Browsing by Subject "syrjäytyminen"

Street children´s life situations have received a lot of attention both in the media and in research in the recent years. In the literature street children are often defined as being under the age of 18. In this thesis, the focus group is the street youth, meaning the adolescents and young adults who either live full-time in the streets or are otherwise strongly connected with the street life. The research interest was to study how poverty is present in the lives of the street youth, and how their experiences of poverty in the streets and their own agency change when they grow older. A further interest was to find out how street life enables transition into adult roles in the society. The theoretical background of the thesis consists of introducing the discussion of structure and agency in social sciences as a way to understand the social life, then introducing the relevant concepts of poverty and social exclusion. Poverty in this thesis is understood in its widest sense, as Amartya Sen has defined it: deprivations of basic capacities that a person has to live the kind of life he or she has a reason to value. Also, the contemporary research on street children is introduced, where the agency perspective has gained space. The thesis also takes a look at some situational factors of the case study country Zambia, which affect the lives of the country’s vulnerable children and youth. This thesis is an ethnographic research consisting of two field work periods in Zambia’s capital city Lusaka. These field work periods took place in July-August 2011 and 2012 in an organization working with street children and youth. The informants were a heterogeneous group of street youth, aged between 14 and 28 and connected to the street life from different positions. The data consists of field notes and 33 recorded interviews with the informants. The results show that most of the street youth expressed reluctance towards their current life in the streets with little prospects for change. Income-wise their poverty seemed to vary, but the money was spent to meet one’s instant needs. Poverty was further expressed in terms of experienced public disrespect and vulnerability to violence and abuse by other street youth as well as police authorities. It also meant remoteness and mistrust in one’s social relationships. Poverty in the streets caused dependency of substances leading to decreased ability to take care of oneself as well as violent behavior. Growing older in the streets seemed to bring increased feelings of wasted years and frustration in one’s life situation, which was in contrast to adult roles in the society. Prolonged street life brought a risk of adopting illegal means and violent and harmful conduct. However, this was not necessarily so, and some of the youth had taken distance to the street life abandoned many of their earlier street behaviors. As chances for employment were small, they were, however, still stuck in the streets to earn living.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan nuorten ryhmämuotoiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneiden nuorten kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen toteutumisesta. Tutkimustehtävänä on kuvata millaista tukea nuoret kokevat saavansa kuntouttavan työtoiminnan ryhmätoiminnasta sekä miten sosiaalinen kuntoutus toteutuu kuntouttavassa työtoiminnassa nuorten kertomana. Nuorten itsensä antamat merkitykset omalle kuntoutumiselleen tuottavat tietoa sosiaalisesta kuntoutuksesta. Tutkielman teoreettis-käsitteellinen viitekehys kohdentuu syrjäytymisen ja sosiaalisen kuntoutuksen tarkasteluun. Moni-ilmeistä syrjäytymistä kuvataan ilmiönä ja käsitteenä sekä sen kirjavaa käyttöä tarkastellaan kritiikin ja vastapuheen näkökulmista. Syrjäytymisdiskurssissa huoli kohdentuu työttömiin nuoriin, joiden syrjäytymistä pyritään ehkäisemään erilaisin toimin. Syrjäytymisilmiön monipuolinen tarkastelu antaa näkökulmaa siihen, millaisessa toimintaympäristössä sosiaalista