Browsing by Subject "rakenteellinen sosiaalityö"

Kotouttaminen on kotoutumislain (1386/2010) mukaan viranomaisyhteistyössä tehtävää toimintaa, josta ensisijaisesti vastaavat työ- ja elinkeinotoimistot ja kunnat. Alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma tehdään kotoutumislain mukaisesti työelämään suuntaaville henkilöille TE-toimistossa, työelämän ulkopuolella oleville kunnassa. Suomen kunnissa alkukartoitus, kotoutumissuunnitelma sekä kotoutumissuunnitelman seuranta tehdään osana peruspalveluja, yleensä sosiaalihuollossa. Sosiaalihuollossa kotouttaminen sisältää laajan työtehtävien kokonaisuuden. Laissa kotoutumisella tarkoitetaan yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä. Tutkimuksessa kotoutuminen nähdään myös yksilön hyvinvoinnin kasvun prosessina, jossa sosiaalipalvelujen rooli on mahdollistaa yksilön perusautonomian rakentuminen sekä kriisitilanteessa oikea-aikaisella tuella tukea yksilön uskoa selviytymiseen. Tässä tutkimuksessa olen arvioinut kotouttavassa sosiaalityössä havaittavien yhteiskunnassa ilmenevien rakenteellisten ongelmien ratkaisumahdollisuuksia rakenteellisen sosiaalityön keinoin. Sosiaalityön eettiset periaatteet sekä sosiaalihuoltolaki (1301/2014) velvoittavat puuttumaan toiminnassa ja laajemmin yhteiskunnassa havaittuihin epäkohtiin. Rakenteellisen sosiaalityön kohteiksi kotouttavassa sosiaalityössä valikoituvat yhdenvertaisuuden toteutumisen vastaiset rakenteet, jotka ylläpitävät ja uusintavat syrjintää. Tutkimusta varten haastattelin kollega-arviointiin perustuen neljää kotouttavan sosiaalityön asiantuntijaa Helsingissä ja Espoossa. Asiantuntijoiden ammattikäytännöt vaikuttamiseen, sekä näkemys mahdollisuuksistaan toteuttaa rakenteellista sosiaalityötä arkityössään vaihtelivat suuresti. Mahdollisuuksia rakenteellisen sosiaalityön tekemiseen kotouttavan sosiaalityön viitekehyksessä arvioitiin rakenteellisen sosiaalityön asiantuntijuuden elementtien ja käytännön toimintastrategioiden kautta. Mahdollisuuksien merkittävimmiksi selittäviksi tekijöiksi erottuivat työajan käytön tosiasiallinen soveltuvuus vaikuttamiseen ja yhteistyöverkostojen solmimiseen, työntekijän proaktiivinen asenne vaikuttamiseen, sekä kunnan suhtautuminen virkamiestensä vaikuttamistyöhön. Toimintaympäristön ajankohtainen muutos, eli turvapaikanhakijoiden ”aalto” Suomeen syksyllä 2015 otettiin huomioon vaikuttamistyön strategioissa. Toisaalta työtä jouduttiin rajaamaan ja turvaamaan minimipalvelutaso, toisaalta puuttuminen rasismiin viranomaisissa ja muulla yhteiskunnassa koettiin entistä tärkeämmäksi. Työntekijän voimavarojen hallinnan näkökulmasta ”taistelujen valitseminen” oli tärkeää. Rakenteellisen sosiaalityön tekemiselle merkittävin este oli hyvin monialaisena ongelmana näyttäytyvä asiakasmäärän ja työn vaativuuden ylikuormitus. Muita esteitä olivat yhteistyökumppanien toimesta kohdattu puhevallan rajoittaminen sekä muiden toimijoiden kapearajainen, yhteen suoritukseen keskittyvä toimintatapa. Eri toimijoiden erilaiset katsantokannat maahanmuuttoon, sekä ajankohtainen ulkomaalaislain soveltamiskäytäntö rajoittivat mm. halukkuutta turvallisuuspoliittiseen keskusteluun lähtemiseen. Kotouttaminen nähtiin vaikeaksi tilanteissa, joissa asiakas tuli jatkuvasti torjutuksi pyrkimyksissään yhteiskunnallisen osallisuutensa lisäämiseen. Kotouttaminen oli erittäin vaikeaa tilanteissa, joissa perheenyhdistämistä koskeva sääntely teki asiakkaan perheyhteyden palautumisen mahdottomaksi. Myös virkamiehelle kuuluu sananvapaus julkista intressiä omaavissa asioissa käyttäytymis- ja lojaliteettivelvoite huomioiden. Sananvapaus tuli yllättäen tarkasteltavaksi tutkimusprosessin myötä haastateltujen kerrottua, etteivät he voi antaa lausuntoja kunnan virkamiehenä ja julkaistavaksi aiottu materiaali on annettava esitarkastaa. Osa pelkäsi sanktioita vaikuttamistoiminnasta. Sananvapauden rajoittaminen sekä toimintakulttuurissa ilmenevä vaientaminen ovat johtaneet itsetarkkailuun, päätöksiin olla jatkamatta työsuhteita, sekä monimuotoiseen ”kapinaksi” nimittämääni toimintaan. Sananvapauden puutteet kyseenalaistavat hyvän hallinnon ja kotouttamisen läpinäkyvyyden.

