Browsing by Subject "nuoruus"
Now showing items 1-11 of 11
-
(2011)Att ha tillträde till olika arenor i samhället är viktigt, speciellt för unga är känslan av tillhörighet väsentligt för välbefinnandet. I min pro gradu-avhandling synliggör jag de ungas beskrivningar av sina liv och sina erfarenheter av vad det innebär att vara 'invandrare' i Helsingforsregionen med svenska som första främmande språk. Språkkunskaper och förmåga att uttrycka sig samt att använda språket väl blir allt mer relevant i det mångkulturella samhället där människor med olika kulturella bakgrunder möts. Med hjälp av språkkunskaper ges tillträde till den värld som uttrycks och förutsätts via språket. Min teoretiska referensram är förankrad i finländsk och svensk forskning om invandring, tillhörighet, etnicitet och identitetsom tar fasta på ungdomar. Viktiga källor är bland andra Tuomas Martikainen & Lotta Haikkola (2010) och Karmela Liebkind (2000, 2007 m.fl.) Tore Otterups (2005) avhandling om ungdomars flerspråkighet och identitetskonstruktion ger bakgrundskunskap till min studie. Med hjälp av kvalitativa temaintervjuer som undersökningsmetod ger min studie en bild av invandrarungdomarnas uppfattningar, erfarenheter och känslor. De unga som är intervjuade i min pro gradu-avhandling studerar alla vid en svenskspråkig skolinstans i södra Finland. Mina informater är alla födda utanför Finlands gränser och ingendera föräldern är född finländsk, de har alla lärt sig svenska som första främmande språk i Finland. Mitt material består av elva temaintervjuer. De unga i min pro gradu-avhandling poängterar att deras känsla av tillhörighet och tillträde till olika kulturella kontexter är sammankopplat med språkkunskaper. Forskningsresultaten visar att språkkunskaper ger tillträde och ökade möjligheter i det mångkulturella samhället som vi lever i.
-
(2023)Liikkumiseen kannustetaan usein korostamalla sen tuomia terveyshyötyjä. Liikkuminen on kuitenkin paljon muutakin kuin keino ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia. Siinä voidaan pitää merkityksellisenä monia asioita. Tämän tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millaista pääomaa liikkumiseen tarvitaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Toiseksi kiinnostuksen kohteena on se, millaisia asioita liikkuvat aikuiset pitävät liikkumisessaan tärkeinä. Lopuksi tutkitaan liikkumisen jatkumoa ja selvitetään, mitkä näistä asioista ovat olleet tutkittavilla läsnä lapsuus- ja nuoruusiän liikkumisesta aikuisiän liikkumiseen asti. Tutkimuskysymykset ovat: Miten aikuisena vähintään harrastetasolla liikkuville on kertynyt liikuntapääomaa lapsuudessa ja nuoruudessa? Mistä osa-alueista liikuntapääoma muodostuu lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien liikuntapääomaa kartuttaneilla aikuisilla? Mitkä liikuntapääoman osa-alueet ovat olleet tutkittavilla läsnä sekä lapsuuden ja nuoruuden että aikuisuuden liikkumisessa? Mitä liikkuminen tuottaa aikuisuudessa? Tutkielman aineisto koostuu kuuden yli 18-vuotiaan, vähintään harrastetasolla liikkuvan aikuisen yksilöhaastatteluista. Haastateltavat rekrytoitiin eräästä kuntokeskuksesta. Aineisto kerättiin keväällä 2022. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullista, aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä nojataan Grounded Theoryyn (GT) analyysitekniikkana. Tulkinnassa hyödynnetään pääomajaottelua. Liikkumiseen tarvittavia ja sen tuottamia resursseja tarkastellaan Bourdieun taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman valossa. Liikkumisessa merkityksellisinä pidettyjä osa-alueita tarkastellaan Kunnarin liikuntapääoma-käsitteen avulla. Liikuntapääoma on osa ruumiillista kulttuurista pääomaa eli se ilmenee erilaisina toimintatapoina ja -taipumuksina. Tutkielman tulosten mukaan lapsuudessa ja nuoruudessa liikkumisen mahdollistaneita resursseja ovat sosiaalinen tuki, raha ja asuinympäristö. Aikuisuudessa liikkumisessa pidetään tärkeänä viihtyisyyden, ihmissuhteiden, rutiinin, suorittamisen, itsensä ilmaisun sekä terveyden osa-alueita. Liikkumisen jatkumossa lapsuudesta aikuisuuteen korostuu yhtäältä liikkuminen elämyksellisenä toimintana ja toisaalta sisäänrakennettuna ja intuitiivisena tapana. Tutkielma valottaa sitä, ettei liikkuminen ole kaikille yhdenvertaisesti saavutettavissa. Tulosten mukaan liikkuminen lapsuudessa ja nuoruudessa vaatii useaa erilaista