Browsing by Subject "laadullinen tutkimus"

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Helsingin Sanomien Musta laatikon toimittajien kokemukset livejournalismista ja sen tehokeinojen hyödyntämisestä yleisön sitouttamiseen. Livejournalismi on uusi journalismin muoto, joka on viime aikoina alkanut kiinnostaa akateemista tutkimusta. Suomessa livejournalismin edelläkävijä on Helsingin Sanomien Musta laatikko. Käsitteellä livejournalismi viitataan tapahtumaan, jossa journalistit esittävät aiemmin julkaisemattomia ja käsikirjoitettuja, editoituja ja harjoiteltuja puheenvuoroja läsnäolevalle liveyleisölle. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisin keinoin livejournalistit lisäävät yleisön sitoutumista, ja miten näitä keinoja voisi hyödyntää journalismiin laajemmin. Tätä tarkoitusta varten on haastateltu kahdeksaa Mustan laatikon livejournalistia. Tutkielman teorialuvussa käydään läpi median murroksen myötä tapahtunutta journalismin käännettä yleisölähtöisyyteen ja perehdytään uuden media-ajan ilmiöihin. Livejournalismin ideana on tarjota tarinoita elävälle yleisölle, minkä vuoksi yleisösuhde ja sen rakentuminen on hyvin keskeinen käsite. Livejournalismia lähestytään uuden media-ajan ilmiönä, jota tutkimalla voi olla mahdollista saada uutta tietoa journalismin yleisösuhteesta sekä sen tulevaisuudesta. Ratkaisuna yleisön luottamuksen ja sitoutumisen kasvattamiseen on esitetty journalismin laadun määrittämistä uudelleen niin, että sisällöt ovat yleisölähtöisiä ja vastaavat yleisön tarpeisiin. Aika näyttää olevan otollinen livejournalismin kaltaisille elämyksellisille journalismin ilmiöille, sillä yleisöt haluavat livekohtaamisia ja aitoja kokemuksia. Uudet journalismin muodot haastavat luopumaan perinteisestä jaottelusta populaarin viihteen ja laadukkaan tiedon sekä tunteen ja järjen välillä. Tämän tutkimuksen haastatteluaineiston keräämiseen käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja analysointiin hyödynnetään temaattista analyysiä. Mustan laatikon toimittajat pitävät livejournalismia perinteistä journalismia syvällisempänä, läpinäkyvämpänä, tarinallisempana, subjektiivisempana, tunteellisempana ja vuorovaikutteisempana journalismin muotona. Kaikkien näiden koettiin lisäävän sekä yleisön kiinnostusta että luottamusta, mutta samalla niiden käyttämiseen journalismissa suhtauduttiin kriittisesti. Perinteisessä journalismissa toimittajat puolustavat edelleen objektiivisuuden tavoittelun säilyttämistä journalismin keskiössä ja korostavat subjektiivisen sekä objektiivisen sisällön erottelun tärkeyttä. Yleisölähtöisyyteen suhtauduttiin osin kriittisesti, koska osan mielestä liiallinen yleisön miellyttäminen voi olla uhka journalismin objektiivisuudelle. Journalismin yleisösuhteessa nähtiin parantamisen varaa ja moni kertoi Mustan laatikon tehneen näkyväksi sen, että yleisöllä on tarve ja halu olla yhteydessä toimittajiin. Toimittajien liveläsnäolo tuntuu inhimillistävän journalismia, jonka myötä yleisö luottaa esiintyjään ja mahdollisesti myös journalismiin enemmän. Journalismin teossa koettiin tärkeäksi journalistinen prosessi, ja että sisällöt olisivat entistä läpinäkyvämpiä. Livejournalismin tehokeinojen hyödyntämisestä esiin nousivat myös yhteistyön lisääminen, kirjoitus- ja innovaatiotyöpajat, livekohtaamiset yleisön kanssa, yleisövuorovaikutus, hidas tutkiva journalismi sekä uudenlaiset muodot, kuten podcastit, journalistinen essee ja videoanalyysi. Musta laatikko nähtiin avauksena uudenlaisille tavoille tehdä journalismia ja sen koettiin palauttavan niin yleisön kuin toimittajienkin uskoa journalismin merkityksellisyyteen. Vaikka alalla on kova tarve yleisön sitouttamiseen, toimittajat olivat yhtä aikaa sekä vastahakoisia että innokkaita ottamaan käyttöön tunnepitoisia ja sitouttavia tarinankerrontakäytäntöjä. Siihen, onko Mustalla laatikolla vaikutusta journalismin kenttään laajemmin, osa suhtautui kriittisesti tai varovaisesti media-alan vallitsevan tilanteen takia. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan esittää, että on tartuttava syvällisesti ja luovasti siihen, miten livejournalismin keinoja voisi hyödyntää laajemmin journalismin kentällä. Tähän tarvitaan erityisesti journalismin yleisötutkimusta. Iso kysymys tutkimuksessa ja alalla lopulta on, että vaikka yleisö haluaisi tietyntyyppistä sisältöä, onko sen tuottaminen taloudellisesti kannattavaa.

Tutkimus tarkasteli nuorten tanssijoiden arvoja ja unelmia kuuden alle 30-vuotiaan tanssijan ja tanssinopiskelijan teemahaastattelujen ja kvantitatiivisen arvomittauksen avulla. Tanssijoiden arvoista ei ole aikaisempaa tutkimusta, joten tutkimus täyttää aukon kirjallisuudessa. Tanssija on ammattina lähellä taiteilijaa, mutta myös huippu-urheilijaa. Knafo js Sagiv (2004) saivat tutkimuksessaan tukea hypoteesille että taiteilijat ovat arvoiltaan itseohjautuvia ja universalistisia. Kun huippu-urheilu on jo määritelmän mukaan suoriutumista, voi olettaa, että urheilijoiden arvoissa korostuu suoriutuminen. Tutkimuskysymykset koskivat paitsi sitä, mitä arvoja nuorilla tanssijoilla on, myös sitä, kuinka arvot ovat vaikuttaneet tanssijan uran valintaan, kuinka arvot heijastuvat haastatteluissa, kuinka tanssi heijastaa arvoja sekä mitä ja minkälaisia unelmia nuorilla tanssijoilla on. Tanssin tiedotuskeskuksen, Teatterikorkeakoulun ja tanssiteatterien kautta tavoitettiin haastateltaviksi kuusi alle 30-vuotiasta naispuolista tanssijaa ja tanssinopiskelijaa. Tutkimuskysymyksiä kartoitettiin puolistrukturoidussa teemahaastattelussa., jossa kysyttiin ensin tanssijoiden taustaa, sitten unelmia, arvoja, tulevaisuudenodotuksia, työssäkäyntiä, liikkumista yleensä tanssissa ja liikettä musiikkiin, tanssin yhteyttä elämän tarkoitukseen, tanssimaailmaa, tanssin tasoa ja roolien saantia. Lopuksi tutkittavat täyttivät Schwartzin arvokyselyn suomalaisen version (Pohjanheimo 1997), jossa oli 72 osiota. Teemahaastatteluissa nuoret tanssijat määrittelivät keskeisiksi arvoikseen tyypillisesti inhimillisyyden ja ihmisläheisyyden. Pipsa Niemisen mukaan (1998) on neljä syytä harrastaa tanssia: itseilmaisu, sosiaaliset kontaktit, kehon kiinteys ja hyvinvointi ja saavutus/ esiintyminen. Haastateltavani korostivat sisäistä halua, kehon ja liikkumisen tarvetta, he tanssivat onnellisuuden ja elämänilon takia ja itseilmaisun takia. Korostui se seikka ettei kukaan valitse tätä uraa rahan takia. Tanssijoiden arvohierarkiassa ensimmäisenä oli hyväntahtoisuus ja toisena itseohjautuvuus, kolmantena universalismi. Kun tanssijoiden arvoja verrattiin samanikäisiin suomalaisiin naisiin yleensä Puohiniemen (2006) tutkimuksen mukaan, tanssin harrastajille itseohjautuvuus, virikkeisyys ja suoriutuminen olivat paljon tärkeämpiä kuin nuorille suomalaisnaisille keskimäärin. Vähemmän tärkeitä taas olivat yhdenmukaisuus ja turvallisuus, mikä vastaa Knafon ja Sagivin (2004) havaintoja. Unelmia oli pysyä terveenä ja kehollisesti hyvässä kunnossa, saada töitä, perhe ja jopa talo, matkustelu.