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää mitä on sosiaalihuoltolain määrittämä rakenteellinen sosiaalityö lastensuojelun avohuollossa, lastensuojelun johtotasossa sekä kunnallispolitiikassa ja minkälaisia ovat rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisen mahdollisuudet siellä nyt ja tulevaisuudessa. Koska rakenteellista sosiaalityötä kuvastaa yhdessä tekeminen edellyttäen yhteistyötä eri toimijoiden välillä, olen tutkielmassani kiinnostunut myös selvittämään minkälaista kehittämistä toimijat nimeävät tarvittavan yhteistyöhön, jota tehdään lastensuojelussa rakenteellisen sosiaalityön puitteissa. Toimijoiden joukko koostui yhdestä lastensuojelun avohuollon tiimistä, lastensuojelun johtotasosta sekä kunnallispoliittisista päätöksentekijöistä. Tutkielman aineisto hankittiin moniäänisesti osallistamalla kyseiset lastensuojelun eri toimijat tuottamaan vastauksia tutkimustehtävään. Toimijat haastateltiin fokusryhmähaastatteluissa käyttäen teemahaastattelurunkoa sekä soveltamalla Bikva-tiedonkeruumallia. Aineiston analyysi tapahtui kaksiportaisesti niin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä kuin arvioimalla tietoa Bikvan toimintaperiaatteiden mukaisesti. Rakenteellinen sosiaalityö on osa sosiaalityön yhteiskunnallista tehtävää ja sen keskiössä on muutostyö. Rakenteellinen sosiaalityö huomioi yhteiskunnallisen ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksen yksilöön ja yhdistää henkilökohtaisen poliittiseen. Rakenteellisen sosiaalityön muutostyöhön kohdistuva toiminnallisuus ilmenee niin yhteiskunnallisessa, yhteisöllisessä, institutionaalisessa kuin kansalaistasossa. Lastensuojelun avohuollossa työskennellään lastensuojelulain puitteissa, jonka velvoitteita ovat muun muassa turvata lasten kasvuympäristö, tasapainoinen ja monipuolinen kehitys sekä suojelu. Lastensuojelun asiakkaiden elämäntilanteisiin vaikuttavat niin yhteiskunnalliset ilmiöt kuin yksilölliset ongelmat. Tulosten mukaan sosiaalihuoltolain mukaisen rakenteellisen sosiaalityön lastensuojelussa nähdään olevan sosiaalista raportointia, sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuuden korostamista sekä horisontaalista yhteistoiminnallisuutta muiden “samantasoisten” toimijoiden kanssa. Vaikka rakenteellinen sosiaalityö koetaan mielekkääksi ja tärkeäksi orientaatioksi, se ei kuitenkaan näyttäydy vakiintuneena tai systematisoituna toiminnanmuotona lastensuojelussa tai kunnallispolitiikassa. Sen toteuttamisessa on paljon haasteita ja kehittämiskohteita, joita ovat toimimattomat rakenteet, vertikaalisen yhteistyön puute ja resurssien riittämättömyys. Rakenteellisen sosiaalityön haaste kunnallispolitiikassa on sosiaalityön ylipäänsä heikko asema politiikassa. Tulosten mukaan vertikaalisen yhteistyön puute lastensuojelun eri toimijoiden välillä on keskeinen haaste. Sen kehittämiseksi toimijat nimesivät eri ehdotuksia; vuoropuhelun luomisen eri toimijoiden välille, tiedon tuottamisen näkemisenä prosessina ja liikkuvana voimavarana toimijoiden välillä, sosiaalityöntekijöiden ammattitaidon hyödyntämisen monipuolisemmin esimerkiksi johtoryhmien kokouksissa tai lastensuojelun toimintaympäristön kehittämisessä sekä kansalaisten aktivoinnin, demokratiaan ja mediaan panostamisen. Lastensuojelussa tapahtuvan vertikaalisen yhteistyön kehittäminen on keskeistä, koska rakenteellinen sosiaalityö edellyttää eri toimijoiden yhteistyötä. Linjaorganisaation haasteet, sosiaalityön heikko asema yhteiskunnassa, sosiaalityöntekijöiden ammattitaidon rajoittaminen asiakastyöhön, asiakkaiden