tuen muotoa vanhemmilta tai muilta läheisiltä. Lisäksi ympäristön tarjoamien puitteiden on oltava suotuisia liikkumiselle. Kun liikkumisen pariin on päästy, pidetään siinä aikuisiällä tärkeänä paljon muutakin kuin sen tarjoamaa terveyshyötyä. Tulosten mukaan haastateltavien liikkumisessa on aina ollut kyse mukavuudesta. Liikkumisen parissa on viihdytty, koska se on kivaa ja sen parissa voi viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisaalta liikkumisessa on aina ollut kyse myös rutiinista. Liikkuminen on yhtä normaali tapa kuin hampaiden harjaus. Tästä johtuen liikkumisen lisäämiseen tähtäävissä hankkeissa olisi tärkeä tarjota puitteita useiden eri liikuntapääoman osa-alueiden toteutumiselle kuten mieluisille liikuntamuodoille, onnistumisen kokemuksille, ihmissuhteille ja liikkumisen rutiinin luomiselle pelkän terveyden osa-alueen lisäksi.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Nuoruutta määritellään pitkälti aikuisuudesta käsin, jolloin nuoruus määrittyy elämänvaiheeksi, jossa valmistaudutaan aikuisuuteen. Tätä aikuisuuteen siirtymistä on perinteisesti tarkasteltu nuoruuden siirtymävaiheiden, kuten peruskoulusta toisen asteen koulutukseen, opinnoista työelämään ja lapsuuden kodista itsenäiseen asumiseen siirtymisen kautta. Näissä siirtymissä koetut haasteet ja epäonnistumiset näyttäytyvät riskinä sille, että nuori ajautuu syrjään yhteiskunnan valtavirrasta ja sen instituutioista. Julkisessa, poliittisessa sekä akateemisessa keskustelussa tätä ilmiötä on kutsuttu syrjäytymiseksi ja se on yhdistetty erityisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen. Syrjäytymiskeskustelussa on painottunut kansantaloudellinen näkökulma ja keskustelun on osoitettu yksinkertaistavan, syyllistävän ja leimaavan sen kohteena olevia nuoria ja heidän elämäntilanteitaan. Keskustelusta on puuttunut nuorten ääni lähes täysin. Nuorten osallistaminen on ollut vähäistä myös sosiaalitieteellisen ja sosiaalipsykologisen tutkimuksen kentällä. Tutkimukseni tarkoituksena on osallistaa nuoria heitä koskevan tiedon tuottamiseen tarkastelemalla, miten he puhuvat nuoruudesta, omasta elämäntilanteestaan sekä tulevaisuudesta yksilöhaastattelun kontekstissa. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja sen piiriin lukeutuva positiointiteoria. Aineiston analysoinnissa tulkinnallisina käsitteinä toimivat position, vastapuheen sekä identiteetin käsitteet. Nuoruutta, syrjäytymisen ilmiötä sekä identiteettiä lähestytään tutkimuksessa sosiaalisesti ja kielellisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvina ilmiöinä. Tutkimuksen tarkastelun kohteena on se, millaisia positioita nuorille rakentuu haastattelutilanteissa, joissa puhutaan nuoruudesta, heidän elämäntilanteestaan ja tulevaisuudesta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, millaisia identiteettejä nuoret rakentavat positioiden ja vastapuheen kautta sekä sitä, hyväksyvätkö nuoret heihin valtavirran toimesta liitettyjä kielteisiä määritelmiä ja leimaavia identiteettejä vai pyrkivätkö he puheellaan kyseenalaistamaan, kieltämään ja muuttamaan näitä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisena nuorten toimijuus näyttäytyy näissä identiteetin neuvotteluprosesseissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastatellut ovat 18-27 vuotiaita erilaiseen vertaisryhmätoimintaan osallistuneita nuoria. Haastatteluhetkellä osa nuorista oli opiskelemassa, osa-aikatöissä opintojen ohella tai äitiysvapaalla, osa sekä työn että koulutuksen ulkopuolella. Lisäksi osalla nuorista on lastensuojelutaustaa sekä mielenterveyden ongelmia. Näistä syrjäytymisen riskitekijöiksi luettavista tekijöistä huolimatta en tutkimuksellani ota kantaa haastateltujen mahdolliseen syrjäytymisvaaraan tai marginalisaatioon vaan asemoin itseni tutkijana syrjäytymiskeskustelua vasten. Pyrkimyksenäni on tarkastella nuorten puheessa rakentuvaa nuoruuskuvaa suhteessa syrjäytymiskeskustelussa esitettyyn kuvaan. Tutkimukseni keskeisimpänä löydöksenä esitän haastattelemieni nuorten vastustavan heihin kohdistuvia normatiivisia odotuksia ja kielteisiä määritelmiä, kuten oletusta työttömän passiivisuudesta ja vastuuttomuudesta. Haastattelutilanteessa nuoret rakentavat ja neuvottelevat itselleen näistä määritelmistä ja leimaavista identiteeteistä poikkeavia identiteettejä. Nuorten toimijuus näyttäytyy haastattelutilanteessa aktiivisena, jolloin