Browsing by Subject "osallistuminen"

Pro gradu – tutkielmani käsittelee yhteismaiden hallintaa institutionaalisen teorian sekä kollektiivisen toiminnan näkökulmien kautta. Tutkin kestävän yhteismaan resurssijärjestelmän (common-pool resource -system) hallinnoinnin piirteitä, ja avoimen digitaalisen tietojärjestelmän normatiivisia mahdollisuuksia tuottaa kestävyyttä ja ajankohtaista tietoa ympäristöresurssijärjestelmiin. Tarkastelen digitaalista tietojärjestelmää yhteismaana yhteiskuntatieteilijä ja Nobel palkitun Elinor Ostromin institutionaaliseen viitekehyksen kautta. Ostromin teoria perustuu empiirisiin pienyhteisötutkimuksiin, jotka ovat kautta aikain hallinnoineet yhteisiä ympäristöjärjestelmiä autonomisesti ja kestävästi. Ostrom osoittaa epämuodollisten käyttäytymisten sääntöjen olevan relevantteja yhteismaan kestävyyden kannalta. Yhteisöt pyrkivät edistämään yhteistä pitkän aikavälin etua, jotta tulevatkin sukupolvet pääsevät nauttimaan järjestelmän antimista. Yhteisöllisen hallinnoinnin etuina ovat paikallisen tiedon välityksen ja valvonnan ajantasaisuus. Yhteismaan toimijat ovat yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa keskenään ja yhteistä etua motivoi tuntemiseen – perustuvat normit ja sosiaalinen pääoma. Sosiaalisella pääomalla ja järjestelmän kestävyydellä voidaan nähdä olevan yhteys. Suurimmat haasteet yhteismailla palautuvat tieteellisen tiedon puutteeseen ja epävarmuuteen, mitkä voivat johtaa järjestelmän heikentymiseen. Toimijoiden on haastavaa arvioida muiden päätöksenteon ja toiminnan malleja sekä ymmärtää jatkuvasti, ja yllättäen, muuttuvaa ympäristöä. Ostromin empiiriset tutkimukset perustuvat primitiivisiin yhteisöihin, joissa teknologioilla ei ole vahvaa jalansijaa. Näkemykseni mukaan viitekehys on puutteellinen sovelluksessa moderniin yhteisöön. Tuon Ostromin viitekehyksen nykyaikaan tarkastellen tietojärjestelmää yhteismaana. Olennaista on sen potentiaali puuttua sosiaalisiin kiistoihin – erityisesti tiedon puutteesta johtuviin haasteisiin. Havainnollistavana case – tutkimuksena käytän suomalaista metsäalan toimijoita yhdistävää digitaalista metsävaratietojärjestelmää, joka tavoittaa Ostromin pienyhteisöjen itsehallinnon piirteitä. Tietojärjestelmän tulee aluksi tavoittaa hyväksyntä ja legitimiteetti toimijoilta, jonka jälkeen digitaalinen sosiaalinen pääoma voi alkaa muodostua. Sosiaalinen pääoma ja osallistuminen takaavat järjestelmän ylläpidon, kollektiivisen toiminnan ja kestävyyden. Tietojärjestelmän kestävyys ei kuitenkaan vielä riitä, ja tarkastelen voiko se tukea ympäristöjärjestelmien kestävyyttä. Kysymys kuuluu: voiko avoin tietojärjestelmä toimia instrumentaalisesti kestävässä ympäristöjärjestelmän hallinnassa? Parhaimmillaan tietojärjestelmä uutena toimintamallina voi saavuttaa legitimiteetin ja edesauttaa ympäristöekosysteemin uusiutumista, mikäli se istutetaan yhteisöön soveliaalla tavalla. Osallistuminen päätöksentekoon on kestävän hallinnoinnin kannalta merkittävä normatiivinen elementti Ostromin teoriassa. Uusi hallintojärjestelmä tai toimintamalli voi saavuttaa legitimiteetin parhaiten osallistamalla toimijoita järjestelmään, kuten tietojärjestelmässä tiedon tuotantoon. Vastuun sekä tunnustuksen jakaminen toimijoille edistää halua osallistua. Tämän kaltainen osallistava ja avoin metsävaratietojärjestelmä jakaa sekä paikallista tietoa että tieteellistä ennustettavuuteen pyrkivää tietoa, mikä voi edistää metsäekosysteemin kestävyyttä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Näkemykseni mukaan ympäristöinstituutioiden tulisi perustua monipuoliseen tietoon, ja yksi ratkaisu voisi olla paikallisen asiantuntijuuden ja tieteellisen tiedon hybridihallinto, kuten metsävaratietojärjestelmä. Näin ollen tiedon puutteeseen ja ympäristöjärjestelmien heikentymiseen voidaan vaikuttaa digitaalisen tietojärjestelmän myötä. Digitaalisuudessa on myös muita myönteisiä piirteitä, se voi muun muassa tavoittaa toimijoita laajemmalta alueelta ilman perinteisten yhteismaiden maantieteellisiä rajoitteita.