äänen esiin saaminen ovat rakenteellisen sosiaalityön tulevaisuuden kannalta kehittämisen arvoisia asioita. On tärkeää, että lastensuojelussa työskennellään yksilötason lisäksi myös rakenteellisen sosiaalityön periaatteiden mukaisesti yhteiskunnan eri toimijoiden ja rakenteiden tasolla, sekä otetaan osaa poliittiseen toimintaan, koska esimerkiksi kunnallispoliittisella päätöksenteolla on suuri merkitys, minkälaiseksi lastensuojelun resurssit muodostuvat. Tämän vuoksi myös kansalaisia ja asiakkaita tulee aktivoida yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Asiakaskansalaisilla on sanavaltaa minkälaiseksi kuntapolitiikkamme muodostuu. Tällä hetkellä rakenteellisen sosiaalityön toteuttamista uhkaa sen aliresurssointi ja näkeminen liian kapeakatseisena orientaationa, vaikka rakenteellisen sosiaalityön ideaalit näyttävät tämän tutkielman valossa tarjoavan lastensuojelutyöhön paljon hyödynnettäviä moderneja työkaluja sekä periaatteita.

Nykyaikainen sosiaalinen media on alkuvuosistaan 2000-luvun alussa kasvanut merkittäväksi viestinnän, verkostoitumisen ja vaikuttamisen kentäksi. Asiakkaiden kohtaaminen sosiaalisessa mediassa voi tuoda sosiaalityön asiakastyöhön uudenlaisia mahdollisuuksia ja joustavuutta. Sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuden julkiseen viestintään. Sosiaalisen median käyttö sosiaalityössä on uusi asia ja tutkimusta aiheesta on vähän. Tässä tutkimuksessa selvitetään miten sosiaalityössä hyödynnetään sosiaalista mediaa ja millaisia kokemuksia sosiaalityöntekijöillä on sosiaalisen median käyttöönotosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesän 2018 aikana järjestämällä sosiaalista mediaa aktiivisesti työssään käyttäville sosiaalityöntekijöille ryhmäkeskusteluja. Keskustelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Ryhmäkeskustelujen osallistujat käyttävät sosiaalista mediaa monipuolisesti. Tavoitteena sosiaalisen median käyttöönotolle on ollut työn kehittäminen. Käytetyt kanavat ovat valikoituneet sosiaalityöntekijöiden omien kiinnostusten kohteiden ja jatkossa työssä tehtyjen havaintojen perusteella. Käytössä ovat mm. Facebook, blogit, Twitter, Instagram ja WhatsApp. Keskustelijoiden näkemyksen mukaan on tärkeää valita sosiaalisen median käytön tavoiteisiin parhaiten soveltuvat kanavat. Sosiaalista mediaa käytetään ryhmäkeskustelupaikoissa paljon toiminnasta tiedottamiseen. Tiedotus on suunnattu asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Sosiaalinen media mahdollistaa myös uusien yhteistyötahojen löytämisen. Tiedottamisen yhteydessä julkaistaan tunnelmakuvia ja muita päivityksiä, joilla pyritään vaikuttamaan sosiaalityöstä syntyvään mielikuvaan. Pikaviestisovellusten käyttäminen asiakastyössä ei tietosuojasyistä ole mahdollista kaikissa keskustelupaikoissa. Ne keskustelijat, jotka käyttävät työssään pikaviesti-sovelluksia, kokevat niiden vaikuttavan työhönsä, etenkin asiakassuhteisiin, erittäin myönteisesti. Keskustelijoilla on myös positiivisia kokemuksia rakenteellisen sosiaalityön tekemisestä sosiaalisessa mediassa. Sosiaalityön viestinnän koetaan herättävän mielenkiintoa. Sosiaalisen median käyttö on keskustelupaikoissa vapaaehtoista ja työntekijälähtöistä. Sosiaalinen media nähdään kiinnostavana ja tärkeänä, mutta keskustelijoiden kokemus on, että kiireisen työtahdin vuoksi julkisten päivitysten tekemistä varten on vaikea löytää aikaa. Toisena esteenä sosiaalisen median hyödyntämiselle, etenkin rakenteellisessa sosiaalityössä, nousee esiin ohjeistuksen puute kantaaottavien julkaisuiden suhteen.

