Browsing by Subject "maahanmuuttaja"

Maahanmuuttajiin ja maahanmuuttoon suhtautuminen on oikeistopopulististen puolueiden viimeisimmän nousun myötä muuttunut entistä kriittisemmäksi ja normalisoituneemmaksi osaksi niin julkista kuin poliittista keskustelua. Suomen poliittisista puolueista perussuomalaiset ovat profiloituneet voimakkaasti maahanmuuttoa vastustavaksi puolueeksi. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiden Ylen vaalikoneen väittämään annettuja kannanottoja sekä heidän perusteluissaan käyttämää retoriikkaa suhteessa maahanmuuttajiin. Ontologinen lähestymistapa työssä on relationistinen, joten nämä kuvaukset nähdään osana vuorovaikutuksessa rakentuvaa todellisuutta, joka on alati muovautuvaa. Tutkielman aineisto keskittyy vuoden 2017 kuntavaalien Ylen vaalikoneen väittämän ”Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita” kannanottoihin ja perusteluihin, joilla niitä on pyritty oikeuttamaan. Aineistossa on 387 ehdokkaan jättämä kannanotto neliportaiselle skaalalle täysin eri mieltä – täysin samaa mieltä sekä perustelut tälle. Näistä ehdokkaista 190 tulivat valituiksi kunnan- tai kaupunginvaltuustoon ja 197 eivät. Tarkastelun kohteena olivat tavat, joilla maahanmuuttajia kuvattiin ja kuinka heidän tuloonsa omaan kotikuntaan suhtauduttiin, millaisia retorisia keinoja ehdokkaat käyttivät perusteluissaan sekä millaisia eroja valituksi tulleiden ja ei-valituksi tulleiden ehdokkaiden käyttämissä retorisissa keinoissa voitiin tunnistaa. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii retorinen diskurssianalyysi, jossa perusteluja on tarkastelu vakuuttavan retoriikan käytön näkökulmasta sekä osana kulttuurista jatkumoa oikeistopopulistiselle suhtautumiselle maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Aineistosta voitiin tunnistaa kolme erilaista tapaa suhtautua eri maahanmuuttajaryhmien vastaanottoon, torjutut, ehdoin hyväksytyt sekä hyväksytyt tulijat. Näistä yleisin oli torjutut tulijat. Monet ehdokkaat torjuivat kaikki maahanmuuttajat, nimettyjä torjuttuja ryhmiä olivat nuoret miehet sekä elintasopakolaiset. Kokonaisia perheitä, naisia ja lapsia oltiin valmiita hyväksymään, mikäli tietyt ehdot täyttyisivät. Aidosti hädänalaisia tai turvapaikan saaneita oltiin valmiita ottamaan vastaan jopa ilman ehtoja. Perusteluissa yleisimmin käytettyjä retorisia keinoja olivat etäännytys omista intresseistä, kontrastit, kategorisointi, talousperuste, ääri-ilmaisut, historiaperuste sekä uhkakuvat. Valituksi tulleiden kannanotot painottuivat ei-valituksi tulleita voimakkaammin täysin eri mieltä väittämän kanssa olleisiin. Valituksi tulleet käyttivät monipuolisemmin erilaisia retorisia keinoja vastauksissaan, ei-valituksi tulleet aloittivat useammin perustelunsa ääri-ilmaisulla ja vetosivat talousperusteisiin valituksi tulleita harvemmin. Vaalikoneen toimintaperiaatteen kannalta saattoivat valituksi tulleiden ehdokkaiden kannanotot olla annettuja perusteluja merkityksellisempiä. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien hyväksyminen ehdoilla tai ilman saattaa oikeuttaa toisten ryhmien kohtelemisen torjuttuina, vain uhkakuvien tai haittanäkökulmien kautta.

