Browsing by Subject "rutiinitoimintojen teoria"

Maisterintutkielmassa tarkastellaan musliminuorten kokemaa viharikollisuutta sosiaalisessa mediassa sekä verkossa, nuorten sopeutumiskeinoja koettua viharikollisuutta vastaan ja sitä, tunnistavatko nuoret verkossa koettua viharikollisuutta samalla tavalla kuin reaalimaailmassa. Verkossa tapahtuva viharikollisuus on maailmanlaajuinen ilmiö, ja Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen muutos tapahtui vuonna 2015 Pariisissa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen: turvapaikkaa etsivien ihmisten määrä moninkertaistui lyhyessä ajassa, mikä aiheutti yhteiskunnallisten jännitteiden lisääntymistä. Maisterintutkielman aineisto koostuu musliminuorille, 15–19-vuotiaille naisille tehdyistä yksilöhaastatteluista, poliisin tietoon tulleista viharikosraporteista (Rauta 2019, 2023) ja nuorisorikollisuuskyselyiden perusteella tehdyistä raporteista (Näsi 2016; Kaakinen & Näsi 2023). Musliminuorille tehdyt haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, jotka litteroitiin ja analysoitiin Atlas.ti -ohjelman avulla. Analyysi on tehty sisällönanalyysia hyödyntäen. Maisterintutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin rutiinitoimintojen teoriaa, jonka esittelivät Lawrence Cohen ja Marcus Felson vuonna 1979 artikkelissaan Social Change and Crime Trade Trends: A Routine Activity Approach. Rutiinitoimintojen teorian keskeisiin käsitteisiin kuuluva crime generators viittaa rikollisuutta tuottaviin tilaisuusrakenteisiin, joita syntyy eri alueilla sekä erilaisissa tiloissa; sosiaalisen median ja verkon alustoilla esimerkiksi valvonnan puute voi luoda tilaisuusrakenteita. Arkiset rutiinitoimintomme ovat lisääntyneet teknologian kehityksen myötä ja kehitys avaa sekä uudenlaisia mahdollisuuksia rikoksien tekemiseen verkon välityksellä että aiempien rikostyyppien siirtymistä verkkoon. Aineiston analyysissa nousee esiin kolme erilaista teemaa. Nuorilla on erilaisia keinoja suojautua koettua viharikollisuutta vastaan niin verkossa kuin reaalimaailmassa, nuorten on vaikeampaa tunnistaa sosiaalisessa mediassa ja verkossa koettua viharikollisuutta kuin reaalimaailmassa, sosiaalisen median ja verkon alustoilla vihakommenttien määrä luo turvattomuuden tunnetta. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuoret osaavat sanoittaa paremmin reaalimaailmassa koettua viharikollisuutta. Suojautumiskeinot liittyivät uskonnollisiin symboleihin ja sosiaalisen median käyttäjätilien yksityisyyteen, ja vihakommenttien määrä verkossa luo nuorille turvattomuuden tunteen ja he kokivat, ettei mikään taho puutu vihapuheeseen verkossa. Maisterintutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan nuoret kokivat enemmän vihapuhetta verkossa ja vihapuhe kohdistuu erityisesti musliminuoriin vuonna 2015 tehtyjen Pariisin terrori-iskujen jälkeen (ks. esim. Kaakinen ym., 2018).

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.