Tutkielmassa tarkastellaan millaisia merkityksiä Helsingin kaupungissa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset antavat pitkäaikaisasunnottomuudelle, millaisia tulkintoja he tuottavat pitkäaikaisasunnottomista asiakkaista ja heidän elämäntilanteistaan ja mitkä tekijät vaikuttavat pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityön toimivuuteen Helsingissä. Tavoitteena on tuoda näkyviksi pitkäaikaisasunnottomien elämäntilanteita sekä heidän kanssaan työskentelevien sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia pitkäaikaisasunnottomien parissa tehtävän sosiaalityön toimivuudesta. Teoreettinen viitekehys nojautuu sosiaalitieteelliseen tutkimukseen yksilön vastuun korostumisesta yhteiskunnallisessa keskustelussa, poiskäännyttämisestä poliittisena käytäntönä ja palvelujärjestelmän aktiivisena toimintana sekä rakenteellisen sosiaalityön merkityksestä huono-osaisten asianajajana. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Syksyllä 2014 teemahaastatteluilla kerätty aineisto muodostuu yhdeksästä haastattelusta. Aineiston analysoinnissa on käytetty teemoittelua ja sisällönanalyysiä. Pitkäaikaisasunnottomuus määrittyy moniulotteisena ilmiönä ja muuttuvana liikkeellä olevana prosessina. Asunnottomuuden pitkittyminen määrittää oleellisimmin pitkäaikaisasunnottomuutta, tuen tarvetta ei kaikilla asiakkailla välttämättä ole. Osa asiakkaista asuu pysyvämmin ulkona. Yhteiskunnan rakenteelliset tekijät, kuten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute nähdään Helsingissä ensisijaisena syynä pitkäaikaisasunnottomuuteen. Pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityön toimivuuteen liittyvät tekijät kytkeytyvät yksilötasolla asiakkaan kohtaamiseen, jossa yksilön vastuun ja yhteiskunnan huolenpitovastuun välisiä rajoja määritellään. Asiakkaan vastuun korostaminen voi johtaa palvelujärjestelmässä rakentuviin poiskäännyttämisen kynnyksiin. Sosiaalityön toimivuuteen vaikuttavat myös asunnottomille kohdennetut palvelut ja toimintakäytännöt palvelujärjestelmässä. Etenkin työhön ovat vaikuttaneet pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien aikaansaamat muutokset, kuten asumispalveluiden riittävyys, toimivuus ja soveltuvuus sekä erilaiset asunnottomia koskevat sosiaalityön toimintakäytännöt. Sosiaalityön toimivuuteen vaikuttavat myös yhteiskunnan rakenteelliset reunaehdot, kuten poliittinen päätöksenteko ja yhteiskunnallinen ilmapiiri. Yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttaminen ja huolenpitotyö näyttäytyvät keskeisenä osana pitkäaikaisasunnottomien sosiaalityötä.