kuntoutusta toteutetaan. Tutkielman teoriaa kehystää 1.4.2015 uudistetun sosiaalihuoltolain sosiaalisen kuntoutuksen määritelmä. Sosiaalisen kuntoutuksen kuvaaminen osana kuntoutusjärjestelmää ja työllisyydenhoitoa täsmentää sosiaalisen kuntoutuksen positiota. Kuntoutuksen kuvaaminen kokemuksena kiinnittää sosiaalisen kuntoutuksen yksilöön. Sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteena on kuntoutujan toimijuus, jota tarkastellaan Jyrki Jyrkämän kuuden toimijuuden modaliteetin kautta. Toimijuuden tukemisen tavoitteena on vahvistaa kuntoutujan toimintakykyä. Tutkimusaineisto muodostuu kahdeksan Helsingin työvoiman palvelukeskus Duurin 17–29 -vuotiaan asiakasnuoren teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat osallistuneet Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos toimintakeskuksessa toteutettaviin nuorten kuntouttavan työtoiminnan ryhmiin. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkielma noudattaa sosiaalisen konstruktionismin tieteenfilosofiaa, sillä niin syrjäytymisen ilmiö, sosiaalinen kuntoutus kuin sosiaalityökin konstruoituvat kielellisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulman valinnan perusteena on myös se, että yhtäältä kun syrjäytymisdiskurssi voi tuottaa syrjäytymistä, niin toisaalta kuntoutumispuhe voi tuottaa toimijuutta. Tutkielma kiinnittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan. Tutkielman tulokset jäsentyvät ensiksi aineistolähtöisesti ja toiseksi teoriaohjaavasti toimijuuden modaliteettien kautta. Kahden rinnakkaisen analyysin ja tulkinnan tuottamat tulokset tukevat toisiaan. Aineistolähtöisesti nuorten sosiaalinen kuntoutus koostuu mielekkyyden kokemuksesta, arvostavasta kohtaamisesta, vertaisista ja tuesta, toimintakyvyn vahvistumisesta sekä luottamuksellisesta tulevaisuusorientaatiosta, jota nuoret suunnittelevat epävarmuuden jännitteessä. Nuorten kuntouttava työtoiminta rakentuu näistä sosiaalisen kuntoutumisen elementeistä. Toisessa jäsennyksessä kuntouttavassa työtoiminnassa nuorten toimijuus nousee esiin nuorten omana muutoshaluna, yhteiskunnallisena, kulttuurisena tai itsenäisenä täytymisenä, toimintakykyä vahvistavana kykenemisenä, sosiaalisen rohkaistumisen tuottamana osaamisena, uusia mahdollisuuksia avaavana voimisena sekä tulevaisuuteen luottamisena. Positiivinen toimijuus vahvistaa vähitellen nuorten toimintakykyä. Nuorten toiminnallisissa kuntouttavan työtoiminnan ryhmissä voidaan toteuttaa nuorten yhteiskunnallista toimijuutta vahvistavaa sosiaalista kuntoutusta. Tämä pro gradu -tutkielma on nuorten tuottama nuorten toimijuutta esiin nostava vastapuhe vallitsevalle ja hallitsevalle syrjäytymisdiskurssille.

Pro gradu -tutkielma tarkastelee aktiivisen työvoimapolitiikan strategian kehitystä sen alku-ajoista nykypäivän käytäntöihin. Kiinnostuksen kohteena on taustateorian lähtökohtiin pohjaavien käytännön toimenpiteiden kehitys ja soveltaminen. Työvoimapolitiikan ja työttömyyden suhde on keskeinen. Tutkimus käsittelee myös aktiivisen sosiaalipolitiikan muutosta sekä aktivoinnin vaikuttavuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastelussa ovat niin kutsutut sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Sosiaalisella vetäytymisellä viitataan tilanteeseen, jossa nuori on ollut pidemmän aikaa työn ja opiskelun ulkopuolellan ja vailla perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Tutkielmassani sosiaalinen vetäytyminen rajautuu tilanteeksi, jossa nuori on ollut yhtäaikaisesti toimeton ja kokenut itsensä yksinäiseksi lyhimmillään joidenkin kuukausien ja pisimmillään useiden vuosien ajan. Tutkielman keskiössä ovat näiden nuorten identiteetit ja toimijuus, jotka määrittävät heidän suhdettaan yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämään. Näin ollen tutkielman tarkoituksena ei ole ollut ensi sijaisesti tuottaa tietoa sosiaalisesti vetäytyneistä nuorista, vaan siitä yhteiskunnasta, jossa he elävät, ja niistä sosiaalisista rooleista, jotka määrittävät heidän osallisuuttaan yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä. Sosiaalinen