Tutkielma käsittelee maahanmuuttajadiskurssiin kätkeytyviä merkityssisältöjä Suomessa vuonna 2015. Vuosi 2015 oli Suomen lähihistoriassa poikkeuksellinen vuosi maahanmuuton näkökulmasta aiempiin vuosiin nähden moninkertaisen turvapaikanhakijamäärän vuoksi. Turvapaikkatilanne heijastui koko yhteiskuntaan ja siinä käytävään maahanmuuttokeskusteluun. Tämän johdosta vuosi 2015 luo mielenkiintoisen kontekstin tarkastella maahanmuuttodiskursseja. Tutkimuksen keskeinen asiakirja-aineisto koostuu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta, joka on maahanmuuttopolitiikan pitkän aikavälin strategia-asiakirja sekä pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisesta ohjelmasta. Tutkielmassa analysoidaan näissä asiakirjoissa käytettyjä maahanmuuttajadiskursseja sekä verrataan niitä laajemmin maahanmuuttopolitiikassa esiintyviin diskursseihin. Tutkielman tavoitteena on tiedostaa maahanmuuttopolitiikan kätkettyjä valtarakenteita. Tutkielma liittyy kehitysmaatutkimukseen siinä mielessä, että kansallinen maahanmuuttokeskustelu saattaa peilata myös globaalin vastuunkannon asenteita. Tutkielman metodina sovelletaan diskurssianalyysiä. Sen avulla pyritään purkamaan maahanmuuttodiskurssiin kätkettyjä merkityssisältöjä ja tekemään näkyviksi siihen sisäänrakennettuja valtarakenteita sekä vallan toisintamista maahanmuuttodiskurssissa. Maahanmuuttokeskustelun käsitteet ovat latautuneita ja niihin liittyy sekä tiedostettuja että tiedostamattomia mielikuvia ja ennakko-oletuksia. Niin ikään merkityssisältö vaihtelee eri asiayhteyksissä ja keskustelijoiden välillä, jolloin voidaan puhua samasta asiasta ymmärtämättä keskustelukumppania. Tutkielma pyrkii merkityssisältöjä avaamalla luomaan keskusteluyhteyden, jossa maahanmuutosta puhuttaisiin eri näkökulmienkin välillä samalla kielellä. Toiseus ja toiseuttaminen diskurssissa on tutkielman keskeinen kiinnostuksen kohde. Tutkielmassa haetaan vastausta kysymykseen, millaista toiseuttamista maahanmuuttokeskustelussa tapahtuu, kenen ääni siinä kuuluu ja kenellä on valta päättää maahanmuuttokeskustelun käsitteiden merkityssisällöstä. Tutkimuksessa esiintyviä keskeisiä monimerkityksellisiä käsitteitä ovat esimerkiksi: toiseus, maahanmuuttaja, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja rasismi. Tutkielman tutkimusosio on jaoteltu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian suuntaviivojen mukaisiin osioihin: ”Suomi on turvallisesti avoin”, ”Jokainen löytää paikkansa” ja ”Moninaisuus on arkea”. Ensimmäinen suuntaviiva käsittää liikkuvuuden Suomelle tuomat mahdollisuudet, valmiudet vastata liikkuvuuden tuomiin haasteisiin, kansainvälisen vastuun kantamisen sekä toimivan maahanmuuttohallinnon. Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto on periaatteen tasolla kannustettavaa kansantaloudellisten näkökulmien johdosta, mutta käytännön tasolla sitä rajoitetaan monin tavoin, mikä tutkielmassa nähdään kuvastavan myös toiseuden pelon diskurssia. Liikkuvuuden tuomista haasteista puhutaan tutkielmassa joko uhriutuvan maahanmuuttajan (esim. ihmiskaupanuhrin) näkökuomasta tai turvallisuus- ja taloudellisina uhkina suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Kansainvälisen vastuun kantaminen näyttäytyy tutkimuksen mukaan ristiriitaisena diskurssina: yhtäältä korostetaan ihmisoikeuksien ja heikomman suojelun ihannetta toisaalta heikomman auttamiseen ei haluta antaa voimavaroja yhtään muita EU-maita enempää. Diskurssiteoriassa puhutaan kelluvasta merkitsijästä eli käsitteestä, joka voidaan määritellä kontekstista riippuen useasta eri näkökulmasta. Joustavampi maahanmuuttohallinto ja toimivammat menettelyt on tästä malliesimerkki: sillä voidaan viitata yhtäältä nopeaan ja toimivaan maahantuloprosessiin että tehokkaaseen maastapoistamisprosessiin. Toinen suuntaviiva kattaa kotoutumisen näkökulmat niin yksilön kuin suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Tutkielman mukaan vastaanottavaan yhteisöön assimiloituneen maahanmuuttajan ihanne näyttäytyy kyseenalaistamattomana, hegemonisena kotoutumisdiskurssina. Vaikka maahanmuuttajien tuomasta kansainvälisyydestä puhutaan, vuoden 2015 keskustelussa on tutkielman mukaan vallinnut diskurssi maahanmuuttajista kustannuseränä. Myös kotoutumispalvelut kohdistuvat niin sanotuille ongelmaryhmille sen sijaan, että kansainvälisiä huippuosaajia kannustettaisiin jäämään Suomeen. Kolmannessa suuntaviivassa käsitellään yhteiskunnallista keskustelukulttuuria sekä yhdenvertaisuuden toteumista. Yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumisen keskeinen edellytys on syrjinnän ja syrjivien rakenteiden tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen. Keskusteluilmapiiri luo pohjan moninaisuuden hyväksymiselle. Tutkimuksen kohde, vuosi 2015, on tästä näkökulmasta kiinnostava, sillä tutkimuksen mukaan vuoden aikana oli havaittavissa keskusteluilmapiirin polarisoitumista. Tutkielman loppupäätelminä todetaan, että vuoden 2015 tapahtumat jättivät jälkensä maahanmuuttodiskurssiin. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että maahanmuuttoon liittyvät aiemmin merkityssisällöltään vakiintuneet käsitteet kuten suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet tulivat haastetuiksi ja diskurssiteorian kelluviksi merkitsijöiksi. Tutkielmassa toiseutta lähestytään Leena Suurpään maa- hanmuuttajan roolien nelikentän kautta. Näitä maahanmuuttajan rooleja ovat ”hiljainen uhri”, ”harmiton kaveri”, ”vaativa vieras” ja ”uhkaava sivullinen”. Tutkielman keskeisenä lopputulemana todetaan ”vaativan vieraan” -roolin korostuneen ulkomaalaisen toiseudessa. Tulevaisuuden näkymänä tutkielmassa arvioidaan, että mikäli ”vaativan vieraan” vaatimuksiin maahanmuuttajien toiseuden uudelleen määrittelystä ja globaalista solidaarisuudesta ei nyt reagoida, ”uhkaavan sivullisen” -toiseus saattaa tulla tulevaisuudessa korostumaan.

