Browsing by Subject "naisiin kohdistuva väkivalta"

Äitiyskuolleisuuden vähentäminen 75 prosentilla vuosien 1990 ja 2015 välisenä aikana on yksi YK:n vuosituhattavoitteista. Keskeinen keino tavoitteeseen pääsemiseksi on mahdollistaa kaikille raskaana oleville naisille pääsy hyvälaatuiseen äitiysterveydenhoitoon. Lounais-Afrikassa sijaitsevassa Namibiassa äitiyskuolleisuus on kasvanut viime vuosikymmeninä. Lisäksi köyhät ja maaseudulla asuvat namibialaisnaiset saavat heikommin äitiysterveydenhoitoa kuin kaupungissa asuvat varakkaammat naiset. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan asuinalueen mukaista vaihtelua äitiysterveydenhoidon saamisessa Namibiassa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia eroja on hoidon saamisessa asuinalueiden välillä ja selittävätkö naisen sosiodemografiset tekijät tai naisen asemaan liittyvät naisen omat tai asuinalueen miesten ja naisten asenteet alueiden välistä eroa hoidon saamisessa. Taustamuuttujia olivat naisen koulutustaso, kotitalouden varallisuus, naisen siviilisääty, aiempien synnytysten määrä sekä naisen asenne naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Aluetason muuttujia olivat asuinalueen naisten ja miesten asenne naisiin kohdistuvaan väkivaltaan sekä alueen miesten asenne siihen, saako mies käyttää valtaa naista kohtaan sekä siihen, onko synnytys vain naisen huolenaihe. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Namibia Demographic and Health Survey 2006–2007 -otantatutkimusta, jossa haastateltiin 13 719 henkilöä. Heistä 4029 oli synnyttäneitä naisia. Analyysi tehtiin logistisella regressioanalyysillä. Aineiston mutkikas otanta-asetelma huomioitiin logistisessa regressioanalyysissä käyttämällä asetelmaperustaista tilastollista analyysiä. Tutkimuksessa Namibian 13 hallinnollista aluetta jaettiin kolmeen ryhmään: pohjoiseen, pääkaupunkiin ja muuhun osaan maasta. Pohjoiseen kuuluivat Caprivin, Kavangon, Ohangwenan, Omusatin, Oshanan ja Oshikoton hallinnolliset alueet, pääkaupunkiin Khomas ja muu maa -alueeseen Erongo, Hardap, Karas, Omaheke ja Otjozundupa. Asuinalueiden välillä oli eroja äitiysterveydenhoidon saamisessa kaikissa hoidon osa-alueissa. Raskaudenaikaisista komplikaatioista annettavaa tietoa saivat heikoiten muu maa -alueella asuvat ja parhaiten pääkaupungissa asuvat, kun tiedon saamista tarkasteltiin vain asuinalueittain. Varallisuus sekä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät asenteet selittivät asuinalueen ja hoidon saamisen yhteyttä niin, että muuttujien vakioinnin jälkeen pohjoisessa sai parhaiten tietoa raskauteen liittyvistä komplikaatioista. Muu maa -alueella tiedon saaminen oli heikointa taustatekijöiden tai asenteiden vakioinnista huolimatta. Synnytyksen aikana ja sen jälkeen heikoiten hoitoa sai pohjoisessa ja parhaiten pääkaupungissa. Raskauden ja synnytyksen aikaisessa sekä synnytyksen jälkeisessä hoidossa varallisuus selitti asuinalueiden ja hoidon saamisen yhteyttä eniten. Kuitenkaan tarkastellut taustamuuttujat eivät selittäneet asuinalueiden ja hoidon saamisen yhteyttä kokonaan, vaan kaikkien muuttujien vakioimisen jälkeen hoitoa sai edelleen parhaiten pääkaupungissa ja heikoiten pohjoisessa. Alueen lisäksi sosiodemografisilla tekijöillä ja naisen asemaan liittyvillä asenteilla oli yhteys hoidon saamiseen. Kaikissa hoidon osa-alueissa koulutuksen kasvu lisäsi mahdollisuutta hoitoon, myös varallisuuden pienikin lisääntyminen oli yhteydessä parempaan hoidon saamiseen. Kaikissa