tutkimukseni kyseenalaistaa nuorten syrjäytymisestä käytyyn keskusteluun liitetyn aktivoinnin ajatuksen ja siihen kytkeytyvän passiivisuuden oletuksen. Tutkimukseni tukee aiempien tutkimusten näkemystä syrjäytymiskeskustelun ja syrjäytymisen käsitteen ongelmallisuudesta ja leimaavuudesta. Keskeiseksi jatkotutkimushaasteeksi esitän nuorten toimijuuden sekä identiteettineuvottelujen tarkastelun esimerkiksi nuorten ja viranomaisten välisissä kohtaamisissa. Jatkotutkimuksessa voitaisiin näin tarkastella, tunnistetaanko ja tunnustetaanko nuorten kykyä ja resursseja rakentaa ja neuvotella omanlaistaan identiteettiä ja arvostetaanko ja tuetaanko heidän toimijuuttaan myös silloin kun se ei vastaa yhteiskunnan ihanteita tai normeja.
-
(2013)Syftet med denna avhandling är att granska värderingarna i vården vid Helsingfors ungdomsstation. Mitt intresse ligger i att undersöka om vården baserar sig på värderingar som stöder de unga klienterna i det livsskede de genomgår, eller om verksamheten de facto understryker det avvikande hos personerna, dvs. deras missbruksproblem. Jag har därför valt att granska både personalens och de unga klienternas upplevelser utgående från teorier om avvikande beteende och stämpling. Målgruppen för avhandlingen är unga vuxna missbrukare mellan åldern 18-24 som tar del av missbrukarvården vid Helsingfors ungdomsstation på frivilligbasis. Materialet i avhandlingen består av en kvalitativ enkätundersökning samt temaintervjuer. Enkätundersökningen består av nio (9) enkäter som är besvarade av personalen vid Helsingfors ungdomsstation. Intervjumaterialet består av 11 temaintervjuer som är utförda med 10 unga mellan åldern 19–24, som är klienter vid Helsingfors ungdomsstation. Materialet är analyserat med hjälp av innehållsanalys. Resultatet visar att klienterna vid Helsingfors ungdomsstation definieras och bemöts utgående från deras livsskede och inte deras problem. Detta anses vara centralt och viktigt av såväl personalen som klienterna. Klientelet vid ungdomsstationen är heterogent, vilket kan anses ha den inverkan att det har varit svårt att skapa en klar definition av ungdomarna som tar del av vården. Verksamheten verkar på basis av resultatet fungera enligt principer av låg tröskel verksamhet, vilket syns i att ungdomarna själva har möjlighet att avgöra deras behov av vård samt vårdens längd. Både personalen och klienterna poängterar betydelsen av att verksamheten fungerar med låg tröskel. Även ungdomarnas egen delaktighet och självbestämmanderätt i relation till avgörandet av vårdbehovet och vårdens innehåll uppfattas vara viktigt. I resultatet poängteras betydelsen av ett gott bemötande och en god och tillitsfull relation till den egna arbetaren av ungdomarna. Ett gott bemötande består enligt ungdomarna av att den egna arbetaren är intresserad över ungdomens situation och att personalen inte fördömer ungdomarna utgående från deras problem eller handlingar. En god och öppen relation till terapeuten vid ungdomsstationen beskrivs som central med tanke på målsättningen med vården. Ett respektfullt bemötande av klienterna framkommer som centralt även i personalens svar. Genom en god, öppen och tillitsfull relation till den egna arbetaren skapas möjligheten till att öppet kunna reflektera över sin situation med anställda. Möjligheten till reflektion uppskattas av ungdomarna och uppfattas som centralt med tanke på vårdens målsättning. Reflektionen möjliggör ett annorlunda perspektiv på sin egen situation vilket kan anses föra ungdomen framåt i sin vårdprocess. För att reflektionen ska vara möjlig krävs dock att ungdomen har en upplevelse av att hon inte blir dömd, fastän hon ärligt berättar om sig själva och sitt liv. I arbete med missbrukande unga vuxna kan stämplingsteoretiska aspekter anses vara centrala och viktiga att känna till och ta i beaktande. Ungdomarna upplever det som viktigt att de kan berätta om sin verkliga situation, utan att bli stämplad eller dömd. Upplevelser av att bli bortvisad eller dömd utgående från sin situation eller sina problem minskar ungdomarnas möjlighet att söka och få hjälp för sina problem. Även ett bemötande av unga som avvikande kan ka konsekvenser för ungdomarnas vilja att ta del av vården. Därmed är det även betydelsefullt att deltagande i vården är möjlig med låg tröskel och att ungdomarna har själva möjlighet att definiera sitt vårdbehov.