Viime vuosina keskustelu väkivallasta, sukupuolesta ja etnisyydestä on lisääntynyt. Kirjallisuudessa on esitetty, että Pohjoismaissa on havaittavissa toiseuttavaa maahanmuuttoon liittyvää puhetapaa, jossa maahanmuuttajuuden ja väkivaltaisuuden merkitykset kietoutuvat yhteen. Näissä puhetavoissa maahanmuuttajamiehistä rakentuu kuva vaarallisina, erityisesti seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa tekevinä rikollisina. Aikaisemman kirjallisuuden mukaan tällaiset puhetavat ovat levinneet muun muassa internetin keskustelupalstojen ja sosiaalisen median kautta yhä laajemman yleisön nähtäväksi. Tutkielman lähtökohtana oli tarkastella sosiaali- ja kriisityöntekijöiden kommentointia näistä toiseuttavista puhetavoista; tapoja merkityksellistää maahanmuuttajien tekemää väkivaltaa ja asemoida itseään ammattilaisena tämän merkityksellistämisen kontekstissa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktionismi ja teoreettis-metodologisena lähestymistapana kriittinen diskursiivinen psykologia. Tutkimuksen keskeiset tulkintakäsitteet olivat tulkintarepertuaari, subjektipositio ja ideologinen dilemma. Aineisto koostui kuudesta fokusryhmähaastattelun osasta, jossa sosiaali- ja kriisityöntekijät kommentoivat maahanmuuttajamiesten väkivaltaisuutta koskevaa virikettä. Virike oli muotoiltu aikaisemmassa tutkimuksessa internetkeskusteluista löydetyistä puhetavoista, jotka sisälsivät maahanmuuttajia toiseuttavia merkityksiä. Tavoitteena oli selvittää, millaiseksi väkivalta rakentuu heidän puheessaan ja miten he asemoivat itseään suhteessa näihin merkityksiin. Sosiaali- ja kriisityöntekijöiden puheesta oli tulkittavissa viisi väkivallan tulkintarepertuaaria, joiden avulla he asettuvat sekä väitteen puolelle että sitä vastaan. Merkittävää oli, että kantasuomalaisten henkilöiden tekemä väkivalta merkityksellistyi aineistossa erilaiseksi suhteessa maahanmuuttajamiesten tekemään väkivaltaan; kantasuomalainen väkivalta ei yhdistynyt tekijänsä etniseen taustaan, kun taas maahanmuuttajan tekemä väkivalta merkityksellistyi muun muassa maahanmuuttajan lähtömaan kulttuurin, menneisyyden traumojen tai syrjäytymisestä johtuvan turhautumisen syyksi. Haastateltavat asemoivat itseään suhteessa käytävään keskusteluun neljän subjektiposition avulla. Positioihin ja haastatteluissa tehtävään identiteettineuvotteluun liittyi runsaasti ristiriitaisuuksia. Aineistosta löytyikin ideologinen dilemma, jonka vaakakupin toisessa päässä tasapainotteli maahanmuuttajamiehiin liitetyn väkivaltailmiön tunnistaminen ja selittäminen, ja toisessa se, ettei tullut tällä selittämisellä ylläpitäneeksi ennakkoluuloisia asenteita tai syrjiviä rakenteita. Ideologista dilemmaa pyrittiin ratkomaan esimerkiksi nojautumalla järkiperäisyyttä korostavaan puhetapaan. Löydös osoittaa, että puhujilla ei ollut haastattelutilanteessa tarpeeksi diskursiivisia keinoja keskustella maahanmuuttajamiesten väkivaltaisuudesta niin, ettei siinä ilmenisi dilemmaattisuutta. Tutkielmani täydentää suomalaista kriittisen diskursiivisen psykologian tutkimusta ajankohtaisesta, yhteiskunnallisesta ja ristiriitaisuuksia herättävästä aiheesta. Tutkimus valottaa mahdollisia puhetapoja väkivallan ja maahanmuuton ympäriltä. Tulokset antavat lisää näkökulmia sosiaalialan ammattilaisille työn kehittämiseen sekä huomioita yleisesti väkivallasta käytävään keskusteluun. Keskeiseksi jatkotutkimusehdotukseksi esitän maahanmuuttajataustaisiksi identifioituvien henkilöiden osallistamisen yhteiskunnalliseen keskusteluun maahanmuutosta ja väkivallasta.