Tutkielma tarkastelee ravitsemusalan työntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkimukset osoittavat, että yrityksiin kohdistuva rikollisuus on paljon yleisempää kuin yksityishenkilöihin kohdistuva rikollisuus. Työpaikkaväkivallan yleistyvyys ja kasvu vaikuttavat sekä yhteiskunnallisesti että yksilöllisesti henkilön henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Erityisesti ravitsemusalan toimipaikkojen pitkät aukioloajat, alkoholin myynti sekä suuret asiakasmäärät lisäävät työntekijöiden ja asiakkaiden riskiä kokea rikoksia. Tutkielman tavoitteena on selvittää ravintolatyöntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkielma kartoittaa työntekijöiden kokemia eri väkivallan muotoja ja väkivaltaisiin tilanteisiin liittyviä yhteisiä tekijöitä ja olosuhteita. Tutkimuksen aihepiirin kuuluu myös selvittää, miten väkivallan kokemukset ovat vaikuttaneet työntekijöiden työkykyyn, työsuhteisiin, ja heidän tuntemaansa turvallisuuden tunteeseen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa Lawrence E. Cohenin ja Marcus Felsonin rutiinitoimintojen teoriaan. Sen keskeisenä olettamuksena on, että rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen ovat sidoksissa ihmisten arkirutiinien kanssa. Rikosten tekemisen edellytyksenä on motivoitunut tekijä, sopiva uhri ja valvomaton tila. Tutkielma on laadullinen empiirinen tutkimus, joka on toteutettu haastattelemalla kahdeksaa ravitsemusalan työntekijää pääkaupunkiseudun ravitsemusalan toimipisteissä. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty temaattista sisällönanalyysiä, jonka perustana on rutiinitoimintojen teoreettinen viitekehys. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät ovat kokeneet työssään fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Alkoholin ja päihteiden käytön vaikutus rikoskäyttäytymiseen ja häiriökäyttäytymiseen oli merkittävää. Pohjautuen rutiinitoimintojen ja tilannetorjunnan teoriaan alueen ja paikan siisteydellä koettiin olevan merkitystä siihen, minkälaisen vaikutuksen toimipaikka antoi, sekä minkälaista asiakaskuntaa tietty ravitsemusalan toimipiste veti puoleensa. Tutkimuksen tulokset osoittivat myös työntekijöiden keskeisen ja kaksijakoisen roolin estää väkivaltaiset tilanteet monimuotoisilla vuorovaikutusmenetelmillä, sekä toimimalla tilan ja paikan valvojina. Työntekijöiden kokema eriarvoisuus verrattuna muihin asiakaspalvelutoimijoihin nähtiin johtuvan heidän kokemastaan solvailusta, henkisestä väkivallasta ja asiakkaiden vähättelevästä suhtautumisesta ravitsemusalan työntekijöitä kohtaan. Johtuen heidän kokemastaan väkivallasta työntekijät kokivat, että tämä oli vaikuttanut heidän omanarvontuntoonsa sekä henkiseen hyvinvointiinsa. Tulokset osoittavat myös, että tilan ja paikan siisteydellä ja sen valvonnalla on keskeinen vaikutus väkivaltaisten tilanteiden syntyyn. Ehkäistäkseen väkivaltatilanteita, työntekijät omaksuivat erimuotoisia rikoksentorjunnallisia menetelmiä. Kuitenkin työntekijöiden asema tilan valvojina asetti heidät myös vaaralliseen tilanteeseen suhteessa heidän asiakaskuntaansa, jotka saattoivat kokea, että heidän oikeuksiaan asiakkaina loukataan. Vaikka kaikki tutkimukseen osallistuneet työntekijät olivat kokeneet väkivaltaa, oli työntekijöiden tekemät ilmoitukset viranomaisille heihin kohdistuneesta väkivallasta pieni.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkopetosten uhriksi joutumisen riskitekijöitä rutiinitoimintojen teorian näkökulmasta. Tämän lisäksi tarkastellaan verkkopetosten uhrikokemusten ja sosiodemografisten tekijöiden välistä yhteyttä. Verkkopetoksilla tarkoitetaan internetin välityksellä tapahtuvia petoksia, joiden tarkoituksena on saada haltuun uhrin omaisuutta tai henkilökohtaisia tietoja. Rutiinitoimintoja tässä tutkielmassa mitataan verkkoaktiivisuudella, kuvien ja kirjoitusten julkaisemisella sekä verkossa suojautumisella. Sosiodemografisina muuttujina käytetään sukupuolta, ikää, koulutustasoa ja koettua tulotasoa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Cohenin ja Felsonin (1979) rutiinitoimintojen teoria. Teorian perusidean mukaan rikos tapahtuu, jos motivoitunut tekijä kohtaa sopivan uhrin valvomattomassa tilassa. Rikollisuuden ajatellaan myös seuraavan elämän rutiinitoimintoja; siellä missä on paljon ihmisiä, tapahtuu myös rikoksia. Teoria on luotu alun perin selittämään perinteisempää rikollisuutta, mutta teoriaa on hyödynnetty myös verkkopetosten uhrikokemuksia tarkasteltaessa. Aikaisemman tutkimuksen mukaan etenkin verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten uhrikokemusten välillä on löydetty yhteys. Aineistona tässä tutkielmassa toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen vuoden 2021 aineisto (N=4813). Kansallinen rikosuhritutkimus on 15–74-vuotiaille suomalaisille suunnattu kysely, jossa kartoitetaan muun muassa vastaajien uhrikokemuksia. Aineiston pääsääntöisenä analyysimenetelmänä käytetään logistista regressioanalyysia ja lisäksi menetelmänä hyödynnetään ristiintaulukointia. Tutkielman keskeisin tulos on yhteys verkkopetoksen uhrikokemusten ja verkkoaktiivisuuden välillä. Verkossa aktiivisemmin aikaa viettävien riski joutua petoksen uhriksi on suurempi kuin epäaktiivisesti verkossa toimivilla. Petoksilta suojautumisella ei ole vaikutusta uhririskiin, kuten ei myöskään kuvien tai kirjoitusten julkaisemisella. Sosiodemografisten muuttujien suhteen sukupuolen, heikoksi koetun tulotason ja korkean koulutuksen osalta löytyy yhteys verkkopetosten uhrikokemuksiin. Sukupuolimuuttujan osalta miesten riski joutua verkkopetoksen uhriksi on naisia suurempi. Muiden sosiodemografisten muuttujien suhteen yhteyksiä ei löydy. Jatkotutkimuksen osalta suositellaan aiheen tutkimista lisää sen ajankohtaisuuden vuoksi ja tilaa on etenkin pitkittäistutkimukselle ja laadulliselle tutkimukselle.