Browsing by Subject "odotukset"

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kuluttajien taloudellisten odotusten muodostumista, niihin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden suhdetta reaalitalouden lukuihin Suomessa aikavälillä 1987-1995. Odotusten muodostumista on tarkoitus tarkastella suhteessa aikavälin historialliseen tapahtumakulkuun. Tutkimuksessa kuvataan odotuksia Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin saldolukujen avulla. Aineistosta käytetään kolmea eri odotusmuuttujaa: odotuksia omasta taloudesta, Suomen taloudesta sekä työttömyydestä. Vuosina 1987-1995 Suomessa koettiin ensin ennennäkemättömän voimakas nousukausi, joka huipentui talouden ylikuumenemiseen ja poikkeuksellisen pitkäksi ja syväksi osoittautuneeseen lamaan. Odotusten muodostumisen teoreettisena viitekehyksenä toimii rationaalisten odotusten hypoteesi. Rationaalisten odotusten hypoteesin mukaan odotuksiin sisältyy kaikki relevantti informaatio, ja ne ovat talousteorian mukaisia parhaita mahdollisia ennusteita muuttujien arvoista. Odotuksiin vaikuttavaa tapahtumakulkua hahmotetaan työssä kahdella toisiinsa kytkeytyvällä tavalla: 1. ensisijaisesti median välittämän julkisen keskustelun ja yleisen ilmapiirin eli niin kutsutun talouspuheen kautta, sekä 2. yksittäisten merkittävien poliittisten tapahtumien kautta, joita aikavälillä ilmeni. Tapahtumakulun ja odotusten välistä suhdetta tarkastellaan aineistolähtöisesti tilastoaineiston aikasarjojen ja kirjallisuuslähteiden pohjalta. Tarkoitus on paikantaa tapahtumakulun ja odotusten muutosten ajoitukset, muutokset ja murrokset sekä trendit. Näin saadaan selville, minkälainen suhde tapahtumakulun ja odotusten välillä on mahdollista havaita. Tutkimuksessa on myös tarkoitus tarkastella reaalitalouden lukujen, jotka tulevat Tilastokeskukselta, ja odotusten suhdetta sekä odotusten mahdollista subjektiivista harhaisuutta. Tutkimustulosten mukaan odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat aikavälillä paljon enemmän kuin odotukset omasta taloudesta, joiden trendi on tasaisempi. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaikuttavatkin olevan alttiimpia ulkoisille vaikutuksille, kuten aikavälin merkittäville tapahtumille tai talouspuheen sävylle. Oman talouden odotusten voidaan näin ollen katsoa perustuvan Suomen talouteen ja työttömyyteen liittyviä odotuksia enemmän relevanttiin informaatioon, jolloin ne ovat myös enemmän rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisia. Lamauutisten lisääntyminen näyttää vaikuttavan ensisijaisesti odotuksiin omasta taloudesta, kun taas Suomen talouteen liittyvien odotusten kannalta merkittävämpää on talouspuheen ja todellisen taloustilanteen ristiriita. Aikavälin talouspuhetta leimasivat mm. rahoitusmarkkinoiden vapautukseen ja vakaan markan linjaan liittyneet keskustelemattomuus ja kritiikin tukahduttanut yhden hallitsevan näkökulman talouspoliittinen linja, josta pidettiin kiinni ongelmien välttämiseksi. Marraskuun 1991 devalvaatiota edeltäneen talouspuheen voidaan nähdä olleen odotuksia harhaanjohtavaa ja ongelmia peittelevää, minkä seurauksena kahteen odotusmuuttujaan, odotuksiin Suomen taloudesta ja työttömyydestä, syntyi harhainen kasvuperiodi mittausajankohtien 02/1991 ja 02/1992 välille. Toteutettu devalvaatio kuitenkin monipuolisti talouspuhetta, jonka jälkeen myös odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä kääntyivät kohti ”oikeampaa” suuntaa. Tämä harhainen periodi, jossa odotukset tulevasta paranivat keskellä pahinta lamaa ja loivat talouskehityksen valossa perusteetonta optimismia, on tutkielman kiinnostavin tulos. Myös tärkeimmät poliittiset tapahtumat, kuten markan arvon kellutus ja Ahon hallituksen valtaan astumiseen johtaneet vuoden 1991 eduskuntavaalit voidaan nähdä mahdollisina odotuksiin vaikuttaneina murroksina, jotka ajoittuvat juuri samoihin ajankohtiin odotusmuuttujien arvojen muutosten kanssa. Odotukset Suomen taloudesta näyttävät ennakoivan muutoksia reaalitalouden luvuissa, kuten talouskasvussa, tuloissa ja kulutuksessa, mutta harhainen periodi koituu ongelmaksi. Odotukset omasta taloudesta puolestaan vaihtelevat yllättävän vähän laman pituuteen ja syvyyteen nähden, mutta se ei sisällä samanlaista harhaista periodia kuin odotukset Suomen taloudesta. Korot ja työttömyys näyttävät kuitenkin olevan muuttujina sellaisia, joilla on vaikutusta nimenomaan odotuksiin omasta taloudesta. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat liiaksi, jotta niiden yhteyttä talouden reaalitalouden lukuihin voitaisiin pitää selvänä. Myös odotusten muodostajat itse näkevät erityisesti Suomen talouteen liittyvät odotuksensa harhaisina, kun niitä tarkastellaan vuoden päästä subjektiivisen kokemuksen kautta. Mainittu harhainen periodi onkin tutkielmani yllättävin ja kiinnostavin tulos. Sen aikana, kesken pahimman laman, Suomen talouteen liittyvät odotukset ennustavat kasvukautta, joka ei toteudu, vaan korjaavat itsensä lopulta normaalimmalle tasolle. Suomen talouteen liittyviä odotuksia saattoivat johtaa harhaan mm. viranomaisten optimistiset kasvuennusteet, talouspuheen harhaanjohtavuus ja ristiriita oikean taloustilanteen kanssa, vaihtoehdoista keskustelemattomuus, tulotason kasvu vielä vuonna 1991, eduskuntavaalien aiheuttama optimistisuus tai usko väistämättömän devalvaation kykyyn ratkaista mahdolliset ongelmat. Harhainen periodi, mutta myös verraten matalat odotukset 1980-luvun lopulla, asettavat myös kyseenalaisiksi aiemmassa tutkimuksessa esitetyn näkemyksen siitä, että nousukausi olisi ollut erityisen optimistista ja lama pessimististä aikaa. Vuodesta 1993 eteenpäin odotukset kuitenkin seuraavat toteutunutta kehitystä. Tutkimustulosten mukaan odotukset eivät siis näytä muodostuvan täysin rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisesti johtuen harhaanjohdettavuudesta, mikä johti systemaattisten virheiden muodostumiseen. Voidaan sanoa, että kuluttajien on hyvin vaikea muodostaa odotuksia relevantin informaation pohjalta varsinkaan yleisestä talouden tilasta. Tämä vaikuttaisi erityisesti pätevän juuri poikkeuksellisina aikoina, joista erinomaisena esimerkkinä toimii tarkasteltu nousukauden ja laman aikaväli.

Tutkielma käsittelee Suomen ulkopoliittisen johdon ja etenkin Suomen Moskovan suurlähetystön odotuksia Neuvostoliiton tulevaisuutta kohtaan vuosina 1985–1987. Tarkoitus on selvittää minkä takia Neuvostoliiton ongelmien vakavuutta ja laajuutta ei ymmärretty, vaikka Mihail Gorbatshov nähtiin maan järjestelmän korjaajana. Apuna käytetään Reinhart Koselleckin käsitteistöä odotushorisontista (horizon of expectation) ja kokemustilasta (space of experience). Kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan aiheeseen liittyvän historiankirjoituksen lisäksi Suomen ulkopolitiikassa ja idänkaupassa Neuvostoliiton kanssa työskennelleiden odotuksia ja käsityksiä. Myös Neuvostoliiton muutosprosessia selitetään auki maan johtajan, Mihail Gorbatshovin elämänkerran kautta. Samalla käydään läpi lähinnä tutkielmaa olevaa tutkimuskirjallisuutta. Kirjallisuuskatsauksella alustetaan myös työn varsinaista tutkimusta. Työn päälähteenä toimii Suomen ulkoministeriön arkiston Moskovan R-sarjan asiakirjat vuosilta 1985–1987. Nämä sisältävät muun muassa lehdistöraportteja, tiedotteita henkilö- ja organisaatiomuutoksista, sekä suurlähetystön työntekijöiden analyyseja Neuvostoliiton tapahtumista. Vuonna 1985 Suomen Moskovan suurlähetystön raportointi keskittyi Gorbatshovin poliittisen linjan arviointiin. Hänet leimattiin tässä vaiheessa Andropovin kuripolitiikan jatkajaksi. Raporteista selviää, että Neuvostoliiton tapakulttuuri tunnettiin hyvin ja siihen tukeuduttiin tulevaisuuden analysoinnissa. Gorbatshovin muuttaessa tätä osittain, alettiin analyysia tehdä muilla tavoilla. Vuoden 1986 Neuvostoliiton tärkeimmät tapahtumat olivat kommunistisen puolueen puoluekokous ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Puoluekokous näytti neuvostojärjestelmän jähmeyden, sillä konkreettisia päätöksiä oli vähän. Talousuudistukset alkoivat konkretisoitua vasta seuraavana vuonna. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden taloudelliset ja psykologiset vaikutukset Neuvostoliitolle taas aliarvioitiin pahasti. Vasta vuonna 1987 talousuudistukset alkoivat näyttäytyä vääjäämättöminä. Samalla glasnostin todettiin kiihtyneen pienimuotoisten mielenosoitusten sallimisen vuoksi. Alueellisen nationalismin nousu Neuvostoliitossa huomattiin ja siitä raportoitiin. Sen todelliset vaikutukset ja poliittisten virheiden seuraukset eivät olleet vielä tässä vaiheessa nähtävissä. Suurlähetystön ja ulkopoliittisen johdon analyysit olivat pääasiassa laadukkaita. Ne heijastelivat Neuvostoliiton sisäistä sekasortoa, sekä muutoksen hitautta, mitkä osaltaan vaikeuttivat ongelmien vakavuuden arviointia. Yksi vaikeuttava tekijä olivat Neuvostoliiton talousluvut, jotka kansantalouden osalta olivat vielä vuonna 1986 hyvät. Pienempiä merkkejä ongelmista ei kuitenkaan talouden osalta huomioitu riittävästi. Oli kuitenkin nähtävissä, että kehitystä arvioitiin osittain vanhan kokemustilan mukaan. Tämä näkyi etenkin Tshernobylin onnettomuuden jälkeisissä raporteissa ja siinä, että Gorbatshovia verrattiin vielä vuonna 1987 Andropoviin. Samalla Suomen ulkopoliittisen johdon odotushorisonttiin todettiin vaikuttavan, ettei Neuvostoliiton tahdottu nähdä hajoavan. Raportit kuitenkin osoittivat hyvää Neuvostoliiton tapa- ja johtamiskulttuurin, sekä ideologisen historian ja kulttuurin tuntemusta.

Ilmastokriisin kiihtyessä myös sen aiheuttama muuttoliike lisääntyy. Ilmastopakolaisuus on alati kasvava politiikan puheenaihe. Tutkielmassa tarkastellaan ilmastopakolaisuuden diskursseja ja niissä ilmeneviä tulevaisuuden odotuksia. Ilmiöön perehdytään 12 asiantuntija- ja teemahaastattelun avulla sekä diskurssianalyysia hyödyntäen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten suomalaiset asiantuntijat puhuvat ilmastopakolaisuudesta? 2. Minkälaisia tulevaisuuden odotuksia ilmastopakolaisuusdiskurssit sisältävät? Lähtöasetelma tutkielmalle on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on uutta, epävarmaa, monimutkaista ja vallankäytölle altista johtuen ilmastopakolaisuuden käsitteen määrittelyn vaikeudesta, keskustelun vakiintumattomuudesta ja aiheesta käydystä kiivaasta poliittisesta keskustelusta. Näin ollen ilmastopakolaisuuden diskurssit ja odotukset voivat tuoda esiin erilaisia poliittisten päätösten toteuttamisen tapoja tulevaisuudessa. Diskursiivinen näkökulma tarkastelee ilmastopakolaisuudesta käytyjä keskusteluita ja niissä käytettyjä ilmauksia. Tutkielmassa keskiössä ovat Maarten Hajerin poliittisen keskustelun diskursiiviset sulkeumat eli toimijoiden jakamat tarinalinjat sekä niiden pohjalta syntyneet diskurssikoalitiot eli odotuskoalitiot. Analyyttiset ja teoreettiset viitekehykset tutkielmassa ovat argumentatiivinen diskurssianalyysi, odotusten sosiologian teoria ja antisipaatio. Aikaisemman tutkimuksen valossa ilmastopakolaisuuskeskustelua on luonnehdittu globaalin pohjoisen ylhäältä alaspäin tuottamaksi, globaalia pohjoista ja etelää jakavaksi, turvallistavaksi ja valtioiden omia etuja ajavaksi. Suomalaisten asiantuntijoiden puhetavat myötäilevät osittain tämän tyyppistä kansainvälistä keskustelutapaa. Haastattelujen pohjalta muodostuivat kuusi tarinalinjaa: resilienssin, turvallisuuden, politiikan, vastuun, määrittelyn ja ymmärryksen tarinalinjat. Tarinalinjoista syntyivät kaksi odotuskoalitiota: muutoksen ja jämähtämisen odotuskoalitiot. Tutkielman keskeinen väite on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on Suomessa hajautunutta, ristiriitaista, politisoitunutta ja eriarvoistavaa. Eräät isoimmista tulevaisuuden kysymyksistä