vetäytyminen tutkittavana ilmiönä asettuu usean eri tutkimuskirjallisuustradition leikkauspisteeseen. Sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä suurimmaksi osaksi itäaasialaisissa maissa, erityisesti Japanissa. Sosiaalista vetäytymistä on tässä tutkimuskirjallisuudessa pidetty psykiatrisena ilmiönä tai pikemminkin erilaisten psyykkisten häiriöiden johdannaisena. Yhteiskuntatieteellisesti japanilaisten nuorten sosiaalisen vetäytymisen yleistymistä on yritetty myös selittää japanilaisen kulttuurin erityispiirteillä tai Japanin sosioekonomista rakennetta ravistelleilla muutoksilla. Suomessa sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä vain vähän. Ilmiö voidaan kuitenkin liittää osaksi Suomessa käytyä keskustelua nuorten syrjäytymisestä, josta on tutkimuskirjallisuudessa muodostunut hyvin monien erilaisten ongelmien muodostama vyyhti. Tutkimukseni tuo tähän keskusteluun oman lisänsä, sillä se paikkaa laadullisen tutkimuksen puutteen muodostamaa aukkoa ja asettaa yksinäisyyden tutkimuksen keskeiseksi osaksi. Kolmas tutkimustraditio, jonka kanssa sosiaalinen vetäytyminen risteää, onkin yksinäisyyden tutkimus. Yksinäisyyden on havaittu olevan keskeinen hyvinvointia uhkaava tekijä ja sen on nähty olevan yhteydessä esimerkiksi terveysongelmiin, sosiaaliseen epäluottamukseen ja psyykkiseen pahoinvointiin. Tutkielmani kohteena ovat yhteiskunnallista ja sosiaalista elämää määrittävät ja normatiivisesti latautuneet roolit ja niihin kytkeytyvät ongelmat ja ristiriitaisuudet sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten elämässä. Tutkimus toteutettiin osana työharjoittelua Helsingin Diakonissalaitoksen piiriin kuuluvassa Vamoksessa. Vamos on työn ja opiskelun ulkopuolisille nuorille suunnattu palvelukokonaisuus, jonka tarkoituksena on saattaa nuoria työn, opiskelun tai jonkin muun mielekkään toiminnan piiriin. Aineistoni koostuu kymmenen nuoren ja kahden Vamoksen työntekijän haastatteluista sekä Vamoksen ryhmätoiminnan apuna käytettävistä materiaaleista, joista olen tehnyt muistiinpanoja. Kysyn tutkielmassani seuraavaa: Millä tavoin vetäytyneiden nuorten identiteetit ovat muodostuneet ja millä tavoin nämä identiteetit rajaavat nuorten toimijuutta? Minkälaisia normatiivisia oletuksia nuoret kohtaavat yhteiskunnallisen ja sosiaalisen toimijuuden kentillä? Entä millaisiin ristiriitoihin nuorten toimijuus ajautuu? Tutkielmani teoreettinen viitekehys ponnistaa kriittisen teorian perinteestä ja näitä kysymyksiä lähestytään Lacanin psykoanalyyttisellä käsitteistöllä, joka soveltuu erityisesti identiteettien ja normien tutkimukseen. Analyysin tuloksena olen muodostanut sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteettien ideaalityyppejä sekä joukon erinäisiä normatiivisia oletuksia, joiden niiden voidaan nähdä vastaavan. Ensimmäinen ideaalityyppi muodostui passiivisen, haluttoman, epäonnistuneen ja psyykkisesti sairaan yksilön identiteetistä. Tällaisen yksilön toimijuus oli estynyttä tai haurasta ja hän eli arjen tyhjyyden täyttämässä todellisuudessa, jossa elämällä ei näyttänyt olevan tulevaisuuteen suuntautunutta tavoitetta. Kyseinen ideaalityyppi vastaa sellaista normistoa, jossa yksilöltä odotetaan itsensä tuntemista, osaamista ja kyvykkyyttä ja aktiivista toimintaa itse asetettujen tavoitteiden eteen. Olen kutsunut tällaista roolia autonomiseksi yksilöllisyydeksi. Vetäytyneen nuoren sosiaaliset identiteetit voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Ensimmäistä määritteli ulkopuolisuus, jossa kiusatuksi tai ulos lyödyksi joutuminen tai muunlainen ulkopuolisuuden tunne johtui muiden joukkoon sopimattomasta, yksilöllisestä erilaisuudesta. Toista ideaalityyppiä määrittelivät ujous, sosiaalisten taitojen puute ja sosiaalinen ahdistuneisuus. Nämä identiteetit olivat yhteydessä vaikeaan ja jopa mahdottomaan toimijuuteen sosiaalisen kohtaamisen kentillä. Tällainen puhe vastaa normistoon, jossa sosiaalisessa elämässä tulisi olla kyse yhtäältä yksilöllisten erojen tunnustamisesta ja toisaalta sosiaalisesta