hoidon osa-alueissa useat aiemmat synnytykset sekä naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyminen sen sijaan vaikeuttivat hoidon saamista. Synnytyksen aikaisessa ja synnytyksen jälkeisessä hoidossa myös miehen asenne siihen, että synnytys oli vain naisen huolenaihe, heikensi hoidon saamista. Tutkimuksen tulokset vahvistivat aiempaa tutkimustietoa siitä, että heikoiten äitiysterveydenhoitoa saavat pohjoisessa sekä maaseudulla asuvat köyhät ja kouluttamattomat naiset. Uutta tietoa tutkimus antoi asuinalueiden välisistä asenne-eroista Namibiassa sekä niiden yhteydestä hoidon saamiseen. Pohjoisessa naiseen kohdistuva väkivalta, naiseen kohdistuva vallankäyttö sekä se, että synnytys on vain naisen huolenaihe, oli muita alueita hyväksytympää. Namibia on sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteiden mukaiseen äitiyskuolleisuuden laskuun, mutta sen on vaikeata saavuttaa tavoitteita, jolleivät pohjoisen köyhimmät naiset saa nykyistä paremmin äitiysterveydenhoitoa. Namibian olisi siten parannettava pohjoisessa asuvien naisten mahdollisuuksia saada terveydenhoitoa etenkin synnytyksen aikana sekä sen jälkeen.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma ja ihmisoikeusloukkaus, joka on vakavassa ristiriidassa suhteessa Suomen maineeseen sukupuolten tasa-arvon edistäjän ja puolestapuhujan mallimaana. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen toimia ja toimimattomuutta naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka Suomi on täytäntöönpannut vuonna 2015 voimaanastunutta Istanbulin sopimusta eli Euroopan neuvoston yleissopimusta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Suomi on toteuttanut Istanbulin sopimuksen sopimusmääräistä täytäntöönpanoa? sekä 2) Missä on onnistuttu ja mitä puutteita sopimuksen noudattamisessa on? Tutkimuksen lähtökohta on Istanbulin sopimus ja sen implementointi sekä laajemmin ihmisoikeussopimukset ja ihmisoikeustyö. Teoreettinen viitekehys nojautuu sukupuolistuneen väkivallan ilmiöön ja sen käsitteistöön, kuten sukupuolistuneen väkivallan eri ilmentymiin ja juurisyihin. Tutkielman aineisto koostuu Istanbulin sopimuksen arviointiryhmän GREVIOn arviointiraportista Suomelle sekä muista, ihmisoikeustyötä tekevien kansalasijärjestöjen raporteista ja lausunnoista, joita täydentävät GREVIOn raporttia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on toteutettu abduktiivisen päättelyn keinoin. Tutkimusmenetelmänä on implementaatiotutkimuksen top-down -suuntaus, jonka tavoitteena on tuottaa ymmärrystä ja selittää, miten ja miksi jokin politiikan toimeenpano onnistuu tai epäonnistuu. Tutkimuksessa käydään läpi asiantuntijaryhmän GREVIOn ja kansalaisjärjestöjen antamia suosituksia ja kommentteja Suomelle sopimuksen toimeenpanosta; toisin sanoen tutkimuksessa tarkastellaan, miten Istanbulin sopimus on tai ei ole pantu täytäntöön kansallisella tasolla. Aineistosta nousi esiin seuraavia tutkimustuloksia: 1) Suomella on pitkä historia tasa-arvotyön saralla ja sopimuksen täytäntöönpano on ollut onnistunutta muun muassa väkivaltaa kohdanneiden naisten palvelujen ja avunsaannin lisäämisen kautta. Toisaalta toimeenpanossa on myös vakavia puutteita, kuten väkivallan ja sen uhan tunnistamisessa ja tunnustamisessa sekä maahanmuuttajanaisten tiedottamisesta heidän oikeuksistaan. Niin ikään rikoslainsäädännössä on puutteita koskien muun muassa lieviä tai epäselviä rikosnimikkeitä sekä lieviä rangaistuksia. Myös viranomaistyöskentelyn parantamiseen Suomi saa paljon suosituksia. Tutkimustuloksista muodostui seuraavat johtopäätökset: 1) monista puutteistaan huolimatta tasa-arvotyöllä on ollut historiassa ja on edelleen vahva pohja Suomessa, ja Suomi on joiltakin osin osoittanut sitoutuneisuutta ja motivoituneisuutta Istanbulin sopimukseen ja sen täytäntöönpanoon. 