Browsing by Subject "rakenteellinen väkivalta"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2020)Previous research has shown that colonization had profound impacts on precolonial Indigenous communities in North America. From the first contact, the explorers’ perception was colored by Eurocentric ideas rooted in European social systems, religion, cultures, and values, which called into question the moral worth and very humanity of Indigenous peoples. In Canada, colonialism introduced Indigenous peoples with a new social order, including new political, social, cultural, and economic structures, as well as a new stigmatized Indigenous identity, which became foundational for subsequent laws, policies, and institutional practices that aimed to erase those very elements deemed problematic. In Canada, Indigenous people have since colonization persistently suffered from poorer health compared to settler and more recent immigrant populations. Research points to both proximal and distal determinants behind the disparities documented in Indigenous health, and suggests that along with contemporary socioeconomic conditions, the distal factors of colonialism, virgin soil epidemics, and policies of subjugation and assimilation have been traumatic and have contributed negatively to the contemporary Indigenous population’s health. This research thesis is located in the field of medical anthropology and examines health, illness, and healing as culturally shaped, personal, embodied, and shared experiences, meanings, and illness realities. The theory used this thesis rests on an embodied meaning-centered approach of illness, which suggests that elements from the psychobiological, sociocultural, symbolic, political, and historical experiential realms blend to form a network of meanings for a sufferer, an embodied experience of an illness world that is shared as part of a community. Situated in the context of colonial history and present health disparities, the research questions of this thesis center on discovering major themes of embodied experiences and meanings of health, illness, and healing in an urban Indigenous community. Altogether eight weeks of daily ethnographic fieldwork was conducted in an Indigenous urban community in Vancouver, Canada, in the spring of 2017. The data for this thesis consisted of fieldnotes, ten individual interviews and one group interview, taped public speeches, photographs, and videos. A thematic analysis identified six significant categories of embodied meanings and experiences of health, illness, and healing in community narratives: colonization and colonialisms, colonization traumas, structural violence, survivance and resilience, reconciliation, and healing with culture. This thesis establishes that colonization and various colonialisms with policies of subjugation and assimilation are seen by community members as profoundly traumatic events with negative impacts on health that persist intergenerationally to this day. Collective memories of colonization and colonialisms inform what it once meant to be healthy, how communities became sick, and how they can become healthy again. Due to contemporary experiences of structural violence and racism, Indigenous community members continue to experience Canada as an enduring colonial space. Healing for community members is achieved by decolonizing minds from the once stigmatized identities introduced by colonization and by reindigenizing their world through reintroducing the original cultures and cultural identities back into their daily practices and healing their perceptions of the self.
-
(2011)This study approaches the problem of poverty in the hinterlands of Northeast Brazil through the concept of structural violence, linking the environmental threats posed by climate change, especially those related to droughts, to the broader social struggles in the region. When discussions about potentials and rights are incorporated into the problematic of poverty, a deeper insight is obtained regarding the various factors behind the phenomenon. It is generally believed that climate change is affecting the already marginalized and poor more than those of higher social standing, and will increasingly do so in the future. The data for this study was collected during a three month field work in the states of Pernambuco and Paraíba in Northeast Brazil. The main methods used were semi-structured interviews and participant observation, including attending seminars concerning climate change on the field. The focus of the work is to compare both layman and expert perceptions on what climate change is about, and question the assumptions about its effects in the future, mainly that of increased numbers of ‘climate refugees’ or people forced to migrate due to changes in climate. The focus on droughts, as opposed to other manifestations of climate change, arises from the fact that droughts are not only phenomena that develop over a longer time span than floods or hurricanes, but is also due to the historical persistence of droughts in the region, and both the institutional and cultural linkages that have evolved around it. The instances of structural violence that are highlighted in this study; the drought industry, land use, and the social and power relations present in the region, including those between the civil society, the state and the private agribusiness sector, all work against a backdrop of symbolic and moral realms of value production, where relations between the different actors are being negotiated anew with the rise of the climate change discourse. The main theoretical framework of the study consists of Johan Galtung’s and Paul Farmer’s theory of structural violence, Ulrich Beck’s theory of the risk society, and James Scott’s theory of everyday peasant resistance.
