Browsing by Subject "sairauspäiväraha"

Työvoiman työkykyisyyden merkitys tulee painottumaan lähitulevaisuudessa, sillä huoltosuhteen muutoksen vuoksi nykyistä useamman työikäisen panos työelämässä tarvitaan. Vähintään 11 päivän työkyvyttömyydessä maksetaan useimmissa tilanteissa Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahaa. Mikäli hoidon yhteydessä on tarve sairauspoissaololle, muodostaa sairauspoissaolo yleensä suurimman osan hoidon kustannuksista. Monikanavarahoituksen vuoksi sairauspäivärahalla olemisesta muodostuu kustannuksia Kansaneläkelaitokselle, työnantajalle, vakuutetulle itselleen ja veromenetysten vuoksi myös julkiselle taloudelle. Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijoiden näkemyksiä sairauspäivärahakäytännön toimivuudesta, sen mahdollisista ongelmista sekä ratkaisukeinoista toimivuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkastellaan asiantuntijoiden näkemyksiä niin sanottujen aktivoivien toimien soveltumisesta sairauspäivärahakäytäntöön. Aiempaa tutkimusta asiantuntijoiden näkemyksistä suhteessa suomalaiseen sairauspäivärahakäytäntöön ei ole juuri olemassa. Aktivoivalla sosiaalipolitiikalla on tutkimuksissa tarkoitettu sosiaalipolitiikan ja työllisyyspolitiikan välimaastoon sijoittuvia toimia, joilla työttömiä on tukitoimien ja sanktioiden avulla pyritty saamaan mukaan työelämään ja sosiaaliturvan kustannuksia on pyritty vähentämään. Työttömien aktivoinnista on paljon tutkimusta, mutta työkyvyttömien ja sairauspoissaolojen osalta tutkimusta ei juuri ole tehty. Tutkimuskysymykset olivat: 1) toimiiko nykyinen Kelan sairauspäivärahakäytäntö asiantuntijoiden mielestä ja millaisia ongelmia siihen mahdollisesti liittyy? 2) Mitä tekijöitä asiantuntijoiden mielestä on sairauspäivärahakausien pitkittymisen taustalla? 3) Mitä mieltä asiantuntijat ovat yksilöön tai rakenteisiin kohdistuvista aktivoivista toimista ratkaisukeinoina sairauspäivärahakauden pitkittymiseen tai esittävätkö he muita ratkaisuehdotuksia sairauspäivärahakäytännössä mahdollisesti havaittuihin ongelmiin? Tutkielman aineistona oli viisi asiantuntijahaastattelua, joista tehtiin laadullinen, induktiivinen sisällönanalyysi. Haastatteluissa käytettiin virikkeitä. Tutkielman keskeinen tulos oli se, että haastatellut asiantuntijat toivoivat sairauspäivärahakäytäntöön kohdistuvan nykyistä enemmän hallintaa. Tällä tarkoitetaan toimia, joilla sairauspäivärahaan liittyviä käytäntöjä ohjattaisiin nykyistä paremmin. Ohjausta voisivat toteuttaa useat eri tahot, kuten valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitokset, Kansaneläkelaitos, terveydenhuollon koulutus- ja tutkimusorganisaatiot, potilasyhdistykset, työnantajat ja viime kädessä lakien säätäjätkin. Tulosten perusteella asiantuntijat kaipasivat useiden eri tahojen ja instituutioiden aktivoimista sairauspäivärahakäytännön toimivuuden kehittämiseksi, mutta he eivät juuri kannattaneet sairauspäivärahalla oleviin yksilöihin kohdistuvia aktivoivia toimia. Tutkimustulokset tarjoavat uutta tietoa sairauspäivärahakäytännön ongelmakohdista sekä mahdollisista ratkaisuista ja tuloksia voidaan hyödyntää sairauspäivärahakäytännön uudistamisessa osana suomalaisen sosiaaliturvan uudistamista.