2) Toisaalta vaikuttaisi, että Suomi on neljän ensimmäisen sopimusvuoden aikana keskittynyt sopimuksen täytäntöönpanossa muutoksiin, joita on selkeä ja helppo tehdä, mutta suuremmat, rakenteissa asti vaikuttavat muutokset ovat vielä tekemättä. 3) Kolmantena johtopäätöksenä Suomen epäonnistumiset Istanbulin sopimuksen noudattamisessa osoittavat poliittisen tahtotilan puutetta, mutta myös laajan osaamisen ja ymmärryksen puutetta, mitä tulee naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisena ja tunnustamisena tuomittavana ihmisoikeusloukkauksena.

This study considers the social representations of violence against women in Algeria. More specifically, this study considers how the media has come to understand the violent events of Hassi Messaoud, Algeria as they took place in 2001 and 2010 through the analysis of 52 newspaper articles (102 pages) in 5 French language newspapers with circulation in Algeria. The methodology was based in both practices of grounded theory and discourse analysis to study through the analysis of rhetoric the aspects of conflict, resistance and change in representations. Furthermore, this study regards representations as being historically based. Results showed that violence against women was conceptualized in terms of four contextualized thema, namely those of morality/immorality, justice/injustice, equality/inequality, and security/insecurity and one basic thema of modernity/tradition. Secondly I considered how these representations were based in the objective for the newspapers to inspire action by criticizing the status quo. I concluded by understanding that social representations are both context dependent and motivated processes which should be studied from both a historical and situational perspective. Furthermore, I suggested that research on violence should take on the objective to understand how others come to understand the violence which is happening around them.

Etnografinen pro gradu -tutkielma käsittelee Nicaraguan sisällissodan vaikutusta sukupuolirakenteisiin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan Matagalpan kaupungissa ja sen läheisellä maaseudulla. Työssä on tarkasteltu väkivallan taustalla vaikuttavia sukupuoleen liittyviä symboleja, ideologioita sekä institutionaalisia rakenteita ja niiden yhteyksiä sisällissotaan. Tutkimuskysymyksiä ovat: miksi naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt Nicaraguan sisällissodan jälkeen, miten poliittinen konflikti julkisen vallan ilmentymänä vaikuttaa sukupuolirakenteisiin ja yksityiseen väkivaltaan kotona, sekä miten konflikti elää yhteiskunnassa aseellisen yhteenoton jälkeen sitä voimistavien rakenteiden kautta? Tutkimuksen aineisto perustuu Matagalpassa ja sitä ympäröivällä maaseudulla vuonna 2010 tehtyyn kenttätyöhön. Materiaali koostuu haastatteluista, keskusteluista, kenttämuistiinpanoista, lehtiartikkeleista, koulutus- ja seminaarimateriaaleista sekä tilastoista ja nicaragualaisesta feministisestä kirjallisuudesta. Tutkimus asettuu sukupuolen ja konfliktin tutkimusten viitekehykseen. Aihetta lähestytään Johan Galtungin, Pierre Bourdieun ja Anthony Giddensin