taidokkuudesta. Analyysin viimeisessä osassa tarkastelen nuorten puhetta yrityksenä selittää erilaisia ”näkymättömiä esteitä”, joita nuoret kohtaavat yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä ja jotka ajavat nuorten toimijuutta aktiivisuuden ja passiivisuuden, haluttomuuden ja motivoituneisuuden, kyvykkyyden ja osaamattomuuden, alempiarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden ja samanlaisuuden kaltaisiin ristiriitoihin. Tuloksia tarkastellaan nuorten syrjäytymiskeskusteluun kytkeytyvien teemojen (eriarvoisuus, prekarisaatio ja yksilöllisyys) valossa. Sosiaalisen vetäytymisen kokemusta tulkitaan ensinnäkin eriarvoisuuden kokemuksena, jossa toisen pään muodostavat autonomiseen yksilöllisyyteen ja sosiaaliseen elämään pystyvät nuoret ja toisen pään sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Tämän jälkeen sosiaalista vetäytymistä tulkitaan prekaarin yksilöllisyyden kokemuksena, jota määrittelevät kokonaisvaltainen epävarmuus omasta itsestä ja yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta elämästä. Haastatteluissa vilisevää psykiatrista ja medikalisoivaa sanastoa tulkitaan psykokulttuuriseksi sanastoksi, joka tarjoaa kielen prekaarin yksilöllisyyden kokemuksista puhumiselle. Pohdintaluvun viimeisessä osiossa pohditaan tutkielmani ja aineistoni rajoja ja sitä, mitä sosiaalisen vetäytymisen kausaalinen selittäminen vaatisi jatkotutkimukselta. Lopuksi esitän, että sosiaalisen vetäytymisen torjunta vaatisi täsmätoimenpiteiden lisäksi yhteiskunnan rakenteisiin puuttuvia poliittisia tekoja.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille nuorten näkemyksiä työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä ja toimenpiteistä. Vertailuaineistoa, joka on nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportti, peilataan nuortennäkemyksiin. Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen täysimääräisenä ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ovat istuvan hallituksen kärkitavoitteita. Nuorisotyöttömyyden ollessa korkealla tasolla on tärkeää jäsentää myös nuorten näkemyksiä työllistymisen keinoista. Tutkimus pyrkii tuomaan esille nuorten oman äänen ja kartoittamaan heidän näkemyksiään. Tutkimuksen ensisijainen aineisto on saatu Työministeriön nuorille syksyllä 2011 teettämästä kyselystä 'Nuorten ääni kuuluviin'. Nuorten näkemykset työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä on saatu analysoimalla aineistolähtöisesti kyselyssä ollutta avokysymystä, 'kerro lopuksi ajatuksiasi – toiveita tai pelkoja – tulevasta työurastasi'. Kysymykseen oli vastannut 2782 nuorta. Pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstrahoinnin tuloksena aineistosta saatiin muodostettua kymmenen alaluokkaa ja viisi yläluokkaa. Yläluokiksi muodostuivat ennakointi, työnantajien kanssa tehtävä yhteistyö, työuran takkuinen alku, virallisten toimenpiteiden tehottomuus sekä ennakkoluulot ja syrjintä. Tutkimuksen lopullinen aineisto koostui 314 vastaajasta. Tutkimuksen tuloksien mukaan nuoret kokevat työelämän ja työmarkkinoiden todellisuudesta kertovan riittävän ja ajantasaisen tiedon, oppisopimuskoulutuksen, oppilaitosten ja työnantajien välisen yhteistyön työllistymistä edistäviksi tekijöiksi. Työllistymistä ehkäiseviä tekijöitä olivat työkokemuksen ja työelämäsuhteiden puutteesta johtuva työpaikan saamisen vaikeus, TE-toimistojen tehottomuus ja palvelun laatu, työharjoitteluiden negatiivinen vaikutus työllistymiseen ja naisten, vammaisten ja vajaakuntoisten syrjintä työhönotossa. Mielenterveysongelmista kärsineet nuoret kokivat kuntoutuksen keskeytymisen tai sen epäämisen olevan esteenä työllistymiselle. Nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportissa esiintyvät toimenpide-ehdotukset vastasivat osittain nuorten näkemyksiä työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä, mutta joihinkin nuorten esiin tuomiin näkökohtiin työllistymistä ehkäisevistä elementeistä raportti ei pystynyt vastaamaan. Yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportissa tunnistetaan oppisopimuskoulutuksen työllistävä vaikutus ja tiedotuksen ja neuvonnan lisäämisen tarpeellisuus. Työryhmä on väliraportissaan ottanut kantaa myös työkokemuksen puutteen negatiivisiin vaikutuksiin työllistymisessä, TE-toimistojen toiminnan tuloksellisuuteen sekä vammaisten, vajaakuntoisten sekä mielenterveysongelmaisten heikkoon asemaan työmarkkinoilla. Työharjoitteluiden työllistymistä haittaavaan vaikutukseen ja naisten syrjintään työmarkkinoilla väliraportissa ei otettu kantaa.