-
(2019)Helsingin kaupungin lastensuojelun käyttämissä sijaishuoltolaitoksissa on kerätty tietoa sijoitettujen nuorten sijoituksista ja nuoren taustoista (HOSVA-aineisto) vuosina 2004 – 2016. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää tätä aineistoa käyttäen, millaisia ovat lastensuojelun toimenpiteenä sijaishuoltolaitokseen tapahtuneet sijoitukset, millaiset tekijät vaikuttavat sijoitukseen ja erottelevat sijoituksia toisistaan. Tutkimuksessa näkökulma on lastensuojenluinstituutiota, tarkastelun kohteena ovat lastensuojelussa tehdyt toimenpiteet (sijoitukset). Tieto on kerätty lomakemuotoisesti. Tutkimuksessa käytetyssä aineistossa on 1472 havainto-yksikköä, joissa on taustatiedot sijoituksen kohteena olevasta nuoresta ja hänen perheestään ja nuoren aiemmin saamista palveluista, sijoituspykälästä ja sijoituksen syystä. Aineistoa on analysoitu käyttäen lineaarista regressioanalyysiä, ristiintaulukointia ja kysymyksenasettelusta poikkeavia vastauksia analysoiden. Keskeisenä tutkimustuloksena ovat sijoituksien alueelliset, sijoituksen pituuteen ja sijoituspykäliin liittyvät erot sijoituksissa. Helsingin suuralueet eroavat toisistaan käytettyjen sijoituspykälien ja sijoituksien kestojen suhteen. Sijoitustoimenpiteistä avohuollon sijoitukset keskittyivät nuorempiin ja huostaanoton pykälät vanhempiin nuoriin, erityisen tuen pykälät erityisluokilla koulua käyviin. Sijoituksen kesto oli tytöillä pidempi kuin pojilla ja aiemman psykiatrisen hoitokontaktin saaneilla lyhyempi kuin muilla. Lastensuojelun tutkimuksessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen kategoria sisältää useita erilaisia sijoituksien pituuksia, syitä ja perhetilanteita. Kategorian sisällä olevia eroja on sijoitusten pituuksissa ja sijoitusten toimenpiteinä kohdistuessa eri ikäisiin eri tavoin. Lastensuojelun arjessa rakenteinen kirjaaminen on haasteellista ja voi tuottaa virheellisiä tuloksia, jos kirjaamisen käytännöt eivät ole selkeitä ja arjen työn kannalta mielekkäitä.
-
(2013)Tämä pro gradu -tutkielma kertoo sijaishuollossa olleista nuorista sekä etenkin heidän käsityksistään omasta minäkuvastaan ja sen rakentumisesta. Minäkuva ymmärretään tässä tutkimuksessa Markku Ojasen ja Liisa Keltikangas-Järvisen tavoin eräänlaiseksi ihmisen päätösten ja elämän ratkaisujen pohjalla vaikuttavaksi kivijalaksi, joka ilmenee muille yleensä siinä tavassa, jolla ihminen kuvaa itseään. Rakenteeltaan minäkuva nähdään tässä tutkimuksessa Richard J. Shavelsonin näkemyksen tapaan kolmitasoisena, jossa ylimpänä on suhteellisen pysyvä yleinen minäkuva, keskimmäisenä yleisen minäkuvan erityiset osa-alueet (sosiaalinen, emotionaalinen ja fyysinen minäkuva) ja alimpana suppeammin rajautuneet minäkuvan osa-alueet, kuten itselle merkityksellisten toisten näkemykset minäkuvan osana. Tutkimuskysymyksinä tässä tutkimuksessa on se, millaisiin asenteisiin nuoret törmäävät sijaishuollossa olonsa jälkeen ja miten nämä asenteet rakentavat heidän minäkuvaansa, sekä se, millaisiin ryhmiin sijaishuollossa olleiden nuorten minäkuvien luonteet jakautuvat. Aineistona tässä tutkimuksessa käytettiin haastatteluaineistoa, joka oli alun perin kerätty kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön viisivuotista I Matter ('Minulla on väliä') -hanketta varten. Kaikki hankkeeseen liittyvät haastattelut oli aikanaan toteutettu vertaishaastatteluina eli sijaishuollossa olleita nuoria olivat haastatelleet nuoret, jotka olivat itsekin olleet aiemmin sijaishuollossa. Hanketta varten Suomessa oli haastateltu kesäkuun 2011 ja tammikuun 2012 välisenä aikana kaikkiaan 53 nuorta, jotka olivat haastatteluhetkellä olleet keskimäärin 22-vuotiaita ja jotka oli sijoitettu sijaishuoltoon keskimäärin hieman alle 9-vuotiaina. Naisia ja miehiä haastateltavissa oli ollut lähes yhtä paljon (naisia 54 %). Tätä tutkimusta varten näistä 53 haastattelusta poimittiin 30:n satunnaisesti valitun nuoren vastaukset kahteen kysymykseen: 'Miten ihmiset suhtautuvat sinuun, kun he saavat tietää, että olet ollut sijaishuollossa?' sekä 'Miten haluaisit tulla nähdyksi muiden ihmisten silmissä?' (yhteensä 59 sivua litteroitua tekstiä). Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin sekä aineistolähtöisesti että teoriaohjaavasti pohjautuen Richard J. Shavelsonin näkemykseen sosiaalisesta, emotionaalisesta ja fyysisestä minäkuvasta yleisen minäkuvan erityisinä osa-alueina. Tutkimuksen tulosten mukaan nuoret törmäävät hyvin monenlaisiin asenteisiin sijaishuollossa olonsa jälkeen, mutta heidän minäkuvansa rakentumiseen näyttäisivät vaikuttavan etenkin heidän saamansa ulkopuolinen tuki, heidän oma kykynsä aiempien kokemustensa reflektointiin sekä heidän mahdollisuutensa ja kykynsä suunnata katseensa tulevaan menneisyyden sijaan. Nuorten minäkuvien luonteiden puolestaan voidaan katsoa jakautuvan kaikkiaan seitsemään eri ryhmään eli sosiaalisesti taitaviin, emotionaalisesti taitaviin, tavallisuuden tavoittelijoihin, selviytyjiin, itseensä tyytyväisiin, menneisyyden leimaamiin sekä vetäytyjiin, ja isoista keskinäisistä eroista huolimatta niissä painottuvat etenkin Richard J. Shavelsonin kolmijaon mukaiset sosiaaliset ja emotionaaliset osa-alueet minäkuvasta.
-
(2018)Yksilöllistymiskeskusteluissa on painotettu näkökulmaa, jossa korostuvat ihmisten mahdollisuudet muokata omaa elämäänsä ilman traditioiden painolastia. Näistä keskusteluista huolimatta, monet elämänkulkuun liittyvät vaiheet ovat institutionalisoituneet, ja esimerkiksi käsitykset aikuisuudesta noudattavat yhä vanhoja määritelmiä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella normatiivisen elämänkulun rakennetta sellaisten nuorten aikuisten silmin, jotka eivät koe haluavansa elää tämän rakenteen mukaisesti. Yhtenä keskeisenä rajauksena on käytetty haluttomuutta lisääntymiseen. Tutkielmassa aihetta lähestytään laadullisin keinoin, ja aineiston analyysin apuvälineenä toimii ankkuroitu teoria. Analyyttisina työkaluina on toimijuuden tematiikkaa sekä valtateoriaa. Aineisto perustuu kuuteen haastatteluun, joissa on haastateltu 25–35 -vuotiaita nuoria aikuisia. Yleisesti yhteiskuntatieteissä on ajateltu, ettei nyky-yhteiskunnissa yhteiskunnalliset tekijät tai instituutiot enää vahvasti ohjaa yksilöiden elämänkulkua. Analyysin avulla päädytään kuitenkin paljastamaan, kuinka sosiaalinen ympäristö toimii yhä elämänkulun normatiivisuutta ylläpitävänä tekijänä. Lisäksi tarkastelu kohdistuu toisin toimijuuden ja normatiivisen elämänkulun rakenteen dynamiikkaan: minkälaisia haasteita toisin toimija kohtaa, ja millaisia ratkaisuja näiden haasteiden kohtaamiseen on käytetty? Vaikka elämää ohjaavien normien on ajateltu löyhentyneen, koskee löyhentyminen vain joitain elämänkulun osa-alueita. Työelämä on siinä mielessä muuttunut avoimemmaksi, ettei vakinaista virkaa enää pidetä normina. Sen sijaan palkkatyöläisyys on yhä voimassa oleva normi, ja perinteisestä työstä eroavia töitä koetaan joutuvan selittelemään. Perheellistymisen normi näyttäytyy yhä vahvana, samoin kuten perinteisen parisuhteen normi. Toisin toimijuus puolestaan näyttää irtisanoutuvan sellaisista yhteisöllisistä ja yhteiskunnallisista arvoista, jotka liittyvät materiaan tai talouteen. Näiden sijaan toisin toimijuudessa sitoudutaan itsensä kehittämiseen, tietoon, globaaliin yhteisöön sekä ekologisiin arvoihin. Tutkielma antaa viitteitä arvomuutoksesta sekä ajattelutavan globalisoitumisesta. Kun maailmankuvan lähtökohtana on globaalit ongelmat, näyttäytyy normatiivisen elämänkulun rakenne problematisoituvan. Toisin toimijat kohtaavat haasteita, ja näiden haasteiden ratkaisemiseksi pyritään muokkaamaan sosiaalista ympäristöä niin, että ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat saman kaltaisesti normatiiviseen elämänkulkuun: varauksellisesti.