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

The United Nations Framework Convention on Climate Change devised the Kyoto Protocol in 1997, but this agreement was to be just the starting phase in restricting emissions, and a more comprehensive agreement would come right after the first term of the Protocol. The Copenhagen Summit in December 2009 was to be the meeting where a new agreement would be adopted. However, preliminary negotiations leading up to the Summit revealed that consensus was very hard to reach. Despite these disagreements, the Copenhagen Summit was rallied to be the one where the world shows commitment to the cause and unites to fight climate change. By the time the Summit started, the gap between expectations and reality was enormous. The Summit was not a success. Developing countries were adamant that the main negotiating track had to be a second term for the Kyoto Protocol. The US President Barack Obama was under domestic pressure to make sure that the US only commits to an agreement that includes all the largest polluters. China was holding on to the principle of 'common but differentiated responsibilities' and refused to agree to binding emission restrictions and international monitoring. The deadlock did not unravel until the Chair of the Summit gathered an informal negotiation group as a last minute plea. This high-level group drafted an Accord that was not based on the work of the UNFCCC working groups and presented it to the Plenary meeting on the last night of the Summit. Various developing countries announced immediately that they would not accept the Accord and so the Summit compromised to 'take note' of the Accord instead of adopting it. No binding agreement was reached. The aim of this Thesis is to examine the Copenhagen Summit as a failure and to discuss the most evident problems of the Summit in relation to theories of power, participation and compliance. All the subsidiary and working groups of the Summit are examined individually in order to get a comprehensive idea of the structure and the proceedings of the UNFCCC negotiating process. Major disagreements are discussed in relation to the structural level, and the dramatic events of the last days are examined in detail in order to get an idea of what finally sunk the possibility of a success. The way the Summit ended directs the Thesis towards a discussion about inequality and differentiated responsibilities in relation to participation and compliance in a policy field that could well be seen as a multi-level Prisoner’s Dilemma. As many of the developing countries pleaded to the principle of 'common but differentiated responsibilities', discussion on structural constraints of international environmental policy forms a large part of the analysis. Lukes’ three dimensions of power give a framework for the study of power at the institutional level. The inequality of the UNFCCC participants is explained through the historical development of the world order, using the narrative of the world-systems theory. The Thesis concludes with a discussion addressing the most evident problems of the UNFCCC institution and ends with a suggestion. Climate change is an issue of human security and therefore a full securitisation of climate change might enable the Security Council to get involved in the policy-making process. Although acknowledging the problem of democratic deficit in the Security Council, the Thesis proposes that by using an economy of esteem, the permanent members of the Security Council might feel obliged to use their authority to ensure that human security will not become threatened because of the effects of climate change. This would not be more democratic or transparent but might bring more results than the UNFCCC at its present form.

Pro gradu -tutkielmassa luodaan kriittinen ja lapsilähtöinen katsaus siihen, kuinka lasten ja nuorten osallisuus ilmenee pääkaupunkiseudun kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja mitä se lasten ja nuorten kannalta merkitsee. Tarkoituksena on karttoittaa hyvinvointisuunnitelmien osallisuuden yhteneviä linjoja, lasten ja nuorten osallisuuden sisältöjä ja suunnitelmien tavoitteiden taustalla vaikuttavaa osallisuuden ihannetta. Tutkielman aineistona ovat pääkaupunkiseuden kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) lasten ja nuorten hyvintointisuunnitelmat. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatiminen on kunnille lakisääteistä toimintaa. Hyvinvointisuunnitelmien tarkoituksena on ohjata ja kehittää kuntien lastensuojelun ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta. Lasten ja nuorten osallisuuden varmistamiseen ja järjestämiseen velvoittavaa lainsäädäntöä on runsaasti. Tämän vuoksi osallisuuden voidaan olettaa olevan myös hyvinvointisuunnitelmia läpäisevä teema. Osallisuus on käyttöyhteyksissään positiivisesti arvolatautunut käsite. Tutkielmassa tarkoituksena on avata osallisuuskentän käsitteistöä ja tavoittaa osallisuuden saamia merkityssisältöjä. Aineistoa on lähestytty laadullisen sisällönanalyysin keinoin tematisoiden ja tyypitellen. Analyysissa on hyödynnetty kehyksenä hyvinvointisuunnitelmien rakennetta. Tyypittelyn kautta on tavoitettu kuntien keskeiset, yhtenevät linjaukset lasten ja nuorten osallisuuden suhteen ja suunnitelmien taustalla vaikuttava tavoitteellinen osallisuuden ihannetila. Osallisuutta lähestytään aikalaisilmiönä ja lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia arvioidaan tarkoitukseen laaditun osallisuusasteikon avulla. Lasten ja nuorten osallisuus ilmenee suunnitelmissa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksina työmarkkinakansalaisuuden, palveluiden asiakkuuden, kuntapoliittisen vaikuttamisen, yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien turvaamisen yhteydessä. Osallisuuden ideaaliksi suunnitelmissa määrittyy ajan vakiintunutta ihannekansalaisuutta vastaava sosiaalinen, omillaan pärjäävä nuori, joka on kiinnittynyt yhteisöihin, kiinnostunut vaikuttamisesta ja hyvinvoinnista välitöntä elämänpiiriään laajemmin. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien realisaation kannalta kuntien aikuistoimijoilla on keskeinen rooli. Tutkielman lopuksi kootaan yhteen tutkielman teon aikana opittua ja esitetään periaatteita lasten ja nuorten osallisuustoiminnan jäsentämiseen.

