Browsing by Subject "puolueet"

Finland is considered one of the best countries in the world in regards gender equality. In today’s Finland, women are more educated than men and they vote more actively. However, women are a still a minority in the Finnish parliament, and are less likely to serve as ministers as well as in other powerful political positions. Furthermore, there are large variations among Finnish political parties when it comes to the proportion of woman parliamentarians. The Finnish Centre Party is one of the least balanced political parties in Finland when it comes to the proportion of female parliamentarians. However, there are great regional differences. This Master’s Thesis is a case study that aims to explain what causes these regional differences. First, the study explores how women’s political representation has developed in different constituencies over time when it comes to the number of elected female parliamentarians. Starting from the 1991 election until the 2015 election, the quantitative overview of the constituencies shows that there are substantial differences between the electoral constituencies. These show in gender parity of elected parliamentarians, as well as the share of the votes that female candidates have received for their party’s list. Furthermore, constituencies differ when it comes to the turnover in the composition of the group of elected parliamentarians. The first part of the study also addressed constituencies’ differing trends in regards to women’s representation – some constituencies were more gender balanced, others more male dominated. Based on the first part of the study, three case studies are selected for in depth case studies: Kymi, Oulu and Central Finland. The case studies are explorative in nature and conducted by interviewing central Centre Party actors, parliamentarians and candidates who have experience in the workings of the regional party organization. Interviews are analysed by using thematic analysis. Based on the interviews it is clear that while all Centre Party organisations have the same formal rules, the list formation process, the regional practises and the electoral setting are different in all three constituencies. The study provides support to many findings of previous studies. In accordance with previous feminist institutionalist research, the supply of candidates seems to be a challenge for the Centre Party, but according to the interviewees the supply of woman candidates is a challenge in all three constituencies. Therefore, it is unlikely that the supply of candidates could explain regional differences. A major difference between the constituencies is their electoral setting and the role of regional party organisation and actives. Based on the interviews it seems that in the Kymi constituency, the constituency with the fewest female parliamentarians, internal competition is less equal as the incumbent parliamentarians have a strong position within the Centre Party organisation. The setting changes when an incumbent parliamentarian steps aside. When an elected parliamentarian steps down, it creates a situation where more voters and supporters are available for newcomers. It seems, however, that female candidates have not succeeded in inheriting supporters from the relinquishing parliamentarians.

Tutkielmassa tarkastellaan Vihreän liiton kehitystä sisäisen demokratian näkökulmasta vuosina 1987–1995. Tarkasteluajanjaksokseni jäsentyy Vihreä Liitto ry:n perustamisvuoden (1987) ja puolueen ensimmäisen hallitusvuoden (1995) väliin. Tavoitteena on selvittää, miten ns. uutta poliittista kulttuuria on ajettu sisään Vihreän liiton muuttuessa liikelähtöisestä ympäristöpoliittisesta vaihtoehtoehtopuolueesta hallitustyöskentelyyn osallistuvaksi valtionhoitajapuolueeksi ja miten aiheesta on keskusteltu puolueen sisällä. Toisaalta tutkielma seuraa demokratian lisäämiseen tähtäävissä instrumenteissa, kuten rotaatiossa tai vallanhajauttamisessa, tapahtuvia muutoksia. Lisäksi sivutaan kahden postmodernin ilmiön eli politiikan mediavaltaistumisen ja henkilöitymisen vaikutusta tähän muutokseen. Taustaltaan tutkimus asettuu liiketutkimuksen jatkumoon, jossa tarkistellaan yhteiskunnallisen liikkeen muutosta sen institutionalisoituessa. Metodologisena kehyksenä hyödynnetään lähdekritiikkiä, ja sisällön teemoittelulla analysoidaan, minkälaiset edustuksellisen demokratian piirteet vihreät ovat kokeneet ongelmallisiksi, mitä on tarjottu vaihtoehtoisiksi menettelytavoiksi ja miten vihreät ovat tässä vaihtoehtoisuuden toteuttamisessa onnistuneet. Tutkimuskohdetta tarkastellaan edustuksellisen demokratian kehittämisen teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Primääriaineiston muodostavat Vihreän liiton arkisto sekä Vihreän langan vuosikerrat tarkasteluajanjaksolta. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään liikkeen institutionaalistumiseen, edustuksellisen demokratian kehittämiseen ja Vihreään liittoon keskittyvää tutkimuskirjallisuutta. Vihreät halusivat vallitsevaan poliittiseen kulttuuriin elementtejä muodollisten instituutioiden ulkopuolelta, omilta liikejuuriltaan, muodostaessaan poliittisen järjestön. Suhtautuminen institutionalisoitumiseen oli kuitenkin vihreissä tutkimustulosten perusteella jo 1980-luvulla paljon kompleksisempaa kuin usein ajatellaan; liikkeen sisältä löytyi jo tuolloin vahvasti institutionalisoitumisen puolesta puhuvia. Vaikka valtajärjestelmän demokratiavajeen täyttäminen oli vihreille yksi oikeutuksista parlamentaariseen politiikkaan osallistumiselle ja vallan tavoitteluun sen sisällä, näyttää keskustelu aiheesta olleen enimmäkseen muutamien kansalaisyhteiskunta-aktiivien ylläpitämä diskurssi, johon puoluejohto on toisinaan ottanut osaa. Aiheeseen liittyvissä valtuuskunnan keskusteluissa ja äänestyksissä toimintatapojen muutos perinteisten puolueiden kaltaiseksi voitti lähes järjestään puolueen toiminnan tehostamisen nimissä. Koijärvellä verkostoitunut nuoriso ei synnyttänyt olemassa olleiden puolueiden suunnanmuuttajaksi katalysaattoria, vaan omilla jaloillaan seisovan ympäristöpuolueen, josta kehittyi yleispuolue muiden kaltaistensa joukkoon. Vihreän liikkeen puoluepoliittinen suuntautuneisuus muodostui omaksi orgaanikseen ja vähitellen karisivat luulot myös tämän toiminnan ulottuvuuden väliaikaisuudesta. Myönnytyksiä puolue-instituutiolle tehtiin tipoittain, vuosi kerrallaan, mutta varsin vakaasti.

Ilmastonmuutos on ihmiskunnalle eksistentiaalinen uhka, ja sen pysäyttäminen tai ainakin sen vaikutusten minimointi on 2020-luvulle tultaessa ennen kaikkea poliittinen ongelma. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten eduskuntapuolueiden ilmastopoliittiset kannat ovat kehittyneet vuosina 2007–2019, ja peilataan niitä Suomen ilmastopolitiikan onnistumiseen, kun mittarina käytetään Germanwatchin Climate Change Performance Indexiä. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää erilaisia kehityskulkuja ja yhteisiä teemoja ja arvioida niiden vaikutusta, sekä arvioida puolueiden asemaa ilmastonmuutoksen muodostaman globaalin uhan käsittelyssä. Teoreettinen viitekehys muodostuu maailmanyhteisöteoriasta, ilmastopolitiikan tutkimuksesta etenkin Suomessa, sekä puolueiden merkitystä tarkastelevasta tutkimuksesta. Viitekehyksen tarkoituksena on asemoida tutkielma osaksi ilmastopolitiikan tutkimuksen kenttää, pohjustaa puolueiden merkitystä muuttuneen poliittisen osallistumisen kentässä, sekä luoda kuvaa siitä, kuinka globaalit trendit ja normit käytännössä siirtyvät ylikansalliselta tasolta kansalliselle tasolle ja kuinka puolueet osallistuvat tuohon siirtymään. Tutkimuksen aineistona ovat kahdeksan eduskuntapuolueen eduskuntavaaliohjelmat vuosien 2007–2019 eduskuntavaaleista. Ajanjaksolla käytiin vaalit vuosina 2007, 2011, 2015 ja 2019. Aineisto on valittu edustamaan eduskuntapuolueiden yleisiä kantoja, jotta puolueiden ilmastopoliittisista näkemyksistä ja kehityksestä on voitu muodostaa kattava yleiskuva. Tutkimus on toteutettu laadullisesti kriittisen diskurssianalyysin keinoin, ja metodina on käytetty Carol Bacchin ongelmarepresentaatiomenetelmää. Tutkimus osoittaa lähes jokaisen puolueen kantojen kehittyneen tarkasteluvälin aikana selkeästi; ainoa poikkeus on Perusuomalaiset, jonka ilmastotoimia kritisoiva kanta pysyi käytännössä samana läpi tarkastelujakson. Ilmastopolitiikka on pääasiassa sidottu talouspolitiikkaan, mutta sen alisteisuus on heikentynyt. Valtion roolissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, ja puolueet ovat yleisesti ottaen alkaneet nähdä valtion toimet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi aiempaa tärkeämpinä. Elinkeinoelämän toimijoille materiaaleissa osoitettu asema on heikentynyt, eikä yksilönvastuuta korostettu tarkastelujakson lopussa yhtä paljon kuin sen alussa. Ilmastopoliittisten esitysten määrä ja konkretia kasvoivat huomattavasti. Ylikansallisen ilmastopolitiikan merkityksen korostaminen väheni tarkastelujaksolla, kun kansallisten toimien määrä ja painotus kasvoivat; esitän etenkin Pariisin ilmastosopimuksen vaikuttaneen tähän merkittävästi. Tutkielmassa esitetään myös puolueilla olevan merkittävä rooli globaalien normien ja trendien tuomisessa paikalliselle tasolle. Puolueiden, pois lukien Perussuomalaiset, saavuttama konsensus valtion roolissa ja monipuolisten ilmastopoliittisten toimenpiteiden määrässä ja laajuudessa on tutkimuksen perusteella ajanut Suomen kansallisen ilmastopolitiikan kehittymistä. Aktiivisesti osallistuva ja ilmastotoimia johtava valtio, ainakin osittain talouspolitiikan alta irronnut ilmastopolitiikka ja yhteinen pyrkimys kansallisiin toimenpiteisiin ovat olleet oleellisia tekijöitä Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimon kasvussa.