rakenteellista ja symbolista väkivaltaa käsittelevien teorioiden pohjalta sekä Nira Yuval-Davisin nationalismia ja sukupuolta käsittelevän tutkimuksen kautta. Tavoitteena on yhdistää konfliktin tutkimus ja väkivaltaan liittyvät teoriat tarkastelemalla sukupuolirakenteita perheväkivallan kontekstin kautta. Tutkimuksessa esitetään, että väkivallan eri muodot (rakenteellinen ja fyysinen) sekä eri tasot (julkinen ja yksityinen) ovat sidoksissa toisiinsa. Tutkimuksessa selviää, että Nicaraguan sandinistinen vallankumous sekä sitä seurannut 1980-luvulla käyty sisällissota sysäsivät liikkeelle useita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, joista monilla oli merkittäviä vaikutuksia naisten asemaan. Sandinistiseen vallankumoukseen sisältyi lupaus tasa-arvosta ja osallistumalla vallankumoukseen naiset pääsivät ennennäkemättömällä tavalla osaksi poliittista toimintaa. Erityisesti äitiyden teemoja käytettiin moraalisena resurssina sodankäynnin molemmin puolin sekä naisten taholta oman asian ajamiseen. Naiset itse vetosivat heikkouden merkkinä pidettyihin tunteisiin ja henkilökohtaiseen kärsimykseen.Sodan myötä naisten itsetunto vahvistui, he saivat kokemusta ja mahdollisuuden toimia uusilla areenoilla sekä järjestäytyivät toimimaan oikeuksiensa puolesta. Sota ei kuitenkaan johtanut automaattisesti naisten aseman parantumiseen. Naissymboliikka ei vapautunut traditionaalisista käsitteistä, vaan päinvastoin kääntyi kohti perinteisempää mallia. Katolinen kirkko voimistui vallankumouksen myötä kun vapautuksen teologian aatteet integroitiin osaksi vallankumoussanomaa. Toisaalta äärikonservatiiviset evankeliset liikkeet voimistuivat, sillä ne korostivat nopeita ratkaisuja ihmisten kärsimykseen. Sota asetti naiset marginaaliseen asemaan, sillä heidät nähtiin pääasiassa isänmaansa puolesta taistelevina äiteinä ja kodin ja perinteiden vartijoina. Vanha perhemalli pysyi ennallaan ja perinteiset sukupuolittuneet stereotypiat ilmenevät edelleen käytännön teoissa. Myös naiset itse ylläpitävät ja uusintavat rakennetta joko tietoisesti tai tietämättään. Tutkimuksen johtopäätös on, että sisällissota vaikutti naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymiseen usealla tasolla. Vaikka maassa säädettiin sodan aikana ja sen jälkeen useita naisten asemaa parantavia lakeja, ne eivät toteudu käytännössä ja rikokset jäävät usein rankaisematta. Syynä ovat paitsi resurssipula, myös poliittinen tahto sekä köyhyys ja tietämättömyys. Naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta, kuten asenteet ja alistavat käytänteet konkretisoituvat yksityisessä fyysisessä väkivallassa. Perheväkivaltaa pidetään edelleen yksityisenä asiana ja fyysinen kuritus on kulttuurisesti hyväksyttävää. Nicaraguan vallankumous voimisti jo entuudestaan voimassa ollutta kulttuuria, jossa väkivalta korostuu neuvottelun sijaan. Sota on jatkunut sisällissodan jälkeen ideologisella tasolla ja kansa on edelleen ideologisesti jakautunut. Tutkimuksessa sivutaan myös demokratiaprosessien ja naisten aseman yhtymäkohtia Nicaraguaa laajemmin. Diktaattoreja vastustavia kansannousuja on maailmalla ollut useita. Toisaalta naisten merkitys konflikteissa ja niiden jälkipuinnissa on viime aikoina tunnustettu laajalti. Nicaraguan esimerkki voi tuoda lisävaloa siihen, miten diktatuurin kukistuminen kansanliikkeen tai vallankumouksen kautta vaikuttaa pitkällä tähtäimellä naisten asemaan, sukupuolirooleihin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.