-
Structural Violence and Social Structures : a Critical Appraisal of Johan Galtung’s Peace Research (2020)This thesis is a theoretical analysis of Johan Galtung’s conceptualization of violence. Although his conceptualization is analysed as a whole, there is a particular focus on analysing his concept of structural violence in the context of his theory of social structures. This choice of theoretical framework is justified by the fact that although Galtung’s conceptualization of violence has been criticized from numerous angles before, when surveying that literature, it became apparent that not enough attention has been given to analysing it in the framework of his theory of social structures. The explicit underlying assumption guiding this analysis is thus that one cannot properly evaluate a concept of structural violence detached from a conception of structure. This thesis has two main goals. First, in the abovementioned framework, the aim is to locate and analyse some previously overlooked and problematic theoretical and practical implications of Galtung’s conceptualization. The second goal is to evaluate the analytical usefulness of the concept, based on those findings. An extensive analysis of Galtung’s conceptualization of violence, particularly in relation to his theory of social structures, reveals some important problematic theoretical and practical implications, notably regarding his conceptualization of violence resting on the notion of the actual vs. the potential. In effect, this definition renders the concept so wide so as to render it rather meaningless, calling into question its analytical usefulness. Moreover, the analysis shows some damaging inconsistencies in the conceptualization, particularly when it comes to the proposition of structural violence necessarily lacking an active and identifiable subject. This relates to another problem highlighted throughout the analysis, namely that of a lack of an account of agency and intentionality, particularly regarding indirect violence. Most importantly, one of the main conclusions of this analysis is that the possibilities for the creation of peaceful social structures, if adhering to Galtung’s own conceptualization, is both in theory and practice virtually impossible, since some type or degree of violence will always be present in a structure. Positive peace, as envisaged by Galtung, in practice becomes a logical impossibility, if one adheres to Galtung’s own conceptualization of violence. The thesis concludes that Galtung’s conceptualization has a number of problematic implications, some of which have not been adequately noted before. Thus, his conceptualization of violence is rejected as a useful analytical framework, as well as a basis for structural reform, and by extension, Peace research. Support is given to a restricted understanding of the concept of violence.
-
(2012)Etnografinen pro gradu -tutkielma käsittelee Nicaraguan sisällissodan vaikutusta sukupuolirakenteisiin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan Matagalpan kaupungissa ja sen läheisellä maaseudulla. Työssä on tarkasteltu väkivallan taustalla vaikuttavia sukupuoleen liittyviä symboleja, ideologioita sekä institutionaalisia rakenteita ja niiden yhteyksiä sisällissotaan. Tutkimuskysymyksiä ovat: miksi naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt Nicaraguan sisällissodan jälkeen, miten poliittinen konflikti julkisen vallan ilmentymänä vaikuttaa sukupuolirakenteisiin ja yksityiseen väkivaltaan kotona, sekä miten konflikti elää yhteiskunnassa aseellisen yhteenoton jälkeen sitä voimistavien rakenteiden kautta? Tutkimuksen aineisto perustuu Matagalpassa ja sitä ympäröivällä maaseudulla vuonna 2010 tehtyyn kenttätyöhön. Materiaali koostuu