita haastamalla järjestelmän uudistamiselle ominaisen kolmikantaisen päätöksentekomenettelyn.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan yhdestä Helsingissä tehdystä kaavamuutoksesta jätettyjä kirjallisia mielipiteitä. Työ jäsentyy (not in my backyard) käsitteen ympärille. Työssä tutkitaan, mihin yhteisiin hyviin vedoten haagalaiset vastustavat alueensa täydennysrakentamista ja kuinka legitiimiä suora omaan taloudelliseen tai muuhun etuun vetoaminen on jätetyissä mielipiteissä. Nimby-käsite on kotoisin Yhdysvalloista, liberaalin politiikka-käsityksen maasta ja on alkujaan ollut jokseenkin vähäosaisten muodostaman ympäristöliikkeen taisteluhuuto. Käsitteen siirtyminen suomalaista täydennysrakentamiskaavaa jäsentäväksi käsitteeksi ei ole sujunut ongelmitta. Työssä osoitetaan termin ongelmallisuuden johtuvan osittain tästä siirtymästä. Termiin liittyvät ristiriidat helpottavat, kun käsitettä käyttää kuvailevana käsitteenä ja pyrkii tietoisesti eroon sen leimaavasta puolesta. Nimby-tutkimuksen valtavirrasta poiketen tässä työssä lähestytään käsitettä 'nimbyjen' itsensä lähtökohdista. Tästä seuraten yksi tämän työn tuloksista on uudenlainen erilaisten nimby-tyypien luokittelu. Tutkittujen mielipiteiden perusteella on olemassa 1) Nimby tiukasti paikkaan sidonnaisena ilmiönä eli 'paikallinen nimby', 2)Nimby markkina-argumentaationa eli 'markkinanimby', 3) Nimby edustuksen ongelmana eli 'edustusnimby' ja 4) Nimby liberaalin demokratiakäsityksen määrittämänä vaikuttamisena eli 'liberaali nimby'. Työn keskeiset teoreettiset työkalut toimittavat ranskalaiset Luc Boltanski ja Laurent Thévenot oikeuttamisen maailmojen teoriallaan ja sen laajennuksella, Thévenot’n käsityksellä poliittisen elämän kieliopeista. Suurin osa haagalaisista oikeuttaa kaavamuutoksen vastustamisensa johonkin yhteisen hyvän määritelmään vedoten. Tällaisista mielipiteistä valtaosa hyödyntää kodin maailman keinoja: vetoaa alueen perinteiseen miljööseen, vehreyteen ja toivoo muuttumattomuutta. Myös markkinoiden maailmaan vetoava taloudellinen argumentaatio ja tehokkuutta painottava teollinen argumentaatio ovat yleisiä, kuten muissakin Suomea koskevissa tutkimuksissa on havaittu. Kodin maailman suurempi osuus ja paikallisuuden vahvempi merkitys on yksi tämän työn havainnoista. Työn tulosten puoli liittyy poliittiseen toimintaan ja poliittiseen kulttuuriin. Nimby-liikkeet mielletään Pierre Rosanvallonia seuraten vastademokraattisiksi toimijoiksi. Mielipiteistä suuri osa, yli 40 prosenttia operoi ensisijaisesti omaan etuun vetoavan liberaalin kieliopin piirissä. Tämä on kiinnostava mahdollinen muutos suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa, joka vaatii selvästi lisää tutkimusta.

Tutkimus tarkastelee työperäisen maahanmuuton ympärillä käytyä poliittista keskustelua ja sen muutosta Helsingin Sanomissa vuosien 2005-2011 välillä. Tutkimus perustuu näkemykseen journalismin demokratiaa edistävästä roolista ja sosiaalisesta vastuusta. Päämääränä on luoda kriittinen katsaus keskustelun etenemiseen ja esittämiseen kansalaisille. Tutkimuksen aiheen valintaan vaikutti se, että työperäinen maahanmuutto nousi vahvasti keskusteluun vuonna 2006 julkaistusta hallituksen maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta. Aikaisempien mediatutkimusten mukaan poliitikkojen kommentointi aiheen ympärillä on tästä huolimatta ollut hajanaista ja jossain määrin jopa näkymätöntä. Kasvanut maahanmuuttokritiikki, vuonna 2008 kehittynyt lama sekä vuoden 2011 eduskuntavaaleja edeltäneet poliittiset keskustelut ovat kuitenkin nostaneet maahanmuuton eri muodot uudella tavalla poliitikkojen keskustelun ytimeen. Työssä keskitytään tarkastelemaan työperäisen maahanmuuton keskustelua erityisesti poliitikkojen esittämien moraalisten oikeutusten kautta. Pääanalyysityökaluna hyödynnetään julkisen oikeuttamisen analyysia (JOA). Kyseinen analyysimalli on kehitetty yhteiskunnallisten kiistojen moraalisten oikeutusten hahmottamiseen ja niiden ajallisen muutoksen osoittamiseen. Argumenttien oikeutusten lisäksi tutkimuksessa pyritään tuomaan esille Helsingin Sanomien rooli kyseisen poliittisen keskustelun esittäjänä. Tutkimuksessa nostetaan kaksi pääkysymystä. Ensinnäkin tarkastellaan kuinka poliittinen keskustelu työperäisen maahanmuuton ympärillä on kehittynyt argumenttien oikeutusten näkökulmasta Helsingin Sanomissa vuosien 2005 ja 2011 välillä? Toisekseen pohditaan Helsingin Sanomien roolia tämän keskustelun esittämisessä. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan julkisen oikeuttamisen analyysia hyödyntämällä. Toiseen tutkimuskysymykseen syvennytään tarkastelemalla politiikan medioitumiseen liitettyjä teorioita. Tärkeänä käsitteenä työssä toimiikin politiikan medioituminen. Politiikan medioitumisella viitataan politiikan mediavälitteisyyden kasvuun, jolloin kansalaisten ja poliitikkojen välinen vuorovaikutus on yhä enemmän median kautta välittynyttä. Tulos ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että keskustelu on kehittynyt teollisuuden maailman oikeutuksia eli toisin sanoen työperäisen maahanmuuton käytäntöjä ja parhaita toimintatapoja hyödyntävästä puheesta kohti enemmän jakaantunutta keskustelua, missä argumentteja oikeutetaan yhtäältä suomalaisten etua korostavasta kodin maailmasta käsin ja toisaalta näitä oikeutuksia kumotaan universaalia solidaarisuutta korostavin kansalaisuuden maailman oikeutuksin. Vastauksena toiseen tutkimuskysymykseen voidaan todeta, että Helsingin Sanomat näyttäisi toimivan pääosin politiikan kentän asettamissa puitteissa ja omien uutisrutiiniensa määrittelemänä. Toimittajat ottavat toisinaan vahvemmin kantaa politiikan kentän keskusteluihin pää- ja näkökulmakirjoituksissa, mutta muuten poliitikkojen keskustelua esitetään suurimmaksi osaksi kotimaan perusuutisjutuissa. Ääneen politiikan kentältä pääsevät useimmiten politiikan eliittiin kuuluvat (ministerit ja hallituspuolueiden edustajat). Mediavälitteinen poliittinen keskustelu työperäisen maahanmuuton ympärillä ei täten näyttäydy kovin monimuotoisena. Tärkeimmät lähteet politiikan medioitumisen ilmiöön ja siihen liitettyihin teorioihin ovat Esa Väliverronen, Risto Kunelius, Juha Herkman, Ville Pernaa, Ville Pitkänen ja Erkka Railo. Julkisen oikeuttamisen analyysimenetelmän tärkeimpinä lähteinä toimivat Tuomas Ylä-Anttila, Luc Boltanski ja Laurent Thévenot.

Tässä tutkielmassa tutkin, miten vuoden 1996 eläinsuojelulain lainvalmisteluun osallistuneet sidosryhmät oikeuttivat näkemyksensä tuotantoeläinten kohtelusta. Kyseisen lainvalmisteluprosessin tutkiminen on tärkeää, koska sen pohjalta syntyi voimassa oleva eläinsuojelulaki, joka määrittelee eläinten aseman suomalaisessa yhteiskunnassa. Aineistonani toimii vuoden 1996 eläinsuojelulakiluonnoksen lausuntokierroksella annetut sidosryhmälausunnot. Aineistoni ulkopuolelle rajattiin lausunnot, joissa ei käsitelty tuotantoeläimiä. Hyödynsin tutkielmassa Douglass C. Northin kehittämää neljää eri organisaatiokategoriaa, jotka ovat poliittiset toimielimet, taloudelliset toimielimet, sosiaaliset toimielimet ja oppilaitokset. Luokittelin eläinsuojelulakiluonnokseen vastanneet sidosryhmät näihin neljään eri organisaatiokategoriaan. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii Luc Boltanskin ja Laurent Thévenotin kehittämä oikeuttamisteoria. Oikeuttamisteoria pohjaa ajatukselle siitä, että sosiaalisessa elämässä tulee usein kiistatilanteita, joissa toimijoille syntyy tarve oikeuttaa oma toimintansa. Kiistatilanteissa toimijat rakentavat argumenttinsa tavalla, jossa vedotaan yhteisenä hyvänä pidettäviin arvonäkökohtiin. Toisistaan poikkeavat näkökohdat muodostavat teorian mukaan seitsemän erilaista oikeuttamisen maailmaa. Tutkimukseni menetelmänä toimii Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan kehittämä julkisen oikeuttamisen analyysi, joka pohjaa oikeuttamisteorian analyysikehikolle ja seitsemälle eri oikeuttamismaailmalle. Olen luokitellut oikeuttamispuheen prosentuaaliset ilmentymät organisaatiokategoriakohtaisesti. Tutkielmani keskeisin tutkimustulos on, että lakiuudistuksessa markkinoiden ja ekologian maailmat asettuivat vastakkain. Tulkitsen markkinoiden maailman luoneen reunaehdot eläinsuojelulakiuudistukselle, koska tuotantoeläimet ovat eläinsuojelulaissa omaisuutta, jonka käyttöä laki säätelee. Analyysini kautta huomasin, että kaikkien organisaatiokategorioiden yhteenlasketuissa sidosryhmälausunnoissa vedottiin eniten ekologian (86 %) ja markkinoiden maailmaan (86 %). Toiseksi eniten lausunnoissa vedottiin teollisuuden (76 %) ja kansalaisuuden maailmoihin (76 %). Maineen (14 %), inspiraation (10 %) ja kodin maailmat (5 %) olivat tutkimukseni sivuosassa, koska näihin maailmoihin vedottiin hyvin harvoin. Tutkielman toinen keskeinen tutkimustulos on se, että tuotantoeläimiin liittyvää oikeuttamispuhetta ilmeni vain 45 % tutkimistani lausunnoista. Tämä voi kertoa siitä, että lausunnonantajat eivät kokeneet tarpeelliseksi selittää omia näkemyksiään minkään oikeuttamismaailman kautta, koska tuotantoeläinten asema osana eläintuotantoa otettiin tulkintani mukaan annettuna. (Tutkielma on tehty osana strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa SILE-hanketta, päätösnumerot 335442 ja 335655.)