-
(2013)Työn tarkoitus on ollut selvittää, millaisia säätelyn ja vallankäytön muotoja löytyy tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormien taustalta, sekä kuinka tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormit ilmenevät käytännössä. Tutkimuksen nimi – Seksuaalisuus, valta ja vaara – viittaa tyttöjen ulkonäkönormeihin liittyvään ristiriitaisten odotusten ja rajoitusten koodistoon. Seksuaalisuus ja sen korostaminen tai häivyttäminen on yksi keskeisesti pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvä elementti. Tyttöjen ja naisten seksuaalisuuteen liittyvät aina myös vallan ja vaaran aspektit. Valtaa käyttävät sekä tytöt itse ulkonäkövalintoja tehdessään, mutta toisaalta tyttöjen ulkonäkönormien taustalla vaikuttavat usein abstrakteina näyttäytyvät, laajemmin kulttuurilliseen ja yhteiskunnalliseen aikaan ja paikkaan liittyvät valtamekanismit. Tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita nimenomaan siitä, minkälaista valtaa tytöt itse käyttävät pukeutumis- ja ulkonäkövalintoihinsa liittyen, keitä mahdolliset muut vallankäyttäjät ovat, sekä minkälaisia sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä vallankäytön muotoja ulkonäkövalinnat pitävät sisällään. Työssä on hyödynnetty erityisesti feministisen tutkimuksen, nuorisotutkimuksen, tyttötutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen piirissä käytyjä keskusteluja. Työn kannalta olennaisia käsitteitä ovat tyttöjen pukeutumisnormien ja niitä säätelevien valtamekanismien ohella nuoruus, sukupuoli ja ruumiillisuus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu syksyllä 2009 ja keväällä 2010 kerätyistä haastatteluaineistosta. Tutkimusta varten tehdyt kuusi ryhmähaastattelua tehtiin kahdessa helsinkiläisessä yläasteessa, joissa haastateltiin yhteensä seitsemäätoista kahdeksasluokkalaista tyttöä. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on etnografinen lähestymistapa sekä feministinen etnografia. Tutkimuksen kannalta olennaista on ollut tarkastella sitä, kuinka valta tulee näkyväksi tietyissä ulkonäkönormeissa, sekä kuinka osapuolet rakentavat ja purkavat erityisesti sukupuoleen liittyviä valtasuhteita. Työssä on toisaalta kiinnitetty huomiota myös siihen, kuinka tytöt aktiivisesti rikkovat tai karnevalisoivat omaa pukeutumistaan ja ulkonäköään koskevia normijärjestelmiä. Tutkimuksessa on haluttu tuoda esiin tätä tyttöjen jatkuvasti käymää rajanvetoa heihin kohdistuvien sukupuoliodotusten ja -normien, sekä näiden vastustamisen ja rikkomisen välillä. Tytöt eivät aina mukaudu omaa sukupuoltaan koskeviin normeihin, vaan myös aktiivisesti tekevät omanlaistaan, valtaapitävää sukupuolta. Täysin riskitöntä tämä ulkonäkönormien vastustaminen ja toisintekeminen ei kuitenkaan ole, vaan vaarana on aina tulla leimatuksi ja suljetuksi sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Normikontrollin käytäntöönpanijana toimii tällöin tyttöjen sosiaalinen konteksti, useimmiten koulu- ja ikätoverit. Tämä länsimaisissa yhteiskunnissa tyypillinen tyttöjen ja naisten toiminnan rajoittamisen strategia rakentuu heidän toimintansa seksualisoimiselle: tyttöjen mielipiteet, ajattelu, teot ja käytös tulkitaan sukupuoli- eikä persoonalähtöisesti, josta syystä ulkonäkönormit ja niiden rikkominen herättävät niin paljon tunteita. Avoin naisen seksuaalisuus koetaan uhkana vallitsevalle yhteiskunta-, mutta erityisesti sukupuolijärjestykselle, joka asettaa miehen ja mieheyden naista ja naiseutta korkeammalle. Olemuksellisen naiseuden imperatiivi, eli kulttuurissamme tyttöihin kohdistuva vaatimus näyttää kauniilta ja viehättävältä vaikuttaa tyttöjen ulkonäkönormien taustalla yhdessä huoraksi leimautumisen pelon kanssa – on näytettävä kauniilta ja viehättävältä, muttei liikaa. Toisaalta tämän kaksitahoisen vaatimuskehikon ulkopuolelle on suljettu jo huoraksi leimattu tyttö, joka koetaan pelottavana, yhteisön tasapainoa uhkaavana tekijänä. Seksuaalinen maine on edelleen merkityksellinen tyttöjen ja heidän tekemistensä arviointiin käytetty kriteeri, jolloin maineen menettämistä voidaankin tarkastella kulttuurin arvojärjestelmien rituaalisena vahvistamisena ja ylläpitämisenä Vaikka median vahvistama itsenäisen, vahvan – sekä valkoisen ja keskiluokkaisen – tytön ideaali on luonut kuvaa feminismin tarpeettomuudesta nykytyttöjen elämässä, todellisuus näyttäytyy kuitenkin kovin toisenlaisena. Seksuaalisen vapautumisen voidaan ainakin toistaiseksi jääneen illuusioksi, sillä kauneuspaineet ja kehon muokkaaminen kaupallisten ihanteiden mukaisesti näyttäisivät edelleen olevan osa tyttöjen arkea kaikesta tasa-arvon ja valtaistumisen retoriikasta huolimatta.