Tämän tutkimuksen kohteena on yhteiskunnallinen vaikuttamistyö osana kunnallista sosiaalityötä. Tarkoituksena on tuottaa tietoa kunnallisessa sosiaalityössä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden ajatuksista, asenteista ja kokemuksista sosiaalityön yhteiskunnallisesta vaikuttamistehtävästä. Tutkimuksessa yhteiskunnallisella vaikuttamistyöllä tarkoitetaan sosiaalityöntekijän työtä, jonka tarkoituksena on yhteiskunnallisiin rakenteisiin vaikuttaminen sosiaalityön arvojen mukaisesti niin sosiaalityöntekijän omassa työorganisaatiossa, kunnallisessa sosiaalipolitiikassa kuin yleisesti yhteiskunnassakin. Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö ymmärretään osaksi sosiaalityön yhteiskunnallista ja eettistä tehtävää. Se perustuu sekä kriittiseen ja analyyttiseen ymmärrykseen yhteiskunnallisista rakenteista että vahvaan sitoutumiseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteeseen. Tutkimus pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten sosiaalityöntekijät suhtautuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön? 2) Miten sosiaalityöntekijät kokevat toimintaympäristöjensä suhtautuvan yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön? ja 3) Kuinka hyviksi tai huonoiksi sosiaali-työntekijät kokevat mahdollisuutensa tehdä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä? Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Tutkimusaineisto muodostuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kyselyvastauksista (n = 130), jotka on kerätty verkkolomakkeella keväällä 2017. Kyseessä on poikkileikkausaineisto ja kokonaistutkimus. Vastausprosentiksi tuli lopulta noin 15 %. Katoanalyysin perusteella aineisto on kuitenkin työskentelykunnan, pätevien sosiaalityöntekijöiden osuuden sekä ikäjakauman perusteella edustava. Aineiston analyysissä tutkitaan suorien jakaumien tarkastelulla sosiaalityöntekijöiden yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön liittyvien kokemusten ja näkemysten yleisyyttä sekä ryhmittelyanalyysin, ristiintaulukointien ja keskiarvovertailun avulla niiden yhteisvaihtelua. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että merkittävä osa pääkaupunkiseudun sosiaalityöntekijöistä pitää yhteiskunnallista vaikuttamistyötä tärkeänä. Enemmistö sosiaalityöntekijöistä on kiinnostunut ja halukas toteuttamaan vaikuttamistyötä, mutta kokee mahdollisuutensa siihen huonoiksi. Sekä oma suhtautuminen että koetut mahdollisuudet ovat yhteydessä siihen, miten sosiaalityöntekijä kokee toimintaympäristönsä suhtautuvan vaikuttamistyöhön. Koettu mahdollisuuksien puute on yhteydessä sosiaalityöntekijän omaan passiiviseen suhtautumiseen sekä toimintaympäristön kielteiseen suhtautumiseen. Vain joka neljäs vastaaja on sitä mieltä, että yhteiskunnallista vaikuttamistyötä pidetään omassa työyhteisössä tärkeänä osana sosiaalityöntekijän työtä. Enemmistö kokee, ettei kunnassa olla kiinnostuneita heidän tiedostaan ja näkemyksistään eikä heidän yhteiskunnallista asiantuntemustaan hyödynnetä. Lähes joka viides on kokenut vaientamista omalla kohdallaan, kun työnantajan edustaja on pyrkinyt rajoittamaan vaikuttamista. Lähes kaksi viidestä uskoo, että vaikuttamisesta voisi seurata työpaikalla ikävyyksiä, mikä kertoo vaientamiseen liittyvästä pelon ilmapiiristä. Sosiaalityöntekijöiden kokemuksiin heikoista mahdollisuuksista näyttävät olevan yhteydessä erityisesti vaientamiseen liittyvä pelon ilmapiiri työpaikalla sekä sosiaalityöntekijän kokema epävarmuus siitä, minkälainen vaikuttaminen omassa työssä on sallittua. Pelon ilmapiirissä epävarmuus johtaa vaikenemiseen ja ylläpitää sitä, kun tieto muiden kokemista seurauksista saa vaikenemaan jo ennalta. Tästä näkökulmasta myöskään passiivinen tai pessimistinen suhtatutuminen vaikuttamiseen ei ole kovinkaan yllättävä. Heikkojen mahdollisuuksien taustalla nähdään tässä tutkimuksessa olevan erityisesti toimintakulttuuri, jota leimaavat järjestelmäkeskeisyys ja pelon ilmapiiri ja jossa yhteiskunnallista vaikuttamistyötä ei mielletä sosiaalityöntekijän tehtäväksi. Jos toimintakulttuuria leimaa vaikeneminen, on johdonmukaista myös pitää yksilökohtaista työtä vaikuttamistyötä mielekkäämpänä. Kiinnostava tulos on, että korkeintaan kolme vuotta sosiaalityöntekijänä työskennelleet vastaajat suhtautuvat vaikuttamistyöhön useammin kiinnostuneesti ja aktiivisesti ja arvioivat myös työyhteisönsä suhtautumisen positiivisemmaksi kuin kokeneemmat kollegansa. Näitä eroja saattaa selittää uuden sosiaalityöntekijäsukupolven erilainen ammatti-identiteetti, joka ei ole enää yhtä vahvasti kytköksissä järjestelmäkeskeisyyteen.