ilmastopakolaisuuden saralla liittyvät siihen, miten ilmastopakolaisista tulisi puhua, voidaanko heille antaa suojelua tai ilmiön parissa tehdä yhteistyötä, minkälaisia poliittisia päätöksiä on mahdollista viedä eteenpäin ja kenen vastuulla ilmastopakolaiskysymysten päätöksenteon prosessit ovat. Ilmastopakolaisuuden käsitteen monimutkaisuus, ilmiön tunnistamattomuus, keskustelun vakiintumattomuus ja poliittisen ilmapiirin polarisoituminen muodostavat hegemonisen pohjan sille, mistä lähtökohdista keskusteluun on mahdollista osallistua. Kahtiajakoa tekevät käytänteet, joita ilmastopakolaisuuskeskustelusta ilmenee, ovat eriarvoistavia ja toistavat uuskolonialistista sekä rodullistavaa perinnettä. Näin ollen ilmastopakolaisten kohtaloa koskevat päätökset tehdään heidän ulottumattomissaan. Tällä tavoin puhuttaessa muodostetaan areena, jolla globaalin pohjoisen valtiot ja tahot voivat hyödyntää valtaansa suhteessa globaalin etelän valtioihin ja ihmisiin. Tämänhetkisessä tilanteessa on kahdenlaisia odotuksia: toivottuja ja ei-toivottuja. Se, mihin suuntaan ilmastopakolaisuuskysymyksissä edetään, riippuu toimijoiden yhteistyöstä ja yhtenäisen narratiivin muodostamisen edellytyksistä. Tulevaisuudessa eri tahoilla on tilaisuus olla enenevästi tuottamassa ilmastopakolaisuuteen pureutuvaa, muutoksiin mukautuvaa ja motivoivaa diskurssia.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Genomitietoon eli ihmisen koko perimästä saatavaan tietoon on liitetty odotuksia siitä saakka, kun ihmisen koko perimä kartoitettiin 2000-luvun alussa. Genomitiedon avulla on uskottu edistettävän olennaisesti sairauksien ennaltaehkäisyä sekä hoitoa. Genomitiedon hyödyntämiseen on liitetty myös taloudellisia odotuksia. Myös Suomessa ollaan kiinnostuneita genomitiedon hyödyntämisestä. Suomeen ollaan säätämässä uusi erityislaki, genomilaki. Genomilain on tarkoitus säädellä osaltaan genomitiedon hyödyntämistä. Lisäksi Suomeen ollaan perustamassa kansallinen genomikeskus sekä genomitietokanta. Toimenpiteiden tarkoituksena on edistää genomitiedon hyödyntämistä sekä terveydenhuollossa että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama genomikeskustyöryhmä julkaisi joulukuussa 2017 arviomuistion, jossa esitettiin keskeiset ehdotukset koskien genomilakia, genomikeskusta, genomitietokantaa ja tiettyjä genomitiedon hyödyntämiseen liittyviä käytäntöjä. Arviomuistio lähetettiin lausuntokierrokselle sidosryhmille. Tutkielmassa tarkastellaan sidosryhmien näkemyksiä koskien arviomuistiossa esitettyjä ehdotuksia. Tutkimuksen aineisto koostuu sidosryhmien arviomuistiosta antamista lausunnoista. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia jaettuja yhteiskunnallisia ja taloudellisia odotuksia lausunnonantajilla on genomitiedon hyödyntämistä koskien sekä tunnistaa odotusten kannalta merkityksellisiksi muodostuvia teemoja. Teoreettisena viitekehyksenä on odotusten sosiologia, jossa on tarkasteltu muun muassa bioteknologiaan ja lääketieteeseen kohdistuvia odotuksia. Odotuksilla luodaan tulevaisuutta ja odotukset voivat houkutella toimijoita ja investointeja sekä ohjata ja oikeuttaa toimenpiteitä. Genomitiedon hyödyntämiseen kohdistettiin odotuksia suurimmassa osassa lausunnoista. Sisällönanalyysin tuloksena tunnistettiin kolme keskeistä jaettua odotusta: väestön terveyteen, Suomen menestykseen ja talouskasvuun sekä tutkimuksen ja yritystoiminnan mahdollisuuksiin kohdistuvat odotukset. Jaettuja odotuksia ympäröiviksi teemoiksi muodostuivat koordinaatio, etujen tasapainottelu sekä yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, jotka kietoutuivat odotusten ympärille sekä toisiinsa. Genomitiedon hyödyntämiseen käytännössä liitettiin odotuksista huolimatta epäselvyyttä, ongelmia ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Genomitiedon hyödyntämisestä ja sen tavoitteista on käytävä avointa ja tulkinnanvaraisuuksista vapaata yhteiskunnallista keskustelua.