Browsing by Subject "nälänhätä"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2013)Tutkielman aiheena on syksyn 1867 elintarvikekriisi sekä kriisin taustalla vaikuttanut talouspoliittinen päätöksenteko. 1860-luvulla laajentuva lehdistö sekä parantunut infrastruktuuri tarjosivat edellisiä vuosikymmeniä paremmat mahdollisuudet hädän torjuntaan. Kun syksyllä 1867 Suomea kohtasi viljakato, ei maahan kuitenkaan onnistuttu tuomaan riittävästi viljaa väestön tarpeisiin. Vaikuttiko aputoimien epäonnistumisen ja kriisin kärjistymisen taustalla tiedon, tahdon vai resurssien puute? Valtiovaraintoimituskunta ja sen päällikkö, J.V. Snellman, olivat vastuussa Suomen talous- ja apupolitiikasta. Tutkielman aineistona on hyödynnetty J.V. Snellmanin kirjoituksia ja kirjeenvaihtoa, jotka tarjoavat hyvän kuvan hänen talouspoliittisesta ajattelustaan. Hallinnon tietotasoa on puolestaan kuvattu läänien kuvernöörien valtiovaraintoimituskuntaan lähettämien satoennusteiden, lehdistön raporttien, viljan hintatietojen sekä kuvernöörien Snellmanille lähettämien kirjeiden avulla. Tutkielman tuloksena huomataan, että aputoimien epäonnistumista selittävät paitsi huonot taloudelliset resurssit, myös poliittisen tahdon puute. Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Snellmanin apupolitiikan ohjenuorana kesällä 1867 oli pidättäytyminen vastikkeettoman avun antamisesta sekä ulkomaisen lainan otosta. Snellman ei kuitenkaan ollut ajatuksineen yksin, vaan ajatus liiallisen avun turmelevasta vaikutuksesta oli yleinen paitsi suomalaisessa keskustelussa, myös esimerkiksi Iso-Britanniassa Irlannin 1840-luvun nälänhädän aikaan. 1860-luvun epädemokraattinen hallinto puolestaan mahdollisti tilanteen, jossa yhteiskunnan yläluokan ja valtaapitävien arvomaailman oli mahdollista muovata kaikkia suomalaisia koskettava politiikka. Edes lehdistö ei kesällä 1867 noussut aktiivisesti vaatimaan hallitukselta vastuunottoa, vaikka raportoikin ahkerasti uhkaavasta elintarvikekriisistä. Myös hallinnon tietotasossa kesällä 1867 oli puutteita. Kuvernöörien viralliset kertomukset olivat pääsääntöisesti hieman liian optimistisia. Snellman ei kuitenkaan hyödyntänyt lehdistön tarjoamaa informaatiota virallisten kertomusten täydentäjänä. Edes lennätintä ei käytetty vuonna 1867 hädäntorjunnassa yhtä tehokkaasti kuin viisi vuotta aiemmin edellisen pahan kadon iskiessä. Näyttäisikin olleen kyse paitsi tiedon puutteesta myös siitä, että ei tahdottu tietää. Epäonnistumista viljantuonnissa selittää suurelta osin liian myöhäinen reagointi. Suomen 1860-luvun kriisi kuvastaakin nykyisinkin yleistä ilmiötä. Vaikka uhkaavan elintarvikekriisin merkit ovat usein ilmassa pitkään, ei siihen välttämättä reagoida.
-
(2011)Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.
Now showing items 1-2 of 2