Vangit ovat monilla mittareilla mitattuna erittäin huono-osainen väestöryhmä. Esimerkiksi vankien terveys, hyvinvointi ja osallisuus yhteiskunnassa ovat keskimäärin heikkoja. Päihdeongelmia on vankien keskuudessa huomattavan paljon. Tutkielmani aiheena on päihteiden ja rikosten rooli vankien elämässä ja identiteetin muotoutumisessa. Tutkielmassani tarkastelen vankilassa olevien henkilöiden puhetta omasta identiteetistään ja identiteetin muutoksesta erityisesti suhteessa rikoksiin ja päihteiden käyttöön. Tutkimuskysymyksiä on kaksi ja niistä jälkimmäisessä on myös alakysymys: 1) Miten vangit kuvaavat rikosten ja päihteidenkäytön roolia elämässään ennen vankeutta ja sen aikana? 2) Miten vankien identiteetti rakentuu haastattelupuheessa? Millaisia mahdollisia muutospyrkimyksiä tai tulevaisuuden toiveita päihdevapaalla osastolla olevien vankien identiteettipuheessa rakentuu? Tutkimusasetelma on laadullinen. Tutkielman aineistona on kuuden miesvangin haastattelut. Kaikilla haastateltavilla oli taustallaan pitkäaikaisia päihdeongelmia. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla hyödyntäen Atlas.ti -ohjelmaa. Tutkimustuloksissa nousi esiin, että vankien näkökulmasta rikosuran alussa rikoksia tehdessä korostuvat ensinnäkin jännityksen ja elämyksellisyyden tavoittelu. Kun huumausaineiden käytöstä tuli tapa, rahoitettiin huumausaineiden käyttöä tekemällä rikoksia. Kiinnittyminen päihde- ja rikoskeskeiseen alakulttuuriin johti yhä syvenevään rikolliseen toimintaan. Vankilassa huumausaineiden käyttäminen usein jatkui, jolloin vanki saattoi velkaantua vankeuden aikana ja alakulttuurinen kiinnittyminen vahvistui entisestään. Vapautuessaan vankilasta, vanki kantoi mukanaan vankeihin kohdistuvaa negatiivista leimaa. Vankien identiteettipuheesta nousivat esille ulossulkemisen mekanismit, jotka edelleen vahvistivat leimattua identiteettiä. Tutkimustuloksissa korostui se, että vankien alakulttuurissa olevat moraaliset ja kulttuuriset lojaalius- ja kunniakäsitykset kiinnittivät vankeja alakulttuuriin ja sosiaaliseen todellisuuteen, jossa sosiaalisia suhteita säätelivät vankien keskinäiset hierarkkiset säännöt. Vankilassa huumausaineiden käytön ympärille rakentuva arki piti sisällään erilaisia sääntöjä, joiden avulla vangit turvasivat huumausaineiden saatavuuden vankilan muurien sisälle. Osa vangeista toivoi muutosta päihde- ja rikoskeskeiseen elämään ja hakeutui niin sanotulle huumevapaalle osastolle. Huumevapaa osasto mahdollisti myös pohdinnan päihteettömyydestä ja tarjosi tukea irrottautumisessa rikos- ja päihdekeskeisestä elämästä.