En form av utvecklingsarbetet på landsbygden, som finansieras av den europeiska unionen, är så kallad LEADER-verksamhet. Det främsta draget i LEADER-verksamheten är att landsbygdsområden utvecklas innovativt nerifrån upp med hjälp av lokala aktionsgrupper. I allmänhet i Finland baserar utvecklingsverksamhet sig pä mekanismer i representativ demokrati medan LEADER-verksamheten betonar aktivt deltagande av invånare på en lokal nivå. Syftet med denna undersökning är att ta reda på hur och i vilken utsträckning lokala aktionsgrupper och LEADER-projekt förverkligar deltagardemokrati och hurdana utmaningar som LEADER-organiseringen stöter. Som undersökningsobjekt är två aktionsgrupper och tre projekt i de båda aktionsgrupperna i Finland. Studien baserar sig på 14 intervjuer av vilka åtta syftar till aktionsgrupperna och sex till LEADER-projekten. Den legislativa ramen för LEADERverksamheten fungerar också som material. Vid analys av materialet används kvalitativ innehållsanalys. I den teoretiska referensramen koncentrerar jag mig på det deltagardemokratiska idealet samt teorier om nerifrån upp och uppifrån ner - approacher. Deltagardemokratin innebär bland annat att medborgare är aktiva inte bara i vai utan också mellan valen och att de är med att fatta avgörande beslut vid tillfälle och att de inte bara har en opinion utan också agerar. Deltagardemokratin förknippas speciellt med horisontalitet, autonomi och självförverkligande som kan realiseras på olika sätt. Med hjälp av indikatorer som har uppstått från materialet analyserar jag förverkiigandet av dessa deltagardemokratiska drag. De två aktionsgrupperna med sina projekt möjliggör förverkligandet av flera deltagardemokratiska drag på flera olika sätt. Det mångsidiga deltagandet, det breda aktörsfältet, autonomin, horisontaliteten och beslutsfattandesystemet ger positiva tecken på deltagardemokratiska drag. Utöver de positiva tecknen kommer det också fram hinder. Både mängden av byråkrati och lagstiftningen försvårar verksamheten och därmed förverkligandet av deltagardemokratiska drag. Sammantaget kan man konstatera att LEADER med sina mekanismer förverkligar deltagardemokrati men samtidigt också förhindrar det.

