Browsing by Subject "myönteinen yksinäisyys"

Yksinäisyys on yleinen ja ajankohtainen ilmiö. Se määritellään yleisesti negatiiviseksi tilaksi, jossa yksilö kokee ihmissuhteidensa laadun tai määrän vajavaiseksi. Yksinäisten määrä on koko ajan nousussa ja asiaa käsitellään jatkuvasti mediassa ja poliittisissa keskusteluissa. Erilaisissa julkisissa keskusteluissa yksinäisyyden terveyshaitat ja liittyminen muihin ongelmiin ovat keskiössä, eikä muun kaltaista puhetta, varsinkaan suomeksi, juurikaan kuule. Yksinäisyyden ilmiö näyttäytyy tällöin hyvin yksipuolisena ja negatiivisena. Tutkielmani tarkoituksena on tutkia yksinäisyyden eri puhetavoissa saamia merkityksiä ja erityisesti yksinäisyyspuheessa rakentuvia myönteisempiä merkityksiä. Tarkastelen tässä tutkimuksessa yksinäisyyden kokijoiden kirjoituksia yksinäisyydestä keskittyen erilaisiin puhetapoihin, joita kirjoittajat käyttävät. Tarkastelen, millaista ilmiötä yksinäisyydestä rakennetaan näiden puhetapojen avulla. Tutkin myös, millaiseen positioon yksinäiset asettuvat kirjoitustensa kautta. Tutkielmani aineisto muodostuu Suomen Kirjallisuuden Seuran keräämistä vapaamuotoisista ”Yksinäinen—yhdessä ja erikseen 2020-2021”—yksinäisyyskirjoituksista. Tutkielmani pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin ajatukseen todellisuuden ja tiedon rakentumisesta vuorovaikutuksessa kielenkäytön kautta. Teoreettinen viitekehykseni on kriittinen diskursiivinen psykologia, joka antaa tutkimukseeni tarvittavat työkalut puhetapojen ja positioiden tutkimiseen—tulkintarepertuaarit ja subjektipositiot. Tutkimukseni analyysissä tunnistin aineistostani neljä tulkintarepertuaaria: ulkopuolinen uhkaaja, sisäinen ominaisuus, työstettävä haaste sekä vapaus ja mahdollistaja. Ulkopuolisen uhkaajan ja sisäisen ominaisuuden repertuaarit rakensivat yksinäisyydestä negatiivisen kuvan, kun taas työstettävän haasteen repertuaarissa yksinäisyys rakentui sen tiedostetusta negatiivisuudesta huolimatta myönteisemmäksi. Vapauden ja mahdollistajan repertuaari puolestaan rakensi yksinäisyydestä myönteisimmän kuvan. Kustakin repertuaarista analysoin niiden tarjoamat subjektipositiot yksinäiselle. Ulkopuolisen uhkaajan repertuaari tarjosi yksinäiselle uhrin positiota. Sisäisen ominaisuuden repertuaari puolestaan asemoi yksinäisen ressukaksi. Työstettävän haasteen repertuaarissa yksinäisen oma toimijuus oli keskiössä, jolloin yksinäiselle mahdollistui aktiivisen työstäjän positio. Vapauden ja mahdollistajan repertuaarissa yksinäiselle taas tarjottiin ylpeän toimijan positiota. Tutkimukseni keskeisin tulos on yksinäisyyden rakentuminen tässä kontekstissa monimerkitykselliseksi ilmiöksi, joka näyttäytyy aineistossani sekä myönteisenä että negatiivisena riippuen siitä, kuinka paljon toimijuutta repertuaari mahdollisti yksinäiselle. Tällöin valtamedian esittämä hyvin negatiivinen yksinäisyyskuva ei täysin vastaa aineistooni kirjottaneiden henkilöiden rakentamaa kuvaa yksinäisyydestä. Yksinäisyyden myönteisyys on määritelmällisesti ristiriitainen, eikä suomen kielessä oikein ole sopivaa termiä tälle ilmiölle. Jatkossa olisikin mielekästä tutkia yksinäisyyden myönteisiä puolia myös muissa konteksteissa ja näin tuoda ilmiötä enemmän esiin. Tutkimustieto sekä aktiivinen keskustelu ilmiöiden eri puolista voisi lisätä ymmärrystä yksinäisyyden erilaisista merkityksistä.