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan kansanedustajien puhetapoja osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta heidän omilla verkkosivuillaan tai verkkolehtien kolumneina elokuun 2013 ja joulukuun 2014 välisenä aikana julkaistujen mielipidekirjoitusten valossa. Elokuussa 2013 sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko esitti mediassa, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta pitäisi päästä eroon. Tuen saajan olisi pakko osallistua yhteiskunnan toimintaan. Risikko täsmensi ehdotustaan toteamalla, että tavoitteena on pitää pitkäaikaistyöttömät aktiivisina, kunnes työpaikkoja alkaa syntyä. Samaan aikaan Rauman sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo esitti ajatuksen “osallistavasta sosiaaliturvasta”, jonka tavoitteena olisi mm. kannustaa pitkäaikaistyöttömiä sosiaaliturvalta työhön ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallistumisesta palkittaisiin taloudellisesti ja kieltäytymisestä seuraisi etuuksien leikkaus. Ajatus osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta saivat aikaan vilkkaan keskustelun, johon myös kansanedustajat ottivat osaa eri medioissa. Vuoden 2013 lopussa sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän pohtimaan osallistavan sosiaaliturvan sisältöä. Työryhmän raportti valmistui maaliskuussa 2015. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kansanedustajien keskustelua ennen työryhmän raportin valmistumista, jolloin osallistavan sosiaaliturvan sisältö eikä toteuttamismallit olleet vielä selkiytyneet. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa menetelmänä on aineistolähtöinen diskurssianalyysi. Tutkimusaineisto käsittää 24 kansanedustajien mielipidekirjoitusta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille diskursseja, joita poliittisessa keskustelussa osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta rakentuu. Kansanedustajien kirjoituksista näkyy, että osallistavan sosiaaliturvan käsite on jäsentymätön ja sosiaaliturvan vastikkeellisuuttakin tulkitaan eri tavoin. Keskusteluun nostetaan useita sosiaaliturvaa koskevia teemoja, kuten hyvinvointivaltion kestävyys, sosiaaliturvan passivoivuus ja työhön kannustavuus, sosiaaliturvajärjestelmän byrokraattisuus, työttömyys, syrjäytyminen ja köyhyys, perusturvan ja sosiaalipalveluiden puutteet. Keskustelua käydään vahvasti sosiaaliturvan vastikkeellisuuden ja sen lisäämisen ympärillä. Osallistavaan sosiaaliturvaan liitetään keskustelussa myös anglosaksiseen workfare-ideologiaan sisältyviä piirteitä. Keskustelusta erottuvat vapaamatkustaja-, pakkotyö- ja syrjäytymisdiskurssit. Vapaamatkustajadiskurssia leimaa ajatus työttömän työhaluttomuudesta ja sosiaaliturvariippuvuudesta. Osallistamisen ja velvoitteiden katsotaan korjaavan työttömän moraalia. Pakkotyödiskurssi peräänkuuluttaa yksilön oikeuksia ja valinnanvapautta sekä hyvinvointivaltion velvoitetta huolehtia heikoimmistaan. Osallistavan sosiaaliturvan nähdään siinä murentavan perusoikeuksia ja tarkoittavan vain sosiaaliturvan heikentämistä taloudellisen kilpailukyvyn nimissä. Syrjäytymisdiskurssissa puhe osallistavasta sosiaaliturvasta keskittyy työttömän aktivoinnin ja elämänhallinnan pohdintaan. Huolena ovat erityisesti nuoret, joita sosiaaliturvan vastikkeellisuuden eri muodoissaan katsotaan ohjaavan ja auttavan tekemään oikeita valintoja elämässään. Tutkimuksen johtopäätöksenä diskursseja hallitsee puhe sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Se näyttäytyy poliitikkojen keskustelussa käsitteeltä, jota on vaikea määritellä.