Tutkielmassa oli tarkoituksena tutkia sosiaalipalveluita käyttävien henkilöiden, eli palvelunkäyttäjien, tulkintoja Espoon kaupungin palvelurakenneuudistuksen suunnitelmista. Jotta suunnitelmista voitiin puhua, oli ensimmäisenä tutkimustehtävänä Espoon palvelurakenneuudistusta koskevien suunnitelmien tutkiminen. Teoreettisena näkökulmana tutkimuksessa sovellettiin palvelunkäyttäjäosallisuutta, kriittis-emansipatorista tutkimustraditiota, diskurssien tutkimista sekä dialogisuutta. Perusteluina palvelunkäyttäjien osallistumiselle esitetään ihmisoikeuksia ja Suomen perustuslakia. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kielelliset ja puhevaltaan liittyvät kysymykset ovat merkittävä kokonaisuus sosiaalityön kontekstissa. Lisäksi tutkimus on osoittanut, että palvelunkäyttäjäosallisuus muun muassa lisää palvelunkäyttäjien tyytyväisyyttä palveluihin sekä vaikuttaa positiivisesti palveluntuottajan talouteen. Tutkielmassa saadaan tietoa palvelunkäyttäjien suunnitelmiin liittyvistä jäsennyksistä sekä mallinnetaan palvelunkäyttäjien osallistumisen mahdollisuuksia. Tutkimuksen sekundaariaineistona käytettiin Espoon kaupungin julkaisemia julkisia dokumentteja, joiden avulla saatiin tietoa siitä, mitä palvelurakenneuudistukseen liittyvät suunnitelmat pitivät sisällään. Suunnitelmat tiivistettiin, ja ne nimettiin Espoon puheenvuoroiksi. Primääriaineiston muodostivat kahdentoista sosiaalitoimiston palvelunkäyttäjän kanssa käydyt dialogiset keskustelut, joista viisi oli ryhmäkeskusteluja, yhden ollessa kahden hengen keskustelu. Dialogisissa keskusteluissa käytettiin keskustelun aloituspisteinä Espoon puheenvuoroja. Äänitetyt keskustelut purettiin tekstiksi, jonka jälkeen aineistoa analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tulokseksi saatiin kuusi palvelunkäyttäjille tärkeää teemaa. Tuloksia tulkittiin ja niistä tehtiin yhteenvetona vastapuheenvuorot Espoolle. Vastapuheenvuoroissa palvelunkäyttäjät kaipasivat henkilökohtaista palvelua, vähemmän kynnyksiä, sujuvampia toimeentulotuen prosesseja, osallisuuden tukemista ja aitoa kuuntelemista, palveluiden järkevää suunnittelua sekä selkokieltä ja selittämistä. Tutkimuksen perusteella palvelunkäyttäjille tärkeintä ovat perusasioiden toimivuus sekä osallistumisen näkeminen mahdollisuutena. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että palvelunkäyttäjäosallisuutta sekä tutkimuksessa että sosiaalipalveluiden suunnittelussa tulee tukea ja vahvistaa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä vallan ja eettisyyden kysymyksiin.

This study aims to examine the political, economic, social and cultural characteristics of TED as alternative media. TED (Technology, Entertainment and Design) is a non-profit global conference media organizer that curates formatted brief speech called TED Talk and presents it in its offline conferences as well as publishes in online platform. TED has a global network that has spread rapidly through TEDx, a replication of TED-like conference by local communities worldwide. This social phenomenon makes TED as the contemporary illustration of the latest development of alternative media. Earlier literature studies on alternative media from Atton (2002) and Downing et al. (2001) focus on alternative media’s role as civil society that radically opposes the dominant power of the state, market and mainstream media. This civic role is important in providing alternative voices in democracy. Castells (2008) argues that the advancement of communication technology in globalization process has extended alternative media’s civic engagement to global level and empowered the community to higher access and participation in alternative media. Bailey et al. (2008) surmise these developments into four approaches that see alternative media: first, in serving the community; second, as an alternative to mainstream media; third, as part of civil society; and fourth, as a rhizome-like hybrid media. This study utilizes these literature references along with the four frameworks above to present holistic view in understanding TED as alternative media. By studying TED, I seek to expand these theoretical discussions by looking at how alternative media build sustainable civil society movement through dynamically incorporating dominant values in achieving its alternative media goals. This hybrid approach also affects alternative media’s ways in serving the community, promoting democracy and prompting social changes. The methodology of this study is ethnography. Since TED has two social settings of offline conference and online media platform, the ethnographic approach of this study is conducted in both setting. I gathered field data through participation and observation on TEDx Jakarta event and interview with the founders as well as online observation on TED.com, TED Talk videos, TED’s forums and third party documents on TED. I analyzed the data with the help of coding tools and discussed the findings within the framework of literature references. The key findings of this study show that TED’s political, economic, social and cultural characteristics are contingent, rhizome-like and transhegemonic. These characteristics project TED as alternative media that adopts dominant practices such as commercialism and controlled editorial system and maintaining elitism to reach paradoxically its civic goals of democratizing knowledge sharing and making social changes. TED also builds flexible partnership with the market and mainstream media and is not entirely counter-hegemonic. Although TED maintains a centralized authority in policy making, its relationship with its communities is based on rhizome-like network which strives towards semi-hierarchical access and participation, multiple replications by community and heterogeneity of its community across geographical and cultural borders. However this hybrid strategy of alternative media brings up threats of over-commercialization, elitism within the community, and ideological bias.