-
(2020)Tämä pro gradu -työ tarkastelee täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten naisten toimintaa deittisovellus Tinderissä sosiaalisaatioprosessien ja sosiaalisen pääoman kertymisen näkökulmista. Aiempien tutkimusten mukaan nuoret suuntaavat aikuisuuteen ja opettelevat aikuisuudessa tarvittavia taitoja teknologian yhä vahvemmin värittämässä arjessa. Myös nuorten keskinäiset sosiaaliset suhteet tulevat uudella tavalla neuvoteltaviksi toisiinsa kietoutuneissa kasvokkaisissa ja virtuaalisissa konteksteissa. Nuorten yksityinen tila on laajentunut sovellusten avulla aiempaa voimakkaammin online-maailmaan, joka tarjoaa puitteet osallisuudelle, toimijuuden vahvistamiselle, sosiaalisen pääoman keräämiselle ja aikuisuuden käytäntöjen opettelulle omaan tahtiin ja yhdessä lähimpien ystävien kanssa. Nuorten osallisuutta ja toimijuutta online-ympäristöissä kuitenkin rajoitetaan ulkoapäin erilaisin ikärajoin, jotka perustuvat usein sukupuolittuneille ja normatiivisille käsityksille nuorille haitallisesta toiminnasta sekä toimintaan kohdistuvista riskeistä. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, millä tavalla Tinderin käyttö nivoutuu osaksi nuorten naisten aikuistumisprosesseja. Näitä prosesseja tarkastellaan suhteessa nuorten toimijuutta vahvistaviin ja rajoittaviin tekijöihin, kuten iän ja sukupuolen konstruktioihin. Aineiston analysoinnin avulla selvitetään, millä tavoin nuoret naiset kerryttävät sosiaalista pääomaa sovelluksen fasilitoimassa sosiaalisessa arjessa, sekä miten julkinen ja yksityinen toiminta limittyvät osaksi heidän itse- ja vertaissosialisaatioprosessejaan. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä 18–21-vuotiaan nuoren naisen teemahaastattelusta, jotka on toteutettu kevään 2018 aikana. Kaikki haastateltavat ovat kirjautuneet alle 18-vuotiailta nuorilta kiellettyyn Tinderiin alaikäisinä ja käyttäneet sovellusta myös ollessaan täysi-ikäisiä. Haastateltavien rekrytoinnissa hyödynnettiin Tinder-sovellusta, jonne luotiin tätä työtä varten erillinen tutkimusprofiili. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina nuorten anonymiteetin suojelemiseksi. Aineiston luokittelussa ja analysoinnissa on käytetty sekä teoriaohjaavaa että aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineiston analysointiprosessi on linkittynyt kiinteästi teoreettisen viitekehyksen muotoutumiseen ja tuottanut havaintoja, joita työssä peilataan sosiologiseen, nuorisotutkimukselliseen ja sosiaalipsykologiseen tutkimuskirjallisuuteen. Aineistoa tarkastellaan haastateltavien tuottamina esityksinä ja tulkintoina menneestä toiminnasta. Aiempien tutkimusten mukaan etenkin alaikäisten nuorten naisten seksuaaliseen toimijuuteen kohdistuu ulkoapäin rajoittavia normatiivisia odotuksia. Tässä tutkimuksessa Tinderiä tarkastellaan digitaalisena sosiaalisena maailmana, joka heijastelee sukupuolittuneita sosiokulttuurisia normeja. Samalla se kuitenkin tarjoaa kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta irrotetun toimintakontekstin, joka tuo nuorille naisille yksityisyyttä harjoitella deittailua. Yksityisyys vahvistaa nuorten toimijuutta, sillä he voivat tutustua omaan seksuaalisuuteensa ja lähestyä kiinnostavia ihmisiä sosiaalisten verkostojensa ulkopuolelta ja seksuaalista mainettaan uhkaamatta. Sovelluskonteksti vahvistaa nuorten naisten toimijuutta myös siten, että he voivat säätää hakukriteereitään, käyttää sosiaalisen median alustoja tiedonetsintätyökaluina, arvioida toisten käyttäjien luotettavuutta jo viestittelyvaiheessa sekä halutessaan poistaa epäilyttäviksi koetut kumppanit kontakteista. Tämän tutkimuksen perusteella Tinderin käyttö on keskeisessä roolissa nuorten naisten sosiaalisessa arjessa. Sovelluksen yksityinen käyttö nivoutuu kiinteästi osaksi nuorten naisten keskinäisiä ystävyyssuhteita, joiden puitteissa he reflektoivat toimintaansa, odotuksiaan, motiivejaan, arvojaan ja preferenssejään kollektiivisesti. Ystävyyssuhteet toimivat myös tukiverkkona nuorten pyrkiessä suunnistamaan anonyymissä online-ympäristössä tavoitteellisesti ja riskejä välttäen. Yhdessä oppiminen, vastavuoroinen jakaminen ja kokemusten kollektiivinen reflektointi toimivat prosesseina, jotka sosiaalistavat nuoria vertaisryhmässään jaettuihin normeihin ja muodostavat nuorille kollektiivisesti jaettua sosiaalista pääomaa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten naisten Tinderin käyttö näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella kollektiivisena projektina, jossa nuoret naiset pyrkivät tukemaan ja suojelemaan toisiaan toimiessaan anonyymissä online-ympäristössä riskien ja luottamuksen välisellä jatkumolla.
