Browsing by Subject "kaltoinkohtelu"

Tutkielma on diskurssianalyyttinen tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määritelmistä koskien lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Tarkastelun kohteena on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskustelussa tuottama puhe lapsen henkisestä kaltoinkohtelusta. Tarkemmin ilmaistuna tutkielmassa tarkastellaan niitä merkityksiä ja ilmaisuja, joita sosiaalityöntekijät käyttävät puheessaan määritellessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua ja miten lastensuojelussa voidaan siihen puuttua. Tämän lisäksi mielenkiinnon kohteena ovat eri roolit ja puhuja-asemat, joita sosiaalityöntekijät ottavat määrittäessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Samalla sosiaalityöntekijällä voi olla useita rooleja ja asemia eri diskursseissa. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tässä tutkielmassa se tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijöiden määritykset henkisestä kaltoinkohtelusta ymmärretään muodostuneen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineistonkeruun välineenä toimii ryhmäkeskustelu. Aineisto on kerätty Korso-Koivukylän lastensuojelun avopalveluiden vastaanottoryhmässä. Työyksikön ja ryhmän nimi ovat sittemmin muuttuneet Vantaan lastensuojelun avopalveluissa tapahtuneen organisaatiomuutoksen myötä. Ryhmäkeskusteluun osallistuivat vastaanottoryhmän johtava sosiaalityöntekijä ja kolme sosiaalityöntekijää. Osallistuin itse ryhmäkeskusteluun sekä sosiaalityöntekijänä että tutkimuksen toteuttajana. Ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen vaikutti myönteisesti se, että ryhmäläiset olivat toisilleen ennestään tuttuja. Ryhmäläiset olivat työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijöinä 3-8 vuotta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät määrittivät lapsen henkistä kaltoinkohtelua usein ongelman näkymättömyyden ja sanottamisen vaikeuden kautta. Aineiston analyysin yhdeksi tulokseksi määrittyi se, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu on ymmärrettävissä vanhempien käytöksen ja lapsen aseman kautta. Lapsen henkinen kaltoinkohtelu oli sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan haastava ongelma käytännön työssä. Ongelman konkretisoitumista ja todentumista käytännön työssä käsitellään tarkemmin sosiaalityöntekijöiden puheessaan tuottamien merkitysten kautta.

Pro gradu -tutkielmassani perehdyn ylisukupolvisen kaltoinkohtelun ja sen ehkäisemisen teemaan. Väkivalta on merkittävä kansanterveydellinen- ja ihmisoikeusongelma ja ennaltaehkäisyn tulisi olla yhteiskunnan yksi keskeisimpiä tehtäviä. Väkivalta on ehkäistävissä, mutta se vaatii aktiivisia toimia ja julkista resursointia kohdennettujen ja oikea-aikaisten palvelujen luomiseksi. Tutkimukseni toimintaympäristönä on Helsingin ensikodin ympärivuorokautiset yksiköt, joihin yhdessä ensikodin hanketyöryhmän kanssa ja osana kansallista Ensi- ja turvakotien liiton ylisukupolvisen kaltoinkohtelun hanketta loimme Kaltoinkohtelun ja väkivallan kokemuksien kartoituslomakkeen. Kartoituslomakkeen fokus on yksilöllisissä interventio- ja ennaltaehkäisevissä menetelmissä. Ensikotikuntoutuksen avulla on tarkoitus vaikuttaa vanhemmuuden taitoihin ja opittuihin käyttäytymismalleihin. Vanhemmuuden ja vanhemman sekä lapsen välisen vuorovaikutukseen kohdennetut menetelmät ehkäisevät väkivaltaa lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tämän vuoksi nimenomaan varhaiseen vuorovaikutukseen keskittyvät interventiot ovat väkivallan ehkäisemisen kannalta vaikuttavimpia. Helsingin ensikoti tarjoaa ympärivuorokautista vauvaperhekuntoutusta lastensuojelun vauvaperheille. Ensikodilla on tullut yhä näkyvämmin esiin vauvoihin kohdistuva henkinen ja fyysinen kaltoinkohtelu. Tutkin kartoituslomakkeiden vastausten avulla vauvaperheiden väkivallan ja kaltoinkohtelun kokemuksia sekä niiden mahdollisesti vanhemmuuteen ja vauvaan sekä ylisukupolviseen siirtymiseen yhdistettäviä tekijöitä. Tutkimukseni lähestymistapana toimi käytäntötutkimus ja tieteenfilosofisena kehyksenä pragmatismi. Pääasiallisesti työmenetelmäksi luotu kartoituslomake toimii tutkimusprosessisani myös aineistonkeruumenetelmänä ja täytetyt lomakkeet muodostavat samalla lopullisen tutkimusaineistoni. Tutkimukseni aineistonkeruu tapahtui kartoituslomakkeiden avulla puolistrukturoitujen haastattelujen tavoin ja ne toteutti ensikodilla aina perheiden omatyöntekijä. Tutkimusaineistoni koostui lopulta yhdeksän vanhemman täyttämästä kartoituslomakkeesta. Määrällisesti pienehkö aineisto tarjosi kuitenkin rikkaan ja laajan laadullisen analyysin mahdollistavan tutkimusaineiston. Aineiston analyysi toteutui abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Hyödynnän väkivallan ekologista mallia väkivaltailmiön yhteiskunnallisen tason ja ilmiön monitahoisuuden kuvaajana. Yksilötasolla paneudun ylisukupolvisuuteen kehityspsykologisen kiintymyssuhdeteorian avulla. Tutkimustulosten perusteella kaikilla vastanneilla vanhemmilla on ollut jotain väkivallan tai kaltoinkohtelun kokemuksia tai kohtaamisia elämänkaarensa aikana. Osalla väkivallan ja kaltoinkohtelun kokemukset ovat erittäin vakavia ja pitkäaikaisia ja ne ovat tapahtuneet vanhempien eri elämänvaiheiden useissa tärkeissä elinympäristöissä kuten lapsuuden kodissa, parisuhteessa ja koulussa. Kaikki väkivaltaa kohdanneet vanhemmat ovat saaneet väkivallasta myös selkeitä ja vakavia oireita. Suurimmalta osalta vanhemmista ei ole kysytty väkivallasta aiemmin, ainakaan kartoituslomakkeen laajuudessa. Kaikki vanhemmat kokivat kartoituslomakkeeseen vastaamisen ja kysymykset hyviksi. Osalla vanhemmista omat traumaattiset kokemukset ovat siirtyneet myös omaan käyttäytymiseen parisuhteessa tai vauvaa kohtaan ja joiden poistumisen eteen vanhemmat nyt työskentelevät. Tutkimustuloksissa nousi selkeästi esille, että ammattilaisten on tärkeää ottaa väkivalta puheeksi, erityisesti peruspalvelujen tasolla. Väkivaltaan on usein vaikea hakea apua, jonka vuoksi väkivallasta tulisi kysyä systemaattisesti ja säännöllisesti, jotta väkivalta ja sen uhka tunnistetaan riittävän varhaisessa vaiheessa ja kaikki osapuolet voidaan ohjata oikean avun piiriin riittävän aikaisessa vaiheessa. Tutkimustulosten perusteella osana tutkimusprosessia kehitetty kartoituslomake voisi olla yksi käyttökelpoinen menetelmä kaltoinkohtelun ja väkivallan kokemusten kartoittamisessa ja sitä kautta sen ylisukupolvisen siirtymisen ehkäisemisessä.