Tutkielmassa tarkastellaan viiden puolueen (Keskusta, Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto) työvoimapolitiikkaan liittyvää Facebook-viestintää vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Tavoitteena on selvittää, millaisia metaforisia ilmauksia puolueiden Facebook-tilapäivityksissä on, ja kuinka niiden kautta työvoimapolitiikasta puhutaan. Analysoimalla poliittista retoriikkaa ja metaforien käyttöä voidaan tehdä näkyväksi, millaista sosiaalista todellisuutta ne rakentavat. Aineisto on muodostettu yhteensä 136 Facebook -tilapäivityksestä, jotka ajoittuvat aikavälille 1.1.–14.4.2019. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty retorista analyysia hyödyntäen retorisen diskurssianalyysin ja metafora-analyysien elementtejä. Metaforisten ilmausten tunnistamisessa on käytetty MIP (metaphor identification procedure) -metodia. Puolueiden tilapäivityksistä on hahmotettavissa neljä keskeistä metaforaluokkaa, joiden kautta puolueet kuvaavat työvoimapolitiikkaa ja sen osa-alueita: hoivan- ja huolenpidon metaforat, rakentamismetaforat, voimankäytön metaforat ja matkanteon metaforat. Hoivan ja huolenpidon metaforiin sisältyi ilmaisut, jotka kirjaimellisesti tarkoittivat sairautta, vammoja, hoivaa tai huolenpitoa. Rakentamismetaforiin liittyivät tekniset ilmaisut, jotka tarkoittavat jonkin fyysisen objektin rakentamista, korjaamista tai remontoimista kuin myös abstraktimmat ilmaisut kuten luominen. Voimankäytön metaforiin sisältyi voimankäyttöön, sotaan sekä kamppailuun liittyvät metaforiset ilmaukset. Matkanteonmetaforiin lukeutui matkantekoon viittaavien ilmaisujen lisäksi erilaiset kulkuneuvoja, polkuja tai suuntia tarkoittavat ilmaisut. Tutkielmalla avataan ymmärrystä siitä, kuinka puolueet puhuivat työvoimapolitiikasta Facebookissa keväällä 2019. Tulokset osoittavat, että työttömyys koetaan yhteiskuntaa ja yksilöä vahingoittavaksi ilmiöksi ja puolueiden jaettu tavoite on työllisyyden kasvattaminen sekä työelämää ja työllistymistä tukevien palveluiden kehittäminen. Työttömistä henkilöistä huolehtiminen ja työllistymistä lisäävien keinojen ja mahdollisuuksien lisääminen nähtiin ensisijaisesti yhteiskunnan vastuuna. Tämän lisäksi näkyväksi tulivat yhtäältä opposition kritiikki istuvan hallituksen työvoimapolitiikkaa kohtaan ja toisaalta hallituspuolueiden nimeämät saavutukset kuluneella kaudella.