-
(2015)Adolescence is characterized by a substantial rise in the prevalence of depressive disorder. While in adulthood lower socioeconomic position predicts a greater risk of depression, studies have found inconsistent evidence for social differentials in depression in adolescence and early adulthood. Numerous studies have documented that low childhood socioeconomic position predicts a higher risk of later depression, but less research has been conducted to investigate how the individual’s own educational track is associated with depression in adolescence and early adulthood. This thesis investigates whether the risk of depression varies by childhood socioeconomic position and personal educational track. Adopting the life-course perspective, this study examines how childhood socioeconomic position and own educational track combine to predict depression in late adolescence and early adulthood. A social pathway model anticipates that a low childhood socioeconomic position increases the risk of a low personal educational track which in turn increases the risk of later depression. Furthermore, the resource substitution model hypothesizes that the protective effect of a higher educational track is greater for those from more disadvantaged backgrounds substituting for the lacking childhood resources. Gender-specific determinants of depression are also examined. This thesis used annually updated individual-level register data EKSY014, which consisted of a 20-per-cent random sample of 0–14-year-olds living in private households in Finland at the end of year 2000. The study population of this study was restricted to individuals born in 1986–1990 (n=60,829), and they were followed over two educational transitory stages, firstly at age 17–19, and secondly at age 20–23 years. Depression was identified from health care registers maintained by The National Institute for Health and Welfare and The Social Insurance Institution of Finland. Survival analysis using Cox proportional hazards models was conducted to estimate the relative and combined effects of childhood socioeconomic position and educational track on the hazard of depression. According to the results, both low childhood socioeconomic position and lower personal educational track are associated with an increased risk of depression in late adolescence and early adulthood. School discontinuation and prolonged upper secondary schooling and also a vocational track among women predict a greater risk of depression compared to academic track. Educational track mediates the association between low childhood socioeconomic position and the risk of depression but is also independently associated with the risk. Early mental disorders also play a significant role in the process by influencing post-comprehensive tracking. The results further suggest that a higher educational track does not provide as effective protection against depression for 17–19-year-old adolescents if the individual lacks familial resources, but is more important for adolescents with higher socioeconomic backgrounds. Educational track does not moderate the effect of childhood socioeconomic position on depression among 20–23-year-olds. The results of this study fit in with the pathway conceptualization of the life-course approach. Educational track constitutes a social pathway mediating the effect of low childhood socioeconomic position on the risk of depression in adolescence and early adulthood. However, not all differences in risk by educational track are explained by childhood socioeconomic position but a lower educational track poses a risk on mental health independent of childhood resources. The findings do not support the resource substitution hypothesis among adolescents and young adults. In total, the findings demonstrate that early segregation of educational trajectories comes with differential chances for mental health.
Now showing items 1-11 of 11