Twitter on yksi Internetin areenoista, joilla julkista keskustelua tänä päivänä käydään. Internetiin on liitetty suuria odotuksia siitä, että se voisi toimia yhteiskunnassa vuorovaikutteisen, demokraattisen julkisen keskustelun paikkana ja sosiaalisen median piirissä rakentuva henkilökohtainen joukkoviestintä on luonut uudenlaisia mahdollisuuksia kenelle tahansa osallistua julkisiin keskusteluihin. Viestintä sosiaalisen median piirissä on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti 2010 -luvulla, mikä on lisännyt myös tutkijoiden kiinnostusta sähköistä vuorovaikutusta, sen rakenteita sekä yhteiskunnallista vaikutusta kohtaan. Syrjäytyminen puolestaan on ilmiö, joka nousee säännöllisesti esille mediassa, tutkimuksissa ja näihin liittyvissä keskusteluissa. Syrjäytymiseen voidaan nähdä olevan yhteiskunnan yhteinen huolenaihe. Tutkimuksen tavoitteena on Twitteristä haetusta aineistosta selvittää minkä teemojen ympärillä #syrjäytyminen – aihetunnisteella käydään keskustelua ja millaiseksi keskustelu rakentuu. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 170 tviitistä, jotka on haettu #syrjäytyminen – aihetunnisteella. Tutkielman teoreettinen tausta ja sen keskeiset käsitteet muodostetaan seuraavista kokonaisuuksista: julkisuusnäkemyksen muutos (McKee, Benkler, Habermas), julkinen keskustelu Internetin aikakaudella (Benkler, Castells), Twitter julkisen keskustelun areenana (mm. Bruns & Moe, Matikainen) sekä katsaus syrjäytymisen käsitteeseen ja aiempaan syrjäytymistutkimukseen (mm. Ahola & Galli, Myrskylä). Tutkielmassa aineistoa lähestytään sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Laadullisen sisällönanalyysin tukena käytetään määrällistä tarkastelua aineistosta havaittujen teemojen analysoinnissa. Tutkimusaineiston sisällönanalyyttisen tarkastelun perusteella nuorten syrjäytyminen on keskeinen, lähes koko aineistoa yhdistävä aihe. Muiksi aineistosta havaituiksi syrjäytymiseen liittyviksi keskeisiksi teemoiksi nousevat sukupuoli, lapset, palvelut ja hankkeet sekä harrastukset. Diskurssianalyysin kautta teemoja tarkasteltaessa aineistosta nousee esiin merkityksiä, joiden kautta keskeisiksi tunnistetaan eliitin ja ulkopuolelta puhumisen, sukupuoleen liittyvä sekä auttamiseen liittyvä ja huolidiskurssi. Aineistosta havaittuja teemoja ja diskursseja tarkastellaan tutkielmassa suhteessa Twitteriin julkisena keskusteluareenana sekä suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen syrjäytymiskeskusteluun. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että Twitter voi toimia areenaa, josta nousevasta keskustelusta rakentuu yhteiskunnallisesti kiinnostavaa syrjäytymiseen liittyvää puhetta ja merkityksiä. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella todetaan, että oletus Twitteristä eliitin verkostoitumismediana sekä aiemmasta syrjäytymistutkimuksesta tunnistettu huolipuhe on havaittavissa tutkimusaineistosta. Tutkimuksen johtopäätös on, että näiden kahden yhdistelmästä nousee julkista keskustelua, joka vaikkakin syrjäytymistä ulkopuolelta katsoessaan, muokkautuu auttamis- ja ratkaisuja hakevaksi puheeksi.