Tässä tutkielmassa tutkitaan Suomen lapsilisäjärjestelmän, eli lapsilisän ja siihen rinnastettavissa olevien verovähennysten muutoksia vuosina 1989 ja 1994. Näinä vuosina verovähennyksistä välivaiheiden kautta luovuttiin. Lähestyn muutoksia puolueiden välisen tavoiteristiriidan eli konfliktin kautta. Hyödyntämällä lopputulosta selittävää prosessin jäljittämistä tutkin sitä, miten puolueiden erilaiset tavoitteet ja suhteellinen valta-asema vaikuttivat havaittuihin muutoksiin. Kaikille perheille samansuuruisena maksettu ja veroton lapsilisä otettiin Suomessa käyttöön jo vuonna 1948. Uudistuksen esikuvana toimineesta Ruotsista poiketen lapsilisän rinnalle jätettiin kuitenkin lapsiperheitä tukevia verovähennyksiä sekä valtion- että kunnallisverotuksessa. Vähennyksistä luopumiseen ryhdyttiin vasta vuonna 1987, jolloin verovähennysten karsiminen asetettiin yhdeksi verouudistuksen tavoitteista. Lopulta molemmista vähennyksistä luovuttiin kuitenkin vasta vuonna 1994. Tässä tutkielmassa etsitään selityksiä sille, miksi verovähennysten poistoon tuolloin ryhdyttiin ja kenen tavoitteiden mukaan se toteutettiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalipolitiikan tutkimuksessa usein käytetty konfliktiteoriaa, jonka mukaan hyvinvointivaltiokehitys ja sosiaalipoliittisten järjestelmien laatu riippuu eri intressiryhmien välisistä valtasuhteista. Tämän tutkielman osalta tarkastelu keskittyy aikakauden kolmeen suurimpaan puolueeseen Kokoomukseen, SDP:hen ja Keskustaan. Puolueiden vaikutuksen tutkimiseksi tutkielmassa eritellään niiden toisistaan poikkeavat perhepoliittiset tavoitteet. Tämän jälkeen lapsilisäpolitiikan muutosvaiheet selvitetään aineiston pohjalta välivaiheiden löytämiseksi. Lainvalmisteluasiakirjoja, hallitusten asiakirjoja ja eduskuntakeskustelua analysoimalla tehdään tulkintoja siitä, mitä tavoitteitaan puolueet edistivät ja miten eri tavoitteet vaikuttivat muutosten lopputulokseen. Lopputulosta selittävän prosessin jäljittämisen menetelmän mukaisesti kummastakin muutosvaiheesta muodostetaan paras mahdollinen selitys, joiden luotettavuutta arvioidaan tutkielman lopussa. Pääasiallisena aineistona tutkielmassa toimivat puolueiden ohjelmat, Holkerin ja Ahon hallitusten asiakirjat sekä eduskunnan asiakirjat. Analyysin tulosten perusteella perhepoliittisten verovähennysten poistaminen jäi vuonna 1989 puolitiehen, koska suurimpien hallituspuolueiden tavoitteet olivat keskenään ristiriidassa. Sekä Kokoomus että SDP kannattivat periaatteessa perhepoliittista verovähennyksistä luopumista, mutta Kokoomuksella verouudistukseen liittyi myös tavoite yleisen veroasteen ja etenkin marginaaliveron laskemisesta. SDP taas tavoitteli lapsilisiin tuntuvia korotuksia. Uudistuksen tuloksena lapsilisiä korotettiin, mutta vain valtionverotuksen huoltajavähennyksestä luovuttiin, ja kunnallisverotuksen lapsivähennys jopa kolminkertaistettiin. Tämä mahdollisti veroasteen pienen alenemisen, sillä verovähennyksinä annettu tuki ei kasvattanut valtion menoja. Vuonna 1994 kunnallisverotuksen lapsivähennyksen poiston yhteydessä perhetuesta haettiin myös tuntuvia säästöjä. Vaihtoehtona aiempaa vähäisemmän perhepoliittisen tuen jakamiseen esitettiin osittain verotettavaa lapsilisää. Etenkin Kokoomus vastusti hyvätuloisia kurittavaa uudistusta, ja verottamisen sijaan lapsilisiä päädyttiin porrastamaan voimakkaasti Keskustan tavoitteiden mukaisesti. Uudistuksen eduskuntakäsittelyssä tavoitellut säästöt sulivat lähes kokonaan. Suomalaiselle sosiaalipolitiikan ja erityisesti perhepolitiikan tutkimukselle tämä tutkielma tarjoaa täydennystä vähän tutkitun, mutta rakenteellisesti merkittävän muutoksen osalta. Vuosina 1989 ja 1994 tehdyt tukimuotojen muutokset ovat viimeisimmät suuret rakenteelliset muutokset Suomen perhepolitiikassa. Tutkimusta eri tavoitteiden roolista muutoksessa ei tiettävästi kuitenkaan ole aiemmin tehty. Tässä tutkielmassa paitsi muodostetaan selitys muutosten taustoille, myös kartoitetaan eri puolueiden perhepoliittisia tavoitteita ja uudistukselle esitettyjä vaihtoehtoja. Tutkielma tarjoaa tietoa ja taustoitusta paitsi lapsilisien jatkotutkimukselle myös perhetuesta käytävälle keskustelulle.