haastatteluista, keskusteluista, kenttämuistiinpanoista, lehtiartikkeleista, koulutus- ja seminaarimateriaaleista sekä tilastoista ja nicaragualaisesta feministisestä kirjallisuudesta. Tutkimus asettuu sukupuolen ja konfliktin tutkimusten viitekehykseen. Aihetta lähestytään Johan Galtungin, Pierre Bourdieun ja Anthony Giddensin rakenteellista ja symbolista väkivaltaa käsittelevien teorioiden pohjalta sekä Nira Yuval-Davisin nationalismia ja sukupuolta käsittelevän tutkimuksen kautta. Tavoitteena on yhdistää konfliktin tutkimus ja väkivaltaan liittyvät teoriat tarkastelemalla sukupuolirakenteita perheväkivallan kontekstin kautta. Tutkimuksessa esitetään, että väkivallan eri muodot (rakenteellinen ja fyysinen) sekä eri tasot (julkinen ja yksityinen) ovat sidoksissa toisiinsa. Tutkimuksessa selviää, että Nicaraguan sandinistinen vallankumous sekä sitä seurannut 1980-luvulla käyty sisällissota sysäsivät liikkeelle useita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, joista monilla oli merkittäviä vaikutuksia naisten asemaan. Sandinistiseen vallankumoukseen sisältyi lupaus tasa-arvosta ja osallistumalla vallankumoukseen naiset pääsivät ennennäkemättömällä tavalla osaksi poliittista toimintaa. Erityisesti äitiyden teemoja käytettiin moraalisena resurssina sodankäynnin molemmin puolin sekä naisten taholta oman asian ajamiseen. Naiset itse vetosivat heikkouden merkkinä pidettyihin tunteisiin ja henkilökohtaiseen kärsimykseen.Sodan myötä naisten itsetunto vahvistui, he saivat kokemusta ja mahdollisuuden toimia uusilla areenoilla sekä järjestäytyivät toimimaan oikeuksiensa puolesta. Sota ei kuitenkaan johtanut automaattisesti naisten aseman parantumiseen. Naissymboliikka ei vapautunut traditionaalisista käsitteistä, vaan päinvastoin kääntyi kohti perinteisempää mallia. Katolinen kirkko voimistui vallankumouksen myötä kun vapautuksen teologian aatteet integroitiin osaksi vallankumoussanomaa. Toisaalta äärikonservatiiviset evankeliset liikkeet voimistuivat, sillä ne korostivat nopeita ratkaisuja ihmisten kärsimykseen. Sota asetti naiset marginaaliseen asemaan, sillä heidät nähtiin pääasiassa isänmaansa puolesta taistelevina äiteinä ja kodin ja perinteiden vartijoina. Vanha perhemalli pysyi ennallaan ja perinteiset sukupuolittuneet stereotypiat ilmenevät edelleen käytännön teoissa. Myös naiset itse ylläpitävät ja uusintavat rakennetta joko tietoisesti tai tietämättään. Tutkimuksen johtopäätös on, että sisällissota vaikutti naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymiseen usealla tasolla. Vaikka maassa säädettiin sodan aikana ja sen jälkeen useita naisten asemaa parantavia lakeja, ne eivät toteudu käytännössä ja rikokset jäävät usein rankaisematta. Syynä ovat paitsi resurssipula, myös poliittinen tahto sekä köyhyys ja tietämättömyys. Naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta, kuten asenteet ja alistavat käytänteet konkretisoituvat yksityisessä fyysisessä väkivallassa. Perheväkivaltaa pidetään edelleen yksityisenä asiana ja fyysinen kuritus on kulttuurisesti hyväksyttävää. Nicaraguan vallankumous voimisti jo entuudestaan voimassa ollutta kulttuuria, jossa väkivalta korostuu neuvottelun sijaan. Sota on jatkunut sisällissodan jälkeen ideologisella tasolla ja kansa on edelleen ideologisesti jakautunut. Tutkimuksessa sivutaan myös demokratiaprosessien ja naisten aseman yhtymäkohtia Nicaraguaa laajemmin. Diktaattoreja vastustavia kansannousuja on maailmalla ollut useita. Toisaalta naisten merkitys konflikteissa ja niiden jälkipuinnissa on viime aikoina tunnustettu laajalti. Nicaraguan esimerkki voi tuoda lisävaloa siihen, miten diktatuurin kukistuminen kansanliikkeen tai vallankumouksen kautta vaikuttaa pitkällä tähtäimellä naisten asemaan, sukupuolirooleihin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Now showing items 1-4 of 4