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella pääkaupunkiseudulla toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien 18–29-vuotiaiden nuorten kirjoituksista sitä, miten he määrittävät sosiaalisen hyvinvointinsa osatekijöitä, pahoinvointia ja syrjäytymistä sekä tarkastella sitä millaiseksi opiskelijakuraattorityö nuorten kirjoituksissa jäsentyy. Tutkimuksessa on myös määritetty millaisia identiteettejä nuorille muotoutuu sekä millaisia mahdollisia rooleja kuraattorille ammattilaisena muodostuu. Tutkimusaineisto koostuu nuorille tutkimusta varten järjestetyissä kirjoitustilaisuuksissa kerätystä kirjoitusaineistosta (N=24). Nuoret kirjoittivat etukäteen valittujen teemojen ja niihin liittyvien apukysymysten pohjalta yleisesti nuorten elämään liittyvistä asioista (koulunkäynti, vapaa-aika, harrastukset, kaverit, perhe, päihteidenkäyttö ja tulevaisuudensuunnitelmat) sekä tutkimusteemoista (sosiaalinen hyvinvointi, pahoinvointi, syrjäytyminen sekä opiskelijakuraattorityö). Saatu aineisto analysoitiin diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi sekä idealistisena orientaationa sosiaalityöhön liittyvä ryhmien äänen kuuluviin nostaminen, mikä tässä tutkimuksessa viittaa nuorten oman äänen vahvistamiseen. Nuorten kirjoituksista määrittyy kuusi eri tulkintarepertuaaria, jotka nimettiin seuraavasti: 'Päihteidenkäytön sosiaalinen ulottuvuus', 'Valtavirrasta poikkeaminen', 'Yksinäisyys ja syrjäytyminen', 'Sosiaalisuuden paine', 'Toisten kanssa asioiden jakamisen tärkeys' ja 'Asioiden jakaminen ammattilaisen kanssa'. Päihteiden käytön sosiaalista ulottuvuutta koskevassa repertuaarissa korostuu nuorten sosiaalisten suhteiden rakentaminen ja rakentuminen päihteidenkäytön yhteydessä. Tässä repertuaarissa nuorille määrittyy avuttoman identiteetti. Valtavirrasta poikkeamisen repertuaarissa määrittyy päihteiden vähäinen käyttö ja ei-käyttäminen. Identiteetiksi nuorille tässä repertuaarissa muotoutuu itsenäisen nuoren identiteetti. Yksinäisyyden ja syrjäytymisen repertuaarissa korostuu yksinäisyys toisaalta ei-haluttuna tilana, mutta myös tietoisesti valittuna. Identiteeteiksi nuorille määrittyy yksinäisen identiteetti sekä oman tiensä kulkijan identiteetti. Sosiaalisuuden paine -repertuaari kuvaa nuorten sosiaalisiin suhteisiin liittyviä vaatimuksia ja pakkoja. Muodostuneita identiteettejä ovat vastuullisen nuoren, erilaisen sekä avuttoman identiteetit. Toisten kanssa jakamisen tärkeys -repertuaari kuvaa nuorten välistä vuorovaikutusta ja vastavuoroista asioiden jakamista. Asioiden jakaminen ammattilaisen kanssa -repertuaarissa määrittyy kuraattorityö kiusaamiseen puuttumisena, ratkaisujen löytämisenä, neuvojen saamisena sekä ymmärryksen ja empatian kokemisena kuraattorin taholta. Kuraattorin saamia rooleja ovat ulkopuolisen, kiusaamiseen puuttujan, ratkaisujen löytäjän, neuvonantajan ja lohduttajan roolit.